Varhaisimmat kalastusmuistoni tulevat yli viidenkymmenen vuoden takaa jolloin kalastusharrastukseni sai alkunsa. Kuten muutkin sen aikakauden lapset, tykkäsin istua tunnista toiseen mato-ongella Jänisjoen rantapenkereillä tai Lintulan laiturilla. Monenmoiset kerrat Maija-mummoni varoitteli vuolaasti virtaavasta joesta kieltäen menemästä yksin ongelle. Useimmiten mummon kiellot kuitenkin kaikuivat kuuroille korville.
Kalastuskärpäsen pureman saanut pikkupoika pääsi sitten ukki Ukko-Topin mukaan niin uistelu- ja rysäreissuille Jänisjoelle kuin verkkoretkille Sääperille. Siihen aikaan meillä ei uistelukäytössä ollut vapavehkeitä vaan paksu, punottu siima laskettiin pyörivältä puukelalta jokeen. Yleensä siiman päässä ollut uistin oli Professori, joskus myös Räsäsen 7. Lapsuusvuosiltani en muista että olisimme saaneet koskaan uistimella yhtään varsinaista jättihaukea. Yleinen saaliskala oli kiloinen tai sen alle painava hauenpulikka. Tosin aiemmin ukkini oli saanut jokirysästä peräti 11 kg:n painoisen haukijättiläisen. Samankokoisen körilään sain sitten neljäkymmentä vuotta myöhemmin itsekin joen alajuoksulta, sen tosin uistimella.
Sääperillä venepaikkamme sijaitsi Hiienvaaran kupeessa. Useimmiten veneelle mentiin pitkin lepikossa kiemurtelevaa rantapolkua, joskus jopa niin vetistä etteivät pikkupojan saappaan varret riittäneet pitämään jalkoja kuivina. Verkkojatamme lähtivät yleensä rantaheinikosta kohti syvää. Rannanpuoleinen verkon pää kiinnitettiin puukeppiin, selänpuoleinen jätettiin, jos tuuli sen salli, usein vapaaksi. Saaliskalat siihen aikaan olivat samat kuin tänä päivänäkin, ainoastaan kuha puuttui.
Sääperin verkko- ja Jänisjoen rysäreissujemme perinteeseen kuuluivat pakolliset kahvittelut Kontiaisessa. Annelin ja Teuvon kanssa Ukko-Topi vaihtoi kahvikupposen äärellä kylän kuulumiset, pikkupoikaa kiusattiin Kontiaisten Anne-tyttärellä. Sääperin verkkoreissut taittuivat sujuvasti ukin pappatunturilla, minun istuessa saaliskalojen kanssa takaritsillä.
Kaikkein vaativin urakka kymmenkesäiselle oli soutumiehenä toimiminen kevätrysillä Jänisjoella. Raskaan puuveneen pitäminen paikallaan kovassa kevätvirrassa osoittautui usein mahdottomaksi urakaksi. Monenmoiset kerrat sainkin kuulla Ukko-Topin kova-ääniset moitteet, usein vahvojen kirosanojen siivittäminä. Torut tulivat siitä etten rysäkokemisen aikana saanut pidettyä venettä paikallaan. Rysät olivat keväästä toiseen aina samoilla, perinteisillä paikoilla – Kososen alapuolelta aina rajavyöhykkeelle saakka. Pääasiassa pyydettiin kutulahnaa joita Ukko-Topi sitten savusteli isossa savupöntössä perheemme ja kylänaapureiden iloksi.
Mieleenpainuvia olivat, ja edelleen vahvasti muistoissa säilyneenä, Matti-enon kanssa tehnyt monet onkireissut Kenraalinkylän salolammille. Joskus kävi niin että vetisillä suorannoilla enon perässä harppoessani piti pikkupojan voimien ehtyessä pienet itkut tirauttaa. Mutta ”mäen mummolleni” Almalle, ahvenkukkotarpeet kalareissultamme yleensä saatiin.
Melkein saman kertomuksen voisin kopioida omilta kotinunnailta vain nimet täytyis vaihtaa. Isä Juho oli myös aktiivinen jokirysien käyttäjä.Hän kävi yleensä Joensuusta talviaikaan ostamassa vahvoja verkkoja joist a kevättalvella kokosi uusia isohkoja jokirysiä. Rysien nieluosat hän kutoi itse.muistan kun niitä viriteltiin tuvassa,katsottiin puolelta ja toiselta jotta tulee oikeanmuotoinen ja kokoinen nielu.Jo aiemmin käytiin sopivat valikoidut kuusenoksat vanteita varten.
Rysien teossakin on monta eri vaihetta. Nämäkin rysät olivat kohtalaisen suuria,muistaakseni luokin korkeus oli lailla määrätty,muistelen 120cm oli rajana.
KMV 20.4.2023
Eero-Matti aivan ihana tarina! Oli tosi kiva lukea. Terveisin Eija Nurmeksesta
Lukioikäisenä olin Toivolle soutajana ryssä laskettaessa ja koettaessa. Samalla sain oppia Jänisjoen kalapaikoista. Meidän kissatkin tunsivat Toivon mopon ja perämoottorin äänen. Oli jotenkin kevään merkki, että Toivo tuli korjaamaan rysiä, jotka laskettiin jokeen heti kun jäät lähtivät. Kiitos Eero-Matti muistojen herättämisestä.
automaattikorjaus ei tunne sanaa rysä, piti olla rysiä laskettaessa. Tosin lahnat nousivat Venäjän puolelta. 1970-luvun lopulla rysiin uivat ensimmäiset kuhat.
Kiitoksia Eero-Matille kalastuskertomuksesta! Olin 60-luvulla Osuusliike Yhteishyvässä töissä. Yhtenä
keväisenä aamuna Topi tuli myymälän varaston puolelle ja kutsui minut sinne. Hän pyysi minua mittaamaan
mukana olleensa todella ison hauen. Mittaus tapahtui kymmenysvaa-alla. En muista niitä lukemia, mutta voi olla tämä kertomuksessa ollut hauki.
Noista Jänisjoen kuhista.Meidän rysään tuli ensimmäisten joukossa yli 5kg kuha.Ihmeteltiin kun oli niinkin iso,olisiko ollut emäkalaistus tehty,tai päässeet nousemaan Jänisjärvestä kutujokeen.On vielä mahdollisuus jotta kalankasvattamosta karanneet lähtivät liikkeelle.
1970-luvulla oli radiolakko ja käynnissä jääkiekon MM-kisat. Keksittiin, että Moskovan suomenkielisistä uutisista kuullaan otteluiden tuloksia. Samalla tuli muitakin uutisia. Mm. sellainen, jossa kerrottiin Jänisjärven kalankasvattamolta karanneen liian korkean vedenkorkeuden vuoksi useita tuhansia kuhia. Sinä keväänä saimme rysällä eka kuhan. Siitä on valokuvakin jossain albumissa.