– Me olemme päättäneet vaimon kanssa saada lapsen sanoi yli 70-vuotias pappa lääkärilleen. – Jaha, sanoi lääkäri innostuneesti. – Minä vain ajattelin, että olisiko tohtorilla mitään sitä vastaan tai… olisiko tohtorilla vielä jotain neuvoa. – Ei, eihän minulla mitään sitä…
Kategoria: Sanan rieskaa
Hengelliset jutut
Koronapiikit
Nyt allakan lehdetkin talveksi kääntyy, ja kesäiset kukkaset kaikki jo nääntyy. Vaan korona vieläkin päätään nostaa, ei vähene korona, muunnokset kostaa. Voihan piikitysaikaakin netistä varata, mutta pitää muistaa, ettei saa karata. Nyt on menossa jo viides piikitysaika, ei loppua näy,…
Nykyaika
by Jore Olen sellaisessa iässä että teen elämäni inventaariota päässäni ikäänkuin varkain. Tahtomattani. Chaplin teki vuonna 1936 elokuvan Nykyaika. Elokuva on kannanotto pienen ihmisen puolesta modernisaatiota vastaan. Olivatko jotkut asiat ”ennen vanhaan” oikeasti paremmin kuin nyt? Pääinventaariossani tulee näitäkin ajateltua.…
Vielä hoksottimet kohillaan
Savonmurteelle päivitetty navikaattori
Pisteestä A pisteeseen B ja seuraaviksi pisteisiin C, D ja niin edelleen… Seuraavasta vasempaan,nopeusvalvontakamera jne… Tämmöistä jaarittelua kuuluu viimeisimmistä huippunavigaattoreista ja perille päästyäsi huomaatettä lyhyempiäkin reittejä olisi ollut tarjolla GT kartan tai oman muistinkin mukaan. Onneksi en omista itse sitä…
Kellon henki
Kelloja jos mitä on varsin monenlaisia ja moneen käyttötarkoitukseen. On lehmänkello,kirkonkello, aisakello, käkikello, seinäkello, kissankello, vellikello. kielikello, taskukello, rannekello,herätyskello, juorukello ja monia muita tornikelloista lähtien kellohameita unohtamatta. Käki kellona mietityttää että miksi se on saanut kunnia-arvoisen pesän monen pirtin seinälle.Olisiko…
Nurkkatanssiorkesteri
Tanssi-iltamia on aikaan saatossa järjestetty Suomessa monen moisia ja monissa paikoissa. Onollut korsuiltamia, nurkka ja –latotansseja. On tanssittu seurojen talolla Suhmurassakin.Heilojakin saateltu monen moisilla kulkupeleillä Santroohi aina Suhmurraan suakka.Jossain uroo jutussa oli heilaa saatettu naisten pyörällä tangolla istuenkin.Itsekin päädyin nurkkatanssi…
Mielensä hyvittäjä
Esipuhe Ihan varoitukseksi näin aluksi – jos olette tosiherkkiä huumorille niin tätä lukiessa muistakaamuutama asia ottaa huomioon. Lukiessa älkää käyttäkö naposteltavia sipsejä tai muitakaanpapuja. Ne ovat hengenvaarallisia saadessanne hillittömän naurukohtauksen. Olisihan se nolokuolinsyy… tukehtui nauruun. Niinpä minä mieleni hyvitin kun…
Pontikkaa
Kuravettä
Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli, sanotaan suomalaisessa sananlaskussa. Onneksi aprillipöivän pilassa ei välttämättä ole totta edes se toinen puoli. Taisi tuolla aprillipäivällä olla entisajan immeisille tärkeämpikin merkitys kuin nykyisin. Nythän monen sortin ”aprillia” saa lukea lehtien ja…
Arkisen elämän Vapahtaja
Jes. 9: 1-2, 5 Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon. — Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan,…
Ikkuna taivaaseen
Olen kuullut sanottavan, että ikoni on ikkuna taivaaseen. Ikonien kauneus puhuttelee minua voimakkaasti. En tiedä niistä ja niiden symboliikasta mitään. En ole myöskään perehtynyt ortodoksisuuteen. Jotain salaperäistä viehtymystä kuitenkin tunnen sitä kohtaan. Joskus 1980-luvun alkupuolella olin perheeni kanssa Kangaslammilla pääsiäisenä.…
Hiljaisen viikon piinaavia kärsimysmietteitä
Kärsimysviikko, piinaviikko, hiljainen viikko – pääsiäisenalusviikolla on monta nimeä. Kaikki ovat ihan oikeita. Istun Sääperinjärven jäällä pilkkiavannon äärellä. Siima katoaa neljän tuuman kairan rei’ästä tummaan veteen. Aurinko lämmittää selkää, raukaisee… tekee mieli pistää silmät kiinni. Annankin niiden painua kiinni ja…
Pysäyttävää pääsiäistaidetta
Etelän turistipaikoissa tarjotaan turisteille jos jonkinlaista ostettavaa. Joskus myös jotain ilmaistakin. Gran Canarian hiekkarannoilla on hiekasta muotoiltuja taideteoksia. Ne voivat olla uskomattoman upeita luomuksia. Hiekka kuivuu hetkessä auringon paahtaessa suoraan ylhäältä, joten taiteilijan täytyy kostuttaa niitä jatkuvasti. Pääsiäisen lähestyessä Kristus-hahmot…
Usko on draamaa
Kristillisen uskon tai elämänkatsomuksen avainsana on lihaksi tuleminen. Siitä kertoo Johanneksen evankeliumin alku: Sana tuli lihaksi. Jotta tämä evankeliumin aloitus saisi vuodesta toiseen, ajasta aikaan, yhä uudelleen ja uudelleen esille tulonsa, tarvitaan kirkkovuosi. Adventin aika on odotusta ja valmistautumista kohtaamaan…