Pietarin parasta juustoa

OSA 1
by jore


ALPPIEN KAINALOSTA, SIMMEJOEN LAAKSOSTA KOHTI VÄRTSILÄÄ


Sveitsiläinen, Bernin kanttoonista Därstettenin kylästä, kotoisin ollut mies
Johann Treuthardt oli väkivahva mies.
Hän oli kuin vuorenjärkäle, hänen kätensä olivat suuret,suuremmat kuin
kellään toisella. Hänellä oli isot jalat joten kenkänsä olivat valtavat. Sormet
olivat paksut ja lihaksikkaat mutta sormenpäät nousivat sirosti
ylöspäin. Kaikki hänessä oli vahvaa. Hänen lempisanontansa oli ”mikä se on
kun ihminen ei jaksa”.


Johann työskenteli rautatietyömaalla Sveitsissä. Hänen tehtävänään oli
vääntää rautakangella kiviä irti maasta.
Hän väänsi niin isoja kiviä että rautakanget menivät poikki. Palkkapäivänä
työnantaja haukkui Johanin ja sanoi ettei maksa killinkiäkään moiselle
työmiehelle joka särkee työkalut.
Johann suuttui. Hän oli kuullut että naapurilaaksosta oli muuan Rudolf
Klosser lähtenyt aiemmin Suomeen. Hän oli kirjoittanut että maassa oli suuria
kartanoita ja paljon lehmiä mutta ei minkäänlaista taitoa tehdä juustoa.
Johann päätti että nilkki työnjohtaja saisi pitää kivensä ja kankensa, hän
lähtisi myös Suomeen ja ryhtyisi juuston tekijäksi.


Löysin hyllystäni Maria Partasen ja kumppaneiden kirjoittaman ja Liisa
Mäntymiehen toimittaman kirjan Sveitsiläinen isoisä. Tämän Värtsilää läheisesti koskevan tarinan lähde on mainittu kirja.


Tarkkaa ajankohtaa Johannin saapumisesta Suomeen ei tiedetä mutta se tiedetään että hän kutsui vuonna 1876 luokseen 22-vuotiaan poikansa Gottfriedin Suomeen.
Suomessa, Venäjän suurruhtinaskunnassa, oli herännyt voimakas kansallisuusaate.
Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat oli Suomen myydyin kirja, Helsingin
yliopiston rehtoriksi valittiin Z.Topelius ja viikkolehti Keski-Suomea toimitti ennenkuulumattomasti nainen, muuan Minna Canth.

Muutoin aika oli ankara. Vajaa kymmenen vuotta aiemmin Suomessa oli
kesäkuussa monin paikoin rekikelit ja järvet jäässä. Kylvöihin päästiin vasta
Juhannuksen jälkeen. Tämäkään ei riittänyt. Syyskuun alku toi mukanaan kovat hallat ja eräillä alueilla viljasato tuhoutui täysin. Koko maan ruissadosta saatiin talteen vain
noin puolet.

Vuosina 1866-1869 kuoli arviolta 10-12 % suomalaisista nälkään. 1876 avattiin Turku-Hämeenlinna-Tampere rata. Maailmalta kuului kummia, Bell niminen mies oli patentoinut laitteen jolla saattoi puhua toisen ihmisen kanssa vaikka tämä oli peninkulmien päässä.


Johann Treuhand ja poikansa Gottfried kuitenkin pärjäsivät kohtuullisesti
juustonkeittotaitonsa ansiosta. Vuonna 1872 Johann perusti Perheniemen kartanoon Iittiin juustolan. Johannes, joksi häntä Suomessa alettiin kutsua, oli myös kartanon
karjanhoitaja koska sveitsiläisen käsityksen mukaan kunnollista emmentalia
saatiin vasta kun sama mies vastasi karjanhoidosta ja juustonkeitosta. Juusto
onnistui vain jos se tehtiin yhden karjan maidosta.


Vuodesta 1888 lähtien Johannes osti maidon kartanolta ja sai näin myydä
juuston omaan laskuunsa. Hän vaurastui ja lähti muutaman vuoden kuluttua takaisin Sveitsiin. Poika Gottfried jäi kuitenkin Suomeen ja kohta hänestä tulisi Niiralan hovin omistaja ja arvostettu juustomestari joka kuljetti juustoa lotjilla Jänisjokea
pitkin aina Pietariin saakka.


NIIRALAN HOVIN PIHALLA
(Mukaeltu ote Maria Partasen runosta)
Pappa on kotoisin euroopan nuorimmasta vuoristosta, alpeilta. Hänen uudessa kotimaassaan, Pohjois-Karjalassa Kolilla,
olivat euroopan vanhimmat vuoret.

Kotona olivat vuoret, täällä ovat vaaroja
pyh, näppylöitä, sanoi Gottfried. Tietäähän sen, karjalaiset suurentelevat kaiken.
Sitten hän nauroi niin että ympäröivät vaarat kaikuivat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *