Nopsailemassa

Perässä pyöräilijä. Kuva: OP.

Lissu toivoi Pyöräilyn hurmaa -juttunsa kommentissa, että kertoisin mitä aistimuksia ja kokemuksia minun nopsailu-reissulani olikaan. Matkamittarin nollattuani potkaisin siis Nopsani liikenteeseen suhteellisen hyväkuntoista mökkitietämme pitkin. Vauhdikas alamäki oli ensimmäisenä edessä kun laskettelin suon ylittävälle osuudelle, jossa nyt on syvät, vetiset ojat tien molemmin puolin.

Kiv’sillansuolla

Samalla kun pysähdyin seuraamaan kuinka suolla pesivä hätääntynyt kuovipariskunta ohjasi pyörääni säikähtänyttä poikuettaan turvaan, rullasin ajatukseni aikamatkalle menneeseen. Vuoteen 1990 saakka tämä tieosuus oli hyvin kivinen, joten kutsuimme kaivinkoneen perkaamaan sen nykykuntoon. Kimmokkeena taisi olla meillä vierailleet sähköasentajat – saimme nimittäin viimein sähkötkin – jotka olivat tuumineet, että eipä raaski nämä mökkiläiset kunnon tietä rakentaa.

Siihen saakka suon ylitys oli varsin monimutkaista, koska siinä tapahtui jatkuvaa painauumaa. Jalkamies joutui ylittämään suon pitkospuita myöten.

Nythän tämä yksityinen, 0,6 kilometrin pätkä ennen yhteiselle tieosuudelle tuloa onkin paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen, sillä pari viikkoa sitten veljeni tilaamat Arton ja Arin kaivinkone ja sora-autot ahkeroitsivat siinä muutaman päivän ajan.

Ulriikantiellä

Ajatuksissani olen ajellut Ulriikantielle ja vilkku on laitettava vasemmalle. Tie jatkuu kyllä oikeallekin, melkein valtakunnan rajaan saakka, ja se seurailee entistä tienpohjaa joka on yhtynyt Kukonkaulan kohdalla Korpiselkä-Vanha Värtsilä maantiehen. Ulriikantie on saanut nimensä kulmakunnalla 1800-luvulla eläneen Riikuksi kutsutun “noidan”, eli kansanparantajan mukaan.

Tämäkin – Halkolahden tieosuuskunnan hallussa oleva – tieosuus on hyvässä kunnossa sillä se, samoin kuin koko Halkolahdentiekin, peruskorjattiin viime syksynä. Lökölammin suo ja Lökölampi jäävät oikealle ja noin 400 metrin jälkeen olenkin Y-risteyksessä, postilaatikkorivin luona ns “Turhuuden torilla”. Tässä Ulriikantie yhtyy Halkolahdentiehen.

Halkolahdentiellä

Jos kääntyisin oikealle, tulisin Halkolahdentien haaraakin ajellen rajvyöhykkeelle, josta voisin polkea valtakunnan rajaa seuraten Saarivaaraan saakka, sillä onhan liikkumislupani kunnossa. Päätän kuitenkin kaartaa loivasti vasemmalle kohti Ilomantsintietä.

Halkolahdentie rakennettiin metsäneuvoja Aleksanteri Saarisen aloitteesta metsäautotieksi 1977, ja kuten jo mainitsin, se peruskorjattiin viime syksynä. Nyt, 35 vuotta myöhemmin siinä tuntee ajavansa melkein kuin asfaltilla.

Oikealle jäävät pieni, valkoinen asuinrakennus sekä Väärälammen mutka. Vastassa on jyrkähkö ylämäki jonka rinteessä pilkottaa vanha kivinavetta ja rannan tuntumassa oleva punainen talo ja aittarakennus. Juuri ennen yleiselle tielle tuloa ohitan “mummonmökin” joka on herännyt yllättäen uuteen elämään kesäisin. Isäntä näyttää olevan halkorantteella, mutta en malta pysähtyä nyt turisemaan, joten heilautan vain kättä tervehdykseksi.

Ilomantsintiellä

Halkolahdentie yhtyy Ilomantsintiehen pyöreämuotoisen Halkolammin kohdalla. Päätän pistäytyä Kaustajärven hautausmaalla. Käännyn siis taas vasemmalle ja ylitän Varpasalmen sillan. Tiellä on yllättävän vilkas liikenne, sen on saanut aikaan Niiralan rajanylityspaikan läheisyys. Pyörätietä ei ole, joten on ajettava aivan asfaltin reunassa. Muutama puolella kuormalla ajava venäläinen puutavararekkakin tulee vastaan, vievät tätä kautta tukkeja Uimaharjun tehtaalle.

Vaimo pyysi tarkistamaan joko maariankämmekät kukkivat Varpalammen tienoilla. Pitänee muistaa vilkaista tulomatkalla, pääsivät rekanohituksessa unohtumaan.

Kenraalinkylään

Olen tehnyt reitilläni käännöksiä koko ajan vasempaan, mutta nyt suuntaan oikealle, Kenraalinkylään johtavalle mutkaiselle ja mäkiselle hiekkatielle. Entinen Kaustajärven rajavartioasema on melkein heti oikealla. Siinä ei asu enää ketään, mutta lapsuudessani ja nuoruudessani se oli tärkeä kylän “hermokeskus”.

Poljen mäkeä ylös ja laskettelen toista alas. Ylitän matkallani myös kaksi Augustin työporukan tekemää kivisiltaa. Vielä yksi ylämäki ja olenkin Kaustajärven metsähautausmaan portilla. Hautausmaan kuusiaidan kupeessa näkyy yhä Ahvenvaaran suunnasta sotien jälkeen kuljetun kärrytien pohjaa.

Jätän pyöräni parkkipaikalle ja avaan metallisen portin jonka Mantsinen Group lahjoitti seurakunnalle 2008. Porttiin on kaiverrettu teksti “Kaustajärven hautausmaa”. Hautausmaa on melko siistissä kunnossa, vaikka ei perinteisiä siiovustalkoita ole tänä keväänä jostain syystä pidettykään.

Kuva: OP.

Vaikka paikka on syrjäinen, en tarvinnut olla siellä kovin kauan yksin. Tuskin ehdin omaisteni haudalle, kun paikalle kurvasi Ilmari sukunsa hautojenhoitotilannetta tarkastelemaan. Saimme seuraksemme myös kaksi naista, sillä Salme ja Eija saapuivat kukkalaatikoita kantaen, olivat tulossa kunnostamaan isänsä ja isovanhempiensa lepopaikkoja.

Kaikki tiet vievät Kaustalle

Kuulumiset läpikäytyämme tartuin taas Nopsan ohjaustankoon. Olisin voinut jatkaa matkaa Kenraalinkylän ohi Öllölään ja sieltä Hoilolan ja Saarivaaran kautta takaisin Kaustalle. Joskus olen tehnytkin niin, mutta nyt sadepilvet näyttivät sen verran uhkaavilta että päätin palata samoja jälkiä takaisin. Yksi mahdollisuus olisi ollut, että olisin ajanut vielä muutaman kilometrin eteenpäin ja kääntynyt neljäkymmentäluvulla tehtyä Huoltotietä oikealle, tätäkin kautta olisin päässyt Joensuun rajan kohdalle Saarivaaraan ja siitä suunnasta takaisin mökille. Matkamittariin kertyi vain yhdeksisen kilometriä mutta ajatuksia reilun puolen vuosisadan verran.

Johannes

Share

8 comments for “Nopsailemassa

  1. Vuokko
    25.6.2012 at 8:30

    Joku oli aloittanut hautausmaan käytävien haravoinnin ristiltä päin (ehkä seurakunnan työntekijä vesiastian täydennys matkallaan). Myös pääkäytäviä oli haravoitu, ainakin osittain. Pari kertaa hautausmaalla käydessämme, pidimme äidin kanssa pienet “haravointitalkoot” haravoimalla portilta eteenpäin keskeisimmän alueen. Muutama päivä ennen juhannusta oli myös käyty yli pursuava roskis tyhjentämässä, joten hautausmaan kevätsiivous on nyt tehty. Syrjäiseltä vaikuttavalla hautausmaalla on tosiaankin usein vierailijoita näin kesäaikaan; yleensä siellä käydessä joku muukin tulee omaisten haudoilla käymään ja voi vaihtaa kuulumiset.

  2. Mirja Pusa
    25.6.2012 at 10:27

    Minä vaan sähköpostailen. Terv. Pusan Mirja
    Sehän on teille Vuokko ja muillekin läheinen paikka se Kaustan hautaumaa.

  3. Sakari H
    25.6.2012 at 10:50

    Ihan kiva olisi saada tällainen raportti useamminkin, kun Nopsa käynnistyy taipaletta varten.

  4. Lissu
    25.6.2012 at 10:58

    Kiitos Johannes pyöräretkestä rajan pinnassa! Mukavaa, että vastasit jutussani heittämään toiveeseen/kysymykseen näin hienolla tarinalla.

    Muistitko tarkistaa paluumatkalla Varpalammin tienoilla, että kukkivatko ne maariankämmekät jo?

  5. Maija- Liisa
    25.6.2012 at 13:28

    Tuosta on tullut hyvä lenkki, jossa ehtii havainnoimaan
    tapahtumia matkan varrella.
    Huomaan, että oma pyöräni lojuu liiterin seinustalla odottamassa
    postilenkkiä pitempää reissua.

  6. 25.6.2012 at 16:19

    Maariankämmekät kukkivat juhannuksena.
    Tyttärenpoikakin sai viimeisen kasvin keräilykansioonsa,
    eli kiintiö 30 tuli täyteen.

    Jahka saan hankituksi uuden takakumin
    (entinen on kestänyt 17 vuotta), saattaa
    syntyä uusia juttujakin.

  7. Mirja Pusa
    25.6.2012 at 20:41

    Odottelemme kivoja juttuja edelleen. MirjaP

  8. Lissu
    25.6.2012 at 22:00

    Johannes, nyt nopeasti hankkimaan uutta takakumia! Ja sitten pyöräilemään uusia juttuja lukijoiden iloksi.

    Ja sopii sitä muidenkin kirjoittaa pyöräretkistään ja niiden synnyttämistä ajatuksista.

    Vielä toivomus/vinkki lukijoille: Meistä useimmat muualla asuvat lukijat vierailevat kesän aikana siellä entisillä kotikulmilla. Kirjoittakaa näistä kotiseutumatkoistanne ja niiden herättämistä ajatuksistanne Värtsiin! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *