marraskuu 2014

Ajankohtaista, Paikallista

Kyläläisten pikkujoulussa

Kyläläisten pikkujoulua vietetettiin noin 50 osallistujan voimin Värtsilän kylätalolla lauantaina 29.11. Jouluisen ruokailun jälkeen paikanpäällä kävi lapsia ja lapsenmielisiä aikuisia tervehtimässä myös joulupukki lahjoineen. Kylätalon pihapiirissä sijaitsevaan grillikotaan sytytettiin jouluvalaistus.  

Ajankohtaista

Uusi avioliittolaki

Eduskunta on äänestänyt 28.11.2014 sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta äänin 105-92. Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista on ensimmäinen kansalaisaloite, jolla on mahdollisuus edetä laiksi asti. Kansalaisaloitteeseen kerättiin allekirjoituksia  166 851 kpl. Kyseessä oli lain toteutumisen kannalta ratkaisevin äänestys. Lakiesitys etenee seuraavaksi suureen valiokuntaan. Lakivaliokunta äänesti aiemmin lain hyväksymistä vastaan.  Laki etenee nyt lakivaliokunnan mietinnölle esitetyn vastalauseen pohjalta. Lain toinen käsittely salissa

Lukijoilta, Paikallista

Ikäihmisten Joulujuhla

Keskiviikkona 26. marraskuuta poikkelehdin autolla Värtsilän kirkon pihaan. Parkkipaikka oli täynnä, mutta kirkon nurkalta löysin vielä tilaa. Ennätin nipin napin Maijan keittämälle maukkaalle joulupuurolla. Sitten viimeisen lusikanheiton jälkeen alkoivat menot. Puuropuheesta olinmyöhästynyt. Jokaiselle oli jaettu Arjan valmistama pitsikannellinen punainen kortti, jossa oli jokin jouluun liittyvä lause. Kukin vuorollaan sai osallistua sen lukemisella ohjelman suorittamiseen. Seurasi

Kirja-arvostelut

Nuotiolla

Tietokirja eränkävijälle/Nuotion loimu on ikivanha keksintö/Kauniita Lappikuvia tietokirjassa Pekka Laine & Petteri Rovamo: Nuotiolla, Gummerus 2014 ” Tämä kirja on syntynyt pienen kaveriporukan yhteisten hetkien kokemuksista, päiväkausien pohdinnoista ja viisasteluista vaellusretkillä, polun päällä ja nuotiotulen ääressä.” Aluksi sattuma vei yhteen kaksi retkiveikkoa toimittajiksi samaan sanomalehteen. Myöhemmin kaksi muuta liittyi tuttavapiiriin samassa ammattijärjestössä ollessaan. Niinpä syntyi kaveripiiri, jonka pähkäilystä

Kirja-arvostelut

Rikoksia ja rakkautta

Pliisuja rakkausjuttuja/Toimittajan fudut ja rakkaus/Viinatrokarin kuolema Rakas, 7 rakkaustarinaa, Karisto 2014 Rikos, 7 rikostarinaa, Karisto 2014 Toimittaja saa kenkää työpaikasta, mutta vielä olisi oljenkorsi, kunnon juttu, joka saa pomon silmälasit säröilemään. Niinpä Hanna lähtee maaseudulle ystävättärensä luo. Siellä odottavat myös jutun ainekset, kun paikkakunnalla oleilee salaperäinen kirjailija, jonka paljastaminen olisi jymyjuttu. Kirsi Pehkosen tarina eroaa edukseen monesta muusta viihteellisestä

Lukijoilta

Winterin talvea

Vuorokautta aikaisemmin kuin Pakkasukko oli ylittämässä valtakunnan rajaa Niiralassa matkasimme kokoonpanolla Maija, Erkki ja Telle päivän reissulle Venäjän puolelle. Pakkasukkoa emme siis rajalla kohdanneet, mutta heti ”Öljymäellä”, Jänismäen kahvilan aulassa, näimme hänen kaksoisveljensä. Matkamme kohde oli tällä kertaa Laatokan rannalla, 64 km Värtsilästä ja 8 km Sortavalasta Lahdenpohjaan päin sijaitseva Winterin lomakylä Taruniemessä. Pälkjärven pitäjäseuran

Lukijoilta

Joulukadun avajaiset

Joulunalusaika oli lapsuudessa jännittävää aikaa. En tiedä mitkä kaikki asiat ajasta tekivät niin kihelmöivän mutta lahjojen odotus se ei ainakaan ollut. Ensilumi, itsenäisyyspäivän oma tunnelmansa, kyläkaupan Joulunavajaiset, koulun kuusijuhlan ohjelman harjoittelu ja joulukortti kaupoille pääsy olivat varmasti merkittäviä elementtejä vuodenajan omaan tunnelmaansa. Ajat ja tavat muuttuvat. En voinut olla kuitenkaan kaipaamatta Niiralan kyläkaupan joulunavajaisia kun seisoin lastenlasten

Lukijoilta

Kiikkutuolissa tuumittua

Marraskuinen ilta pimenee. Takassa palaa tuli. Sytytän vielä kynttilänkin palamaan. Tulee lempeän kotoisa olo. Kotoiluhan on nyt ”in”. Kiikkutuoli kutsuu neulomaan. Nyt on aikaa ajatella omia ajatuksiaan, niitä tyhmiäkin. Onneksi on ajatuksen vapaus. Mitenkähän vapaita ne ajatukset kuitenkaan on? Kaikenlainen informaatio vyöryy tajuntaamme lehdistä, radiosta, televisiosta , netistäkin ja ties mistä. Puskaradiotakaan ei sovi unohtaa.

Lukijoilta

Laajempi näköala

Vaikkei aurinko näyttäydy yölinnulle, niin kotkan silmä sen kuitenkin näkee. Hanki itsellesi laajempi näköala, nouse korkeammelle, jotta vastoinkäymisten pilvikerrosten yläpuolella näkisit taivaanrannan valkenevan. Älä unohda, että aallonpohjaa seuraa harja, että elämän alituisesti vaihtelevassa rytmissä päivä seuraa yötä, tyven myrskyä. Jokaisella meistä on sisäinen näköalanvuoremme- miksi pysähtyä sen juurelle? Jokaisella meistä on haukan silmä- käyttäkäämme sitä

Kirja-arvostelut

Joulua odotellessa

Kotitontun joulu Hellyttävä tarina Ulf Stark/Eva Eriksson: Suuren metsän joulu, WSOY 2014 Vanhassa, lahossa talossa asustelee äreä kotitonttu. Talon väki on häipynyt jo aikapäiviä, mutta tonttu pitää tehtävänään huolehtia talosta. Pitää koekäyttää talon tyttären puuhevonen, vetää seinäkello, ja…mitäs ihmettä kuuluu nurkasta? Semmoista surinaa. Kimalainen on sotkeutunut ämähäkinseittiin ja on hengenhädässä. – En jouda tulemaan. Minun pitää vetää kello! Tonttu haluaa

Lukijoilta

Ketä kuvassa?

Tunnistaako kukaan Värtsin lukijoista kuvan nuoria naisia? Takarivissä kolmas henkilö oikealta, tuossa oven kohdalla, on Kerttu Timonen (myöh. Nenonen) s. 1915. Taustalla näkyy Kaustajärven työväentalo. Kuva on todennäköisesti otettu 1930-luvulla. Kuvaaja Värtsilän Valokuvaamo. Kuvan omistaa Tuomo Nenonen.

Lukijoilta

Vanhoja valokuvia Kaustajärveltä

Löysimme paljon kuvia Kaustajärven tapahtumista ajoilta ennen sotia​​. Jos tunnistat kuvissa olevia tai tiedät tapahtumahetken ja/tai  -tilanteen,  pyydän kommentoimaan. Äitienpäiväkuvista tiedämme mummimme Anna Kuosmasen asusta, että kuva on mahdollisesti otettu vuoden 1937 tietämillä. Olisi myös mukava tietää, tunnistaako joku omia sukulaisiaan näistä kuvista. Hevosia ja miehiä Kaustajärvellä -kuvasta ei ehkä tunnista yksittäisiä miehiä, mutta tilanne olisi kiva

Lukijoilta

Pipariksi meni

”Koti siivotaan leivotaan ja paistetaan” Näin kiteytti tokaluokkalainen siskoni jouluvalmistelut kansakoulun ainekirjoitusvihkoonsa. Eikä siinä tarvittu mitään välimerkkejäkään kun asia tuli selväksi kertaheitolla. Äidin hommat on niin kiireiset Tuolla tokaluokkalaisen kodinkunnostus-reseptillä olen tsempannut itseäni enemmän tai vähemmän onnistuneesti vuodesta toiseen. Eräs jouluaatto kuusikymmentäluvulla oli erittäin riskialtis: Konttausikäinen tytär kaatoi jo koristellun joulukuusen, kinkun kaveriksi tarkoitettu punaviinipullo

Lukijoilta

Joulupakina

Muutamoo viikkoo enne jouluu Ihalaiska ol sitä mieltä, jottei hiän tänä jouluna meinoo panna ”tikkuva ristii” yhe uattoillan takii. Suap jäläkipolovi syyvvä omia sapuskoitaa ja juhlia omissa oloissaa. Ihalainenki ol muuten ihan samoo mieltä, tuloopaha joulu kerrannii halavemmaks. Kerkisin jo vähä vihjailla aikeistan vanahimmalle pojallen, joka siihen sitten toteskii, jotta hyö taitaaki männä jouluks anopi luo Ilomantsii,

Lukijoilta

Auton polkimet

Ajelin sunnuntain 16.11.2014 illalla Värtsilästä Jakokoskelle. Mielessäni soivat Marina Zharkovichin upeat sopraanot. Satoi räntää ja oli pimeä. Tuulilasin juuri korjattu pyyhkijä ei toiminut. Piti keskittyä tavallista enemmän auton polkimiin. Kaasun tarve ja jarrutuksen pakko vaativat keskittymistä. Pääsin perille ilman vaurioita. Huomenna pitää mennä korjaamolle. Perille päästyäni kokemus sai laajemman merkityksen. Näköjään kiihkeä pyrkimykseni takoa Värtsilää

Lukijoilta, Musiikki

Solovej, satakieli Marina Zharkevich konsertoi Värtsilässä

Venäläis-Suomalaisen Kulttuuriyhteistyön Ystävät – Solovej järjesti ensimmäiset konserttinsa Värtsilässä. Karjalan Valtiollisen Musiikkiteatterin sopraano, Marina Zharkevich esiintyi kahdessa konsertissa, lauantaina 15.11. Hotelli Joessa sekä sunnuntaina 16.11. Värtsilän kirkon seurakuntasalissa. Solovej ry:n puheenjohtaja Kullervo Rauhala kertoi pari kuukautta sitten perustetusta uudesta yhdistyksestä ja sen tulevasta toiminnasta. Kullervo toimi myös konsertin tuottajana ja juontajana. Marina Zharkevichiä tituleerataan Karjalan

Kirja-arvostelut

Ikonitkin sen tietävät

Kauniita runoja Ortodoksiopettaja muistelee Eija Ipatti: Enkeli olkapäällä, omakustanne 2014 ” Pohjoisen taivas säkenöi liekehtien, muuttaa väriään nopeammin kuin kameleontti. Valopatsaat tanssivat edestakaisin, vaihtavat suuntaa, laskeutuvat maata kohti, nousevat sähäkästi ylös. Katselen pelonsekaisin tuntein. Miltei kuulet revontulten viheltävän.” Eija Ipatti on tehnyt elämäntyönsä koululaisten parissa Lapissa, Joensuun ortodoksisessa seurakunnassa ja lähetystyössä Keniassa. Hänen runonsa lähestyvät paikoin proosan

Kirja-arvostelut

Talvea odotellessa

Aku Ankka hiihtopuuhissa Se parhaiten nauraa ja muita juttuja Walt Disney: Sukset ristissä, Talvisia tarinoita Ankkalinnasta, Sanoma Magazines 2014 Aku Ankka se on niitä poikia, jotka ei vaaroja pelkää. Niinpä, kun Aku lähtee hiihtoretkelle, ovat veljenpojat perässä varustautuneina ensiapulaukulla, kainalokepeillä ja paareilla. Carl Barksin piirtämässä jutussa Se parhaiten nauraa, on kova pakkanen ja Aku veljenpoikineen lisää puita takkaan. Mutta

Scroll to Top