Värtsilän koulu

Ajankohtaista, Värtsilän koulu, Värtsilän Nuorisoseura ry

Värtsilän Nuorisoseuralle kylätoimisto Värtsilän koululle

Erkki Tarvainen muuttotalkoissa Värtsilän Pitäjäyhdistyksen vaikeudet ja toimintaedellytysten loppuminen ovat johtaneet siihen että Värtsilän Nuorisoseura on maanantaisessa kokouksessaan päättänyt ottaa ison osan Pitäjäyhdistyksen toiminnoista siipiensä suojaan. Ensimmäinen konkreettinen asia on kylätoimiston avaaminen. Jatkossa Nuorisoseuran pyörittämä kylätoimisto sijaitsee Värtsilän vanhan koulun asuinsiivessä, ja sen suurimmassa huoneistossa. Muutto oli jutunteko hetkellä hyvässä vauhdissa. Kiinteistön omistaja Pertti Räisänen […]

Ajankohtaista, Tohmajärven kunta, Värtsilän koulu

Värtsilän koulu myytiin

Kunnanhallitus päätti myydä Värtsilän entisen koulun perustettavalle uudelle kiinteistöyhtiölle hintaan 1500 euroa. Kunnanhallitus käsitteli vuoden 2024 talousarviota ja vuosien 2025–2026 taloussuunnitelmaa. Ensi vuoden tulos tulee muodostumaan hieman alle puoli miljoonaa euroa alijäämäiseksi tiukasta kulukurista huolimatta. Kunnan valtionosuudet laskevat kuluvasta vuodesta noin 1,1 miljoonaa euroa, myös verotulot tippuvat 300.000 euroa. Talousarviota esitellään tarkemmin medialle keskiviikkona 29.11.

Ajankohtaista, Lukijoilta, Tohmajärven kunta, Värtsilän koulu

Kunnanjohtaja esittää Värtsilän koulun ostotarjouksen hyväksymistä

Ostotarjous, Värtsilän koulu Kunnanhallitus 27.11.2023      240/10.03.02.00/2020 Värtsilän koulukiinteistön jatkokäyttö   Pertti Räisänen on tehnyt ostotarjouksen 8.11.2023 perustettavan kiinteistöyhtiön lukuun entisestä Värtsilän koulusta (tarjouksessa Niiralan koulu). Värtsilän entinen koulurakennus sijaitsee UUSIKOULU (848-424-0009-0031) nimisellä kiinteistöllä. Tarjouksen suuruus on 1.500 euroa. Kohde on ollut myynnissä välittäjällä ja nähtävillä etuovi.com sivustolla.              Tarjouksessa sanotaan, että perustettava kiinteistöyhtiö vuokraisi kiinteistöä eteenpäin sitä tarvitseville. Esityslistan liitteenä on tarjous

Ajankohtaista, Värtsilän koulu

Energiahanke johon Värtsilän koulua suunniteltiin mukaan

Viime vuoden joulukuussa pidettiin avoin keskustelutilaisuus Värtsilän koulun tulevaisuudesta ja siitä kannattaisiko Pitäjäyhdistyksen ottaa kunnan tarjoama kiinteistölahjoitus vastaan. Koulun tiloissa järjestetty tilaisuus keräsi silloin runsaasti kyläläisiä ja puheenvuoroja aiheesta käytettiin paljon. Tilaisuudessa oli vieraana myös Tohmajärven kunnan kehittämispäällikkö Anne-Maarit Hyttinen joka esitteli vireillä olevaa, suurta energiahanketta johon Värtsilän koulukiinteistökin olisi kytketty mukaan. Värtsilän koulun osuudeksi

Tapahtumat, Värtsilän koulu, Värtsilän kylätalo

Myyntipäivä la 1.4. klo 9-13 Kylätalolla

(Vanha Värtsilän koulu, Värtsiläntie 119) * myynnissä runsas määrä erilaisia kalusteita sekä sekalaista tavaraa huippuedullisin hinnoin! * kahvio ja ruokamyyntiä * voit tulla myös itse myymään vaikkapa käsitöitä ja muita tuotteitasi (ilmaiset myyntipaikat) Värtsilän Kierrätystori on myös avoinna Arppen pihassa (Kesäteatterin alakerta) koko tapahtuman ajan. Tervetuloa!

Ajankohtaista, Värtsilän koulu, Värtsilän kylätalo

Värtsilän koulun lahjoituksesta päätettiin

Värtsilän Pitäjäyhdistyksen pitäjätoimikunta (hallitus) kokoontui torstai-iltana uuden toimikunnan järjestäytymiskokoukseen. Aiemmin puheenjohtajaksi valitun Matti Jaatisen lisäksi valittiin varapuheenjohtajaksi Jouko Jääskeläinen, sihteeriksi Vuokko Väänänen, rahastonhoitajaksi Matti Jaatinen, tiedottajaksi Eira Varonen ja työllistämisasioista vastaavaksi Matti Jaatinen, varalle Eero-Matti Lintunen. Toimikunnan jaostot ovat seuraavat: Johtoryhmä Paula Raerinne Matti Jaatinen Jouko Jääskeläinen Eero-Matti Lintunen Tapahtumatoimikunta Jouko Jääskeläinen Eero-Matti Lintunen Tarvittaessa

Ajankohtaista, Värtsilän koulu, Värtsilän kylätalo

Hyvä Apu ry järjesti jouluruokailun Kylätalolla

Hyvä Apu ry järjesti sunnuntaina kaikille avoimen, ilmaisen jouluruokailun Värtsilän Kylätalolla. Kolmeen tuntiin paikalla kävi vajaat kuusikymmentä ruokailijaa. Hyvä Apu ry on perustettu tammikuussa 2020. Sen toimintaan kuuluu mm. kolmena päivänä viikossa järjestettävä 3 € lounas Tohmajärvellä Kirkkotie 6:ssa. Se on tarkoitettu ensijaisesti vähävaraisille ja syrjäytyneille. Ruokalahjoituksia joudutaan keräämään laajalta alueelta. Tällä hetkellä hävikkiruokaa yhdistys

Ajankohtaista, Värtsilän koulu, Värtsilän kylätalo

Koulurakennuksen kohtalosta keskusteltiin

Yhdistysiltaa vietettiin Kylätalolla Pikaisella aikataululla kokoon kutsuttu yhdistysilta pidettiin keskiviikkona Kylätalolla. Aiheena oli Värtsilän vanhan koulurakennuksen tulevaisuus. Paikalle oli saapunut lyhyestä varoitusajasta huolimatta kaksikymmentä viisi asiasta kiinnostunutta sekä hyvin huolestunutta kyläläistä. Tilaisuuteen mukaan saatiin myös SPR:n väkeä Kemiestä sekä kunnan kehittämispäällikkö Anne-Maarit Hyttinen. Hän esitteli Maakuntaliiton JTF -rahoitteisen kehittämishankkeen jota nyt Tohmajärvelle kovalla vauhdilla kaavaillaan.

Ajankohtaista, Ilmoitustolppa, Meijän kylä, Värtsilä, Värtsilän koulu

Osallistu kuntalaisaloitteeseen koskien Värtsilän entistä koulukiinteistöä!

Aloitteen sisältö Ehdotan että Tohmajärven kunta ottaa huomioon ensisijaisena vaihtoehtona Värtsilän entisen koulukiinteistön säilyttämisen Tohmajärven kunnan omistuksessa. Värtsilän koulukiinteistön hallintajärjestetään yhdessä Tohmajärven kunnan ja Värtsilän Pitäjäyhdistyksen kanssa. Jatkotoimia varten Värtsilän Pitäjäyhdistys perustaa suunnittelu- ja kehittämistoimikunnan, jonka tehtävänä on valmistella esitys Värtsilän entisen koulukiinteistön tulevaisuudesta 31.5.2023 mennessä. Osallistu aloitteeseen osoitteessa https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/29451 jossa tunnistautuminen verkkopankkitunnuksilla. Voit osallistua

Ajankohtaista, Ilmoitustolppa, Kokous, Meijän kylä, Meijjän koulu, Tohmajärven kunta, Tohmajärvi, Värtsilä, Värtsilän koulu, Värtsilän kylätalo

Kaikille avoin yleisötilaisuus Värtsilän ent. koulun säilyttämisestä kuntalaisten käytössä ke 9.11.2022 klo 18

Kutsumme Värtsilän kyläläiset, yhdistykset, yritykset, kunnan päättäjät ja kaikki joita asia kiinnostaa yhdessä miettimään ratkaisua miten Värtsilän ent. koulu saataisiin säilytettyä kaikkien yhteisessä käytössä tulevaisuudessakin. Paikka: Värtsilän ent. koulu, os. Värtsiläntie 119 Aika ke 9.11.2022 klo 18 Tervetuloa! Kyläyhdistys tarjoaa kahvit!

Tohmajärven kunta, Värtsilän koulu, Värtsilän kylätalo

Kunta myy Värtsilän koulun

Lainaus Tohmajärven kunnanhallituksen 15.08.2022  kokouksen esityslistasta ja päätöksestä. Värtsilän koulukiinteistö oli myynnissä huutokaupat.com palvelussa 31.7.2022 kello 16.00 saakka. Koulukiinteistöstä ei tehty määräaikaan mennessä tarjouksia. Pertti Räisänen on tehnyt 8.8.2022 koulukiinteistöstä 8.000 euron suuruisen ostotarjouksen.  Tarjouksessa mainitaan, että kiinteistö tulisi perustettavalle kiinteistöyhtiölle ja kiinteistö palvelisi nykyistä toimintaa ja asuintilojen vuokrausta. Ostotarjouksen tekijä mainitsee tarjouksessaan, että kiinteistöstä on tarkoitus tehdä myös eräänlainen huutokauppa paikka ja

Ajan patinaa, Meijjän koulu, Patsolan koulu, Värtsilän koulu

Entiset oppilaat ja ope Patsolan koululla 22.7.2000

Värtsilässä, Patsolan koululla oli 22.7.2000 entisten oppilaiden kokoontuminen. ”Noin 50 vuotiaat tervetuloa” En muista missä koollekutsu oli julkaistu, kun Värtsi- verkkolehteä ei vielä ollut. Jossain kuitenkin kutsuttiin ”noin 50 vuotiaat” Patsolan koulua käyneet yhteiseen tapaamiseen Värtsilä-päivien aikaan Patsolan koululle. Ajattelin, että olenkohan myöhässä, kun vanhan koulun rapuilta alkoi jo pitkä jono yltäen keskelle pihaa. Opettaja

Scroll to Top