Koulurakennuksen kohtalosta keskusteltiin

Tilaisuudessa käytiin välillä hyvinkin kiivaasta sananvaihtoa

Yhdistysiltaa vietettiin Kylätalolla

Pikaisella aikataululla kokoon kutsuttu yhdistysilta pidettiin keskiviikkona Kylätalolla. Aiheena oli Värtsilän vanhan koulurakennuksen tulevaisuus. Paikalle oli saapunut lyhyestä varoitusajasta huolimatta kaksikymmentä viisi asiasta kiinnostunutta sekä hyvin huolestunutta kyläläistä. Tilaisuuteen mukaan saatiin myös SPR:n väkeä Kemiestä sekä kunnan kehittämispäällikkö Anne-Maarit Hyttinen. Hän esitteli Maakuntaliiton JTF -rahoitteisen kehittämishankkeen jota nyt Tohmajärvelle kovalla vauhdilla kaavaillaan. Hankkeeseen liittyisi yhtenä osana myös Värtsilän koulurakennuksen lämmitysjärjestelmän muutos. Rahaa kiinteistöön hankkeesta on kaavailtu 40-60.000 € pottia. Tämä kuitenkin illan kuluessa eri puheenvuorojen yhteydessä koettiin täysin riittämättömäksi.

Rankkaa arvostelua tilaisuudessa sai aikataulu jolla päätös koulurakennuksen tulevaisuudessa kunnassa nyt junailtiin. Esiin nousi myös hämmästys kuinka kuntalaisaloite sivuutettiin valtuustossa täysin. Puhuttiinkin jopa mahdollisesta virkamenettelyvirheestä. Ihmetystä herättää kun tällainen 1,5 miljoonan euron hanke oli jo viranhaltioiden tiedossa, ja myös se että Värtsilän koulurakennuksen energiajärjestelmän muutos liittyisi osana hankkeeseen, Värtsilän Pitäjäyhdistyksen pyytämää viiden kuukauden lisäaikaa omistusjärjestelyjen selvittämiseen ei kuitenkaan myönnetty ja se sivuutettiin esittelijän toimesta täysin. Värtsiläläiset pudotettiin nyt todella syvää sudenkuoppaan.

Hanke on sinällään mielenkiintoinen ja toisi yhden ratkaisumallin Värtsilän koulurakennuksen kohtuuttomiin energiakuluihin, olipa omistajana sitten kunta tai joku värtsiläläinen yhdistys. Valtuustohan päätti maanantain kokouksessaan että kunta lahjoittaa Värtsilän koulukiinteistön jollekin paikalliselle, yleishyödylliselle yhdistykselle sekä myöntää vielä 10.000 € avustuksen lämmitysjärjestelmän muutokseen. Lahjoitus tulee ottaa vastaan 30.12. 2022 klo 13 mennessä. Muussa tapauksessa kunta irtisanoo nykyisen vuokrasopimuksen päättyväksi 31.3.2023 ja rakennus jää kylmilleen.

Nyt kuitenkin kyseistä energiahanketta ei ole edes vielä rahoittajan toimesta laitettu hakuun. Sen on kaavailtu tapahtuvan tammikuussa ja päätöksiä kehittämispäällikkö Hyttisen mukaan luvassa olisi pikaisesti. Myönteisen rahoituspäätöksen varmistuessa hankkeen pitäisi alkaa jo maaliskuussa.

Onkin käsittämätöntä, ja edesvastuutonta kunnan taholta että näiden faktojen oltua jo tiedossa, anottua lisäaikaa Värtsilään ei silti myönnetty.

Tilaisuudessa käytettiin monia, välillä hyvinkin kiihkeitä puheenvuoroja asian tiimoilta. Valtuutettu Piiroisen mukaan tämä esitys on kuitenkin parasta mitä kunta on tähän mennessä koulukiinteistön osalta meille värtsiläläisille tehnyt. Piiroinen ilmoitti toistamiseen olevansa valmis käyttämään oman valtuutettujen kehittämisrahan (10.000€) hankkeen omarahoitusosuuteen. Kunnan kymppitonnin lisäksi kasassa näin olisi 20.000 €. JTF -hankkeissa omarahoitusosuus on 20% ja näin kehittämisrahaa koulun energiaratkaisuihin olisi saatavilla 100.000 € tästä 1,5 miljoonan euron kokonaispotista.

Mutta tämä raha ei turvaisi tulevaisuutta jota esiin nostettiin monissa puheenvuoroissa. Toimintarahaa olisi joka vuosi saatava niin että taloa voidaan ylläpitää ja toimintoja pyörittää. Vanhan rakennuksen ollessa kyseessä myös tulevien vuosien remonttitarpeet ja rahojen löytäminen niihin saivat huolta aikaan. Esa.A.Luukkainen muistutti muutamaan otteeseen myös yhdistysten hallitusten jäsenten henkilökohtaisista vastuista silloin kun kaikki ei menekään kuin strömsöössä.

Mitään päätöksiä tässä keskustelutilaisuudessa ei tietenkään tehty. Sen sijaan Värtsilän Pitäjäyhdistys naulaa oman kantansa asiaan ensi viikon torstain Pitäjätoimikunnan kokouksessa. Saiko paikalla olleet toimikunnan jäsenet sitten illan keskusteluista mitään tukea oman kannan muodostukseen, se jää nähtäväksi.

Kova halu kaikilla kylätalon säilyttämiseksi on, se ei varmaan kenellekään tilaisuudella mukana olleelle jäänyt epäselväksi. Halu ei aina tahdo yksin riittää. Nyt kysytäänkin tekijöitä ja koko kylän vahvaa sitoutumista kylätaloon mikäli lahjoitus päätettäisiin vastaanottaa.

13 comments for “Koulurakennuksen kohtalosta keskusteltiin

  1. Korrekti selvitys tapahtuneesta, kiitos Eero-Matille! Keskustelun perusteella koulun mahdollisia ja todennäköisiä tulevaisuuden skenaarioita on kaksi:

    1) Mikäli Pitäjäyhdistys päättää ottaa koulun vastuulleen, riskeistä huolimatta, päätös tehdään todennäköisimmin ehdollisena siten, että vastuu realisoituu, mikäli hankerahaa löytyy. Haasteena on sen jälkeen Värtsilän koulukiinteistön liiketoiminnallistaminen – toisin sanoen siirtäminen tuottavaa tilaan siten, että rahaa tulee ulkoa riittävästi sekä bisneksen, että hankkeiden kautta.

    Mitä tuo kannattava ja tasaisesti tuottava bisnes sitten olisikaan, jää arvailujen varaan. Hankkeiden varaan ei tällaista toiminnallista konklaavia voi asettaa. Pitäjäyhdistys esitti päätöksen tueksi kunnalle valmisteluaikaa toukokuuhun, mutta se evättiin valtuuston päätöksellä.

    Pitäjäyhdistyksen mahdollinen ehdollinen päätös tarkoittaa sitä, että siihen suostuessaan Tohmajärven kunnanelinten tulee valmistella ja käsitellä asia uudelleen vuoden 2023 alun valtuustossa ja muuttaa jo tehty päätös Pitäjäyhdistyksen toiveen mukaisesti. Näin sanoo Kuntalaki.

    2) Mikäli Pitäjäyhdistyksen vastaus on Tohmajärven kunnalle liian vaikea toteutettavaksi, toimitaan valtuuston tuoreen päätöksen mukaan siten, että koulu asetetaan kylmilleen maaliskuun lopussa. Pitäjäyhdistyksen haasteena on tässä tilanteessa uusien vastaavien toimitilojen löytäminen, mitä Tohmajärven kunta on luvannut edesauttaa. Tosin virallisia päätöksiä tulevaisuudestakaan ei ole.

    Joku kysyi keskustelun kuluessa, mikä olisi pahin skenaario Pitäjäyhdistyksen omistamassa kiinteistössä. Tietenkin suurin riski toteutuisi siinä tapauksessa, ettei toiminnalle löytyisikään yrityksistä huolimatta riittävästi tuottavuutta ja hanke ajautuisi maksuvaikeuksiin. Siinä tapauksessa yhdistyksen hallitus vastaisi pesän selvittämisestä loppupelissä omin vastuin. Mikäli kiinteistöä ei saataisi kaupaksi, tontille jäisi tyhjillään oleva kiinteistö, jonka purkamisvastuu ajallaan olisi yhdistyksellä itsellään. Kunta kun ei pura toisten omistuksessa olevia rakennuksia.

    Jäädään odottelemaan Pitäjäyhdistyksen päätöstä – ja kunnan suhtautumista ja toimenpiteitä.

  2. Valitettavasti en päässyt tilaisuuteen, mutta kerron omia ajatuksia tässä. Mieleen tulee Malvelan Tyynen kahvila siinä Sinilinnun vastapäätä olevassa talossa. Oli istuttu iltaa, eräs mies valitteli kun pois pitäisi jo kuulema lähteä, mutta kun siellä kotona on ihan hirminen vaimo odottamassa. Pöydässä istui eräs poikamies Pauli. ”Kuule pauli, ota sie miulta se eukko kun out vielä poikamies.” Ei tarttunt Pauli tarjoukseen, mutta kaveri lisäsi tarjouksiaan, ensin kesämökin ja sitten vielä puoli miljoonaa markkaa rahaa… ei tullut kauppoja, sinne kotiin oli lähdettävä ja Pauli sai viettää siitä riesasta vapaata poikamieselämää.

    =====

    Käsitykseni mukaan tuo Värtsilälle tarjottu ”lahja” ei maksa kunnalle mitään, mutta hyvä olisi jos tästäkin rasitteesta pääsisi eroon

    Tämä kiire pistää ajattelemaan, että kyse lienee enenpi joko keltaisen ent kunnantalon tai Tietäväisen koulun tai molempien asettamista rasitteista, koska todennäköisesti niitä ei saa kenenkään kontalle siirrettyä.

    Nyt niputtamalla niiden mukaan Värtsilän koulu saadaan Värtsilän hädänalaista tilaa hyväksikäyttämällä hanke ehkä menemään läpi.

    Pistää miettimään

  3. Eilisestä ehkä toipuneena…

    Jotenkin on koetettava pukea sanoiksi sitä fiilistä joka syntyi eilisessä keskustelutilaisuudessa. Alkuun ainakin minun päässä oli jonkin sortin tyrmistys siitä skeptisyydestä jota huokui ihmisten mielistä. Miten virkajohto on onnistunut tuhoamaan luottamuksen näin tyystin kyläläisten suuntaan. Itse koen olevani asioiden keskellä tahtomattani, valtuutetun roolissa jossa ihan joka päivä ei kiitosta tekemisistäni kuulu, mistään suunnasta. Jotenkin siis tunnen että tämä luottamus on kateissa minunkin toiminnan takia. Tai toimimattomuuden.

    Värtsiläläisten epäluottamus on syvällä historiassa, ja minunkin mielestä aivan aiheesta. Kuntaliitoksen sopimusteksti petettiin lähes kaikilta kohdin, välittömästi seuraavien valtuustojen toimesta. Jos kunnan kaikkiin osiin olisi tehty samanlainen karsinta ja säästö, joka otettiin kuntaliitoksen jälkeen Värtsilästä, olisi koko kunta ollut kapinoimassa, Mutta ei kiltit Värtsiläläiset, jotka ovat tottuneet pitämään sanansa. Tohmajärvellä on velkaa Värtsilän suuntaan paljon, mutta sitä ei kuntakeskuksessa haluta muistaa. Yksi esimerkki tästä viime valtuuston kokouksesta; Kun hivenen avasin tätä kyläyhdistyksen merkitystä kunnalle, sekä Värtsilän erityisasemaa historiallisesti, heti seuraavat kaksi puheenvuoroa olivat vaatimassa lisää hyvää Sikosuolle ja Onkamoon. Ehkä lievästi läpällä, mutta näinhän se on aina Värtsilän kohdalla toiminut. ”miksi te muka olette jotenkin erityisiä” on se normitokaisu jos jotain olen esittämässä.

    Eteenpäin on tekevän mieli, ja jotenkin on nuo vanhat kaunat kyettävä hautaamaan. Jos siis ylipäätään mitään halutaan meidän kotikylässä kehittää. Itse olen nähnyt merkittävän muutoksen kunnan ylimmän virkahenkilöstön, ns johtoryhmän toiminnassa viimeisten kahden vuoden aikana. Jolloin siis lähes koko ryhmän kokoonpano on mennyt uusiksi. Heidi, Anne ja erityisesti johtaja Mikko, ovat saaneet hyvän tekemisen hengen organisaatioon. Silti melkein onnistuimme katkeruudellamme karkottamaan Annen eilisestä tapaamisesta. Kylällä on edessä todelliset kuolinkamppailut jos emme kykene muokkaamaan ajatuksiamme tähän aikaan.

    Tässä ajassa meidän on kyettävä näkemään kunta, ja sen viranhaltijat kumppaneina, joiden intressi ei ole sortaa Värtsilää. Tuo eilisessä kokouksessa vieraillut kehittämispäällikkö sai vastaansa verbaalisen täyslaidallisen, mielestäni täysin aiheetta. Hän on kasannut hyvin nopealla aikataululla ehkä koko kylätalo ajatuksen pelastuksen. Tässä kohden haukut menivät väärään osoitteeseen. Meidän on Värtsilässä opeteltava uusi lähestymistyyli kunnan ja hallinnonkin viranhaltijoiden tekemiseen. He eivät ole meitä vastaan, vaan palveluksessamme.

    Tämä ”hyvää koko kuntaan” ajatus ei välttämättä päde valtuustosalissa, jossa vanhat kaunat kytevät niin kauan kun kytevät. Ne sammutetaan tekemällä, ei haukkumalla tai piikittelemällä somessa. Minusta kunnan valtuuston kokoa voitaisiin kyllä leikata vaikka 10 hlöä, laadun suuresti heikkenemättä, epäilen että asiat menisivät eteenpäin paremmin, harkitummin ja erityisesti fiksummin tällä leikkauksella. Mutta tuskin tapahtuu, kova hinku on joillakin pitää hillotolpastaan, edes tästä pienestä, kiinni ja päästä pätemään.

    Muistakaa rakkaat Värtsiläläiset, että tämä kylä on olemassa asukkaidensa ansiosta, ja meidän tekemiset mitataan vuosikymmenten kuluttua sillä mitä olemme saaneet aikaan nyt. Nyt on minun mielestäni paras ja ehkä viimeinenkin tilaisuus ottaa kyläyhdistyksen haltuun meille tärkeä koulu, ja saada sinne vihdoin kaivattuja perusparannus investointeja hankkeessa jonka kokoon ja laatuun voimme itse vaikuttaa. Itse sijoitan valtuutetun kymppini tähän hankkeeseen ja Tohmajärvihän tuo toisen. Jos vielä jostain saisimme kaivettua kolmannen, niin uskon että rakennuksen energiatehokkuuteen vaikuttavat investoinnit saataisiin tehtyä. Pelkkä kunnan kymppi antaa meille hankkeen kautta vivutettuna uuden lämmitysmuodon, se on tarjous johon tässä kohtaa pitäisi tarttua. Hankevipu parilla lisäkympillä voisi tarkoittaa energiatehokkaita tiloja, joiden käyttökustannuksista selvittäisiin yhdistysvetoisesti.

    Pyrin jatkossa siihen ettei ainakaan itseäni valtaisi kaikkeen ulottuva skeptisyys. Että koettaisi porskuttaa, huolimatta epäilyistä, haukuista tai hölmöistä loukkaavista kommenteista. Asiat ovat asioita, ja joskus ne kolahtavat tunteisiin, tämä kylän sydän asia kolahti minuun eilen ehkä liikaa, ja liian monet valtuuston kokoukset ovat saman tehneet monesti aiemmin. Tämä paska on vain ravisteltava niskasta ja mentävä eteenpäin. Niin pitää tehdä kylänkin.

    Tämä on siis tilaisuus. Mahdollisuus, enemmän kuin uhka.

    Uhka on se ettemme uskalla.

    Mika

  4. ” Pitäjäyhdistys esitti päätöksen tueksi kunnalle valmisteluaikaa toukokuuhun, mutta se evättiin valtuuston päätöksellä.”

    Täsmennys: kuntalaisaloitteen käsitteli VAIN kunnanhallitus ei valtuusto.
    Ei se valtuuston esityslistalla ollut edes.
    Kunnanhallituksen esityslistalla oli.

    Olenko ymmärtänyt väärin asian..?
    Se toki mahdollista.

    Valtuusto kyllä keskustelu vilkkaasti
    talousarvion hyväksymisen yhteydessä Värtsilän koulusta.

    Pöytäkirja ei ole vielä netissä. Sieltä toki voi aikanaan tarkastaa.

  5. Periaatteessa kunta voi viivyttää aloitteen käsittelyä pitkäänkin. Kuntalaissa (23§) todetaan, että valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

    Se voi tämän aloitteen suhteen periaatteessa tarkoittaa vaikka ensi vuoden joulukuuta, jos oikein tarkkoja ollaan. Lain henki tietenkin edellyttää, että kaikki kunnassa vireille tulleet aloitteet käsitellään toimivaltaisessa kunnan viranomaisessa ilman aiheetonta viivytystä. ”Aiheeton” – sanaa voidaan sitten vääntää jos kenellä vastuullisella on halua.

    Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aina aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet – myös tämän aloitteen osalta pitäisi siis tulla asianomaisille infoa, miten tullaan toimimaan.

    Tottahan toki asianmukaista olisi käsitellä aloite asian varsinaisen käsittelyn yhteydessä, mutta Värtsilän koulun asian päätösvauhdissa ei ole tainnut pysyä perässä valmisteleva virkamieskään.

  6. Mie VIELÄ tämänkerran kommentoin kun en näistä ajatuksista piäse erroon tuon koulun osalta!! En usko että pitäjäyhistys männöö tähän lankaan että ottas vastuulleen niin ison kakun ja luulenpa että ei muistakaan yhistyksistä löyvvy potentiaalia niin paljoo että 10-20 vuotta pystys kouluu kunnostamaan ja kunnossa pitämään. Tulipa mieleen tämmönen vaihtoehto, että kun tuo apulanta firman omistama rakennus missä on kahvila Elja ja toinen päässä oleva tila on tyhjänä!? Oisko siinä kylätalon paikka? Olis ainakin näkyvällä paikalla!? Ja sitten kuntosalihan vois olla apulanta firman konttori rakennuksessa kun siellä näyttää olevan tyhjee tiloo!? Kantsiskohan näitä kysellä? Palotallihan on siinä vieressä ja voishan se palolaitoskii käyvä kuntoosa hoitamassa ja varmaan maksasivatkii käytöstään. Sais kunta pistee ihan rauhassa koulun kylymilleen ja maksella purkukulut!? Että tämmöstä tänä kauniina perjantai uamuna tul mietittyy! Mitäs ootta mieltä?

  7. Hyvä Lea ! Lisää aikalisää
    Mainio koulukiinteistö jollekin tarvitsevalle. Eihän sen tarvitse olla Värtsilästä. Tosin suljettuja kouluja ja muita vastaavia kiinteistöjä on Suomenmaassa tarjolla muitakin, joten tarvitsijoilla on mistä valita. Mitä se vanha kansa sanoi mitä saa hätäilemällä aikaan.

  8. Lea, luulen, että kannattaa odottaa kunnan reaktioita siinä tapauksessa, jos Pitäjäyhdistys ei ota koulua kontolleen. Kunnastahan on annettu ymmärtää että vastaavia tiloja tarjotaan. Ei ole helppo projekti edessä kunnallakaan. Ja saattaahan hyvinkin olla niin, että tuo mainitsemasi tila on juuri se, mitä kunta tulee ajallaan tarjoamaan…

    Aikaa on hyvinkin kolme kuukautta zoomailla. Tehkää Pitäjäyhdistyksessä viisaita päätöksiä!

  9. Esa! En kuulu pitäjäyhdistyksen hallitukseen! Vaan ihan kuntalaisena mietin näitä!

  10. Lea, tietystikin oletin että kuulut 😉 Mutta kaiketikin uskon että viisas päätös syntyy joka tapauksessa, ja se päätös on varmasti pohdittu tarkasti meitä värtsiläisiä ajatellen.

    Mitä kunnan zoomailuihin tulee, minulla on sellainen kutina, että vaihtoehdot on pohdittu siellä aika lailla valmiiksi jo aikanaan syksyllä. Nyt vain odottelevat, tuottaako strategia tuloksia. Riikosen aikaan vastaavissa tilanteissa törmättiin aina samaan lauseeseen: ”Tämä on ainoa mahdollisuus”. Kuulostellaan, tuleeko lause vastaan lähikuukausina. Kyllä Olli on jatkajansa koutsannut…

  11. Mitä isot edellä, sitä pienet kiljuen perässä.
    Tohmajärvi rökittää pikkuruista Värtsilän pitäjää.
    Molemmat tietävät häviävänsä,
    Monellakin tavalla.
    Surullista joustamattomuutta.

  12. Palatakseni näin muistaessani muutamaa kuukautta vanhaan aiheeseen, kyselen, tietääkö kukaan suunnitelmissa olleen miljoonahankkeen kohtalosta yhtään mitään?

    Keskusteluillassa kunnan kehityspäällikkö informoi hankkeen alkavan kuluvan vuoden maaliskuussa suurella varmuudella, mutta ainakaan mediassa ei ole asiaa sivuttu mitenkään. Selailin maakuntasivustojakin, mutta sieltäkään ei tietoa tipahdellut.

    Kunnallistalon remontin edistymisestä ei ole niin ikään kuulunut muuta kuin se, että on todettu jo aiemmin tiedetty tosiasia, että talo on homeessa. Kunnan rahoittamasta ulkomaalauksestahan on toki jo päätetty aiemmin.

    Olisi ihan kohtuullista, että kuntaviranomaisten alullepanemasta hankkeesta tiedotettaisiin ajallaan. Odotellaan siis infoa…

  13. Sanovat, että odottajan aika käy pitkäksi. Kunnallistalon kohdalla ajan kulussa on sellainen vaihe, että kaikki mitkä taloon liittyy ovat n. 50 vuotta myöhässä. Minäkin olen ollut ”sotkemassa” talon asioita yli 80 vuoden ajan. Alkuun ukohuoneessa ( kansanomaisesti paskahuusi) sittenmin kirjoituksin. Alkuun voi olla, että takoa ei enää olisi, jos olisin jättänyt kirjoitukset kirjoittamatta. Muistaakseni ins. Aalto liittyi kirjoituksiini. Talo sai lisäaikaa. Aika aikansa kutakin. Olen kääntänyt takkini. Olikin nuhjuinen. Purkakaa kunnallistalo, kun siitä on tietääkseni kunnassa tehty purkupäätöskin. Taloa ei tarvitse kukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *