Kuvaan liittyy eräs Kalevalan ennustus
Ihminen on tahtonut tietää asioita jo vähän aikaisemmin.. Kahvinporoista on ennustettu jotain, kehotettu etanaa näyttämään sarviaan onko huomenna pouta jne
Tiedätkö tai arvaatko mikä Kalevalassakin mainittu ennustus tai uskomus liittyy ylläolevaan kuvaan.
Puun päästä puupäänä päätellen ennustan, että kuuma on hikinen paikka.
Hikistä on. Puu näyttää olevan pihlajaa, eikä ihan kuivaa. Pihlajaa pidettiin pyhänä puuna ja siihen liittyi monia uskomuksia. Niitä tässä haeskelen
Kalevalassa pihlajasta ennustettiin hyvien vuosien ohella naimaonni ja tulevat sodat. Kalevalassa pihlaja oli Ukko Ylijumalan vaimon, maanjumalatar Raunin, puu.
.
Kun näin tuon huonosti palavan pihlajapölkyn niin tulipa mieleen Kalevalan luku ”Kilpakosinta”, missä Seppo Ilmarinen ja vanhapoika Väinämöinen menevät samaan aikaan kosimaan Pohjolan neitoa, Louhen tytärtä. Kun he ovat vielä kaukana niin vahtikoira haukunnallaan ilmaisee vieraita olevan tulossa. Kukaan ei joutanut tai viitsinyt lähteä katsomaan mitä koira haukkuu joten piti kysyä pihlajalta, pyhältä puulta.
Silloin Louhi, Pohjolan emäntä sanoo piialle:
(Lainaan savonkielistä Kalevalaa)
”Voeham piika pikkaraene,
pistä piisiim pihlajija,
hiilille pyhijä puita !
Jos ne verta vuotavija
sillo` on sota tulossa,
Jos ne vettä vuotavija,
suahaa` olla sovinnossa”.
Pisti piisiim pihlajija,
hiilille pyhijä puita;
ee ne verta vuotavija,
eekä vettä senkääv vertoo,
läks ne mettä lillittämmää,
hunajoo huluputtammaa.
Hunajan ”huluputtamisesta” tiedettiin varautua ottamaan vastaan sulhasta ja puhemiestä.
Tällä kertaa tuli oikein kaksikin sulhasta !
Tätä edelsi tapahtuma, joka ei liity tähän pyhän puun ilmaisuun, mutta on varsinkin savon kielellä kertomisen arvoinen
Seppä Ilmarinen sai kuulla siskoltaan, että Väinämöinen oli jo kosinta matkalla läheisellä meren selällä. Silloin tuli Sepolle kiire. Hän ajoi maata myöten reellä. Kolmantena päivänä hän tavoitti Väinämöisen
”päevänä kolomantena
Niiv vuav Väenämön tavotti,
sano siinä sopusasti,
virkko mieltä malttavasti:
”Kuulpa nyt Väenö-kuoma,
tehhäänpä sula sovinto!
Ee nyt tarvihe tapella,
riijata ruvessa rystyt,
neettä ee vängällä viijä,
vastem mieltä valloteta!”
Vastasj vanha Väenämöene:
”Kättä piälle, Seppo-kuoma,
neettä ee vängällä viijä,
sillem mänköön morsijameks,
jokom mielesäm mukane,
eekä sitte änkyröijä,
viikkokaasija vihata.”
Menee kotvanen tai kaksi ennekuin tuo savokieli kääntyy tajunnassa ”suomeksi” tai edes sinne päin. Jotain hyvin makeita ajatuksia sieltä kuitenkin löytyy, lienenkö sitten ymmärtänyt tarkoituksen vai enkö.
” tehään sovinto niin ei tarvihe tapella, riijata rystyset ruvella”
Ja sopimisen jälkeen ”eikä sitten änkyröidä, viikokausia vihata”
Oikein makeita ilmaisuja
Seppä Ilmarinen sen kosintakilpailun voitti.
Kun häävalmistelut olivat täydessä käynnissä
morsiamen kotona oli Väinämöinen palaamassa
kilpakosintamatkaltaan aivan masentuneena.
Tässä hiukan ”suomennettua” savoa
Vanha viisas Väinämöinen,
nuama kovin nutturalla
maleksi Kalevan maille,
virkko vielä viisaampana:
” Voi miesloppua minua,
etten aikanaan tajunnut
naija nuorella iällä,
riijata rivakampana!”.
Niin varotti Väinämöinen,
toppuutti enemmän nähnyt
vanhan nuorta noutamasta,
kilvalla kosiomasta
paljon nuoremman parina .