Värtsilän Kisa ry
Lahden MM-karsintakisamatka – osa 2
Kilpailukeskuksena toimi Lahden messuhalli Perjantaiaamupäivällä autoni keula kääntyi kohti Lahtea. Pientä kihelmöintiä oli vatsanpohjassa, mutta ei suinkaan itse kilpailun vuoksi. Siinä vaiheessa ajatuksissa oli oikeastaan vain yksi asia: pääsenkö punnituksesta läpi Classic Bodybuildingissa kilpailijan sallittu maksimipaino määräytyy pituuden perusteella. Omat kotona viikon aikana tekemäni pituusmittaukset olivat antaneet hieman vaihtelevia tuloksia, joten en voinut olla täysin
Kisamatka MM-karsintoihin – osa 1
Ajattelin hieman dokumentoida ja avata tätä kilpailuprojektiani ja matkaa, joka on tuomassa minut tulevana viikonloppuna ensimmäistä kertaa elämässäni kehonrakennuskilpailujen lavalle. Oma heräämiseni kuntosaliharjoitteluun tapahtui varsin myöhäisessä iässä, noin kymmenen vuotta sitten. Muistan tilanteen edelleen hyvin. Istuin kotisaunani lauteilla huomattavan ylipainoisena, jalat nostettuna kaiteelle, ja katselin niitä. Jalkani olivat ohentuneet ja lihasmassa tuntui kadonneen lähes kokonaan.
Värtsilän Kisa ry:n 80-vuotisjuhla. Videotallenne.
Värtsilän Kisa ry:n 80-vuotis juhlaa vietettiin Värtsilä-päivillä 18.7.2026. Tilaisuus aloitettiin kakkukahveilla. Juhlan avajaissanat lausui puheenjohtaja Eero-Matti Lintunen. Kunnanjohtajan Mikko Löppönen piti juhlapuheen. Jorma Summanen ja Petri Maskonen esittelivät tekemäänsä ja Värtsilän Kisa ry:n kustantamaa kirjaa: REILU VUOSISATA VÄRTSILÄLÄISTÄ URHEILUA. Juhlassa palkittiin ansioituneita toimijoita Värtsilän Kisan pöytäviirillä. Standaarit saivat Marko Turunen, Petri Maskonen, Oiva Tikka ja Eero-Matti
Uudistetun Värtsilän kuntoilukeskus Kisa Gymin esittelyvideo 26.3.2026
Suuren suosion saavuttanut Värtsilän Kisa ry:n kuntoilukeskus Kisa Gymiä on uudistettu. Mm. uusia laitteita on hankittu ja tiloja on laajennettu. Tervetuloa mukaan! Videolla toimintaohjeet hyvän harrastuksen aloittamiseen! Lisätietoja www.vartsilankisa.fi
Pohjois-Karjalan Osuuspankki muistaa 80-vuotiasta Värtsilän Kisaa
Pohjois-Karjalan Osuuspankki teki tänään maanantaina lahjoituksen 80-vuotista taivaltaan juhlistavalle Värtsilän Kisalle. Lahjoitus on kaunis osoitus arvostuksesta sitä pitkäjänteistä ja pyyteetöntä työtä kohtaan, jota seura on tehnyt vuosikymmenten ajan alueensa liikuttajana, yhteisön rakentajana ja hyvinvoinnin edistäjänä. Värtsilän Kisa on ollut monelle sukupolvelle tärkeä osa arkea – paikka liikkua, kohdata ja kasvaa yhdessä. Tuki kannustaa jatkamaan tätä
Laskiaistunnelmaa Patsolan montulla – olympialaisista huolimatta mukava osallistujamäärä
Perinteinen laskiaistapahtuma järjestettiin sunnuntai-iltapäivänä Patsolan montulla. Paikalle kokoontui noin parikymmentä aikuista ja toistakymmentä lasta nauttimaan talvisesta ulkoilusta ja yhdessäolosta. Osallistujamäärää voidaan pitää oikein hyvänä, kun ottaa huomioon, että samaan aikaan käynnissä ovat Talviolympialaiset ja televisiosta tuli juuri suomalaisia kiinnostavia lajeja. Tästä huolimatta kyläläiset löysivät tiensä perinteiseen laskiaisriehaan, mikä kertoo tapahtuman vakiintuneesta asemasta ja yhteisöllisyyden merkityksestä.Iloinen
Talvikahvio viikonloppuna Hiidenvaaran venevalkamassa
Värtsilän Kisa järjestää tulevana viikonloppuna Talvikahvion retkiluistelijoiden, pilkkijöiden ja muiden ulkona liikkujien iloksi. Kahvio palvelee molempina päivinä Hiidenvaaran venevalkamassa grillikatoksen vieressä klo 11–15. Kahviossa on myynnissä muun muassa nokipannukahvia, kuumaa mehua, laskiaispullaa sekä grillimakkaraa – juuri sopivaa evästä talvisesta ulkoilusta nauttiville. Vapaaehtoinen ratamaksuRetkiluisteluradalla on loppuviikosta alkaen käytössä vapaaehtoinen ratamaksu, jonka voi suorittaa MobilePayllä, Kisan pankkitilille
Kyykkä-cup käynnistyy toukokuussa Värtsilässä
Värtsilän perinteinen kyykkäottelu saa uuden, laajemman muodon alkukesästä, kun kyykkätoiminta laajenee Kyykkä-cupiksi. Perinteisesti kyykkää on pelattu Värtsilässä Värtsilä-päivien yhteydessä, ja ottelu on jo vuosien ajan toiminut juhlan avauksena. Tänä vuonna kyykkä saa uuden lisäyksen, kun toukokuussa käynnistyy Kyykkä-cup. Cupiin kuuluu kolme osakilpailua, jotka järjestetään Patsolan kentällä touko-heinäkuun välisenä aikana. Kyykkä on perinteinen suomalainen kansanpeli, joka
Liikuntaedut vanhenevat vuodenvaihteessa
Asutpa sitten missä päin Suomea tahansa. Voit olla mukana tukemassa, ja osana Kisan toimintaa. Älä jätä etujasi turhaan käyttämättä! Käytä ne vaikka Kisan toiminnan tukemiseksi. Hyödynnä ePassi– ja Smartum viimeistään 31.12.2025 mennessä! Voit maksaa näillä Värtsilän Kisan jäsenmaksusi sekä Kuntoilukeskus Kisa Gymin jäsenyyden tai tukea muutoin vain näillä seuramme toimintaa!
Joulusauna Harkkolammella – Tervetuloa!
Pikkujoulu jäi tänä vuonna pitämättä, mutta ei syytä huoleen – Värtsilän kisa järjestää Kuntoilukeskus Kisa Gymin jäsenille tunnelmallisen jouluisen avantosaunaillan Harkkolammella keskiviikkona 17. joulukuuta klo 18-20. Luvassa on virkistävän avantosaunan lisäksi lämmintä glögiä, joulupipareita sekä mahdollisuus paistaa makkaraa nuotiolla oman maun mukaan. Ota mukaan hyvää mieltä ja lämpimät varusteet talvi-illan viettoon. Tervetuloa nauttimaan Harkolle Saanan
Kyykkäottelu tänään klo 18 alkaen
Värtsilä-päivät käynnistyvät tänään perinteisellä Kyykkäottelulla! Tervetuloa kannustamaan joukkueita Värtsilän urheilukentälle Patsolaan. Kisan kahvio ja makkaragrilli palvelevat Värtsilän Urheilutalolla!
Värtsilän Kisan painonhallintahaasteessa huikeita tuloksia
Tammikuun puolivälissä aloittanut Värtsilän Kisan painonhallintahaasteryhmä kokoontui tänään sunnuntaina neljännen ja viimeisen kerran Niiralassa. Haasteeseen ilmoittautui mukaan yhteensä 17 osanottajaa. Kolmen kuukauden ja neljän tapaamisen aikana laitettiin osallistujien ruokavalioasiat kuntoon. Olli Hovista on sulanut tammikuun puolivälin jälkeen Painonhallintahaasteen opein rasvaa pois peräti 17 kg Tulokset olivat huikaisevia. Suurin 12 viikkoon tapahtunut painonpudotus oli peräti 17
Värtsilän Kisa ry:n ”Terveellisempi Elämä 2025” -kampanjat käynnistyvät tammikuussa
Tätä on jo useampi viikko ehditty kysellä… nimittäin milloin voi ilmoittautua mukaan vuoden alussa alkavaan Värtsilän Kisan Hyvinvointi- ja painonhallintahaasteeseen? Nyt se on mahdollista! Mukaan voit ilmoittautua joko Värtsilän Kisa ry :n kotisivujen kautta osoitteessa www.vartsilankisa.fi tai sähköpostitse vartsilakisa@gmail.com Sitovat ilmoittautumiset 31.12.2024 mennessä. Haasteeseen otetaan mukaan rajallinen määrä osallistujia. Maksutavat ovat lasku, Smartum, ePassi. Hyppää
Isänpäivän lahjavinkki
Isänpäivä lähestyy! Tänään perjantaina 8.11.2024 klo 9-16 välisellä ajalla voit käydä Kuntoilukeskus Kisa Gymiltä hankkimassa Isänpäivälahjaksi Hyvinvointilahjakortin! Maksutavat käteinen, pankkikortti, Mobile Pay, Epassi, Smartum tai tilisiirto. Tervetuloa!





















