maaliskuu 2024

Ajankohtaista, Kalastus, Tapahtumat

Perinteinen joukkuepilkki keräsi kalannarraajat Sääperille

Sääperin joukkuepilkki kuuluu Värtsilän kevääseen Vuosittain pitkäperjantaina järjestettävä Sääperin joukkuepilkki keräsi jälleen huikean osallistujamäärän Värtsilään. Kilpailuun ilmoittautui 29 joukkuetta mikä tarkoittikin lähes sadan pilkkijän kokonaismäärää. 18 joukkuetta sai kalaa Kilpailun voitti tänä vuonna Kutsun kalastajat lähes ennätyksellisellä 6130 g kokonaissaaliilla. Toiseksi tuli Team Kuusela, 4750 g ja kolmannen sijan otti joukkue nimeltään Oravaaran oppositio, 3730

Lukijoilta

Myös Kekkonen vieraili presidenttinä ollessaan Värtsilässä

Värtsi uutisoi virheellisesti eri presidenttivierailuista Värtsilässä. Väittämämme oli että ennen eilistä presidentti Stubbin vierailua ei Värtsilässä olisi vieraillut muita presidenttejä kuin Svinhufvud vuonna 1934. Kiitos valveutuneiden lukijoiden, saimme tietoa myös presidentti Kekkosen 70-luvulla tapahtuneesta Värtsilä-vierailusta. Agendalla oli tuolloin henkilöjunaliikenteen aloittaminen Joensuusta Petroskoihin. Tieto Kekkosen vierailusta löytyy mm. Värtsiläisten seuran ”Vireä, Vanha, Värtsilä” kirjasta. Kekkonen vieraili myös

Ajankohtaista, Niiralan raja

Presidenttiparin Värtsilä-vierailu

Niiralan rajavartioasemalla Värtsilässä oli keskiviikkoaamuna kuhinaa presidenttiparin tutustuessa vartioaseman toimintaan. Paikalle oli saapunut runsain määrin median edustajia, edustettuina olivat kaikki valtakunnan päämediat joista ainakin IS sekä YLE tekivät suoraa ohjelmaa vierailusta. Värtsin lisäksi kaikki muutkin valtakunnan merkittävimmät mediat olivat paikalla Niiralassa presidentti Alexander Stubb ja puoliso Suzanne Innes-Stubb tutustuivat mm. rajavartiolaitoksen kalustoon. Presidentillisiä rapsutuksia sai

Ajankohtaista, Tohmajärven kunta

Kunta teki yli puolen miljoonan ylijäämäisen tilinpäätöksen

TOHMAJÄRVEN VUODEN 2023 TILINPÄÄTÖS YLI PUOLI MILJOONAA YLIJÄÄMÄINEN Tohmajärven kunnanhallitus oli tyytyväinen viime vuoden taloudelliseen tulokseen. Huolimatta korkojen ja yleisen hintatason noususta kunnan menot saatiin pysymään talousarvion mukaisessa kehyksessä. Tulopuolella toimintatuottoja kertyi noin 11 miljoonaa euroa, hieman enemmän kuin talousarviossa ennakoitiin. Toimintakulut olivat noin 24 miljoonaa euroa ja ne alittuivat talousarviosta. Valtionosuuksia saatiin hieman ennakoitua

Ajan patinaa, Historia

Tervehdys Kanadasta

Ellan lapset Kyösti, Kalle ja Kirsti vuonna 1944 Tervehdys Värtsilään. Kävin siellä v. 1988 tapaamassa Ella ja Kalle Lintusta. Syystä, että 21-vuotias äitini lääkintälotta Annaliisa Huhtamäki, sittemmin Heimo, asui Ellan ”aitan vintillä” vuonna 1944, kun kenttäsairaala 28, jossa hän palveli oli asettunut Värtsilään heinäkuussa. Äitini muistelee Ellaa lämmöllä: ”Ellan luona minulla oli koti”. Äitini sanoo,

Ajankohtaista, Liikunta

Kisan toiminta jatkuu Värtsilässä

Kuva: Värtsin arkisto Värtsilän Kisan vuosikokous pidettiin sunnuntaina 24.3.2024. Kokouksessa käsiteltiin vuosikokousasiat; jäsen- ja salimaksut, hallituksen valinta, tilinpäätös vuodelta 2023, toimintasuunnitelma sekä talousarvio vuodelle 2024. Seuraa ei tarvinnut lakkauttaa kun jäsenistöstä löytyi uusia vastuunkantajia.  Jäsen- ja kuntosalimaksut Jäsenmaksuksi päätettiin 15 €/henkilö (aikuiset), alle 18-vuotiailta ei peritä jäsenmaksua. Kuntosalimaksu on 60 €/vuosi/aikuinen ja alle 18-vuotiailta kuntosalimaksu

Rajavartiolaitos

Pohjois-Karjalan rajavartiosto tiedottaa

Pohjois-Karjalan rajavartiosto viettää Rajavartiolaitoksen 105. vuosipäivää Rajavartiolaitoksen 105. vuosipäivää vietetään Pohjois-Karjalan rajavartiostossa perinteisin menoin 21.3.2024. Ylennykset ja palkitsemiset Rajavartiolaitoksen vuosipäivänä Kunniamerkkejä Pohjois-Karjalan alueella on myönnetty seuraaville henkilöille Sisäministeri on myöntänyt Rajavartiolaitoksen ansioristin seuraaville henkilöille: –          Maakuntajohtaja Markus Hirvonen Sisäministeri on myöntänyt Rajavartiolaitoksen ansioristin yhdelle Pohjois-Karjalan alueella palvelevalle Rajavartiolaitoksen henkilökuntaan kuuluvalle. Sisäministeri on myöntänyt Rajavartiolaitoksen ansiomitalin seuraaville henkilöille: Sisäministeri on myöntänyt Rajavartiolaitoksen ansiomitalin neljälle Pohjois-Karjalan

Tapahtumat, Tohmajärven kunta

Veli Simosen muistokonsertti Ahjossa

Tervetuloa Veli Simosen muistokonserttiin! Tangokonsertissa esiintyvät Johanna Debreczeni & Henna Leppänen. Vuonna 2004 Tangokuningattareksi kruunattu upea, tummaääninen Johanna Debreczeni tekee juhlavuonnaan tangontäyteisiä konsertteja yhdessä taitavan harmonikkataiteilija Henna Leppäsen kanssa. Puolentoista tunnin tangokonsertti sisältää kauniita suomalaisia, argentiinalaisia, ikivihreitä sekä uusia tangoja. Konsertissa kuulemme mm. seuraavat ikimuistoiset kappaleet: Sateinen ilta, Yö saaristossa ja Tulit varjojen takaa. Wärtsilä-sali,

Scroll to Top