Viikko on puolessa välissä eikä yhtään juttua tällä palstalla! Tässä muutama sana tyhjän päälle – ei kuitenkaan ihan tyhjää höpinää – toivottavasti.
Mennään 70 vuoden takaiseen Suomeen. Tammikuun ensimmäinen päivä valkeni 4 029 800 suomalaiselle. Väkiluku oli ensimmäisen kerran ylittänyt 4 miljoonan.
28.1.1951 kuoli marsalkka Carl Gustav Emil Mannerheim, jonka johdolla Suomi oli saavuttanut torjuntavoiton talvi- ja jatkosodissa.
Suomi suruliputti marskin muistolle Kekkosen II hallituksen johdolla. Se oli aloittanut työnsä 17.1.51. Halltukseen kuului sekä maalaisliitosta että SDP:stä 7 ministeriä, ruotsalaisilla oli 2 ja edistyksellä 1. Kekkonen olisi halunnut mukaan myös SKDL:n, mutta muut hallituspuolueet eivät halunneet.
Tällä tavalla siis 4 miljoonaa ylittänyt Suomi alkoi porskuttaa eteenpäin kohti hyvinvointivaltiota, jota tänään naiset vievät ja miehet (en sano, ketkä) vikisevät.
Joka tapauksessa paljon nähneenä ja kokeneena voin todeta tänään viikon puolivälissä, että aika hyvin tässä isän- ja äidinmaassa menee koronasta huolimatta.
Pitää mennä lenkille raitista ilmaa hengittämään.
Mielenkiintoinen puoluejohtajien keskustelu eilisiltana TV:ssa. Pohdin erityisesti suhdettani EU:hun. Suomen EU-politiikka on järkevää ja sopivan tarkkailevaa. Emme ole kuin lampaat liekassa.
Järkevällä EU-politiikalla tarkoitan sitä, että puolueillamme on ja saa olla erilaisia korostuksia, mutta ei suomalaista brexittiä. Emme ole kanaalin takana, vaan metsien läpi vedetyn EU:n itärajan. Tämä on hyvä muistaa järkevästi. Sääperiltä pohjoiseen, Ilomantsin läpi eteenpäin.
Yksi asia minua yhä harmittaa. Miksi raja-aseman nimi on Niirala eikä Värtsilä – tai Wärtsilä? Venäjän puoleinen Värtsilä kirjoitetaan ihan erilaisilla kirjaimilla, jotka voinee lukea pa ruskii: Vjartsila.
Viikko sitten Pälkjärven pitäjäseuran kotisivuilla oli
juttu laivaliikenteestä Jänisjoella. Ikään kuin jatkoksi
samasta aiheesta, mutta toiselta kirjoittajalta:
”Eräitä havaintoja Jänisjärven höyrylaivaliikenteestä”.
Viikko on puolessa välissä eikä yhtään juttua tällä palstalla! Tässä muutama sana tyhjän päälle – ei kuitenkaan ihan tyhjää höpinää – toivottavasti.
Mennään 70 vuoden takaiseen Suomeen. Tammikuun ensimmäinen päivä valkeni 4 029 800 suomalaiselle. Väkiluku oli ensimmäisen kerran ylittänyt 4 miljoonan.
28.1.1951 kuoli marsalkka Carl Gustav Emil Mannerheim, jonka johdolla Suomi oli saavuttanut torjuntavoiton talvi- ja jatkosodissa.
Suomi suruliputti marskin muistolle Kekkosen II hallituksen johdolla. Se oli aloittanut työnsä 17.1.51. Halltukseen kuului sekä maalaisliitosta että SDP:stä 7 ministeriä, ruotsalaisilla oli 2 ja edistyksellä 1. Kekkonen olisi halunnut mukaan myös SKDL:n, mutta muut hallituspuolueet eivät halunneet.
Tällä tavalla siis 4 miljoonaa ylittänyt Suomi alkoi porskuttaa eteenpäin kohti hyvinvointivaltiota, jota tänään naiset vievät ja miehet (en sano, ketkä) vikisevät.
Joka tapauksessa paljon nähneenä ja kokeneena voin todeta tänään viikon puolivälissä, että aika hyvin tässä isän- ja äidinmaassa menee koronasta huolimatta.
Pitää mennä lenkille raitista ilmaa hengittämään.
Mielenkiintoinen puoluejohtajien keskustelu eilisiltana TV:ssa. Pohdin erityisesti suhdettani EU:hun. Suomen EU-politiikka on järkevää ja sopivan tarkkailevaa. Emme ole kuin lampaat liekassa.
Järkevällä EU-politiikalla tarkoitan sitä, että puolueillamme on ja saa olla erilaisia korostuksia, mutta ei suomalaista brexittiä. Emme ole kanaalin takana, vaan metsien läpi vedetyn EU:n itärajan. Tämä on hyvä muistaa järkevästi. Sääperiltä pohjoiseen, Ilomantsin läpi eteenpäin.
Yksi asia minua yhä harmittaa. Miksi raja-aseman nimi on Niirala eikä Värtsilä – tai Wärtsilä? Venäjän puoleinen Värtsilä kirjoitetaan ihan erilaisilla kirjaimilla, jotka voinee lukea pa ruskii: Vjartsila.
Viikko sitten Pälkjärven pitäjäseuran kotisivuilla oli
juttu laivaliikenteestä Jänisjoella. Ikään kuin jatkoksi
samasta aiheesta, mutta toiselta kirjoittajalta:
”Eräitä havaintoja Jänisjärven höyrylaivaliikenteestä”.