Author name: Eero-Matti Lintunen

Meijän kylä, Värtsilä

Värtsilään ideoidaan mm. kimppakyytipysäkkiä – keskustelutilaisuus innosti kyläläisiä

Elävä Värtsilä -keskustelutilaisuus kokosi kyläläisiä yhteen Värtsilän nuorisoseuran kahvilassa keskiviikkoiltana järjestetty avoin keskustelutilaisuus teemalla Elävä Värtsilä sai väkeä liikkeelle. Paikalle kokoontui neljätoista Värtsilän nykytilanteesta ja tulevaisuudesta kiinnostunutta – osa jopa huolestunutta – kyläaktiivia. Aamulla ennen tilaisuutta Koti-Karjalan toimittaja Kari Sarkkinen soitti ja tiedusteli, toteutuuko tapahtuma. Vastasin hänelle puolihumoristisella sävyllä, että kyllä toteutuu – mutta varaudutaan […]

Perinneruoka

EU-byrokratia syö pientä ruokakulttuuria

Palaan jälleen lempiaiheeseeni – ruokaan ja ruokatuotantoon. Tällä kertaa nostan esiin niitä epäkohtia ja ongelmia, joita ajoittain varsin järjettömältä tuntuva EU-lainsäädäntö on tuonut mukanaan. Konkreettiset esimerkit kertovat karua kieltä siitä, kuinka paikallisia, hienoja artesaanituotteita on jouduttu lopettamaan tai niiden valmistusta on merkittävästi rajoitettu byrokratian ja kustannusten vuoksi. Moni saattaa muistaa, että tein itse takavuosina kalasäilykkeitä

Meijän kylä, Värtsilä

”Elävä Värtsilä” kutsuu keskustelutilaisuuteen 8.4. kello 18

Herättelen täällä Värtsilässä henkiin ajatusta elinvoimaisesta ja piristyvästä kylästä. Nyt kaikilla asiasta kiinnostuneilla on mahdollisuus tulla mukaan keskustelemaan ja vaikuttamaan. Kutsun kaikki avoimeen keskustelutilaisuuteen Nuorisoseuran kahvilaan keskiviikkona 8.4. kello 18 alkaen. Tilaisuus on avoin kaikille – niin vakituisille asukkaille, vapaa-ajan asukkaille kuin kaikille Värtsilästä kiinnostuneille. Illan teema on yksinkertainen mutta tärkeä:Miten pidämme Värtsilän elävänä –

Aamun ajatus

Uskon vielä maaseudun elinvoimaan

Suomalaisella maaseudulla kannetaan suurta huolta kylien tyhjentymisestä. Huoli ei ole tuulesta temmattu. Viimeisten vuosikymmenen aikana valtava määrä ihmisiä on muuttanut pois maaseudulta tai poistunut keskuudestamme luonnollisen väestökehityksen kautta. Kylät ovat hiljenneet, palvelut kadonneet ja arki muuttunut. Siitä huolimatta olen ilokseni huomannut, ettei kehitys ole yksisuuntaista. Esimerkiksi täällä omalla kotiseudullani Värtsilässä on ollut havaittavissa myös vastakkaista

Lukijoilta

Talvinen luonto liikuttaa ihmisiä Värtsilässä

Lauantainen talvipäivä veti Sääperille mukavasti väkeä niin retkiluistelemaan kuin pilkkimäänkin. Väkeä riitti jäällä siihen malliin, että tunnelma toi mieleen melkeinpä pilkkikisat parhaimmillaan. Sen lyhyen ajan, jonka itse vietin talviverkoilla, ehdin laskea retkiluisteluradan kiertäneitä luistelijoita peräti 17 henkeä. Rata on siis ahkerassa käytössä, ja liikkuminen näyttää sujuvan hyvällä fiiliksellä. Sää ei ollut aivan ihanteellinen, mutta kuitenkin

Värtsilän Kisa ry

Kyykkä-cup käynnistyy toukokuussa Värtsilässä

Värtsilän perinteinen kyykkäottelu saa uuden, laajemman muodon alkukesästä, kun kyykkätoiminta laajenee Kyykkä-cupiksi. Perinteisesti kyykkää on pelattu Värtsilässä Värtsilä-päivien yhteydessä, ja ottelu on jo vuosien ajan toiminut juhlan avauksena. Tänä vuonna kyykkä saa uuden lisäyksen, kun toukokuussa käynnistyy Kyykkä-cup. Cupiin kuuluu kolme osakilpailua, jotka järjestetään Patsolan kentällä touko-heinäkuun välisenä aikana. Kyykkä on perinteinen suomalainen kansanpeli, joka

Liikunta

Talven liikunnan riemua – Vauhti suksilainaamo avattu

Hiihtokausi on startannut, ja Vauhti suksilainaamo palvelee jälleen hiihtäjiä! Lainaamo on avoinna arkisin klo 15.30–19.30 Sepon Pajalla liikuntahallin valvojan kautta.Viikonloppulainaus onnistuu siten, että suksia voi lainata perjantaina, ja ne tulee palauttaa viimeistään maanantaina klo 9.00. Hiihtämisen iloa ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä latuja löytyy kuntataajama Kemien lisäksi ympäri Tohmajärveä, esimerkiksi Värtsilän alueelta. Tämä tekee talviliikunnasta

Lukijoilta

Retkiluistelurata luistelukunnossa

Sääperin retkiluistelurata kutsuu ulkoilijoita! Sääperin retkiluistelurata alkaa olla jo luistelukunnossa. Tänään radalla tehtiin vielä viimeistelyjä ja jäätä jäädytettiin lisää. Radan tehneen Samu Ryynäsen mukaan rata on pääosin hyvässä kunnossa. Noin 4,2 kilometriä pitkällä reitillä esiintyy paikoin pientä rosoisuutta, joten luistelijoiden on syytä huomioida se liikkuessaan radalla. Rataa kunnostetaan jatkuvasti, ja Värtsilän Kisa kutsuu kaikki reippaasta

Lukijoilta

Retkiluistelurata valmistumassa Värtsilään

Parina viime pakkaspäivänä on Sääperin ympäri aurattu rata retkiluistelua varten. Rata valmistuessaan on noin neljän kilometrin pituinen ja se kiertää rantoja pitkin ympäri Sääperijärven. Lähtöpaikka on helposti saavutettavissa: autolla pääsee Hiienvaarantietä pitkin Hiienvaaran grillikatokselle, jossa on riittävästi pysäköintitilaa. Nuotiopaikka toimii myös mainiona makkaranpaisto- ja kahvin keittopaikkana mukavan retkiluistelun päätteeksi. Grillikatoksella on varattuna polttopuita, joten evästauko

Värtsilä

Päiväkahvilla Piilovaaralla

Sääperi on saanut jääpeitteen Päiväisen lounaani jälkeen, tuossa ennen Joulua, kahvihammastani alkoi sen verran kolottaa, että päätin kiehauttaa kahvit. Sen sijaan, että olisin nauttinut ne perinteiseen tapaan takkatulen ääressä, sain päähäni lähteä piipahtamaan Piilovaaran laelle. Olenkin tehnyt Piilovaaralle vuosittain yhden tai kaksi kahvittelureissua, joten ajatus tuntui varsin luontevalta. Huikea näkymä avautuu Piilovaaran laelta laaksoon Niinpä

Ajankohtaista, Meijän kylä, Värtsilä

Värtsilän kevyen liikenteen väylä kaipaa pikaista kunnostusta

Kevyen liikenteen väylä näyttää paikka paikoin peltotieltä Lähdin kesken työpäivän 18 kilometrin polkupyörälenkille, josta 10 kilometriä kulki Värtsilän kevyen liikenteen väylällä. Tein tämän tarkoituksella, sillä olen saanut viime kuukausina aiheesta runsaasti palautetta – ja toisaalta olen itse jo vuosien ajan kiinnittänyt huomiota väylän karmaisevan huonoon kuntoon. Tätä samaa keskustelua on käyty paikallisesti vuosikausia, eikä ongelma

Liikunta, Meijän kylä, Terveys

Kauanko vielä voimme asua kotonamme?

Lihasvoima ratkaisee enemmän kuin arvaamme Lihaskuntoharjoittelu on yksi tehokkaimmista tavoista ylläpitää terveyttä ja toimintakykyä ikääntyessä. Moni huomaa tämän vasta silloin, kun voimat ovat jo ehtineet heikentyä – niin kävi myös minulle. Tämän olen ehkä täällä kertonutkin… Vajaat kymmenen vuotta sitten istuin kotisaunani lauteilla ja havahduin siihen, miten jalkojen lihakset olivat lähes kadonneet ja keskivartalolle oli

Perinneruoka, Terveys

Puhdasta ruokaa etsimässä – ajatuksia arjen valinnoista

Sirolan Tilan karitsanmakkaroita miedosti savustettuina Kirjoitan jälleen lempiaiheestani, puhtaasta ja aidosta ruuasta. Nykyään moni ihminen turvautuu pitkälle teollisesti valmistettuihin elintarvikkeisiin, ja samalla monella on kasvanut huoli siitä, miten tällainen ruoka vaikuttaa terveyteen pitkällä aikavälillä. Keskusteluun on noussut erityisesti termi ultraprosessoitu ruoka. Mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Ultraprosessoidulla ruoalla viitataan tuotteisiin, joiden valmistuksessa käytetään ainesosia, joita

Kalastus, Perinneruoka

Verkkojen tarinaa – ajatuksia järvikalasta

Suomalaiset järvet ovat täynnä elämää, mutta verkot lepäävät yhä useammin rannalla. Miksi syömme tuontilohta, kun puhdas, eettinen ja terve kala ui aivan äärellämme? Tämä on pohdintaa järvikalan, perinteen ja kiitollisuuden äärellä – hiljaisena ja kiireettömänä aamuna, takkatulen loisteessa. Kalastus on enemmän kuin tapa saada ruokaa Kalastus on minulle enemmän kuin harrastus – se on elämäntapa,

Näkymä Kemien mäeltä Värtsilän suuntaan
Meijän kylä, Paikallista, Tohmajärvi

Entäpä jos kotisi olisikin täällä?

Tohmajärvellä on Laatokan lehtovyöhykkeen pohjoisimmat sopukat. Täällä rehevä luonto kohtaa karjalaisen kulttuurin ja yhteisöllisyyden, joka on säilynyt sukupolvien ajan. Vanhat muinais­asumusten jäljet kertovat, että ihmiset ovat asuneet näillä rannoilla jo kauan ennen meitä – veden, metsän ja taivaan välisessä liitossa, jossa luontoa ei valloitettu, vaan kuunneltiin. Kohtuuhintainen asuminen, lämminhenkinen yhteisö ja vehreä luonto tekevät Tohmajärvestä

Ajankohtaista

Wärtsilän mustasta perunasta

KUVA: Värtsin arkisto YLEn toimittaja oli aamusella minuun yhteydessä. Hän tiedusteli olisiko minulla tietoa siitä missä laajuudessa täällä Wärtsilän mustaa perunaa vielä kasvatetaan. En osannut muulta osin vastata kysymykseen kuin ainoastaan sen että itse sitä edelleen omaan käyttöön kasvatan. Lupasin kuitenkin asiaa täällä Värtsissä kysyä joten mustanperunan kasvattajat voisivatkin nyt ilmiantaa itsensä alla-olevaan kommenttikenttään.

Kalastus, Kaustajärvi

Havaintoja Kaustajärveltä

Sain vihdoinkin itsestäni sen verran irti että päädyin uittamaan verkkoja usean vuoden tauon jälkeen myös Kaustajärvelle. Vedetkin olivat sopivasti viilenneet ja muilta pyyntivesiltäni oli havainto että kalatkin olivat lähteneet taas liikkeelle. Olin luvannut itselleni että teen muutaman ”koekalastuspäivän” lainaveneellä ennen kun tekisin päätöksen oman veneen viennistä järvelle. Neljänä, jo syksyiseltä tuoksuvana päivänä soutelin hyvillä mielin

Ajankohtaista, Terveys, Värtsilän Kisa ry

Värtsilän Kisan painonhallintahaasteessa huikeita tuloksia

Tammikuun puolivälissä aloittanut Värtsilän Kisan painonhallintahaasteryhmä kokoontui tänään sunnuntaina neljännen ja viimeisen kerran Niiralassa. Haasteeseen ilmoittautui mukaan yhteensä 17 osanottajaa. Kolmen kuukauden ja neljän tapaamisen aikana laitettiin osallistujien ruokavalioasiat kuntoon. Olli Hovista on sulanut tammikuun puolivälin jälkeen Painonhallintahaasteen opein rasvaa pois peräti 17 kg Tulokset olivat huikaisevia. Suurin 12 viikkoon tapahtunut painonpudotus oli peräti 17

Henkilökuva, Tohmajärvi

Mikko

Tämän verran jäätiin arvokisapaikasta Astelen sovittuna aikana kunnantalon kulmahuoneeseen. Paikalla on Tohmajärven kunnanjohtaja Mikko Löppönen, jonka kanssa olen tapaamisen sopinut. Huoneen ovelta löydän myös kunnan markkinoinnista javiestinnästä vastaavan Anne-Maarit Hyttisen. Eipä ole ihme että keskustelu käyntyy penkkipunnerrustuloksiin ennen kuin ehdin edes alas istuutumaan… Leppoisaa small-talkia ja rentoa meininkia. Hyvä alkusiis tulevalle puolentoista tunnin keskustelulle, tuumin.

Scroll to Top