Rajakävelyllä 20.7.2025
Kuva Alpo Aatos
Se on taas aika.. Tänä kesänä tuli hyvin avomaan kurkkuja sekä kurpisoita. Puolukat eivät ole vielä kypsiä, mutta löytyi sen verran puolikypsiä että voidaan yksi satsi keittää kurpitsan kanssa Vajaa puoli sankollista puolukkaa ja 10 L kasari kukkurilleen talvikurpitsaa Siinä se keitos hupenee. Kohta saa lisätä sokerin ja säilöntäaineen. Kilo sokeria 10 litran satsiin tuntuu
Samettisen pehmeitä elokuisia öitä Tuleepa mieleen kun Irwin Goodman lauloi osuvasti ” Oi oi kunpa nuori ois…” Kyllä näin leppoisen lämpiminä iltoina ja öinä varmaan oltaisiin ”riijuulla” tai jossain senkaltaisessa touhussa, kentien omenavarkaissakin. Näin realistina tyydyin kuitenkin vain katselemaan revontulia ja nauttimaan lämpöisestä säästä. Yritin ottaa kännykällä kuvia, mutta eihän siitä mitään tullut. Kaikista tuli
Yläkuvassa Arabian Kesäkukka- sarjan keittokulho, maitokannu ja matalat lautaset.Kuva: Alpo R 2003 Arabian Kesäkukka – sarjan astioita: Syvä lautanen, matala lautanen, voileipälautanen, matala vuoka, maitokannu ja keittokulho.Kuva: Alpo R. 2003 Varkaus tapahtunut Savikontiellä 16.-31.5. 2024 välisenä aikana Varkaus tapahtunut murtautumalla taloon ikkunan kautta. Alpo Rummukainen
Alkukesän kuivuus Kesä tuli kesken talven kun lumet sulivat ennätysvauhtia ja muuttolinnut saapuivat ja luonto alkoi vihertää. Välitalven jälkeen ei sitten satanutkaan moneen viikkoon. Viimekesäiset kasteluvedet alkoivat loppua lammikoista ja meinattiin jo joutua kastelemaan kasvimaat lähdevedellä. Minäkin jo aloin odottaa sadetta, mikä on minulle melko harvinaista. Veden talteenottoa katolta. Syöksytorvessa on ylempänä (ei näy kuvassa)
Läksin kesäkuisena hellepäivänä onkireissulle, mutta voi kamala, eipä tullut lakkia mukaan. Ongella pitää olla lippalakki tai lierihattukin käy. Muuten ei näe milloin ja miten kala syö. Auringon paahteessa on pää suojattava liialta paahteelta muutenkin. Niinpä piti etsiä mitä tarkoitukseen sopivaa löytyisi omasta autosta ja ellei löytyisi niin sitten roskisia penkomaan. Onneksi löytyi itseltä pahvilautasia ja
Viimeviikon lauantai-aamu valkeni niin valkoisena, että silmiä häikäisi vaikka aurinko ei paistanutkaan. Maahan oli tupruttanut lunta reilu kymmenen senttiä ja kuistilla lähtövalmiina olevat kumisaappaatkin miltei täynnä lunta. Sanoivat takatalven tulleen taas. Kirkas lumi häikäisi silmät ja sekotti kameran valotus systeemin. Vilkkaista punarinta linnuista ei saanut kunnon valokuvia. Yllä kuva siskoni piirtämästä joulukortista. Olin aikeissa lähteä
Uusitulla Värtsilän Urheilutalolla pidetty tanssiaisia. Siitä tuli mieleen, että onhan täällä tanssahdeltu jo kauan sitten.Ennen tätä Juhan ”päivittämää” Urheilutaloa oli vuosikymmeniä aikaisempi versio Urheilutalosta ja sitä ennen sama rakennus oli Maamiesseuran talo. Muistoja Maamiesseuran talon ajoilta Muutamia hataria muistoja on säilynyt tältä Maamiesseuran talolta. Pääministeri Kekkosen vierailusta olenkin kirjoittanut aikaisemmin, samoin hypnotisoija mister Oliwer Hookista.
Talviteatteria ”kaamoksen” katkaisuun Kuvassa taiteilijoiden esittely.Kuva Alpo R Teatteria Tohmajärven työväentalossa Värtsilän ”Talviteatteri” tempaisi oikein näyttävästi osaamistaan. Talviteatterin nimestä huolimatta olin tunnistavinani Värtsilän ”kesäteatterilaisia” Olipa mukava tilaisuus kaikkinensa. Istumapaikkani sattui niin eteen, että en tiedä ketä takanani istui ja oliko sali täysi, koska aikoinaan on opetettu käytöstapoja, jonka mukaan taakseen ei pidä vilkuilla kirkossa eikä
”Suurmiehet” tapasivat Monia vuosia sitten Patsolan Maamiesseuran talolla (nykynen Urheilutalo) oli hirmuinen tungos. Tupa oli täynnä kansaa ja ulkona odotti lisää. Ilmassa oli selvästi jotain urheilujuhlan tuntua. Pitäjän oma ”suurmies” Uuno Matikainen seisoi muita pidempänä ja arvokkaanpana näyttämön edessä. Jotain suurta oli tapahtumassa vaikka me pikkupojat ei sitä oikein ymmärrettykään tai oikeastaan ei annettu ymmärtääkään
31.12.2013 ilmeisesti viimeisen kerran Kuvat Alpo Rummukainen Suomen valtiolippu lasketaan Pohjois-Karjalan Prikaatin lippu poistuu Tästä viimeisestä lipunlaskusta on kirjoitettu Värtsissä aikaisemmin 6.1.2014
Päätepisteessä Karvion kanavan huoltoasemalla huolletaan omaa autoa Eräänlaista joulun viettoa Joillekin lajitovereille toisten auttaminen on työtä, mutta toisille mieluinen harrastus, myös juhla-aikoina. Operaatio Lumihiutale on taas tielläliikkujien joululiikennettä turvaamassa. Nettitietojen mukaan jo 55. kerta. On se huippuhienoa, kun jotkut lähtevät ”tien päälle” jopa niinä juhla-aikoina kun yleisen käsityksen mukaan kuuluisi olla kotona perheen parissa. Spr
Tällainen kirjoitus löytyi jostain 40-luvun lehdestä Terve kotoväki Mukavasti mennee. Ei tässä mittään erikoista. Entiset kujjeet. Muija pyöräytti torstaina lapsen, meinaten pulskan pojjaan. Tässä ollaan nytten sitten ninkun isä. Ei siinä mittään, samanmoista tämä on kun ennenkin. Kännin otin. Olen minä sitä eukkoo jo pitempään kattellu, jotta jottain outoo siinä on. Minen meinannuhäntä mahtua ennää
Se on taas aika postittaa joulukortit. Minulla oli pöydällä varattuna joulukortit ja postimerkit omassa kirjekuoressaan. Silloin huomaan, että roskakori on täysi vaikka minun piti tyhjentää se jo aamulla.Laitan kortit takaisin pöydälle ja lähden viemään roskia. Sitten muistan, että postilaatikko ja roskalaatikko ovat lähekkäin niin päätänkin viedä kortit postiin samalla reissulla kun vien roskiksen. Avaan postimerkkikuoren
Ennen tansseissa tytöt asettuivat salin yhdelle seinustalle ja pojat vastakkaisella seinustalle niin, että kaikki näkivät toisensa.kaikki piti olla näkyvillä, mutta etummaisena olemista ei ollut kielletty. Kun soitto alkoi niin kaikki tytöt ryntäsivät eteen. Jokainen halusi olla eturivissä näkyvillä, sillä takaa ei hakenut kukaan.Joskus oli pientä nujakointiakin, mutta sitten tytöt seisoskelivat ihan muuten vaan eikä olleet
Vanhoja sanontoja lintujen syysmuutosta Laurina laumaan (tai langoille) (elokuun 10 päivä) Perttulina peräti pois (elokuun 24 päivä) Ainakin pääskyillä meni aika tarkkaan juuri noin. Tällä lähiseudulla missä asun, ei ole ainuttakaan puhelin- tai sähkölinjaa mihin pääskyt voisivat kokoontua. Onneksi joitakin korkeita paikkoja löytyy, kuten tämä lähistöllä oleva antenni rakennelma. Tämä onkin erittäin suosittu kokoontumispaikka, vaikka
Kuvaan liittyy eräs Kalevalan ennustus Ihminen on tahtonut tietää asioita jo vähän aikaisemmin.. Kahvinporoista on ennustettu jotain, kehotettu etanaa näyttämään sarviaan onko huomenna pouta jne Tiedätkö tai arvaatko mikä Kalevalassakin mainittu ennustus tai uskomus liittyy ylläolevaan kuvaan.
Elokuu on elonkorjuun aikaa Pienellä pyörähdyksellä lenkkipolun sivuun voi löytää vaikkapa päivän aterian tai jopa ylimääräistäkin Ukonsienet ja tatit muodostivat tällä kertaa aterian näkyvimmän osan.Perunat, tomaatit ja salaatit löytyivät kotoa. Kanttarellit olivat jo ylimääräistä herkkua ja joutuivat kuivuriin. Muutaman tunnin päästä kuivan nahkeat sienet mahtuvat jo paljon pienempään tilaan. Kohta ne päätyvät paperipussiin odottamaan loppukäyttäjää.
Perjantaina Teatterista palataan sateessa perjantai-iltana. Lauantaina Yllä lipunnosto Nuotio kiinnostaa aina. Eeromatti valmistaa herkullista muikkusoppaa. Paikalle sattui myös kaksi Lappiin matkaavaa henkilöä. Tilausbussi vie matkalaiset rajakävelyn lähtöpaikkaan. Tummat sadepilvet eivät tätä joukkoa säikytellyt. Sunnuntaina Sunnuntaina oli uudella paloasemalla avoimet ovet. Opasteiden avulla paloasema löytyi. Vanhaa maamerkkiä, eli korkeaa letujen kuivatustornia ei ollut. Paikat olivat uudenkarheat,