Vesi Jänisjoella ja muissakin vesistöissä on ajankohtaan nähden harvinaisen korkealla tämä johtunee runsaista sateista joita on viime aikoina saatu, runsas veden määrä soilla on vaikeuttanut myös karpaloiden keräämistä. Jänisjoen virtaama on ennusteiden mukaan lähiaikoina vielä hieman nousussa jonka jälkeen on…
Kategoria: Jänisjoki
Jäätilanne ja vedenkorkeus
Vappukuvia
Jänisjoen vedenkorkeus Vapun alla
Lapsuuden kalastusmuistoja viidenkymmenen vuoden takaa
Varhaisimmat kalastusmuistoni tulevat yli viidenkymmenen vuoden takaa jolloin kalastusharrastukseni sai alkunsa. Kuten muutkin sen aikakauden lapset, tykkäsin istua tunnista toiseen mato-ongella Jänisjoen rantapenkereillä tai Lintulan laiturilla. Monenmoiset kerrat Maija-mummoni varoitteli vuolaasti virtaavasta joesta kieltäen menemästä yksin ongelle. Useimmiten mummon kiellot…
Hirvi makoili Jänisjoen jäällä
Muutama keskiviikkoaamuna Hiienvaarantietä matkannut joutui varmaan hieraisemaan pari kertaa silmiään. Kontiaisen ja Kososen välillä Jänisjoen jäällä nimittäin makaili hirvilehmä sen kummemmin ohikulkeneista autoista välittämättä. Myöhemmin aamupäivällä Pekka Kunnas kävi tarkistamassa että eläin oli kunnossa – reippaasti se sitten makuupaikaltaan ylös…
Varisniemen suojeluhanke – Osa 2
Artikkelisarjan ensimmäisessä osiossa joka julkaistiin täällä Värtsi -lehdessä muutama päivä sitten taustoitettiin Varisniemen vireillä olevaa suojeluhanketta. Tässä jutussa avataan lisää alueen luontoa. Varisniemen puustosta ja kasvillisuudesta Aluetta vallitsee vanha kuusivaltainen metsä, jonka sekapuuna on koivua ja mäntyä. Lisäksi sekapuuna esiintyy…
Varisniemen suojeluhanke – Osa 1
Varisniemi on luonnonkaunis, monimuotoinen alue Jänisjoki varressa. Se sijaitsee kilometrin päässä Vääräkoskelta alavirtaan. Paikkaa kutsutaan myös Lammassaareksi. Metsäpalstan omistaa Pohjois-Karjalan Sähkö. Maasto alueella on hyvin vaihtelevaa ja niemen sisältä löytyy myös pieni lampi. Kapea kaivanto yhdistää lammen Jänisjokeen. Alueen puusto…
Rakkauteni
RAKKAUTENI Lötkötän rantatörmällä ja tuijotan pikimustaan veteen. Pienet pyörteet muodostavat joen tummassa vedessä eri kokoisia vaahtokukkasia jotka hetken pyörittyään jatkavat virran mukana hajoten yksi toisen jälkeen veden pintaan. Tänään vesi näyttää yhtä synkältä kuin mieleni. Mielen tummuus on pelottavaa. Jokikin…
Ilmakuva Värtsilästä vuodelta 1939
Kuvat: Värtsiläisten seura. Kuvat julkaistu alunperin kommenttina Värtsin jutussa Uudenkylänlampi: Tuhansien pesäpaikka liittyen Uudenkylänlampeen. Kuvaa tarkemmin katsoessani huomioni kohdistui v. 1939 ilmakuvassa näkyviin rakennuksiin. Kunnantilan ent. navetan tunnistin jossa mm. Värtsilän kesäteatteri toimii nykyisin, sekä entisen kansakoulun, sittemmin Värtsilän kirjastona…
Haponoja ja Sääperin säännöstely
Kävin tänään kuvaamassa Haponojaa. Haponojan silta sijaitsee Kososen Sepon ja Kirstin talon kohdalla Hiidenvaarantiellä. Isälläni oli soutuvene Haponojalla, lähellä Sääperinjärveä. Kävin joskus ongella isän veneellä. Mistähän lienee nimensä saanut Haponoja? Löysin Värtsin arkistosta jutun jossa oli kuva hienosta kivisillasta. Muistaako…
Muistoja Jänisjoelta
Sikkerivaaran silta
* ”Jänisjoen ylittävä Reposen silta Sikkerivaarantie Niiralan Uudessakylässä v. 1925. Sillan rakensivat kyläläiset yhteistuumin, Reposen aloitteesta”. * Teksti: Perinne-albumi nimisestä kirjasta, julkaistu 1984. Taustalla näkyy Ranilan talo, jossa asui Emil Reponen, rautatievirkailija. Silta valmistui huhtikuussa 1908. Sillan piirustukset laati rakennusmestari…
Jänisjoki
Värtsi voi tarjota hyvän foorumin Jänisjoki-muistelmille. Mitä Jänisjoki on sinulle antanut, ottanut, tarjonnut, merkinnyt – ja ehkä nyt vieläkin tänään ja huomenna??? Jänisjoki alkaa Joensuun Enon Aittojärvestä, kulkee Joensuun Tuupovaarassa Loitimojärven läpi Tohmajärvelle, Värtsilän pitäjään ja rajan yli Venäjälle. Ensin…
Kuvia keväiseltä Jänisjoelta
Kuvia keväiseltä Jänisjoelta, jossa näkyy vedenkorkeuden erot talvenjäljeltä viimeisiin kevät tulviin.
Jänisjoen aamu Värtsilässä
Pari kuvaa jo niin kesäiseltä tuntuvasta aamusta Värtsilässä. Kesän virallinen määritelmähän menee jotenkin niin, että kesän katsotaan alkaneeksi kun vuorokauden keskilämpötila on pysyvästi yli +10.
Jänisjoki huumaa
On kesäkuun alku ja kaunis sunnuntaiaamu. Aurinko paistaa, jos ei täysin pilvettömältä taivaalta, kuitenkin jo lämpimästi. Sekalainen melontaporukka kokoontuu Majatalo Sinilinnun pihaan. Muutama heistä on peloissaan, he säikkyvät kovaa ja puuskittaista tuulta. Mutta opas huomaa tilanteen ja lohduttelee heitä, ei…
Jänisjoki talven kynnyksellä
Syksy on kääntynyt jo lokakuulle, sen huomaa myös Jänisjoella. Luonnon oma kalenteri kertoo että kesän vehmaus joelta on kadonnut, syksyn paras ruska ohitettu ja iso osa rantapuiden lehdistä varissut virran vietäväksi. Elämää ja kokemista silti myöhäissyksyisellä joella riittää, aivan kuten…
Jänisjoen rantamilla
Vieläkö muistatte menneitä Värtsiläpäiviä ja niistä erityisesti Jänisjokeen tavalla tai toisella liittyviä tapahtumia. On soudettu ja melottu kilpaa, on vedetty köyttä joen yli, on kuunneltu Jänisjoen lauttureita ja mitähän muuta lie ollutkin ohjelmassa. Yleisö on ollut innokkaasti mukana tapahtumissa niin…
Syksyinen Jänisjoki
Veteen pudonneita lehtiä on niin että uistinkalastus alkaa olla mahdotonta. Tyydytystä joella liikkujalle sen sijaan tuovat upeat maisemat, syksyn myötä tuleva väriloisto ja joen rauhoittava hiljaisuus. Eipä silti, pyytävä saa kalaa kun sitkeästi sitä yrittää. Päiväretki Jänisjoelle toi haukia…
Esittelyssä Värtsilän kalavesiä – Jänisjoki
Värtsilän alue tarjoaa monipuoliset kalastusmahdollisuudet sitä harrastavalle. On kalarikas joki, joukoittain pieniä järviä sekä lampia. En yritä olla ”ekspertti” vaan koetan tässä juttusarjassa esitellä näitä vesistöjä ainoastaan omien kalastuskokemusteni kautta. Ensimmäiseksi vuoroon valitsin minulle tärkeimmän eli Jänisjoen. Jänisjoen arvioidaan olevan…
Jänisjoen pinta nousee edelleen!
Jänisjoen veden pinta on noussut vuorokaudessa 10 cm! Jänisjoki virtaa tällähetkellä todella vuolaasti ja veden pinta lähentelee ennätyslukemia. Keskiviikkona 9.5. mittaus näyttää veden olevan 60 cm:n päässä ennätyskorkeudesta. 8.5. julkaistussa jutussa Ves ylläällä em. lukema oli 70 cm. Veden nousuvauhti…
Kevät kuvia
Värtsiin on lähetelty sähköpostitse kuvia ja havaintoja kevään edistymisestä. Tässä muutamia lukijoilta tulleita havaintoja. ************************************************************* Jänisjoki on ruvennut riisuutumaan tälläviikolla toden teolla kesäasuunsa, jäät lähtevät kesälaitumille. Murtokoski on parhaissa kuohuissaan. Sen vesillä näytti tänään olevan ihan kiire jonnekin kesä ulapoille…
Jänisjoen vanha silta
Värtsissä oli jokin aika sitten juttua kunnantilan kohdalla sijainneesta Jänisjoen sillasta. Vanha ja huonokuntoiseksi käynyt silta korvattiin vuonna 1959 nykyisellä betoni-rautasillalla. Vanhan sillan tukipaalut olivat ajoittain matalan veden aikana nähtävissä, nyt nekin on raivattu pois. Vaikka moni on siltaa pitkin…
Joella hiljaista
Hellepäivänä oli Jänisjoella hiljaista. Soutelijoita ei juuri näkynyt, yksi ainoa vene oli liikkeellä Niiralan paikkeilla. Sitä enemmän kuului sirkutusta rantapusikoista. Lintuihmisille Jänisjoen tienoot ovat antoisia. Vehmaan näköistä on nyt kaikkialla. Siinä missä rannat peilautuvat syksyisin veteen ruskan väreissä, on vihreys…
Jääkahleet kirpoavat
Jänisjoki on vapautumassa jäistä. Pellotkin alkavat olla lumettomia Värtsilän laaksossa. Ja minne vain katseensa kääntää, niin kaikki toisiaan liehittelevät, maalla, joessa, ilmassa… Kohta voimme sanoa Korkean Veisun sanoin: Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. Kukkaset…
Jänisjokea tarkkaillaan
Värtsilän pitäjäyhdistyksen vuoden 2010 toimintakertomuksen mukaan Jänisjokea tarkkaillaan. Tätä varten on perustettu tarkkailutyöryhmä, jossa on Värtsilän edustajana Heino Turunen. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen johtaman Jänisjoen säännöstelyn ohjausryhmän toiminta päättyi viime vuonna. Tarkkailuryhmä on perustettu sen työtä jatkamaan.
Turvevesiä Jänisjokeen?
Tohmajärven Konnunsuolle suunnitellun turvetuotantoalueen vesiä harkitaan laskettavaksi Jänisjokeen joko kokonaan tai osittain. Viisi kilometriä Tohmajärven keskustasta luoteeseen Murtoin ja Perävaaran kylien välimaastossa sijaitseva alue kuuluu länsiosaltaan Tohmajärven ja itäosiltaan Jänisjoen valuma-alueeseen. Tuotantoalueeksi on kaavailtu 190 hehtaaria. Alue on valmisteltu turvetuotantoon…
Jänisjoen uittoa
Sodan jälkeen 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla Jänisjoki oli merkittävä uittoreitti. Puuta uitettiin joen latvahaaroilta alas Niiralaan saakka, jossa se nostettiin parhaillaan kolmella nostokoneella ylös ja lastattiin rautatievaunuihin kuljetettavaksi edelleen mm. rajan yli Neuvostoliittoon osana sotakorvausta. Asuimme tuolloin ”Nostolassa” ja Pinomäellä.…
Ruskaretki
Jänisjoki houkuttelee soutelemaan syksyisin, varsinkin jos sattuu kaunis sää. Ruska ei ole vielä niin pitkällä kuin Heikki Kokkosen joskus takavuosina ottamassa kuvassa. Joen rannat komistuvat tulevina viikkoina – tai sitten eivät. Syksyt eivät ole veljeksiä. Ruska on aika ovela juttu.…