Taalintehtaan poikkeuksellisen pitkästä teollisesta historiasta kertoo se että se on Suomen viimeinen vanha ruukinkylä jossa toimii edelleen terästehdas. Wärtsilä Oyj on kuitenkin luopunut jo vuosia sitten tehtaan omistuksesta. Uusin omistaja on FN-Steel Oy joka osti tehtaan 2010. Nykyisin tehdas on pitkälti automatisoitu moderni tuotantolaitos. Tämän uudenkin tehtaan vanhimmat osat ovat silti 20-luvulla rakennetut. Taalintehdas on […]
Värtsilän Pitäjäyhdistys ry:tä on lähestetty perinteisellä kirjepostilla, jonka johdosta kyläyhdistys pyytää Värtsi verkkolehteä ja sen lukijoita avuksi ko. kuva-arvoituksen ratkaisemisessa. Kirjeessä oli allaoleva kuva, jonka lähettäjä haluaisi tietää onko kuvassa Värtsilän väkeä? Valokuvan takana näkyy himmeästi ehkä: Värtsilän valokuvaamo, omistaja J. Ikonen. Kuvan vuosilukua ei ole, mutta ehkä kuva on 1920-1930 luvulta. Valokuva on tehty
Jätettyämme kauniin Kemiön kirkon matka taittuu vehmaiden saaristolaismaisemien läpi kohti Taalintehdasta. Kemiön kirkosta jäi mainitsematta että se on Pyhän Andreaksen kirkko joka on omistettu Neitsyt Marialle. Kirkon lasimaalaukset alttari-ikkunassa on lahjoittanut Kemiön oma poika Aamos Andersson. Ruukin kylä Taalintehtaan ruukki on siis perustettu jo 1600-luvun puolivälissä. Vanha masuunipaikka on masuunilammesta mereen laskevan puron rannassa. Meri,
Kemiönsaaren Taalintehdas lounaisessa Suomessa liittyy kiinteästi Wärtsilän historiaan. Tänne vanhaan vuonna 1658 perustettuun ruukin kylään on monen värtsiläisen perheen muuttomatka suuntautunut. Yksittäisten ammattimiesten muuttoja Taalintehtaalle Wärtsilästä on kirjattu jo 1800 luvun lopulla mutta suurempi muuttoaalto tapahtui 1944-1945 kun Wärtsilän oma tehdas jäi Neuvostoliiton puolelle. Wärtsilä yhtymä oli hankkinut Taalintehtaan omistukseensa 1938 ja näin ollen Wärtsilä
Värtsi verkkolehteen tulee uutuutena päivän/viikon puheenaihe, johon lukijat voivat kirjoittaa mielipiteitään ja ajatuksiaan maailman menosta. Asioita jotka eivät liity Värtsissä julkaistuihin juttuihin tai ylipäätään Värtsilään, mutta ovat ns. mielenpäällä ja ajankohtaisia. Tavoitteena on lisätä vuorovaikutteisuutta ja saada aikaan uusia mielenkiintoista keskusteluja. Kokeillaan ja kehitetään Värtsi lehteä! Mitä mieltä sinä olet? Onko tälläiselle tarvetta? Ensimmäinen päivän/viikon
Savustin muutaman pienen hauenpulikan ja tapani mukaan hotkin ensimmäisen kalan ihan kuumana. Tulipa siinä mieleen, että on se aika kesästä kun koululaisia tulee kesälomilleen etelästä. Onhan se ihan mukavaa kun tulee vähän eloa tänne fossiilienkin pirttiin. Mutta miksi ne koululaiset piti tulla mieleen juuri kalojen syönnin yhteydessä?? No tietenkin siksi koska joka kerran törmätään samaan
Pälksaaren taksinvaltaus tapahtui 12.7.1941. Aunuksen Ryhmän alaisuuteen kuuluva Sotasairaala 25 perustettiin uudelleen heti rintaman edettyä idemmäksi. Sairaalan henkilökunta saapui paikalle kymmenen päivää takaisinvaltauksen jälkeen. Sairaalassa oli jo toiminnassa 2. Kenttäsairaala. Susanne (Susie) Wahlforss osallistui keväällä 1941 Punaisen Ristin ensimmäiselle apusisakurssille. Hän sai heinäkuussa komennuksen Pälksaaren sotasairaalaan. Matka Helsingistä Pälksaareen kesti kaksi vuorokautta. Ensin junalla Joensuuhun,
Lueskellessani Sirkka-Liisa Tuovisen kirjaa Pälksaari 1925-1945 Piirisairaala rajan tuntumassa – sairaala sodan jaloissa, huomasin, että kirjassa kerrotaan jotain Värtsiläänkin liittyvää. Pälksaaren sairaalan omisti kuntainliitto, johon kuului 33 maalaiskuntaa, kaksi kaupunkia ja kaksi kauppalaa, joissa oli yhteensä lähes 300 000 asukasta. Sairaansijoja oli 353, joista Värtsilällä kuusi ja Pälkjävellä viisi. Värtsilän KOP:n johtaja Tykö Reinikka hoiti
Road story Kaksi miestä ja koira Herttaista hupsuttelua Laskettu aika (2010), komedia, ohjaus Todd Phillips, pääosissa Robert Downey Jr., Zach Galifianakis, levitys: Sandrew Metronome Distribution Finland Hassun hauska elokuva, joka kertoo kahden miehen kohelluksesta matkalla USA:n mantereen halki, vilisee kovia näyttelijöitä, sekä Oscar-nimiä. Pääosissa nähdään kahdesti Oscar-ehdokuuden saanut Downey jr, ja sivuosassa Ray Charlesista kertovan
Lissu toivoi Pyöräilyn hurmaa -juttunsa kommentissa, että kertoisin mitä aistimuksia ja kokemuksia minun nopsailu-reissulani olikaan. Matkamittarin nollattuani potkaisin siis Nopsani liikenteeseen suhteellisen hyväkuntoista mökkitietämme pitkin. Vauhdikas alamäki oli ensimmäisenä edessä kun laskettelin suon ylittävälle osuudelle, jossa nyt on syvät, vetiset ojat tien molemmin puolin. Kiv’sillansuolla Samalla kun pysähdyin seuraamaan kuinka suolla pesivä hätääntynyt kuovipariskunta ohjasi
On sellaisia, jotka antavat ilomielin, ja ilo on heidän palkkionsa. Kahlil Gibran
Monenlaista on riesaa mökkiläiselläkin, niin kuin nyt nämä hyttyset ja mäkärät. Olisi jo korkea aika mennä saunan taakse kitkuhommiin, vaan kun en halua syöttää itseäni elävältä, kun ei ole pakko. Pakko ei olisi ollut seistä tököttää Tohmajärven Kirkkoniemessä ruohikossa veteraaniautojen kavalkadia seuraamassa. Mutta kun parturiaika sattui sopivasti samalle päivälle ja aurinkokin paistoi täydeltä terältä niin
Värtsilässä on ollut huomattavia persoonia aina Arppesta lähtien. Mutta myös ”taviksista” löytyy persoonallisuuksia ihan isolla P:llä. Muutettuamme Värtsilään oli äitini jonkin aikaa ”lapsenlikkana”. Vanhaan hyvään aikaan naapureilla oli aikaa pistäytyä rupattelemassa, kun ei televisio sitonut heitä sohvan nurkkaan.” Käykö teillä aina näin paljon vieraita?” ihmetteli kaupunkilainen äitini. Eräs näistä vieraista oli Wegeliuksen Einari. Einari kävi
Minä avaan syömmeni selälleen ja annan päivän paistaa. Minä tahdon kylpeä joka veen, ja joka marjan maistaa. Minun mielessäni on juhannus, ja juhla ja mittumaari, ja jos minä illoin itkenkin, niin siellä on sateenkaari. Eino Leinon runon säkein toivotan hyvää keskikesän juhlaa kaikille Värtsin lukijoille. Lissu
Olen käynyt keskustelua Kuopiossa toimivan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) kanssa Kaustajärven tienviitoista. Ilomantsintien varressa on joukko tienviittoja, jotka ovat johtaneet – ainakin meille – pyrkiviä harhaan. Olen ehdottanut, että nuoliviitat poistetaan ja kylän etelä- ja pohjoispuolelle pystytetään ns. paikannimi-kilvet, samalla tavalla kuin on Saarivaaran laidoilla. Eräässä tilaisuudessa asiasta keskusteltaessa pidettiin tärkeänä, että paikannimi-kilpi pitäisi
Kuten aikaisemmissa kirjoituksissa on tullut esille, oli jo vuosina 1941-42 maassamme vakava työvoimapula. Tilanne oli täysin päinvastainen tähän päivään verrattuna. ”Sorvin” ääreen määrättiin silloin valtiovallan mahtikäskyllä lähes kaikki, ”vauvasta vaariin”, jotka olivat jääneet maanpuolustustarpeen ulkopuolelle. Kuntien työvoimaviranomaisten tehtäväksi annettiin säädetyn lain perusteella kotirintaman lasten ja nuorten sijoittaminen työkykyään vastaaviin tehtäviin. Lain perusteella kaikki yli 15-vuotiaat
Olin monta vuotta sitten Uutisalasimen lukijamatkalla Cran kanarialla. Tallasin silloin omia polkujani kuten yleensä aina. Näin kivikkoisessa tulvaojassa tutun näköisiä kukkia. Näyttivät tomaateilta. Käsittämätöntä! Kuiva kivikko ja hyvin kasvoivat. Silloin oli talvi eikä kypsiä tomaatteja näkynyt. Menneenä talvena maaliskuun lopulla tallasin taas noita Kanarian vuoristopolkuja. Siellä täällä oli jälleen tutun näköisiä tomaatinvarsia. Tällä kertaa
Hannu Hautala edestä ja takaa Luontokuvausopas Mestari lähikuvassa Hannu Hautala – Pekka Punkari: Hannu Hautalan luontokuvausopas, Docendo 2012 Hannu Hautala tunnetaan maamme arvostetuimpiin kuuluvana luontokuvaajana, jolle annettiin ansioistaan myös kunniatohtorin arvo. Hautala on myös sujuvasanainen mies, joka tunnetaan monista luontoilloista ja tilaisuuksista. Viisitoistavuotinen apuraha mahdollisti lopullisesti Hautalan uran luontokuvauksen parissa. Vaimosta tuli arkiston hoitaja. Arkisto
Pyöräillessäni helluntaina Viikkiin, huomasin muutaman metrin päässä tiestä pienen kumpareen, jossa kasvoi keto-orvokkeja. Lähdin kamerani kanssa kohti orvokkeja. Kumpareen ja tien välissä oli juuri kukkimistaan aloitteleva tiheä koiranputkikasvusto. Otettuani pari askelta koiranputkien seassa, huomasin pienen sudenkorennon. Seuratessani sen lentoa, huomasin, että korentoja oli enemmänkin. Yritin kuvata niitä, mutta juuri kun olin pääsemässä lähelle, ne lehahtivat
