Kunnanhallitus päätti myydä Värtsilän entisen koulun perustettavalle uudelle kiinteistöyhtiölle hintaan 1500 euroa.
Kunnanhallitus käsitteli vuoden 2024 talousarviota ja vuosien 2025–2026 taloussuunnitelmaa. Ensi vuoden tulos tulee muodostumaan hieman alle puoli miljoonaa euroa alijäämäiseksi tiukasta kulukurista huolimatta. Kunnan valtionosuudet laskevat kuluvasta vuodesta noin 1,1 miljoonaa euroa, myös verotulot tippuvat 300.000 euroa. Talousarviota esitellään tarkemmin medialle keskiviikkona 29.11. Valtuusto päättää talousarviosta 11.12.
Maakuntaliiton edunvalvontaohjelmaan, niin sanottu vaikuttamisen kärjet 2025, Tohmajärven kunnanhallitus esittää kahta liikennehanketta: kiertoliittymiä valtatie 9, kuntakeskukseen läheisyyteen ja kevyenliikenteen väylää valtatie 6 varteen välille Tikkalan koulu – Hernevaarantie pohjoinen liittymä. Lisäksi kunnanhallitus haluaa edistää Fingridin kantaverkon 400kV pääsiirtolinjan rakentamista nykyisen 110kV linjan kohdalle.
Lähde: Tohmajärven kunta, facebook-sivu
Värtsilän koulun vähäinen kauppahinta saattaa viitoittaa niin tämän entisen koulukiinteistön kuin lähiseudun muidenkin kiinteistöjen verotusarvoja kohtuullisempaan suuntaan.
Hämmästykseni on iso, kun huomaan että sama tyyppi joka aiemmin tarjosi tästä koulusta 8000 ja perui ostotarjouksen, osti nyt 1500 eurolla . Halvalla myydään yhteistä omaisuutta.
Halvalla menee, se on totta mutta juuri tässä tilanteessa vaihtoehtona saattaisi sitten valitettavasti olla ”kuokka” eli purku.
Tohmajärven kunta on tahtonut vapautua tämän(kin) mainitun kiinteistön osalta kaikesta ylläpitovastuusta ja oli siitä syystä valmis jopa lahjoittamaan sen jollekin (yleishyödylliselle) yhdistykselle tai yhteisölle.
Tässä keskustelussahan luovutuksen mahdolliseksi vastaanottajaksi tarkentui lähinnä Värtsilän Pitäjäyhdistys, joka kuitenkin sekä raha- että resurssipulaan vedoten kieltäytyi tarttumasta täkyyn.
Toivon totisesti, että nyt tämän kaupan myötä tilanne oikeasti selkiytyy ja tälle vielä vähintäänkin kohtuullisessa kunnossa olevalle kompleksille löytyy kaikilla mittareilla järkevä jatkokäyttö vaikkapa ostajan hahmotteleman vuokraustoiminnan myötä!