Luontokuvaajat kaffeella

Jouko Varonen 7.4.21

Satuinpa kerran paikallisen luontokuvaajan, Yrjön, kanssa
kafeelle Ärrän kuppilaan. Hän oli luvannut tuoda minulle
tekemänsä kalenterin kuvistaan. No ihasteltiin kuvat, joissa
oli liike-epäterävyyttäkin käytelty tehokeinona. Yrjö tuumi,
että mitä niillä halavatun jalustoilla tekee. Pelkällä vakaajalla
saa ihan kivoja taidekuvia.

Mie siihen että kerran otin kuvan ketusta, jolle venakot
syöttivät nakkeja Prisman parkkipaikalla. Kun yksi paketti
kuorettomia loppui kävivät lisää. Oli minulla 500-millinen
hutja kamerassa auton takapenkillä, joten otin kuvan kun
repolaisella oli nakki suussa kuin sikaari. Hyvin oli tarkka,
vaikka repo liehakoi koko ajan lisää suuhunpantavaa itänaapureilta.

Kaveri kuittasi, että kerran soittivat maalta, kun tiesivät minulla pysyvän kameran kädessä. Sanoivat, että metän rajassa, heidän talon lähellä, on joku. On ollut jo kaksi päivää.
Menin tarkistamaan asiaa. Ilves se oli. Katsoi kiiluvin silmin,
eikä ollenkaan reagoinut kuvaajaan. Lyhensin objektiivia kun
menin lähemmäs askel askeleelta. Lopulta olin jo muutaman
metrin päässä. Ilves kohosi kuitenkin jaloilleen, sähähti ja
alkoi tulla kohti. Siihen jäi kamera putkineen hangelle kun
potalsin torppaan. Talon emäntä tokaisi:

– Otahan kahvia ja pullaa kuvaaja. Kyllä Oskari käy hakemassa sen kameran. Otin kahvia. Käsi vähän tutisi. Kupista loiskahti pöydälle, mutta emäntä tuumi:
– Vanha liina. Pesussa lähtee. Menikös housuun mitä. Voin pestä nekin. Saat Lutikaisen vanhat housut lainaan.

– Voi halavattu siun kanssa, naureksi kaverini Hän äityi kehumaan utta makro-objektiiviaan:
– Sillä saa kuvia vaikka keskiyöllä, on nääs valovoimaa. Innostuin. Kysäisin, että mitäs semmonen maksaa. Odotin aikani, kun kaveri nautiskeli kahvia ja pullaa. Tuumi sitten:
– No vaivaset seittemän 7000 eurokaista.

Ryyppäsin liian hätäisesti kahvia. Vetäisin henkeen. Lopulta tuumin, että mie yleensä ostan auton lintureissuille sillä rahalla.

Oletkos käynyt Konnunsuolla. Siinä se on lintupaikka, muutti kamu puheenaihetta. Kävin kerran. Kuvasin siellä sinappiperhosen.

– Oho, siihen kaveri. Mie olin kerran kanavalla kun vaimo keräsi metsämansikoita. Kameran kanssa kuljeksin pitkin kanavanvarren pusikoita. Huomasin, että nokkosperhoset olivat palanneet. Ei niitä ollut näkynyt vuosiin. Kertoivat, että niihin oli tullut pöpö Venäjältä, niin kuin entiselle vodkaturistille.

– Mikäs sen pöpön nokkiksille toi.
– No karttaperhosesta puhuivat siinä yhteydessä.

– Mutta siitä Konnunsuosta puheenollen, jatkoin:
– Löysin siitä lintutornin läheltä sarvipöllön, tieltä makaamasta.
– Oliko jäänyt auton alle.
– Kaipa sitä oli kopsahtanut. Ilmat oli pihalla. Vein sen kotiin. Syöttelin joka lajia. Hiiristä salaatinlehtiin, mutta lopulta vein sen eläinhoitolaan. Sanoivat, että oli vielä shokissa.

Kaveri kuittasi:
– Mie löysin kuolleen liito-oravan. Kyselin virkavallalta, että saisinko täytättää sen. Konstaapeli Kuoretjärvi tuumi, että jos alat lupia kyselemään, niin se on semmonen soppa, josta et selviä ikinä. Mieluummin kaiva kuoppa, laita se sinne, eläkä puhu asiasta mitään, kenellekään. Niin on parempi.

Miulle välähti jo uusi juttu:

– Olen käynyt tuolla metsäruokinnalla. Kuulun ruokintarinkiin. Kerran, joskus talvisydännä, tuli vastaan outo näky. Lintujen makkarassa roikkui suustaan supikoira. Pyöri hitaasti ympäri tuulen mukana. Vähän ätkytteli.

– Otitko kuvan. Autoitko.
– Molempia. Se lähti hitaasti luikkimaan metsän peittoon. Oli kai saanut vaivoja siitä roikkumisesta.
– Sitkeitä sissejä ovatten supikoirat ja minkit. Ovat tulleet Suomen luontoon jäädäkseen.

Otettiin santsikupit. Kielenkannat siitä vain liukastuivat.
Kaveri pääsi ensin ääneen:

– Kerran bongattiin Jänisjoella, tuolla P-Karjalan susirajalla
yöhaikara. Oltiin siskon mökillä ja valvottiin kesäyötä.
Otettiin siitä kuvakin ja laitettiin tiiliskiviä jalustaan painoksi,
että tulee tarkka kuva. Sisko on itsellinen naisihminen ja mökki on oikein idyllinen. Pankin sivukonttorin pomon työtä teki ennen eläkepäiviä.

No ilmoiteltiin yöhaikarasta lintumiehille, semmosille tosi asiantuntijoille ja siskolleppa pölähti seuraavana iltana kaksisataa vierasta. Olivat pitäneet Kiteellä kokouksen, että miten lähestytään mökin omistajaa, ettei häiritä. Mutta siskopa jo odotteli muurinpohjalettujen kanssa ja teki niitä koko porukalle. Otti nimetkin vieraskirjaan. Mutta yöhaikaraa ei vielä alkuillasta näkynyt.
Helsinkiläiset läksivät jo menemään kotia kohti, koska aamulla odottivat työt. Ajelivat Lappeenrantaa kohti 250 kilometriä ja silloin, aamuyöstä soi piippari: ”Nyt se yöhaikara tuli. On kaunis. Semmonen piippa pään takana.” Ei muuta kuin Helsinkiläiset takaisin Värtsilään. Saivat kullanarvoiset bongauspisteensä ja sitten taas aamuksi Helsinkiin töihin.

– Voi helevata nuo siun jutut, tuumin. Pistin lisää löylyä kiukaalle:
– Mie kuvasin siellä Värtsilässä, Sääperinjärvellä, kerran pikkukorppikotkan. Nuori yksilö. Tullut tuulten mukana ties mistä. Heti oli seuraavana aamuna maakuntalehden etusivulla kuvani. 750 – millisellä kuvasin. Hyvin oli tarkka kuva. Kuvasin mie siellä kultasirkunkin. Sanovat, että on sekin kaunotar jo kadonnut Suomesta kenties ikiajoiksi.

– Niin mutta nytpä niitä niittyjä aletaan taas harrastaa. Pääsevät kottaraiset, perhoset ja ötökät kenties köyrimään, muutti kaveri varmuuden vuoksi puheenaihetta.

– Joo nuoriso alkaa ymmärtää luontoasioiden päälle. Isäukko
oli viisi vuotta pioneerina sodassa ja pisti Suomen itsenäiseksi.
Nyt nuoret tekevät kaikkensa maamme luonnon puolesta.
Mie olin välivouhka, painoin vain töitä. Autoin silleen isänmaata.

Ukkoporukkaa alkoi kertyä ärrän kahvioon. Moikkailivat.
Oli monet kiverät jutut juteltu. Kyselivät, että onkos lintuja
näkynyt. Tuumin, että tälleen talvisaikaan on parempi kuvailla vaan sitä tupalintua kotona.

Lähettiin tahoillemme. Huikattiin, että lintupaikoilla tavataan.
Kaveri muistutti vielä:

– Pidähän putki kuumana ja vaimo iloisena.

– Joo, tottakai. Parisuhteessa on miehellä ja naisella yksi yhteinen päämäärä. Pitää nainen onnellisena.

Artikkeli siirretty jutun “Sana on vapaa 14/21” kommenttipalstalta 10.4.21

Värtsin toimitus / Alpo R

Share

1 comment for “Luontokuvaajat kaffeella

  1. Allaolevat kommentit siirretty ylläolevan jutun mukana.

    Värtsi / Alpo R

    Sakari H
    7.4.2021 at 19:25
    Onpa ollut taas miellyttävää lueskella Värtsiä. Useiden myönteisten asioiden ja ajatusten merkeissä.

    Jouko Varonen
    8.4.2021 at 13:58
    Kehukee nyt joku minunkin juttuja. Muuten menee motivaatio ja stimulaatio. Kukaties homma piäsöö eskaloitumaan.

    Poikamies kolmannessa polvessa
    8.4.2021 at 14:45
    No Joukolta tuli semmonen pläjäys tuota Ärrätietoutta, jotta oksat pois. Mutta nuissa piireissähän ne parraat tarinat kuuloo. Ei piästetä eskaloitumaan eikä koteloitumaan. Hyvät on suakkunat ja mukava luveksii, kiitos:-)

    Sakari H
    8.4.2021 at 14:56
    Erityisellä lämmöllä Joukolle:

    ”Onpa ollut taas miellyttävää lueskella Värtsiä. Useiden myönteisten asioiden ja ajatusten merkeissä.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *