Ylläolevat kasvot ovat tulleet lähes jokaiselle suomalaiselle kotisohvan kuluttajalle tutuksi viimeksi kuluneen vuoden aikana. Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö on ollut kysytty asiantuntijavieras kotimaisissa ja kansainvälisissä medioissa. Värtsi-lehti oli onnekas kun sai kiireisen Ilmarin haastatteluun myös tänne verkkolehteemme. Tuskinpa kukaan lehden lukijoista on tietoinen siitä että Ilmarin sukujuuret versovat vahvasti Värtsilän mullasta. Nyt meneillään olevan Ukrainan sodan ajan hän on ollut hyvin paljon asiantuntijaroolissa eri valtakunnan medioissa.
Aloitin haastattelun kysymyksellä siitä kuinka paljon päivittäistä aikaa hänellä näihin kuluu ja onko tämä ollut kuluttavaa? -Yliopistolla ja täten tutkijalla on kolme tehtävää: uuden tiedon tuottaminen tutkimuksen kautta, opettaminen ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Medioissa esiintyminen kuuluu tehtävistä kolmanteen. Itselläni tämä rooli oli satunnainen ja vähäinen ennen Venäjän laajamittaista hyökkäystä Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Olen tutkinut sotaa Ukrainassa vuodesta 2017 alkaen. Tällöin kiinnostus Ukrainaa kuin siellä käytävää sotaa kohtaan oli vähäistä. Konfliktin eskaloiduttua alkoivat ensin Ruotsin ruotsin- ja suomenkieliset, sitten Suomen ruotsinkieliset ja lopulta suomenkielisetkin mediat ottamaan yhteyttä. Myös muualta maailmasta on tullut haastattelupyyntöjä, pääosin muista Pohjoismaista, Ilmari kertoo.
-Sodan alkupuolella yhteydenottoja saattoi olla jopa yksitoista päivässä, aamusta myöhään iltaan. Aikani meni haastattelujen ohella sodan seuraamiseen sekä ukrainalaisten tuttavien ja kollegoiden kanssa puhumiseen. Lopetin haastattelujen laskemisen kesä-heinäkuun vaihteessa. Tällöin listaan oli kertynyt eri medioissa jo kuutisen sataa julkista kommentointia Ukrainan tilanteesta, Ilmari sanoo.
Jonkinlaista rutinoitumista haastatteluihin hänellä on väistämättä tullut. Alussa hän saattoi käyttää toista tuntia aikaa kolmen minuutin radiohaastatteluun valmistautumiseen. Myöhemmin tämä oli tullut mahdottomaksi.
Toisinaan Ilmarilta kysytään paljonko media näistä hänelle maksaa? Hän kertoo ettei saa niistä rahallista korvausta. Kolmannen tehtävän painottaminen on kuitenkin syönyt mahdollisuuksia toteuttaa kahta muuta tehtäväänsä, ja etenkin tutkimusta johon hän nyt pyrkii panostamaan – siitä hänelle kuitenkin viime kädessä opetuksen ohella maksetaan.
Maailmalta takaisin Suomeen
Elämänsä varrella Ilmari on viettänyt paljon aikaa ulkomailla. Tansaniassa, Tšadissa ja Liberiassa hän asui 2,5 vuotta, noin vuosikymmenen Ruotsissa ja reilut puoli vuotta Yhdysvaltojen Washingtonin ja Connecticutin osavaltioissa. Ukrainassa hän ehti olla kolmisen kuukautta ennen pandemian ja sitten sodan alkua. Ruotsissa asuessaan hän kävi Suomessa vähintään kerran kuukaudessa ja aina lomilla, joten suhteet Suomeen ovat hänellä olleet aina tiiviit.
Voitonpäivänä 19.5.2017 Kiovassa
Toistaiseksi Ilmari toimii vieraileva tutkijana Helsingin yliopiston Itä-Eurooppaan ja Euraasiaan erikoistuneessa Aleksanteri-instituutissa, mutta hänellä on edelleen yliopistolehtorin virka Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulussa, jossa hän on myös sotatieteiden dosentti. Toisin kuin Suomessa ei Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulu oli puolustusvoimien vaan opetusministeriön alainen korkeakoulu. Oppilaitos on siis normaali yliopisto, jonka suurin koulutusta ja tutkimusta ostava asiakas on Ruotsin puolustusvoimat. Kynnyskysymys pysyvämmälle Suomeen asettumiselle hänellä on työmahdollisuudet täällä. Ilmarin mukaan Ruotsissa panostetaan Suomea huomattavasti enemmän tutkimukseen. Tämä näkyy etenkin hänen alalla sotatieteissä.
Ukki ei juuri sodasta puhunut
Kysymykseeni siitä mikä sai hänet kiinnostumaan aikoinaan sotahistoriasta ja sotatieteistä, Ilmari vastaa seuraavasti:
-Suomea voisi kuvata aika militarisoituneeksi yhteiskunnaksi, joten osaselitys lienee yksinkertaisesti Suomessa kasvaminen. Sota on tietysti samaan aikaan kauheaa ja kiehtovaa. Sota on täynnä paradokseja: sodassa tapetaan ihmisiä paremman (meille) paremman rauhan tähden. Tämä vaatii rauhanaikaisen moraalin osittaista kääntämistä päälaelleen. Äärimmäisen epäsosiaaliselta tuntuva sota – organisoitu väkivalta – vaatii todellisuudessa tiivistä yhteistyötä. Vaikka sodasta on tietysti positiivisiakin seurauksia – esimerkiksi eurooppalainen hyvinvointivaltion malli tai Yhdysvaltojen rotusorron purkaminen hyötyivät sodasta – en tietystikään tahdo ylistää sotaa. Oma isoisäni Toivo Lintunen puhui vain kerran läsnä ollessani sodasta, jossa hän invalidisoitui. Hän itki ja toivoi, että säästyn siltä. Sanonnan mukaan jotkut suurimmista pasifisteista ovatkin rintamamiehiä, nykyisin varmaan myös –naisia.
Ote Toivo Lintusen sotilaskantakortista
lImari jatkaa Ukrainan analyysiaan… -Tilanne elää ja yllättäviä käänteitä on varmasti vielä edessä. Diplomaattista ratkaisua ei ole näköpiirissä, vaan sekä Ukraina että Venäjä panostavat tällä hetkellä sotilaallisen tilanteensa parantamiseen. Päivän polttavin kysymys koskee Ukrainan odotettua vastahyökkäystä, ja mitä sillä saavutetaan. Olen itse painottanut sitä, että meidän on oltava ainakin yksi askel edellä: meidän olisikin pohdittava jo nyt tilannetta vastahyökkäyksen jälkeen, jos Ukraina ei syksyyn mennessä pysty pakottamaan Venäjää rauhaan. Vaarana on tilanteen jämähtäminen tavalla, joka hyödyttää Venäjää Ukrainan kustannuksella.
Mitä tulee sodan eskaloitumiseen eli leviämiseen Ukrainan (ja Venäjän) ulkopuolelle niin tämä on tietysti suuri huoli. Vaikka kukaan ei pyrkisikään tähän, tapahtuu sodassa aina jotakin yllättävää. Onhan tässäkin sodassa jo pudonnut ohjuksia tai niiden kappaleita Puolaan ja Moldovaan, Ilmari kertoo.
Voisiko Putin enää perääntyä?
Kysyn sitä, voisiko Putin vielä perääntyä konfliktista menettämättä kasvojaan? Ilmarin mukaan se on erittäin vaikeaa. -Putin oli ennen laajamittaista hyökkäystä saamassa läpi useita tavoitteitaan Ukrainassa. Nyt päivä päivältä kasvavat tappiot ovat nostaneet odotuksia, joiden saavuttaminen sallisi hänen säilyttää kasvonsa. On tietysti mahdollista, että Putinin terveys pettää tai Venäjällä tapahtuu palatsivallankumous. Hyvää strategiaa ei kuitenkaan voi perustaa toiveajatteluun. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tästä valitettavan elävä esimerkki, Ilmari sanoo ja jatkaa. -Tällä hetkellä Ukrainan tukijoiden strategia on ollut tukea Ukrainaa sodassa ja samaan aikaan heikentää Venäjän mahdollisuuksia käydä sotaa esimerkiksi kauppapakotteiden avulla. Koska toiveajatteluun ei ole kellään varaa, oletetaan vaikean tilanteen selviävän sotimisen avulla. Tämä ei kuitenkaan ole väistämätöntä. Ukrainan sota alkoi jo keväällä 2014 – eli oli kestänyt jo lähes kahdeksan vuotta ennen Venäjän laajamittaista hyökkäystä vuonna 2022. Ukrainan tukijat eivät myöskään ole siirtyneet sotatalouteen, ja monesta maasta on jo annettu se sotamateriaali Ukrainalle, mitä katsotaan irtoavan. Jos Ukraina ei saa riittävää tukea ei tilanne ratkea sotimalla, vaan jämähtää, Ilmari arvioi.
En voinut olla tuomatta haastattelussa esiin myös sitä että täällä rajan pinnassa Värtsilässä ollaan kolmen vuosikymmenen ajan totuttu venäläisiin. Mainitsen Ilmarille että Värtsilässä asuu paljon venäjältä tänne muuttaneita, ja kanssakäymistä aina koronapandemiaan saakka oli runsaasti rajan molemmin puolin. Kysymykseeni sitten siitä että tulisiko meidän olla huolissamme tulevaisuuden suhteen Ilmari vastaa näin:
-Raja-alueet ovat aina mielenkiintoisia paikkoja, ja eroavat varmaan jossakin määrin esimerkiksi Helsinkiin, joissa valtaosalla ei ole jatkuvaa kanssakäymistä venäläisten kanssa. En olisi nykytilanteesta kovin huolissani. Ukrainan sodan jatkuessa Venäjällä tuskin on halua tai kykyäkään avata uutta rintamaa. Nato-jäsenyyden myötä kynnys hyökätä Suomeen on tietysti entisestään kasvanut. Omasta puolustuksesta on silti syytä pitää huolta. Tulevaisuudessa tätä tehdään Nato-jäsenyyden myötä yhä enemmän maamme rajojen ulkopuolella.
Sukujuuret Värtsilässä
Ilmarin mummola oli Värtsilässä. Hänen äitinsä syntyi ja vietti lapsuutensa täällä. Ilmari itse ei ole käynyt Värtsilässä vuosiin, ja muistaa lähinnä kesällä pidettyjä hautajaisia, parit sukulaisvierailut, äidin kotitalon ja rajaa myötäilevän Jänisjoen. Yksi mieleen jäänyt muisto Värtsilästä hänelle on se kun serkut ”kidnappasivat” hänet pienenä soutuveneellä ja äiti Anna-Liisa oli pelännyt pojan päätyvän Neuvostoliittoon.
Kiitän Ilmaria tästä kiehtovasta haastattelusta ja pahoittelen yllämainittua Jänisjoen ”veneretkeä” jota itse en enää tosin muista. Toivotan myös Värtsi-lehden puolesta jaksamista tuleviin haasteisiin.
KUVAT: Helsingin Yliopisto ja Ilmari Käihkön kotiarkisto
Olikohan tämä Toivo Lintula Patsolasta Lintusen Topi,isn talon isäntä,kävi joskus kylässä meillä Pappilan mutkassa.
Sain tarkennusta jutussa mainittuun Ilmarin ”kidnappaukseen”. Sain synninpäästön😊
Ilmari oli nimittäin äitinsä ja kahden Sveitsissä asuvan serkkumme sekä heidän äidin kanssa viettämässä päivää leirintäalueella. Murrosikäiset ja vähän villit Sveitsin serkut olivat ottaneet huomattavasti heitä nuoremman Ilmarin veneeseen ja lähteneet soutelemaan joelle. Aikaa kului eikä lapsia kuulunut. Jossain vaiheessa äidit olivat tehneet jo hälytyksen rajavartiostolle. Tuntien päästä väsyneet muksut olivat kuitenkin soutaneet itse takaisin leirintäalueen rantaan. Lasten souturetki oli yltänyt rajalle päin menon sijaan aina Patsolankoskelle saakka!
Äitien kokeman sen hetkisen huolen, mutta myös helpotuksen, voi kuka vaan kuvitella.
Tässäpä muuten myös linkki Suomen Kuvalehden artikkeliin Ilmarista. Artikkelin voi myös lukemisen sijaan kuunnella linkistä.
Huh-huh! Suosittelen joko lukemaan tai kuuntelemaan! Millaisia Afrikan kokemuksia..https://suomenkuvalehti.fi/paajutut/eraana-aamuna-tsadissa-ilmari-kaihko-paatti-ettei-jatka-sotilaana-nyt-han-selittaa-meille-ukrainan-sotaa/?shared=1257015-516b71e3-4
Mielenkiintoista tietoa.
Olenkin aina miettinyt, kun Ilmari on ollut kommentoimassa Ukrainan sotaa, että olisiko Ilmari Värtsilän Käihköjä. Samalta seudulta kuin oma suku; läheltä Kylänpäätä.
Mielenkiintoinen haastattelu – ja yhteys Värtsilään.