Tuomaan tuliaiset

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti sen pois vie.”

Meille tänne etelärannikolle hyvä Tuomas toi valkoisen joulun. Kauan kaivattu lumisade alkoi puolenpäivän tietämissä Tuomaanpäivänä. Jouluviikkoon on mahtunut pyryä, paistetta ja pakkasta. On ollut kiva ulkoiluttaa kameraa tallentaen joulun talvisia tunnelmia. Toivottavasti paha Nuutti ei vie pois tätä ihanuutta.

Terveiseni Värtsin väelle näiden aatonaattona, jouluaattona ja tapaninpäivänä tallennettujen kuvien välityksellä.

Meri on saanut ohuen jääpeitteen yön aikana.

Meri on saanut ohuen jääpeitteen yön aikana.

Pulkkamäki on tamppaantunut jo ihan sileäksi.

Pulkkamäki on tamppaantunut jo ihan sileäksi.

Täältä tullaan!

Täältä tullaan!

Iltapäivä "joutsenlammella".

Iltapäivä ”joutsenlammella”.

Jouluaaton ruuhkaa Hietaniemen hautausmaan pääkäytävällä.

Jouluaaton ruuhkaa Hietaniemen hautausmaan pääkäytävällä.

Menneiden sukupolvien ja muualle haudattujen muistolle.

Menneiden sukupolvien ja muualle haudattujen muistolle.

Missä kaikki avantouimarit ovat?

Missä kaikki avantouimarit ovat?

Pois kulki päivä kultainen.

Pois kulki päivä kultainen.

Teksti ja kuvat: Lissu Kaivolehto

17 comments for “Tuomaan tuliaiset

  1. …”taas kaikki kauniit muistot, mun tulee mielehen,
    lumivalkeat pellot, puistot”…
    Lissu on kuvannut monta sinistä hetkeä.
    *
    Joulukorttimaisemissa on pesäpäiviä vietetty
    myös Pohjois-Karjalassa. Talven ihmemaassa ajelimme
    tänne Kaustallekin – vastaten lumikenttien kutsuun.

  2. Kiitokset kauniista talvikuvista!
    Erityisen hauska on tuo ”joutsenvirta.”

    Minäkin pääsin jo hiihtokauden aloittamaan, kun
    kunnon talvi tuli tännekin.

  3. Hienoja kuvia. Vuoden kuluttua muistelemme, oliko edellinen joulu
    valkoinen vai musta. Kuva Hietaniemen hautausmaalta kertoo sen,
    että joulu oli valkoinen ja tuiskuinen. Kuvassa on mielestäni tosi hieno tunnelma.

  4. Taattua ”Lissun laatua”. Kiitokset upeista kuvista Lissu.
    Minäkin olen yrittänyt opetella ottamaan kuvia, mutta en taida oppia. Lumen kuvaaminen on yllättävän vaikeaa varsinkin ”sinisen hetken” aikoihin tai muulloinkin kun aurinko ei paista.

  5. Alpo lataa kuvankäsittelyohjelma tietsikkaan niin pääset muokkaamaan niitä sävyjä ja muutenkin korjaamaan kuvaa halutunlaiseksi.

  6. Luonnollisuus on valttia, kuten myös Lissun kuvissa,joita ei ole käsitelty.
    Taito on taitajan käsissä kuten monissa julkaisuissa olemme nähneet Lissun ottamia kuvia ja niistä koituneita kunnianosoituksia ja palkintoja.
    Ns. tekopeli ei ole rehellistä millään elämän tai uskon alueella.

  7. Suo anteeksi, Lissu, että minäkin sekaannun
    tähän asiaan, osaat kyllä ”puolustaa” itse
    itseäsi jos se on tarpeen.

    Olen seurannut usein läheltä, kuinka
    työskentelet aivan ”tavallisella” kameralla,
    joka kaiken lisäksi tässä syssymällä varastettiinkin.
    Onneksi Hyvä Haltija hankki uuden.

    Minä ainakin ilahduin kun ehdit muistamaan meitä
    Värtsin lukijoitakin kuvakollaasillasi.

    Kuten edellinen kommentoija mainitsi Lissu Kaivolehdon
    kuvat ovat saaneet useitakin tunnustuksia ja palkintoja
    ja nettiin laitetuissa on ollut paljon tykkäyksiä.

    Tykätään vaan mekin, myös toisistamme!

  8. En minä morkkaa Lissua, vaan neuvon Alpoa kun hänkin haluaisi mieluisia kuvia. Aina on valokuvaa muokattu mieleisekseen. Digikuvaus antaa vain siihen muokkaukseen tavalliselle näpsijälle mahdollisuuden korjailla kuvaansa. Aikaisemmin olimme filminkehittäjien ”armoilla”.

    Netistä ladattava GIMP kuvankäsittelyohjelma on aivan kelvollinen harrastelijoiden käyttöön. Jos joku Värtsin lukija luulee, ettei vuoden luontokuvien joukossa ole kuvankäsittelyohjelmilla korjattuja kuvia niin hän on luuloinen pahasti metsässä.

  9. Kiitos neuvoista Kalevi, mutta silti minä haluaisin oppia kuvaamaan. Hyvin otettuja kuvia ei tarvitse parannella.

  10. Kuule Alpo jos laittaa riman liian korkealle ei koskaan pääse ylitse. Minä otan kuvat aina hyvin mutta se kuvan asu ei vain miellytä.

  11. Juu, rima pitää panna niin ylös, että pystyy selkä suorana kulkemaan sen ali. Lainaus T.T.Tikalta.

  12. Tuota Irenen sanomaa totuutta olen yrittänyt tässä kertoa, eli siitä on mentävä alitse missä rima on korkeammalla. Silloin saadaan hyviä valokuvia ilman suurta tuskailua.

  13. Kiitokset kommenteista ja positiivisesta palautteesta. Mukavaa, että valokuvaaminen on herättänyt keskustelua.

    AlpoAatos; Kyllä Sinä osaat ottaa hyviä kuvia ja kuvankäsittelynkin taidat tarvittaessa – onhan se nähty monet kerrat täälläkin Värtsin palstoilla.

    Hiukan omasta kuvaamisestani. Kuvaaminen ei ole minulle ”välineurheilua”. En ymmärrä mitään aukoista ja objektiiveista, enkä järjestelmäkameroista. Kuvaan digipokkarilla ja käytän kuvatessani automaattiasetuksia. Se kamera, jonka voro vei alkusyksystä, oli Canon Ixus 1000 HS. Nykyinen kamerani on Canon PoverShot SX280 HS.

    Kamera on aina mukana ja harjoittelen ahkerasti kuvaamista. Otan monasti samasta kohteesta useampia kuvia vähän eri kuvakulmista. Joukkoon mahtuu myös ”sutta ja sekundaa”, mutta sitä varten tietokoneessa on delete-näppäin. Se onkin minulla eniten käytetty kuvankäsittelyohjelma. Surutta vaan huonot kuvat roskakoriin.

    Picasan kuvankäsitteyohjelmaa käytän tarvittaessa horisontin suoristamiseen ja henkilökuvissa punaisten silmien korjaamiseen. Joskus on tarpeen myös hiukan rajata kuvaa. Muita temppuja en kuvilleni tee.

    Paljon mainetta niittänyt valokuvaaja Rax Rinnekangas sanoi kerran jossain haastattelussaan ”Hyviä kuvia ei oteta, ne annetaan. Tosin niiden vuoksi saattaa joutua kulkemaan paljon.”

  14. Lissu kuvan sommittelussa olet erinomaisen taitava. On se niinkin, ettei kaikista tule taitavaa valokuvaajaa vaikka kuinka niitä kuvia näpsisi. Pyyntöni onkin se, että saamma jatkossakin katsella Värtsin sivuilta sinun ottamia valokuvia. Kute sanonta kuuluu, hyvä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

  15. Lissu kertoo viisaita. Saman olen miekin huomannut.. eli yhtä onnistunutta kuvaa kohti tulee räpsittyä iso joukko pois pyyhittäviä kuvia. ”Onnistuneita” kuviahan nekin ovat koska automaattikameroilla ”onnistuu” aina.
    Kuvien muokkaus tuntuukin olevan päivän sana.. jopa niin, että minun kaksi viimeisintä kameraa ehdottaa kuvien muokkausta saman tien. Kun toisen kameran zoomilla suurentaa kuvaa, niin se kysyy ”rajataanko” eli saksitaanko tästä kohtaa reunat pois. Toinen pikkukamera ehdottaa lukemattoman määrän erisävyisiä vaihtoehtoja. Suorastaan pöyristyttävää.

    Eräänä aamuna telkkarissa oli ammattivalokuvaaja, joka oli siirtynyt pelkästään kännykällä kuvaukseen. Siinä kaikki kuvaajat ovat ”samalla viivalla”. Saatan siirtyä minäkin kännykkäkuviin kunhan sellaisen kännykän joudun hankkimaan. Koska todennäköisesti en kuitenkaan opi uusien kameroiden kaikkia hienouksia mitä niihin joka päivityksessä lisätään.

  16. Valokuvaaja Eino Mäkinen (1908-1987) on luonnehtinut hyvää kuvaa Valokuvauslehdessä vuonna 1931 näin:

    ”Hyvään kuvaan ei tarvita patternia eikä atmosfääriä, ei horisonttia eikä harmoniaa. Hyvään kuvaan tarvitaan kaksi asiaa, Valo ja Henki. Isolla kirjaimella molemmat.”

    Kiinnostuneet voivat lukea Eino Mäkisestä täältä

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Eino_M%C3%A4kinen_%28elo-_ja_valokuvaaja%29

    Hänen kuvistaan oli Ateneumissa näyttely neljä vuotta sitten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *