Author name: Lissu Kaivolehto

Lukijoilta, Paikallista

Värtsilän laulujuhlat

Värtsilässä näyttää olleen isommanpuoleiset laulujuhlat kesällä 1905. Löysin nämä neljä kolmen eri henkilön ottamaa kuvaa sattumoisin Finnan sivustolta. Mitään kirjoitettua tietoa juhlista en löytänyt, esim. sitä mikä olisi ollut järjestävä taho. Alkuperäiset kuvat on tallennettu Museovirasto kansantieteelliseen kokoelmaan. Onko kellään lukijoista tietoa ko. laulujuhlista? Lissu Kaivolehto

Ajankohtaista, Lukijoilta

Finlandia

Kansallissäveltäjäämme Jean Sibeliusta on juhlittu monin tavoin pitkin vuotta. Juhlallisuudet ovat huipentuneet tänään tiistaina, kun Sibeliuksen syntymästä on kulunut 150 vuotta. Illan mittaan konsertteja on ympäri maata. Puoliltapäivin Helsingin Senaatintorilla koettiin ikimuistoisia hetkiä, kun Sibeliuksen Finlandia-hymni kajahti ilmoille neliäänisesti yli tuhannen kuorolaisen voimin. Lauluun yhtyi torintäyteinen yleisö. Sibeliuksen entisenä opinahjona Sibelius-Akatemia halusi näin juhlistaa tunnetuinta

Ajankohtaista, Lukijoilta

Sataman joutsen

Värtsissä julkaistiin 17.1.2013 juttuni Talvipäivien ilo. Kerroin siinä kesällä 2012 syntyneestä laulujoutsenesta, joka talvehti Herttoniemenrannan itäpuolella. Kuvia ja tarinaa joutsenesta on myös jutussani ”Kevään tuntua” (Värtsi 4.3.2013). Laulujoutsen poistui maisemista tuolloin helmikuun lopulla. Vuosi sitten, maaliskuun lopussa, tämä sama laulujoutsen palasi Herttoniemenrannan länsipuolelle kapeaan ja pieneen venesatamaan. Ai mistäkö tiedän, että se oli sama? Kyllä

Ajankohtaista

Kumarrus keväälle

Lähirantojen vapauduttua jäistä vähän ennen maaliskuun puoltaväliä, lintuystävät alkoivat palailla kesänviettopaikoilleen. Kameranulkoiluttaja sai lisää kuvattavaa. Sorsat olivat tosin tapansa mukaan viettäneet talvenkin Väylänsuun sulassa. ”Keväänkohinaa” rannoilla seuratessa on vierähtänyt tunti poikineen. Tässä muutamia otoksia kotirannoilta. Teksti ja kuvat Lissu Kaivolehto

Lukijoilta

Kevään ensimmäiset

Tänä vuonna kevät on tullut tänne etelärannikolle poikkeuksellisen varhain. Havaintoja ensimmäisistä lumikelloista ja krookuksista on tehty jo helmikuussa. Maaliskuun aikana valikoima on lisääntynyt. Jotkut ovat nähneet jo sinivuokkojakin. Voi minkä ilon ja riemun jokainen uusi keväänkukkanen saakaan aikaan ihmislapsessa pimeän talven jälkeen. Minulle tämän kevään ensimmäinen oli talventähti maaliskuun viidentenä. Sateesta johtuen kukat olivat supussa,

Kuva-arvoitus

Kihlapari?

Kuva on tätini Ester Immosen albumista. Ester s.1906 Pälkärvellä ja asui vuodesta 1922 alkaen Värtsilässä. Onnellisista ilmeistä päätellen kysymyksessä on kihlakuva. Kuvan takana teksti ”Sylvi ja Pentti 3.5.1944”. Tunteeko joku tämän pariskunnan? Onko heistä saatavissa lisää tietoa?

Lukijoilta

Asemalla?

Kaipaisin tunnistusapua tähän isäni Niilo Immosen (s. 1912 Pälkjärvellä) albumista löytyneeseen kuvaan. Näyttäisi siltä kuin tämä kuva olisi otettu jossain rautatieasemalla. Onko kysymyksessä mahdollisesti Värtsilä tai Pälkjärvi? Entä ketä ovat kuvan nuoret neidot? Kuvan takana on päivämäärä 19.5.1937. Teksti ja kuva: Lissu Kaivolehto

Kuva-arvoitus, Lukijoilta

Keitä he ovat?

Tunnistaako joku kuvissa olevat Karjalan neidot tai jonkun heistä? Kuvat ovat tätini Ester Immosen (s.1906 Pälkjärvellä) albumista. Neidot ovat kuvauttaneet itsenä J. Ikosen omistamassa Värtsilän Valokuvaamossa. Kuvausajankohdaksi arvioin 1930-luvun alkupuolta. Kahden neidon kuvat olivat päätyneet myös isäni Niilo Immosen (s. 1912 Pälkjärvellä) albumiin. Tätini oli palvelijana Värtsilässä pankinjohtaja Raino Hallbergin perheessä vuodesta 1922 talvisodan päättymiseen

Ajankohtaista

Tuomaan tuliaiset

”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti sen pois vie.” Meille tänne etelärannikolle hyvä Tuomas toi valkoisen joulun. Kauan kaivattu lumisade alkoi puolenpäivän tietämissä Tuomaanpäivänä. Jouluviikkoon on mahtunut pyryä, paistetta ja pakkasta. On ollut kiva ulkoiluttaa kameraa tallentaen joulun talvisia tunnelmia. Toivottavasti paha Nuutti ei vie pois tätä ihanuutta. Terveiseni Värtsin väelle näiden aatonaattona, jouluaattona ja

Lukijoilta

Ketä kuvassa?

Tunnistaako kukaan Värtsin lukijoista kuvan nuoria naisia? Takarivissä kolmas henkilö oikealta, tuossa oven kohdalla, on Kerttu Timonen (myöh. Nenonen) s. 1915. Taustalla näkyy Kaustajärven työväentalo. Kuva on todennäköisesti otettu 1930-luvulla. Kuvaaja Värtsilän Valokuvaamo. Kuvan omistaa Tuomo Nenonen.

Aamun ajatus

Kaikella on aikansa

Täytyy tietää, milloin jokin vaihe on tullut päätökseen. Ajanjakso on ohi, ovi suljetaan, yksi luku elämästä on takanapäin – ei ole tärkeää mitä nimeä käyttää, vaan tärkeää on jättää menneisyyteen ne elämän hetket, jotka ovat jo kuluneet ohi. Paulo Coelho

Aamun ajatus

Tässä ja nyt

Elämä on tässä ja nyt, tällä hetkellä, ei eilen eikä kohta. Ajan virta vie ihmistä eteenpäin. Matka helpottuu, kun oppii luopumaan asioista. Pysyvän onnen löytää vasta kun ymmärtää luopua pysyvyyden käsitteestä. Karen Casey

Aamun ajatus

Kevät

Nyt herää horroksista maa, nyt pääskyt, peipot palajaa, kun taittui talven valta. Nyt välkkyy vienot siniveet, ja elon uuden säveleet soi kirkkaat kaikkialta. Immi Hellen

Aamun ajatus

Puutarhurin rukous

  Hyvä Jumala, anna armostasi sadetta joka päivä jos vain sopii, keskiyöstä kello kolmeen, ja kuten tiedät hyvin hienoa ja lämmintä, jotta se hyvin imeytyy maahan. Ja anna auringon paistaa koko päivän, vaikka ei tietenkään liikaa, eikä Astilben, Gentianan, Hostan eikä Rhododendronin päälle. Mutta varjele sateelta Silene, Alysseum, Helianthemum, laventeli ja muut, jotka kuten äärettömässä

Scroll to Top