Värtsiläisten Seura ry

Värtsiläisten Seura ry

Kuinka ”Vireä Vanha Värtsilä – kirja” sai alkunsa

Kirjan toimittaja Unto Martikainen kertoo kuinka kirja sai alkunsa. Elämässä arki ja juhla vuorottelevat niin, että arkisia päiviä on riittämiin jokaisella, mutta todellisia juhlan aiheita ja juhlahetkiä osuu yksilön kohdalle harvoin. Syksyllä 2012 kokoonnuimme Värtsiläisten seuran johdon ja keskeisten toimijoiden kanssa neuvotteluun tavoitteena saada aikaan Värtsilästä kertova historia – ja perinnekirja. Neuvottelussa puhetta johtivat seuran

Värtsiläisten Seura ry

Värtsiläisten Seuran  tomintaa

Värtsiläisten Seura piti vuosikokouksensa Joensuussa Ortodoksisen kulttuurikeskuksen pyhäkköjen salissa 14.3.2019.  Vuodenvaihteessa seurassa oli 157 maksanutta jäsentä,  joista  vuosikokouksessa oli läsnä vain kaksikymmentä. Kokouksen  asialistalla olivat mm. edellisen vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen  sekä vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle ja toimihenkilöille. Uuttakin suunniteltiin. Hyväksyttiin johtokunnan esittämä toimintasuunnitelma ja talousarvio kuluvalle vuodelle.  Seuran toimintaan on tullut muutamia perinnepiirteitä, joita 

Ab Wärtsilä Oy, Historia, Värtsiläisten Seura ry

Kokousaiheena N. L. Arppe

Nils Ludvig Arppen muistoksi pystytettiin muistopatsas 23.8.1936 Värtsilän tehtaan silloisen konttorirakennuksen edessä olevalle aukiolle. Arppe oli Värtsilän rautateollisuuden perustaja, muuta suurimman osan elämästään hän asui Kiteen Koivikolla mistä käsin hän hoiti liiketoimiaan eri puolilla Pohjois-Karjalaa. Värtsiläisten seuran kokoukseen14.2.2019, joka oli kaikillae avoin tilaisuus, oli pyydetty Kiteeltä Sirpa Pakarinen kertomaan Arppen elämästä ja toimista ja kuinka

Ajan patinaa, Kaurila, Värtsiläisten Seura ry

Suomi 100 Kaurilan kylätalolla 6.9.2017

Värtsiläisten Seura aloitti syyskauden kokoontumalla Kaurilan kylätalolle 6.9.2017 kuulemaan Jukka Jormanaisen esitelmää ”Suurihutinaskunnasta tasavallaksi – Juhon, Simon ja Feodorin kohtalot vuosina 1917 – 1918 Tohmajärvellä ja Värtsilässä.” On ehkä paikallaan muistaa, että Värtsilä oli tuolloin osa Tohmajärven kuntaa ja eroaminen itsenäiseksi tapahtui vähän myöhemmin v. 1920. Mainitut vuodet olivat Euroopassa ja Suomessa suurten myllerrysten aikaa

Ajan patinaa, Värtsiläisten Seura ry

Laulu se on ollut …

”Laulu se on ollut päivieni ratto ja laulu se on ollut minun työni.” Otin tämän laulun sanoitusta tähän pienen jutun otsikoksi ja motoksi laulua ylistävän tekstin vuoksi. Se kuvaa oivallisesti sitä henkeä ja tunnelmaa, joka täytti salin, kun värtsiläistenseuralaiset olivat suurella joukolla mukana jo perinteeksi tulleessa laulutapahtumassa, tällä kertaa Värtsilän kirkon seurakuntakodissa. Muutamina edellisinä vuosina

Värtsiläisten Seura ry

Evakkotarinoita Värtsilästä

Aulis Kososen ja Kirsi Siekkisen toimittama Värtsiläisten Seuran uusin julkaisu valmistui juuri sopivasti seuran juhliessa 35-vuotista toimintaansa. Kirja on kolmas  Värtsiläisten Seuran julkaisema kirja.  Kirjaan on koottu kolmenkymmenen värtsiläisen henkilökohtainen evakkotarina, joko haastatellen tai kertojan itsensä kirjoittamana. Väliin on sijoitettu dokumenteista koottua tarinoihin liittyvää asiatietoa. Kirjan evakkotarinat on koottu vuosien 2013 ja 2014 aikana. Evakkotaipaleellaan

Värtsiläisten Seura ry

Värtsiläisten Seura juhli 35-vuotista toimintaansa

Värtsiläisten Seuran jäsenistöä kokoontui 18.4.2015 Joensuun Ortodoksiseen Kulttuurikeskukseen juhlimaan 35 vuoden mittaista toimintaansa. Juhlaohjelma aloitettiin yhteisesti lauletulla Eino Käyhkön sanoittamalla ja Akseli Antikaisen säveltämällä Värtsilän laululla. Juhlaväen runsaus oli selvänä osoituksena laulusanoituksen viimeisten säkeiden todenperäisyydestä. ”Mutta usko, tarmo elää pajan kalke aina helää tänne meidän Värtsilään” Tervehdyssanoissaan seuran puheenjohtaja Aulis Kosonen kiitti jäsenistöä aktiivisuudesta ja

Lukijoilta, Värtsiläisten Seura ry

Vuosikokous Värtsiläisten Seurassa

10. maaliskuuta 2015  Ortodoksisessa Kulttuurikeskuksessa. Vuosikokouksen rutiiniasiat, toiminta ja tilikertomus hyväksyttiin suuremmitta puheitta ja johtokunnan esittelemät kulumassa olevan vuoden toiminnan ja taloudenpidon suunnitelmat tyydyttivät kokousväkeä. Toimintasuunnitelma on nähtävissä seuran nettisivulla http://www.vartsilaistenseura.fi/ Seuran jäsenmaksu on korotuspaineista huolimatta voitu pitää viidentoista euron suuruisena,  mikä nytkin johtokunnan esittämänä hyväksyttiin. Käydyssä keskustelussa kuitenkin toivottiin, mm. vireillä olevan kirjan painattamisen vuoksi,

Lukijoilta, Värtsiläisten Seura ry

Värtsiläisten Seurassa

Värtsiläisten Seura piti vuosikokouksensa keskiviikkona 12. 3. 2014 Joensuun Ortodoksisen Kulttuurikeskuksen tiloissa. Esityslistalla oli sääntöjen mukaisia kokousasioita  taloudesta ja toiminnasta sekä kuluneen vuoden että jo alkaneen toimintavuoden osalta. Talousasioiden todettiin olevan kunnossa. Toimintaa ja taloutta hyvin hoitanut johtokunta sai vastuuvapauden vuodelta 2013. Tässä pieni maistiainen tulevasta toiminnasta. Toukokuinen päiväretki Rääkkylään, jossa tutustutaan mm. Koivuniemeen ja

Värtsiläisten Seura ry

Tavataan Värtsiläisten Seurassa

Värtsiläisten Seura piti vuosikokouksensa 6.3.2013 Joensuussa Lounasravintola Pinjassa. Sääntömääräisten vuosikokousasioiden lisäksi käsiteltiin sääntömuutoksia. Muutokset koskivat pykäliä 2, 4 ja 11. Kyseisten pykälien kohdalla oli lähinnä sääntöjen muuttaminen ajan tasaisiksi.  Seura on päättänyt erota Karjalan Liitosta. Maininta liiton jäsenyydestä poistetaan säännöistä. Samoin poistetaan maininta Värtsilän kunnasta nykyisenä asuinpaikkana, kun kuntakin on lakannut olemasta. Talousasioita käsiteltäessä todettiin

Lukijoilta, Värtsiläisten Seura ry

Värtsiläisten seura teatterimatkalla

Isäinpäivän tietämillä pakkautuivat niin isännät kuin emännätkin onnibussiin ja suuntasivat Kuopioon. Siellä näytettiin kuopiolainen versio Siunattua hulluutta. Teatteri oli evakossa remontin vuoksi. Väliaikainen teatteri oli rakennettu koulun voimistelusaliin. Tilat olivat aivan liian pienet, mutta ihmeen hyvin kaikki toimi. Eteisaulaan saapuminen oli jo pienoinen sokki koska aula oli jo aivan täynnä ja meilläkin teki kovasti mieli

Lukijoilta, Matkailu, Paikallista, Värtsiläisten Seura ry

Kesän 2012 kotiseutumatkalla

Kiitos kiittämästä! Värtsiläisten Seuran päivän matka vanhaan Värtsilään 20.7.12 meni omasta mielestänikin hyvin. Laakkosen Matin bussilla matkattiin. Kyyti oli tutun turvallista niin kuin monasti aiemminkin.  Sääkin suosi, minkä nyt kerran Jänisjärvellä pikkuisen sataa ropsautti. Matkalla oli mukana kahdeksan ensikertalaista kävijää ja heille varmasti katseltavaa riitti. Tullitarkastusten jälkeen ajettiin, niin kuin tapana on ollut, Jänismäelle aamukahville.

Matkailu, Värtsiläisten Seura ry

Kotimaan kierroksella

Meitä oli yhteensä himpun vaille kolmekymmentä vätsiläistenseuralaista Joensuusta, Tohmajärveltä, Värtsilästä ja Savonlinnastakin reissulla kolmen päivän ajan tiistaista 3.7. torstaihin 5.7. kesäisellä kotimaan kierroksella. Alun alkaen piti enemmänkin väkeä olla mukana, mutta tälläkin joukolla saatiin aikaan oikein mukava matka. Alkumatkan käyntikohteenamme oli viehättävä Rapion myllymiljöö Juvalla. Myllyn kahvilassa kuulimme 1800- luvun alkupuolella perustetun myllyn vaiheista.  Rapion

Ajankohtaista, Paikallista, Värtsiläisten Seura ry

Värtsiläisten seuralta uusi kirja

Värtsiläisten seura piti vuosikokoustaan 14.3.2012 Wanhassa Jokelassa. Tavanomaisten vuosikokousasioiden lisäksi asialistalla oli ja kokouksessa keskusteltiin seuran eroamisesta Karjalan Liitosta. Lähtökohtana tälle keskustelulle oli Karjalan Liiton jäsenmaksujen korottaminen ja se, että jäsenmaksusta Karjalan Liitolle ja sen Pohjois-Karjalan piirijärjestölle menevän osuuden jälkeen jää  vain pieni osa seuran omaan toimintaan. Kokouksen päätös Karjalan Liitosta eroamiseksi oli yksimielinen. Sääntöjen

Ajankohtaista, Värtsiläisten Seura ry

Värtsiläisten seuran toimintaa

Värtsiläisten Seura piti tammikuun kuukausikokouksensa  Wanhassa Jokelassa keskiviikkona  11.01.2012.   Ravintolasali,  josta osa oli remonttimiesten hallussa kävi vähän ahtaanlaiseksi kun paikalla oli himpun yli kolmekymmentä värtsiläistä.    Päivän teemana oli  terveellinen ravinto.  Pohjois-Karjalan Martoista oli kutsuttu ravintoterapeutti Kirsi Rissanen kertomaan ravinnon vaikutuksesta terveyteen ja hyvinvointiin. Elinvoimaa ikäihmiselle. Kirsi Rissanen aloittelemassa esitystään. Kuvat SP     Kenraalinkylästä lähtöisin

Ajankohtaista, Värtsiläisten Seura ry

Värtsiläisten Seuran joulu

Joku tuli sanoneeksi ettei herkullisen ja runsaan aterian jälkeen sovi laulaa, että reippahasti käypi askeleet. Niin sitten laulettiinkin   Kodin kynttilät,  jossa vanhana istutaan ikkunan luona.  Toki muitakin joululauluja laulettiin, muutama runo kuultiin ja mummoräppiä sekä  sukulaiskielemme tulkkausta pulmapaikassa,  elikkä häähetkessä. Puheenjohtajan tervetulotoivotukset kuuluivat  asiaan ja jatkeena oli  katsaus kuluneen vuoden tapahtumiin  sekä lyhyt ennakointi

Ajankohtaista, Värtsiläisten Seura ry

Värtsiläisten seuran johtokunta kylätalolla

Värtsiläisten seuran tilaisuudet ovat useimmiten  Joensuussa, missä suuri osa jäsenistä asuu. Seuran puheenjohtajan poissa ollessa hieman vajaalukuinen johtokunta piti  kokoustaan tällä kertaa Värtsilän kylätalolla varapuheenjohtajansa johdolla. Ennen varsinaisia kokousasioita Värtsilän Pitäjäyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Tiittanen esitteli johtokunnalle  kylätaloa ja sen toimintaa.   Kahvihetken aikana kysyttävää ja kerrottavaa oli puolin ja toisin. Muistojen Värtsilä lahjoituksena kylätalolle Värtsiläisten

Värtsiläisten Seura ry

Värtsiläiset pistäytyivät Savossa

Punkaharjun Lustossa oli runsaasti nähtävää Värtsiläisten seuran matkalaisille. Seuran johtokunta oli järjestänyt onnistuneen syysretken Lustoon ja Savonlinnaan keskiviikkona 24. elokuuta. Lähes täysi bussillinen värtsiläisiä oli nauttimassa Luston näyttelyistä ja mainiosta retkisäästä.  Lustossa on niin runsaasti nähtävää, että siellä voisi mainiosti viettää vaikka kokonaisen  päivän.  Matka jatkui kuitenkin Savonlinnan vanhalle Casinolle.   Siinä ohessa saimme pienen 

Scroll to Top