Aina tulee liikuskeltua kameroiden kanssa. Juhannuspäivän aikaan oli kiva perhoskeli. Käveleskeltiin metsäpolulla, voimalinja-aukionniittyä pitkin. Kukkakoisto oli melkoinen. Ohessa perhosotoksiani Lappeenrannasta 26.6.2021. Voimalinjat ovat upeita paikkoja, koska siellä on monipuolista kukkaniittyä. Kuvat Jouko Varonen 26.6.2021 Jouko Varonen
Tekijä: Jouko Varonen
Piimäkakku
Resepti: Pippuri.fiKuvat ja teksti: Jouko Varonen Tein piimäkakun äitienpäiväksi. Reseptissä ilmoitettuaika, tunti 175 asteisessa uunissa on vähänylimitoitettu. Minulla riitti 20 min – puoli tuntia.Kiertoilmauunini voi tietysti vaikuttaa siihenkypsymisaikaan. Tekstin selvennös reseptin yläosasta: Piimäkakku on äärettömän hyvä kuivakakku. Piimä antaa kakulle…
Kesä tullut Lappeenrantaan
Käväistiin Konnunsuolla
Teksti ja kuvat 10.4.21 Jouko ja Elisabet Varonen Konnunsuo ( Joutseno, Lappeenranta) on muodostunut meille puolisoni kera tärkeäksi kevään kuvausreissujen kohteeksi. Mennessä voi ostaa kaupasta 12 lämmintä karjalanpiirakkaa kolmella eurolla, joten ruokapuoli on kunnossa, kun piirasten haku kestää vain 10…
Kirja-arvostelu
Jouko Varonen Kun Jeesus kyllästyi ilmestymästä paahtoleipiinJanne Sarja: Läpimurtoteos, Siltala Kustannus 2020 Mie kun arvelin, että semmosissa telkkuohjelmissa kuin ”Pitääkö olla huolissaan”, jätkät keksivät itse nokkelat spiikkinsä. Mutta tämä ”komea ja varakas mies” kuulemma rustailee niitä valmiiksi. Hyvin hän vaikuttaakin…
Luontokuvaajat kaffeella
Jouko Varonen 7.4.21 Satuinpa kerran paikallisen luontokuvaajan, Yrjön, kanssakafeelle Ärrän kuppilaan. Hän oli luvannut tuoda minulletekemänsä kalenterin kuvistaan. No ihasteltiin kuvat, joissaoli liike-epäterävyyttäkin käytelty tehokeinona. Yrjö tuumi,että mitä niillä halavatun jalustoilla tekee. Pelkällä vakaajallasaa ihan kivoja taidekuvia. Mie siihen että…
Pikku-Iita alkaa alkaa oppia lettumestariksi
Kuvat Jouko Varonen
Kuvia luonnosta
Lintukuvat Lappeenranta, Konnunsuo 28.3.2021Kuvat: Jouko Varonen Nikon 750 mmElisabet Varonen Nikon 500 mm
Vuorihemppoja kuvaamassa
On tullut talven mittaan käytyä useilla metsäruokinnoilla. Joskus on sattunut vähän erilaisempin tuttavuuksia, niin kuin tämä maaliskuinen vuorihemppo. Oikein piti rentostaa hangessa että pääsin vaimon kanssa ystävällismielisten hemppojen pariin. Siellä ne viihtyivät LappeenrannanToikansuon kaatopaikan multarinteessä, sulassa sovussa. Lähellekin pääsi, koska…
Kuvia luonnosta
Kuvat (C) Jouko Varonen
Nalle letut
Hyvää ystävänpäivää
Ukot kofeiinipöllyssä
Jouko Varonen Astelin taas päivänä muutamana kohti R-kioskin kahvilaa. Näkyi pihalla olevan monia autoja. Sisällä virnisteli tuttuja naamoja ja tervehdyksiä vaihdettiin. Kohtapa pääsin kahvin makuun. Oli Tiina keittänyt oikein Presitenttiä ja Juhla- mokkaa. Pojat siihen heti lohkaisivat, että siulle ei…
Pohjolan eläimet äänessä
Lutra lutra ja Luscinia luscinia Eläinkirja jossa on äänet Jan Pedersen: Pohjolan eläimet äänessä, 100 eläinlajia, Tammi 2017 Tietysti piti ensiksi käydä eläinten äänet läpi. Sehän oli jo melkoinen nojatuoliluontoretki. Toki moni lintu oli tuttu juttu, mutta nisäkkäissä mm. oli…
Lumoava Helsinki, 200 luontoelämystä
Helsingin luontokohteita Suomenlinnasta Viikkiin Lumoava Helsinki, 200 luontoelämystä, toim. Jussi Helimäki, Edita kustannus 2017 Helsingissä on luontokohteita aivan patikointimatkan päässä. Joskus ne ovat puistoja, joskus vanhoja puita tai hiidenkirnuja. Mutta mukaan mahtuu oivallisia kohteita mm. lintubongareille. Lueskelin kirjaa mielenkiinnolla ja…
Kulttuurimatkailijan Lappi
Lappi on täynnä kulttuuria Särestöstä saamelaismuseoon Hanna Apajalahti: Kulttuurimatkailijan Lappi, Into-kustannus 2017 Omat kokemukseni Lapista ovat kasvaneet käynti käynniltä, jopa niin, että ajattelen Lapin olevan kulttuuria täynnä. Jo juttelu saamelaisen kauppiaan tai baarinpitäjän kanssa on kulttuurikokemus. Heillä on tarjolla mm.…
Kalle Päätalo, kirjailijan elämä
Kalle Päätalo Kirjailijan vaiheet Ritva Ylönen: Kalle Päätalo, kirjailijan elämä, SKS-kustannus 2017 Kalle Päätalo on muodustunut monelle viime vuosisadan loppupuolen miehenpuolelle samaistumiseen sopivaksi henkilöksi. Kalle eli vaikean lapsuuden, kun isä Herkkoa vaivasi mielenvikaisuus. Tukkisavotat ja savottakämpät tulivat tutuiksi. Niillä reissuilla…
Miten lauluni syntyvät?
Puurtamista ja hurmosta Lauluntekijöiden puheenvuoro Miten lauluni syntyvät?, toim. Eetu Kauppinen, SKS-kustannus 2017 Luin ensimmäiseksi Jouni Hynysen, entisen musiikkioppilaani selostuksen laulujensa ”lunnaista” aina lapsuuden bändikokeiluista, ja isän soittoharrastuksista, vakavammin otettavaan kutsumukseen lauluntekijäksi. Tapasin Jounin taannoin ja hän muisti musiikkiopensa. Kysäisin,…
Linnut luonnollisessa koossa
Punarinnasta lehtopöllöön Havainnollinen lintukirja lapsille Daniela Straub: Linnut luonnollisessa koossa, suom. Sari-Anne Ahvonen, Gummerus 2016 Straub on tehnyt kirjan, jossa on havainnolliset ja ”oikean kokoiset” kuvat linnuista. Mukana kirjassa ovat sinitiainen, talitiainen, punarinta, mustaleppälintu, peukaloinen, pähkinänakkeli, västäräkki, räystäspääsky, peippo, tikli,…
Kaustajärvi-kirja
Kaustajärvi-kirjaa lukiessa Kaustajärvi, jääkaudesta nykypäiviin Kaustajärvi, Rajan jakama kotikylä, Katja Tikka & Kaustajärven kirjatoimikunta Tuli ihan kyynel silmään, kun tutustuin Kaustajärvi-kirjaan. Niin läheltä liippaavat muistumat ja historialliset tiedot minua, Värtsilässä syntynyttä. Katja Tikka luotaa Kaustajärven historiaa todella asiantuntevasti ja sujuvasti,…
Pihvin puolustus
Pihvin puolustaja Onko naudanliha terveellistä? Nicolette Hahn Niman: Pihvin puolustus, Kohti kestävää lihantuotantoa, Atar-kustannus ” Mutta minullapa on käytössäni tietoa – ja paljon onkin! Ja se kaikki on peräisin virallisista hallituslähteistä. Ja vaikka yleinen lähtökohtani – että nautakarja on hyväksi…
Erämaailma 2017-2018
Turska-apajilta hirvenkaatoon Eräjuttuja miesten makuun Erämaailma 2017-2018, toim. Minna Klapuri, Karisto 2017 Erästely on siitä kivaa puuhaa, että samalla saa kosketuksen luonnon ihmeisiin ja roppakaupalla kuntoa. Kun kiipeilee Norjan vuonojen jyrkillä rantalouhoilla tai raahaa hirveä metsän pimennoissa, niin siinä aikuisen…
Kurjet tekevät lähtöä
Konnunsuolla oli melkoinen toitotus. Kurkia oli monikymmenpäinen lauma pellolla. Viljapellot näyttivät olevan korjuukunnossa. Toivottavasti tulee poutajakso, että viljelijät saavat laadukkaan sadon. Kohta on hanhien aika tulla käväsemään muuttomatkalla. Jouko
Aaro-orava, symppis tuttavuus
Aaro-oravan pelot Arka orava oppii Mélanie Watt ( suom. Riitta Oittinen):Aaro, arka orava, Aaro-orava saa ystävän, Aaro-oravan syntymäpäivät, Aaro-orava ei saa unta, Aaro-orava uimarannalla, Kustannus Oy Pieni Karhu Aaro-orava on sympaattinen pieni orava. Mutta hän tietää, että symppis-oravaakin vaanivat monet…
Voittajien varjot
Eriarvoisuudesta ja vähän muustakin Asta Leppä analysoi yhteiskuntaamme Asta Leppä: Voittajien varjot, Elämää eriarvoisten tasavallassa, Kirjapaja 2017 Asta Leppä on minulle uusi tuttavuus. Hän on vapaa toimittaja, joka on viime aikoina kirjoittanut eriarvoisuudesta ja huono- osaisuudesta. Lepän rikkaasti assosioiva teksti…
Tatu Kokko: Heinäkuun päivä
Heinäkuun päivä Kansallisromantiikkaa Idylliä ja tummuutta Tatu Kokko: Heinäkuun päivä, Icasos Tatu Kokko on tehnyt kirjan, jossa yhdistyy kansallisromantiikka taiteen kultakaudelta ja elämäntarina torppariajalta. Nuori Helsingin Sanomien toimittaja matkustaa Muuruvedelle tapaamaan Hannaa. Kysymys on Eero Järnefeltin maalauksesta Heinäkuun päivä jonka…
Sari Luhtanen/Tiina Paju: Maisa & Kaarina, Viimeinen tikki
Heli Harjunpää: Hiljaisuuden tie, kristillisiä joogaharjoituksia
Rukouksia ja joogaa ”Oli virkistynyt ja seesteinen olo” Heli Harjunpää: Hiljaisuuden tie, kristillisiä joogaharjoituksia, Kirjapaja 2017 Tapanani on istua kirkossa takapenkissä ja tulla paikalle hyvissä ajoin, että voin hiljentyä rauhallisessa miljöössä. Jotakin samaa on kristillisessä joogassa, jossa yhdistetään rukouksenomaiset ”mantrat”…
Christin Mezieres: Valerian, Tuhannen planeetan valtakunta
Galaksien kätköissä Tieteisseikkailu Christin Mezieres: Valerian, Tuhannen planeetan valtakunta, Jalava 2017 Kaukaisessa galaksissa on ihmeellinen Syrtre, Tuhannen planeetan valtakunnan keskus ja kukoistava kauppakaupunki. Syrtrellä ei osata aikamatkustamista, joten maan avaruusagentit Valerian ja Laureline ovat ensimmäiset, jotka matkustavat maasta tutkimaan Syrtren…
Vappu Taipale: Vanha ja vireä, virkistyskirja naisille.
Vanhuus voi olla kaunista Vappu Taipale opastaa Vappu Taipale: Vanha ja vireä, virkistyskirja naisille, Into 2017 Vappu Taipale tunnetaan urastaan lääkärinä, ministerinä pääjohtajana ja monen toimen haltijana. Hänen vanhuutta käsittelevä kirjansa on myös omaelämänkerta ja tähän uuteen painokseen on kerättu…