Teksti ja kuvat 10.4.21 Jouko ja Elisabet Varonen

Konnunsuo ( Joutseno, Lappeenranta) on muodostunut meille puolisoni kera tärkeäksi kevään kuvausreissujen kohteeksi. Mennessä voi ostaa kaupasta 12 lämmintä karjalanpiirakkaa kolmella eurolla, joten ruokapuoli on kunnossa, kun piirasten haku kestää vain 10 minsaa.

Konnunsuolla olivat naurulokit kymmenpäisinä parvina mulloksella. Oli muutama kalalokki ja harmaalokkikin. Kevät oli ja on myös töyhtisten aikaa ja niitä oli melkoinen määrä vingahtelemassa. Joutsenia ja heinäsorsia nähtiin tulvalammikoissa. Joskus joutsenet intoutuivat joikuun ja sehän sai ihon värähtelemään.

Ilma oli, niinkuin heinäsorsien lentokuvasta näkyy, vaihtelevaisen pilvistä ja aurinkoista. Jokunen hiutalekin mahtui joukkoon. Lintutornilla ei näkynyt guruja puhumassa latinaa tai antamassa maalaisjärjellä vinkkejä.



Kuva: Elisabet V
Tsemppia Jouko. Elämässä kannattaa pysyä kiinni.