Jouko Varonen
Astelin taas päivänä muutamana kohti R-kioskin kahvilaa. Näkyi pihalla olevan monia autoja. Sisällä virnisteli tuttuja naamoja ja tervehdyksiä vaihdettiin. Kohtapa pääsin kahvin makuun. Oli Tiina keittänyt oikein Presitenttiä ja Juhla- mokkaa.
Pojat siihen heti lohkaisivat, että siulle ei taida maistua kuin Presidentti. Alkoivat kielenkannat aueta jo ennen santsikuppia, jonka sai eurolla. Tuumi joku, että työpaikalla oli kahvirinki. Kaikki muut ostivat vuorollaan muutaman Paketin ”pressaa”, mutta pomo joka kerta vain ”gevaliaa”. Muutenkin oli kuulemma ollut melkoinen despootti laatuaan se konttorin kauhu. Kun huomattiin, että vanha rakennus oli homeloukko, niin eikös tämä visukinttu tuuminut, että laitetaan nuoret insiniööritytöt tuonne uudelle puolelle ja eläkkeelle lähtijät homepuolelle.
– Miekin sain lähtiäislahjaksi astman.
– Ai sait, innostui kahviringin ylintä leveliä edustava Pertsa.
– Joo, illoin aamuin imutan lääkettä.
– On siitä vaikeitakin muotoja, naapurin tyttö pystyi olemaan vain happikaapissa eikä lopulta sekään auttanut. Onneksi se tuli hänelle vasta ikäihmisenä.
Joku sanoi yskivänsä verta jo toista vuotta, mutta tuumi, että ei se kai vakavaa ole. Kovasti tutkivat. Myöhemmin hänen paikkansa jäi tyhjäksi, kunnes lehdessä oli ilmoitus että kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset sekä lastenlapset. Pidettiin pienempää suuta. Ei rekahuttu.
Kerroin omasta ”kutsumattomasta kumppanistani” vähän varoitukseksi. Tuumin, että kävin työterveyslääkärillä näyttämässä olkapäätä ja lekuri kysyi lähtiessä, että olikos sulla muuta. Sanoin, että aamulla menee joskus lirutteluksi.
Lääkäri havahtui. Pisti PSA-kokeen. Kevätpuolella olivat huomanneet vähän koholla olevat arvot. Siitähän se härdelli alkoi. Kohta oltiin koepalavaiheessa ja kokenut miesurologi nappasi koepalat eturauhasesta.
Kun tuli aika käydä kuulemassa lääkärin lausunto, niin istuimme vaimon kanssa tovin lukemassa Me Naiset lehteä, ennenkuin menin kuulemaan tuloksia. Näin jo lääkärin ilmeestä, että ei kaikkein pahinta, mutta vakavaa.
Kysyi sitten, että leikkausko vai sädehoito eturauhasen syöpään. Ei kuulemma ollut levinnyt vielä. Millipientä sorttia lienee. Piti mennä magneettikuvauksiin ja tietysti monen sortin tutkimuksiin. Valitsin säteet ja ihan naureksin hoiturityttöjen kanssa. Jotkut pelkäävät kuvauksia ja niitä tunneleita. Painavat magneettikuvauksessakin heti hälytysnappia. En ollut sitä sorttia.
Lopulta helpottava tieto. Ei vielä levinnyt. Kapselin sisällä on. Keskussairaala oli onneksi lähellä.
Nyt, seitsemäntoista vuoden päästä, pitää käydä kontrollissa kolmen kuukauden välein ja samalla välillä pistoksilla. Mutta PSA on vakiintunut nolla-alkuiseksi toistaiseksi. Uudet lääkkeet ovat hintavia, mutta tehoavat.
– Olet sie Jokkeri, melkoinen mies, kun selätit syövän, tuumi Jore.
– Se on kuule silleen, että on elettävä päivä kerrallaan.
Aina on elettävä kuin kissa liukkaalla jäällä.
– No niinhän se on parisuhteessakin, ilakoi Topi. Miulla on kahvimukina semmonen kirpputorilta saatu, josta en luovu ikinä. Siinä on nuoren hääparin kuva ja tekstinä: ”Parisuhteessa miehen ja naisen yhteinen velvollisuus on pitää nainen onnellisena.”
– Siis vain nainen?
– Niin se vain on. Mies kyllä pärjäilee ilman höpöpuheita ja lirkutuksia. Entiseltäkin mieheltä kysyttiin, että mikä on pitkän parisuhteenne onnistumisen salaisuus ja tämä heitti:
– Ei myö onnistuneita olla, mutta pidetään mölyt mahassa. Naista ei saa haukkua, vaan kehaista vaikka siitä, että sie se osaat laittaa kivasti tuon vessapaperirullan oikeinpäin telineeseen tai jopa antaa kunniamaininnan kun hän saa aina vanhan orkidean kukkimaan, vuodesta toiseen.
– Jos tekee mieli riidellä, niin pitää purkaa vähän itseään, mutta muistuttaa vaikka, että vaikka olet kova nalkuttamaan, niin siulla on kyllä taiteellista silmää, esim. noissa posliinimaalauksissa ja käsintiskauskin onnistuu elettömästi. ( Ei pidä huomauttaa, että uusi tiskikone tekisi homman laadukkaammin kuin fairyvedessä liottelu. Ei ei. Naisen on paras antaa pitää päähänpinttymänsä ja anopilta perinnöksi saatu krimiturkki vaatekomerossa. Semmoiset asiat ovat pyhiä ja voivat suistaa parisuhteen nopsasti eskaloitumiseen.)
Heitettiin moikat. Ostin lähikaupasta sinipunaisen
saintpaulian kotiinviemisiksi.
Vaimo ilahtui ja hoksasi:
Ihan miun lempiväri. Ihan pussailuksi meni.
Lähikaupan kukkakimppu saa ihmeitä aikaan. Kokemusta on.
Monta viikonloppua on semmoisella pelastettu.
Kiva kahvirinki, ei edes kironaa pelkää. Mukavaa, kun muistat ,Jouko, jutullasi meitä värtsiläisiä (ja kaikkia värtsiläläisiä)!
Kiitos kiitos Irene. Muistanhan mie. Miulla on kaksinumeroinen määrä näitä.
Tein jouluna käsikirjoituksen kirjaan ”Ukkoringin jäykät”. Palaute tekee
aina nannaa vanhalle kirjailijaukolle. Pistivät vanhalla kustantajallani
Kirjapajalla kässärin suoraan kustannusjohtajalle luettavaksi. Ei silti,
miulla on n. 30 tuttua kustantajaa, jos ei yhdelle kelpaa. Sanohan Mirri-
tätille terkkuja Elisabetilta ja Joukolta.
Yst. terv.
Jouko
Nyt on nähty nämäkin maistiaiset. Jutussa kertottua mukaellen jäämme innolla odottamaan santsikupillisia.
No tässä:
Kairon kirjeenvaihtaja
Joku ope Korkea-ahon koulussa pakertanut eläkepäiviin asti, laskettiin tilittämään:
– Opettajana olin tekemisissä Hannu Karpon kanssa.
Avustin häntä liikennekuvilla.
Kerran lähetin Karpolle kuvia Kairon keskustan liikenteestä.
Siellä äänimerkki oli auton käytetyin laite. Tiellä kulkivat autojen seassa kamelit ja aasit hirmuisten mansikka- ym rattaiden kanssa.
No kuskini auton kylkeen hivotteli joku kiireinen. Ei muuta kuin halavattu takaa ajoon. Tillasi hivottelijan autollaan jotain muuria vasten. Nousivat kuskit äkäisinä kuin ampiaiset. Alkoivat vedellä toisiaan lättyyn. Minulla kamera kävi koko ajan. Napsin diafilmille rullan täyteen. Karpo pisti Kairon liikenteestä kokonaisen aukeaman kuvillani. Enska Itkonen oli hänellä kaverina sen palstan pidossa.
Nimitteli Karpo minua sen jutun jälkeen aina Kairon kirjeenvaihtajaksi.
Soittaapa Karpo sitten eräänä perjantai – iltapäivänä minulle ja sanoi lähettävänsä kuvia takaisin. Tuumin, että ei kiirettä, ei tässä jäniksen selässä olla.
Lausahdin Karpolle, että olis sun ollut kiva tehdä juttu minun traktorikorttikurssista maamiesseurantalolla. Paikallisten isäntien kanssa siellä oltiin. Kurssin pitäjä oli juttumiehiä ja opetti kurssilaisia tekemään kuusen oksasta kosteusmittarin aitan seinään. Se kun nousee seinään kiinnitettynä kosteustilanteen mukaan. No, kurssin loppukokeen aluksi löivät isännät opettajalle kossupullon pöytään. Kysymyksethän olivat sitä rataa, että mitä
Stop – merkki tarkoittaa. Kortin sai jokainen.
Karpo siihen totesi, että hänelläkin olis yksi juttu. Innostuiun, että kerro vain. Se on perjantai-illan pelastus, kun Karpo soittaa. No Karpo kertoi:
Meillä oli poikien kanssa vähän kiire päästä ripille, vaikka mieluummin heti. Kerättiin kirkonmiehelle henkilökohtainen kolehti ja kas, konfirmaatio oli seuraavana päivänä. Kaatoi vielä kunnon hörpyt Pyhää Juomaa ehtoollispikariin jokaiselle.
Voi Herrajumala, etten paremmin sano
Joko meni yli siveellisyysrajan.
Itseni kokemuksia nämä yleensä ovat.
Ei uskalla ukkojen omia juttuja kirjata.
Lopettaisivat vielä tervehtimästä jos
liian läheltä hivottelisin. Ainahan miulla on
kamera ja kynä pysynyt kädessä.
Jouko
Olin eka kerran lukenut jutun miltei loppuun, ajattelin että voi surkeus, on siinä Joukolla vaiva poikineen ja nuori mies vasta.. Sitten tuli luettua otsikko uudelleen ja aloin aavistaa, että ei nämä kaikki taida ollakaan Joukon omia vaivoja, vaan ukkojoukon kokemusten ”nyyttikestit”
Oliko hyvä asia vai huono, että uppoutuu teksiin niin että otsikko unohtuu
Alpo
Kyllä ne jutut on ihan totta. Eturauhasen syöpä on ollut miulla vaivoina 17 vuotta, mutta ameriikan lääkkeet
on pitäneet psa-arvot nollissa. Siitä vain lekurille, jos pitää aamulla lirutella. Liian moni nuorikin mies laskee
prostatan syövän leviämään ja se on sitten vaikeampi juttu. Toisaalta sanovat, että jos elelee yhdeksänkymppiseksi, niin alkaa tämä vaiva olla jo lähes jokaisella jossakin muodossa. Lääkärit usein lohduttelevat, että kyllä sie johonkin
muuhun ennen kupsahdat kuin tähän ”kutsumattomaan kumppaniin”.
Mitä tulee noihin ukkorinkeihin, niin siellä kyllä on niin railakas tunnelma, että psykiatrit jäävät toiseksi. Joskus on ihan syväluotavaa tarinointia kahden kesken. Semmosen jälkeen sanon juttukaverille, että nyt vain esität 150€:n psykiatrilaskun. Yleensä mie heittäydyn niissä piireissä oikein ilon lietsojaksi. Onhan tuota tullut monena oltua elämän aikana. Jos on ollut vaikeuksia, niin ajattelen, että eipä hötkyillä. Pate Väyrynenkin nukkui aina ensin yön yli
ja ajatteli asian aamulla uudelleen.
Persujen kojut torilla ovat tosi hienoja juttupaikkoja vaaliaikaan. Kerran ilahdutin heitä jutulla siitä, kun mentiin Uudenkylän maamiesseuran talolle äiti Klaudian kanssa Veikko Vennamoa kuulemaan. Veikko oli villissään ja meinasi pudota lattialle puhujanpaikalta suuressa kiihkossaan. Lähtiessä huomattiin maamiesseurantalon rapulla
varsin huonokuntoinen nuorimies, jolta tuuli vei vaalimainosnippua käsistä. Välillä hänen piti oikein käydä
heittämässä varpusparvi rapunkupeelle, niin oli kova kankainen.
Äitimuori siinä tuumi, että mikähän se tuosta Urpo-ressukasta tulee isona.
No, ministeri hänestä tuli.
Aina antavat persujen kojusta kassiin roimasti mainostarvikkeita ja kahmalokaupalla karkkia, kun sanoin, että onhan mulla 5 lastenlasta. Tapaaminen on ollut joka kerta melkoisen lämmin ja humoristinen. Semmoisesta jutunheitännästä tykkään
Että sepä siitä. Stimuloidun hyvässä seurassa heittämään juttua. Aina niissä on totta
vähintään 80%. Paljon olen lukenut ja kokenut. Aina on minulla vara heittää anekdootti joka asiaan.
Kaikkea hyvää Värtsilän väelle, varsinkin siskoltytölle Mirrille. Ja kiitos kommenteista, jos niillä jaksatte huomioida.
Toisaalta, olen niin nopsa kirjoittaja, että julkaistava kirjakin syntyi kerran Kirjapajalle kolmessa päivässä, kun
olin sen aikaa saikulla töistä angiinan vuoksi. Lasta hoiti kaupunginorkesterin oboensoittaja. Tyttö kävi välillä kysymässä hymyillen ( voi sitä hymyä) , että tarviitko sie mitä. Mie siihen että jos vaikka vesilasillisen. Oli draivi päällä. Kirjan nimi oli Mika, Ulla ja opettajan salaisuus. Sujona meni läpi kustantajalta ja sopimuksesta napsahti kuustonninen tilille ( loput myynnin mukaan). Julkkarimatkat Helsinkiin ovat sitten jo toinen juttu.
Eipä teille viiti juttuja lähetellä. Työ ootte susirajan apatiassa. Lukekaa Lintusen klaanin dominoivia. Mie tykkeen juttu miehistä. En ole riippuvainen värtsistä.
Et sillei.
Jouko.
Lähettele vaan niitä juttujasi Värtsiin.
Olethan Värtsilästä kotoisin.
Mukavahan niitä on lukea.
Entinen Uudenkylän koulun oppilas Värtsilä 🏫
Elä hyvä ihme, Jouko, pistä kuppia vielä nurin. Keitellään porukassa vielä monet sumpit, eikä aina ilman pulloo, varsinkin jos oikein meheviä kuultaisiin.
Tosiaan. Anteeksi masentuneet sanani.
Mie tykkään juttukavereista. Täällä ukkoringissä ja lenkkipolun varrella meille riittää tuttuja ja tuntemattomia. Nauraa käkätellään ja jäädään usein suusta kiinni. Nuoria on 30 maasta. Englanti sujuu mutkitta. On kivoja nuoria, keltaisia, mustia jne…Kroatian miehen kanssa tervehditään laittamalla käsi sydämelle ja sitten leveä hymy. Pistäkää ihmeessä vähän huumoria ilmaan. Mitä sitä kyttäämään.
Mökin muijan kanssa olis kiva hurssata. Liekö oltu ihan luokkakavereita.
Hurskaisen Elsiltä terveisiä. On jutustelu äprivaaristi facella. Pieteetillä tietysti. Hän on hieno rouva. Lämminhenkinen.
No pistän tähän yhden jutun, kun oikein pullon mainitsitte.
Vasta toi muutaman satosen maksavan konjakkupullon
yksi mummu, jonka runoja kirjoitin puhtaaksi ja vaimo luki
ne muistitikulle hänen sokeaa tytärtään varten. Oli jälleen
kirjoittanut runonsa hänelle saapuneiden kirjakuorten
taakse. Niitä oli iso muorikassillinen. Jutteli jotain rahasta.
Sanoin, että opin sinun, omaishoitajan runoista enemmän
kuin koskaan tähänastisen elämäni aikana. Elä sie puhu
rahasta. Laitetaan runot kansiin. Tunnen n. 30 kustantajaa,
kun olen esitellyt heidän kirjojaan. Ei se niin kalliiksi tule.
Kesällä hän myy kukkia torilla ja aina napsahtaa vaimon
käteen ilmainen kimppu. Et sillei.
Mutta tässä taas juttu, kun ihan tuli sellainen mieli, että
joku voi vaikka tykätä näistä. Mie olen aina ollut yllytyshullu.
Kun sain uudet sukset poikasena, niin Mämmin Erkki
yllytti minut laskemaan yhdestä jokitörmän jyrkänteestä
ja sen pituinen se.
Mutta se juttu:
Lehmän nännit
Susirajan poika ei ollut ukkoringin sujuvasanaisimpia, mutta yritti kuitenkin pistää väliin omansa.
– Se oli ukkosen ilma. Yläkerran isäntä ajeli rautapyöräkärryllä, tainvaankantta pitkin että kipinät vain sinkoilivat. Laskettiin aitassa naapurin mukuloitten kanssa, että josko se jo kohta olisi menossa ohi. Lystiäkin pidettiin. Nauraa räkätettiin ja unohdettiin salamat ja muut.
Kerran tosin oltiin suolla, kun ukonilman rytäkkä tuli päälle.
Velipoika – Jore oli viisaampi ja sanoi, että nyt mennään tuonne kuivatusojan sillan alle piiloon. Oli lukenut lehdestä, että ojaan olisi viisasta maastoutua pahalla ukkosrytäkällä.
Vielä kuitenkin pamahti kerran pahasti, kun oltiin siellä alussa mainitsemassani siskonpetissä meidän hirsiaitassa. Ihan kalpeaksi veti. Iltapäivällä tulee naapurin Hanna ja sanoo että ainoan lehmän vei ukonilma. Oli riimussa aitatolpassa ja salama tuli piikkilanka-aitaa pitkin riimuun ja siitä Kirjo-lehmään, emännän ainokaiseen.
Illalla oli Hannan pihassa teurastustalkoot. Pitkälän Tauno jo
viritteli huumoria ja nosti lehmän utareet isot nännit sojossa rinnalleen. Tuumi:
– Eikös olekkin lollo-liivit. ( Gina Lollobrigida oli sen ajan
povipommi ja miesten suosikki.)
No alettiin jo nauraa ja riehkoida. Hannakin tuli paikalle, ja
innostui:
– Mie tilloon Oskarin onnenpyörästä uuden lehmän.
Se onnenpyörä oli jonkun viikkolehden tapa auttaa ihmisiä
hädässä. Köyhille pistivät rahaa ja saivat pee ärrää lehdelleen.
Lähdettiin käppäsemään teurastuspaikalta kotiin. Ihan oltiin
iloisella mielellä. Hanna-lesken pyyntö jäi kuitenkin jostakin
syystä pinon pohjalle siltä Oskarin onnenpyörältä, mutta väliäkös hällä.
Lollo-liivit. Kertakaikkiaan.
Niin olis. Oot vähän vanhempi minuu. Veljesi Jaakko oli samoilla luokilla, ellei peräti samalla luokalla, kuin mä. Värtsilässä kävimme Uudenkylän koulua Teuvo Vatasen johdolla.
Että semmosta.
Etelä-suomessa asustelen tällähetkellä Itä-Uudellamaalla.
On miula siellä susirajalla mökin pahanen, entinen kotimökki. Tuleehan sitä sielläkin käytyä.
Kaikkee hyvää sulle mökin muijan. Haluat pysyä anonyymina ja kunnioitan sitä.
Onko sulla, mökin muija luokkakuvaa, siltä ajalta kun olit Jaskan luokkakaveri.
Olispa kiva nähdä. varonenjouko@gmail.com
Pärjäillään
Jouko
Jouko Varonen. Kiitos. Sitä samoo siulekii sinne Lappeenrantaan.
Niiralasta oon kotoisin. Komonniemen Erkki on miun ensimmäinen serkku ja hänen siskonsa Seija myös. Heidän äitinsä Hilja on/oli minun isän sisko. Erkki asuu Lappeenrannassa vaimonsa kanssa.
Silja Anita M
Katselen joku päivä niitä kuvia. On miula ne kuvat tallessa. En ole varma tunnistanko Jaakkoa, mutta: ”Katsotaan” sanoi lääkäri. Voin mä lähettää sähköpostiisi sitten.
Komoniemen Erkki muutti tuonilmaisiin jo vuosia sitten.
Siunaavin ajatuksin. Jouko.
Surunvalittelut. Otan osaa. Tuota en tiennytkään. Ilmankos hän ei ole soitellut, eikä ole käynyt kylässä. Hänellehän tehtiin suuri sydänleikkaus aikoja sitten. Toipui hyvin ja eli kauan sen jälkeen. Kevyet mullat!
😪 😓
Koulukuva on tullut. Laitetaan huomenna näkösälle
Pistänpähän tähän taas ukkoringissä juteltua:
Rahapelijutustelua
– Mie se sain arvalla 20 000 markkaa.
– Voi v….u. Sie se aina voitat. Mistä ostit arvan.
– No neljänkymmenen kilometrin päästä. Läksin joutessani
ajelemaan Pitkälle Essolle, kun sain unessa etiäisen.
– Mimmosen.
– Wanha kehno oli tarinalla ja käski ostamaan kymmenen Casino – arpaa Pitkältä Essolta.
– Ja sie ostit.
– Jotenkin tuntui siltä. Arvele tutisiko käsi kun raaputin esille
tarvittavat kolme rahasummaa siis kaksikymmentonnista,
nykyrahassa vain päälle kolme tuhatta euroa.
– Huoltamon pomolle näytin. Annoin hänenkin vetää provikaksi kymmenen Casinoa miun piikkiin. Sanoi, että hänellä oli ukkojen kanssa lottoporukka hänen isänsä omistamalla kioskilla. Viisi vuotta lottosivat vailla merkittävämpää voittoa. Hän kun oli porukan pomo, niin vihelsi pelin poikki. Kaverit sanoivat, että viikko vielä. Hän siihen jämäkästi että heti poikki. Jos viikon pelasivat olis tullut 700 000. Tuumi, että eivät ukot tervehdikään häntä enää.
– Voi juma….ta.
– Miepä sain Ratakadun ärrältä viisi tonnisa ässällä. Kioskin pitäjä Lahja oli vähän myrtsillä tuulella, kun pyysin kolmea ässäarpaa. Veti arvat itse, vaikka yleensä antoi minun valita. No raaputtelin auton etupenkillä. Ekana oli 15 markkaa. Toisessa 30 markkaa. Aloin raaputtaa kolmatta peliä, sitä jossa pitää saada kolme samaa kuviota.
No ne löytyivät. Pihistin yhä raaputtelin esiin voitosta kirjainlyhenteen voittosummasta. Siihen aikaan oli arvoissa tapana ilmoittaa voitto kirjainlyhenteellä summan alla. Lyhenne oli ”vitu”. Kädet vapisten näytin Lahjalle arpani ja hihkaisin, että siinä lukee vitu. Lahja, itsellinen ihminen suutahti ja meinasi heittää arvan roskiin. Sain anottua arvan takaisin. Viistonninen siellä oli niinkuin lyhenne lupasi. Lahja lauhtui jo ja neuvoi, että pitää mennä pankkiin lunastamaan. Ostin lahjalle kimpun tummanpunaisia ruusuja, koska mielestäni jonkinlainen provikka kuului arpojen vetäjälle. Lahjakos tuosta innostui ja tuumi vesissä silmin:
– Eläkkeele lähtö on tällä viikolla ja ennen en ole kukkia saanut asiakkaalta.
No laitoin arvan nahkasalkkuun ja menin pankkiin. Annoin voittolapun pankkitytölle. Tämä häkeltyi, katosi tiskiltä ja inisi että ei osaa tätä lunastaa. Mie siihen, että kutsuhan joku toinen apuun. Toinen sitten osasi ja sain salkkuun mojovan nipun seteleitä.
Kolmas ukko intoutui:
– Mie ajelin kerran kaupungilla ja hämärällä auto vei minut torin ärrän eteen. Ajattelin, että jos se vaikka oli etiäinen. Ostin yhden arvan, jossa tökötti tonnin voitto. Kioskin hoitaja luki setelit käteen. Kohtapa kioskin ovesta raahusti kaljalle tuoksuva repaletakki. Hän tuumi:
– Mie tietäisin, mitä tekisin, jos voittaisin tonnin. Ostaisin sairaalle äidilleni ruokaa. Tietysti hellyin. Annoin satosen käteen. Ajattelin lämmöllä tietysti sitä sairasta äitiä. Samalla ukon mukana tulleet innostuivat:
– Nyt lähetään Samppa kaljalle.
Ja sinne menivät.
Se siitä sairaasta äidistä.
Joku ukko osallistui keskusteluun ja vaihtoi aiheen kolikkopeleihin. Sanoi, että Taneli voitti uudesta ja modernista
pelistä, josta voitto tulee seteleinä käteen. 250 euroa kone tilitti. Ukkojen keskuudessa nousi naurunrähäkkä ja Tanelia läpsittiin ystävällisesti olalle. Kahvikuppeja toivoskeltiin.
Taneli oli hiljainen mies, ei paljon käyttänyt sanan säilää.
Nyt kuitenkin pääsi ääneen:
– Sainpa rahat mustaan pukuun vaimon hautajaisiin.
Ei enää riehattu voittoa. Ukot menivät vähin äänin omiin porukoihinsa kahvilan pöytien ääreen.
Joku turvautui vanhaan juttuun Tankavaaralta. Ehkä kaikki
eivät sitä tienneet. Turistipoika vaskasi pienellä maksulla
Tankavaaran ravintolan vierestä. Jysähti melkoinen mukura
ihan aitoa tavaraa.
Ihmeestä toipuneelta pojalta kyseltiin, että miten paljon vaadit
siitä köntsästä rahana. Johon poika:
– No moporahat pitäisi saada.
Siellä se ”mopohippu” on vitriinissä ehkä vieläkin Tankavaaralla.
Kielenkannat alkoivat laueta:
Erään Ärrän hoitaja, iloinen ja mukava rouva, Päätti vauhdittaa myyntiä. Vetäisi pakasta Casinoarvan. Huikkasi:
– Kuka tulee kimppaan?
Eräs rouva ilmoittaitui. Kioskinhoitajan käsi alkoi tutista, kun totuus paljastui viimeisestä pelistä jossa pitää olla kolme samaa rahasummaa. Se oli 200 000 euron arpa. En ole kuullut jälkipuheita asiasta. Kioskin seinässä oli kuitenkin kauan
mainos kioskissa voitusta jymyarvasta summineen.
Jutturinki alkoi jo ottaa santsikuppeja:
Mie voitin kerran huoltikalla kymppitonnin arvalla. Iloitsin ukkoringissä aika riehakkaasti ja annoin katsoa omin silmin voiton. Oikeaksi totesivat vaitonaiset ukot voiton.
Palailin kotipuoleen ja kohtapa vilkutti valoja poliiauto.
Ottivat puhallukset ja sanoivat, että tuolta huoltamolta oli
ilmoitettu, että olette humalassa liikenteessä. Seurailimme
takana ja näytit ajelevan ihan sääntöjen mukaan.
Odottivat näköjään lisäselvitystä ja sen saivat.
– No voitin kymppitonnin arvalla tunti sitten ja taisin siinä
innostua liikaa ukkoringissä. Pyysivät kierrosta piikkiin,
mutta ei tullut mieleen, että jos en piffaa provikoita pojille,
niin iskee helvetinmoinen kateus. Pistivät poliisin perään.
Poliisimiehet toivottivat hyvää matkaa, mutta eivät onnitelleet voitosta.
Miekin vähän innostuin jutulle:
– Siihen aikaan oli vielä raha-arpoja. Oltiin vaimon kanssa
opettajina maalaiskoulussa. Johtajaopettajan asunto oli tilava.
Siskotyttö soitteli joskus, että se raha-arpa, joka ostettiin
yhdessä Kiteen kioskilta, voitti semmoisen keskisuuren summan, jolla voisi vaikka ostaa pölynimurin sen anopin lahjoittaman Gladiator-merkkisen tilalle. No siitä arpaa etsimään ja todettiin, että imuri jäi ostamatta. Saunan kupeella oli roskienpolttotynnyri. Arveltiin, että sinne se joutui. Penkaistiin tietysti sitäkin naama mustana noesta.
Ei se arpa kirpaissut kovasti, kun opettajilla oli suuret syrjäseutulisät eikä olisi kovasti tuohduttu, nuoria rakastavaisia kun oltiin edes isommista vahingoista. Oli lisäksi tehty joskus liiton alkuaikoina semmoinen lupaus, että pienistä mokista ei aleta nalkuttaa, kuten auton lommoista ja astioiden särkymisestä. Se on pitänyt 47 vuotta. Lentävät
lautasetkin on painettu villaisella.
Ukkorinki alkoi hajaantua. Jollekin tuli tarkkailusoitto kännykkään vaimolta. Muutkin murahttelivat, että miulle ei
voittoja satu koskaan, ainakaan isoja.
Nehän vei Erkki ja Maija Niiraselta omakotitalon kun ne laajensi kuutostietä. Erkki kävi oikeutta mutta ei mahtanut mitään. Talo meni. Joutu muuttamaan kodistaan pois.
Olin miee komoniemellä jopa opintokerhossa jota piti itse Erkki. Miun siskoista toivoskeli Hilja Komoniemelle minijää. Kävivät siellä toki lehmiä lypsämässä, kun Hilja läksi sukuloimaan. mutta tunteet sitten eivät kestäneet tai jotain. Veräjällä kuulemma oli Leenalla ja Erkillä kohtauspaikka.
Erkki Niiranen piti jotain kerhoa, olisiko ollut oma keksimänsä, seurakunnan tai kunnan. Vet inte.
Isäni sisko Hilja meni naimisiin Tauno Niirasen kanssa ja siirtyi emännäksi Komoniemelle. Heille syntyi kolme lasta Erkki, Lauri (kuoli lapsena), ja Seija.
Seija oli siskoni hyvä kaveri.
Miun vanhemmat ovat asuneet Komoniemen hellahuone peräkammarissa sota-aikana isän ollessa rintamalla ja sodan jälkeen muutamia vuosia ja siellähän minäkin asuin elämäni ensimmäiset vuodet, ennen kuin mökkimme valmistui.