Kuukausi: toukokuu 2012

Jälleen Wärtsilän mustasta

  Ulla paistoi vappuna uuniperunoita. Hän oli ostanut Joensuun Prismasta Wärtsilän mustia. Hän oli latonut perunat isorakeisen suolakerroksen päälle pellille ja paistanut ne uunissa. Lautaselle pantiin häränlihapihvi. Päälle valeltiin kastiketta, jonka hän oli valmistanut siten, että oli kaatanut kermaa kypsytettyjen…

Share

Erään hautakiven tarina

  Maanviljelijä  Kalle Käki 3.3.1871 – 22.2.1951 Kalle Käki oli syntynyt huittislaisen talonpoikaistalon vanhimpana poikana 3.3.1871 Käkien suku on Huittisten kantasukuja, kantatila on ollut suvun hallussa 1600 luvulta lähtien. Satakuntalaiseen perhehierarkiaan on kuulunut, että vanhin poika, tai tytär perii talon.…

Share

Vappuna Kukkolammella

  Olipa mukava käydä Kukkolammella ekaa kertaa tänä kesänä. Ei ollut muita Wapun juhlijoita paikalla. Lumet olivat hävinneet ja vettäkin oli metriä paksumpi kerros kuin viime syksynä kun hakopuita keräiltiin. Vesi oli kristallin kirkasta. Teki mieli keittää kahvit, mutta tuuli…

Share

Kirjanpitoa ja kyyneleitä

Sain virikkeen tähän muisteluun tuosta toisen Mirjan kirjoittelusta. Minulla on ollut hyviä ja vähemmän hyviä työpaikkoja elämäni aikana ja joskus vaikeuksiakin niiden hoitamisessa.  Tässä juttua Värtsilään tulosta. Olin tullut Tohmajärven kunnan arkistonhoitajan/konekirjoittajan virkaan 1960-luvulla.  Seppo kävi töissä Värtsilässä Kenraalinkylän koulussa. …

Share

Värtsin lukijoille tiedoksi. Käyttökatkos 5.5.2012

Värtsissä on pieni käyttökatkos johtuen palveluntarjoajan ylläpidollisista toimenpiteistä. Heidän tiedotteesta lainattua: Tulemme siirtämään palvelimet ja muut laitteet uuteen laitetilaan 5.5.2012. Siirto aloitetaan 06.00-08.00 välillä. Katkoksen pituutta emme osaa sanoa vielä tarkalleen, mutta se on minimissään 1h katkos. Värtsi kiittää kehityksen…

Share

Sieniä näkyvissä

Kevään tunnetuimpia sieniä ovat korvasienet (muistakaa keittää vähintään kahdessa vedessä kymmenen minuuttia kerrallaan ja huuhdelkaa välillä). Myös erinomaisia, suoraan pannulle pantavia huhtasieniä löytää joskus. Kuvan punamaljakas ei ole ainakaan suomalaiseen makuun syötävä sieni, vaikkei myrkyllinen olekaan. Kaunis se on ja…

Share

Jänisjussit

Luontokerho Jänisjussit on vilahtanut pari kertaa nimenä Värtsin sivuilla Jouko Varosen teksteistä kerrottaessa. Jänisjusseilla oli hyvin aktiivista toimintaa joka huipentui aikanaan luontokerhon matkaan Lofooteille. Nuorten kerhotoiminnan aktiivisina aikuisina toimivat erityisesti Pirjo ja Kalervo Rinne. Kerholla oli monimuotoista toimintaa, siitä ensimmäisenä…

Share

Kenraalinkylän tienristeys

Oli talvinen iltapäivä 1949 ja olimme palaamassa koulusta, kun meitä odotti yllätys! Aamulla kouluun mennessä ko. risteyksen kohdalla oli koskematon lumi. Päivän aikana oli paikalle ilmestynyt työporukoita, oli aloitettu Kenraalinkylän – Kutsun välinen maantien teko. Koska tiealueelta oli poistettava lumet,…

Share

Jäniksen arvoitus

Viimeisillä lumilla loikki Sääperin reunamilla vastaan jänis. Luulin sitä rusakoksi, kunnes huomasin, että hännän päällys oli vaalea. Rusakolla on aina musta. Ajattelin, että onpa aikaisin metsäjänis vaihtanut kesäluukkiin. Jäniksen arvoitus jäi vaivaamaan. Kaivelin esille kuvan, joka oli otettu myöhempänä ajankohtana,…

Share

Kansalliskirja

Suomalaiset Kuvastoa kotimaasta Tarkkapiirtoista kerrontaa Turkka Hautala: Kansalliskirja, Gummerus 2012 Suomalainen on sellainen, että kun kauppaoppilaitos loppuu, siirtyy Euromarketin kahvioon, kun tyttöystävä menee nukkumaan menee vierashuoneeseen läppärin kanssa ja aamulla sivuhistoria on tyhjä, nisukahvit nauttii kiireettä loppuun, kävelee ojanviertä kohti…

Share

Sinisilmäisyyttä

Selvisivätköhän kaikki vapunviettäjät näin sinisin silmin juhlan jälkeiseen arkeen.   Ihan oikeasti eka kerralla oli aika hätkähdyttävää nähdä sinisilmäinen koira.  Onhan niitä tosin sinikielisiäkin haukkujia.   Meilläkin näitä sinisilmäisiä joskus oli, enimmillään viisi.  Olihan se mukavaa, aikaa vain olisi pitänyt olla enemmän…

Share

Mäkätystä

Jos vapun jälkeen kuuluu mäkätystä, se voi olla lähtöisin oheisen kuvan linnusta. Taivaanvuohi on lennossa vaikea kuvattava, mutta Savikontien varrella se oli istahtanut langalle hengähtämään. Lintukirjat kertovat  mäkättävän äänen syntyvän koiraan soidinlennossa. Kun se syöksyy taivaalta vinhaa vauhtia vinosti alas,…

Share

Riemukasta vappua

Verkkolehti Värtsi toivottaa lukijoilleen onnellista ja hauskaa vappua !   Kevään monimuotoinen juhlapäivä vappu on tässä ja nyt.  Virallisesti liputettava suomalaisen työn päivä,  kansallinen ja kansainvälinen työläisten juhlapäivä,  ylioppilaiden keväinen juhlapäivä ja monien perinteisten tapojen päivä. Värtsilän työväenyhdistyksen torvisoittokunnan messingeistä…

Share

Kesän merkkejä

Kesän merkkejä lisää. Kuten lumenkorkeusmittari näyttää, meni lumenkorkeus viime viikolla Värtsilän laaksossa nollaan. Korkeimmillaan se kävi maaliskuussa 69 sentissä. Huhtikuun puolivälissä oli enää 30 cm. Vettä on tullut huhtikuussa 37 mm ja kun yöpakkaset hävisi rupesi lumetkin vauhdilla hupenemaan.

Share

Kolmen tien risteys

Liekö nuo Sakarin kolukoiden  ja muhkuroiden arvuuttelut saaneet  Värtsin lukijan  kaivelemaan  valokuvakansiotaan,  josta löytyikin kuva vuosikymmenten takaa.  Ainakin tuo keskellä tienristeystä oleva pylväs, tieviitta  näyttäää nykykatsannossa jo ihan antiikkiselta.  Mikähän tienristeys mahtaa olla kyseessä?  Kuvan lähettäjä vakuuttaa kuvan olevan Värtsilän…

Share

Apua tulossa

Naakka on yleinen lintu Värtsilässä. Taannoin joku taisi Värtsin palstoilla vaatia sille tihutöistä kuolemanrangaistusta. Nyt saattaa muutakin apua olla tulossa korkealta taholta. Lintumaailman älykkö on pääsemässä vertaiseensa seuraan. Yliopistotutkijat alkavat selvittää naakan elämää kuin susia konsaan. Ensin tutkitaan ja sitten…

Share

Neiti harakka

Harakka irrotteli vapunaaton iltana kesän värisissä hepenissään. Ja mikä uuma. Muut hyytyivät koleassa tuulessa, mutta se ei. Helisevä nauru kuului vielä vappuaamuna Värtsilän raitilla.

Share