Ikonitkin sen tietävät

Kauniita runoja
Ortodoksiopettaja muistelee

Eija Ipatti: Enkeli olkapäällä, omakustanne 2014

enkeli olkapäälläPohjoisen taivas säkenöi liekehtien,
muuttaa väriään nopeammin kuin kameleontti. Valopatsaat tanssivat edestakaisin,
vaihtavat suuntaa, laskeutuvat maata kohti,
nousevat sähäkästi ylös.
Katselen pelonsekaisin tuntein.
Miltei kuulet revontulten viheltävän.

Eija Ipatti on tehnyt elämäntyönsä koululaisten parissa Lapissa, Joensuun ortodoksisessa seurakunnassa ja lähetystyössä Keniassa.

Hänen runonsa lähestyvät paikoin proosan tuntua. Joskus hän intoutuu sanaleikkeihin, jopa verbaaliin iloitteluun. Kun tutustuin kirjaan, ajattelin, että tässä on ihmisläheinen runoilija. Vastavaa oikean aivolohkon, tunteen tyyssijan käyttöä olen tavannut mm. Helena Anhavan runoissa. Runot ovat yleensä vapaamittaisia ja kertovia. Käsitellyiksi tulevat lapsuuden tunnot, opettajan todellisuus, suhde ortodoksiseen uskoon ja yhteistyöhön lasten kanssa. Koulumatkaa hiihtäen erämaiden halki saattoi kertyä lapsille useita kilometrejä. Vaihtoehtoisesti lapset viettivät viikot ikävissään koulun asuntolassa.

Kirjan kuvitus on luku sinänsä. Se on vaihteleva ja sisältää Ipatin dokumentteja opettamistaan lapsista tai rovasti Markus Petsalon, entisen Lapin ortodoksipapin sävykkäitä luontokuvia, sekä mm. ikoneita. Mukaan mahtuu myös juhlaruno kuvineen Lappeenrannan Skiittasaaren kunniaksi. ( Lappeenrannan lähistöllä olevaan Skiittasaareksi pyhitettyyn saareen valmistuu puolenkymmentä tsasounaa. Sinne on kaikilla vapaa pääsy).

Ipatin runoja ei mieluusti arvioi varsinaisesti taiderunon kriteereillä. Ne ovat lähihistoriaa, ortodoksista sielunmaisemaa, yhden ihmisen, opettajan, tilitystä elämän iloisten, sekä hiljentymistä ja itsensä kokoamista vaativien tilanteiden tiimoilta: ”näen vajavaisuuteni, ymmärtämättömyyteni, kärsimättömyyteni, liiat vaatimukseni… ja lisää puutteita nousee. …”

9 comments for “Ikonitkin sen tietävät

  1. Ihmisen taito kirjoittaa koskettavaa runoa tai muuta sellaista se on Luojan lahjaa. Ihmisen kulttuurilla, ihonvärillä tai uskonnolla ei tässä asiassa ole mitään merkitystä. Aina ihmisellä on tarve tulla rakastetuksi, rakastaa, syödä, levätä, tuntea onnellisuutta ja niin edelleen. Näistä tarpeista runoratsun omaava laatti runoa ja joku toinen nauttii niistä runoista, ihastelee kuinka osuvasti asia on kerrottu.

  2. Kyllä runoja voi hioa. Vaikka WSOY:n legendaarinen pomo Vilho Vikstén
    sanoi minulle taannoin : Tärkeintä on, että kirjoittajalla on
    sanottavaa. Kustantajan kanssa voi tekstiä korjailla jos se on hyvä teksti.

  3. Minunkin mielstä tärkeintä on sanottava, sisältä. Muotoa voi hioa. Juuri siksi jakokiviäkin hiotaan, että Luojan luomus tulisi yhä kauniimmaksi. Kaikilla ei kylläkään ole Luojan antamaa hiojan taitoa. Mutta onneksi on kustannustoimittajia, jotka auttavat.

    EWri asia ovat kriitikot. Heidän on syytä toimia jälkikäteen eikä niinkuin August Ahlgvist, joka yritti nitistää Aleksis Kiven, ennenkuin hänestä tuli suomalaisen kirjallisuuden suurmies.

    Toisaalta olis – niinku – hyvä että jotkut -niiku – tekisivät – niinku – jotain että – niinkun – tämä suomenkieli – pysys – niiku – kunnossa. Niin monet puhuu – ja kirjottaa – esimerkiks että me mennään. Eikö vois sanoo, että mennään, jos ei – niiku – haluu sievistelä ihan – niiku – kirjakielellä: me menemme?

  4. Kirsi Kunnas kertoo eräässä haastattelussa taisi olla Hesarin kuukausiliitteessä, että hän saattaa hioa jotakin pientä runoa 50 kertaa. Sitten se on muodossa, ettei siitä mitään voi ottaa pois eikä siihen mitään tarvtse lisätä.

    Kirsi Kunnas on tiivistetyn runon mestari. Pappi Erkille tiesitkö tai muistatko sen, jotta Kirsi Kunnas oli yksi Raamatun käännöstyöhön valittu henkilö. Siis viimeisin käännös ja eräs toinen ihminen, joka ei tullut valituksi murjaisi lorun tekijöitä valitun käännöstyön tekoon.

  5. Kaleville: En muistanut. Enkä nyt saanut selvää, mitä tarkoitat kommenttisi viimeisellä lauseella. Heräsi kuitenkin kiinnostus. Sekin – kiinnostuksen herättäminen – voi olla joskus tärkeä syy kirjoittaa.

  6. Livahtivat mietteeni ikonista kirjoitukseen, joka on julkaistu Joulukortit -sivulla. Löytäähän ne sieltä, jos ketä kiinnostaa etsiä. – Ikoni on tärkeä, ja tuohut sen edessä, ja katse sinne luotuna.

  7. Tuupovaaran Koverossa on pienen pieni
    tsasouna jonka on rakennuttanut ”Uppo-
    Nallen äiti”, kirjailija Elina Karjalainen.
    Ovet olivat avoinna ainakin viimeksi siellä
    käydessäni.

    Ikoneista tulee mieleen Joensuussa syntynyt
    ortodoksinen runoilija-pappi Aari Surakka.
    Häntä kutsutaan myös ”Sinisen kirkon runoilijaksi”.

    Tässä tekstinäyte:
    …ja aivan pienen pienen tuokion
    kumartuneena olet puitten lailla
    ja kiitollinen siitä mitä on
    ja onnellinen olet syytä vailla…

  8. Mainitsemani lausunnon antaja esiintyy Hebrean kielen tuntijana ja on tehnyt pienen kirjasen Vanhantestamentin uuden käännöksen käännösvirheistä.
    Löysin kirpputorilta tuon kirjasen, mutta viimeisessä muutossa katosi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *