Lähiruokaillallinen kesäteatterilla
Värtsilän Pitäjäyhdistys ry kiittää!
Jo perinteeksi muodostunutta Rajanryssäys tapahtumaa vietettiin jälleen kerran, tällä kertaa Arppen pihassa. Sää oli erittäin suosiollinen, edelliseen päivään verrattuna, aurinko paisteli sopivasti pilvien lomasta ja kuivatteli edellisen päivän lätäköt. Ihmisiä oli ihan mukavasti liikkeellä ja muutamia torimyyjiäkin oli paikalla, enemmänkin olisi mahtunut varsinkin heitä jotka myyvät omia tuotteitaan. Yksi kohokohta oli leikkimielinen ja huumorilla toteutettu
Pappilanpellontien porukka oli kaivanut naftaliinista vanhat Ryssäys paidat Rajan-Ryssäyksessä arvottiin kaikkien arpalipun palauttaneiden kesken kolme palkintoa. Onnettarena reippaasti toiminut Rauha-tyttönen nosti arpalaatikosta ensimmäisenä arvotun tuotepalkinnon voittajaksi Alma Parviaisen omasta pitäjästä. Toisena arvottiin lahjakortti K-kauppaan. Sen voitti Olli Hamunen Joensuusta. Lopuksi arvottiin pääpalkinto, joka oli Illallislahjakortti illan Lähiruokatapahtumaan Kesäteatterille. Tämä voitto jouduttiin arpomaan useamman kerran, kun
Olen ihastunut. Ihastukseni kohde on Tuija Siltamäen pakinat. Tämä nuori nainen kirjoittaa nuoruuden vimmalla ajankohtaisista aiheista. Ei mitä tahansa lätinöitä vaan raikkaalla näkemyksellä kipakoita juttuja nyt Ylelle. Hänen eräästä nollatoleranssi ilmaisua tölvivästä tarinastaan löysin tuon, minulle entuudestaan tuntemattoman sanan ”hölinäteollisuus”. On kelpo sana käytettäväksi kuvaamaan julkisuudessa käytäviä keskusteluja joissa selitetään kovasti jotain asiaa mutta ei