18 comments for “Viikon puheenaiheet, vko 48

  1. Terveiset Kisalta
    Värtsilän kisan vuosikokous pidettiin siis tänään kylätalolla. Ei vietettykään Kisan hautajaisia, niin kuin aikaisemmin jo tuntui, vaan Kisa nousi tuhkastaan. Hyvähenkisessä, jopa tunteikkaassa kokouksessa Turusen Marko otti vetovastuun tästä perinteikkäästä urheiluseurasta, ja sai seurakseen hallituksen joka kykenee ja toteuttaa tulevaisuudessa seuran tavoitteita johtamaani kulunutta kuutta vuotta paremmin. Tulevaisuuden kommentoinnin jätän kuitenkin Markon vastuulle, mutta sen verran voin paljastaa että toiminta tullee olemaan jatkossa aktiivista, mutta monipuolista. Olen onnellinen Kisan puolesta, toivotan sille menestystä, kuljen mukana, ja osallistun osaltani toimintaan. Toivon myös että koko kylän väki osaltaan kantaa kortensa kekoon, ja osallistuu esimerkiksi tulevaan kinkkukävelyyn runsain joukoin.
    Onnea
    Mika

  2. Toivotan onnea ja menestystä Kisan uusille vastuuhenkilöille. Silloin 1960 luvun alussa kilpailin Kisan edustusasu päällä seuran toiminta oli kilpaurheiluun painottunut. Nyt se voisi olla kuntourheilun edistäjä ja yhteisen me hengen ylläpitäjä. Tuli hyvä mieli siitä, ettei Värtsilän Kisan toiminta loppunut.

  3. Tämä oli aamun hyvä uutinen. Mihin voi maksaa Kisan jäsenmaksun?

  4. Vähemmän hyviä uutisiakin tähän viikkoon vielä saatiin mahdutettua; homot kannattajineen ovat sitten saaneet ja vähintäänkin ovat saamassa sitä mitä ovat kiihkeästi halunneet. ”Ilo” on ylimmillään; jopa valtakunnan napamiehet pääministeristä ja arkkipiispasta alkaen riemuitsevat, kun sairaalloisen syntielämän laillistaminen tällä(kin) tavalla nostelee päätään ja valtaa jalansijaa! Viimeksi mainittu miekkonen jopa pyyteli taannoin homoilta anteeksi kirkon viileähköä suhtautumista heihin!? Tällaisten huithapelien johdossa kuljetaan molemmilla rintamilla; seuraukset näkyvät ennemmin tai myöhemmin!

    En ryhdy asiaa tässä sen kummemmin perkaamaan; tätä homoasiaa on Värtsissäkin varsin perusteellisesti käsitelty jo aikanaan ”Pressanvaalien” yhteydessä ja muutamissa muissa jutuissa myöhemminkin. Jumalan armoa on, että emme saaneet homoa presidenttiä; sekin tilanne oli ehkä varsin lähellä.
    Koska ihmisen täytyy saada suvaitsevaisuuden nimissä toteuttaa kieroutunuttakin sukupuolista suuntautumistaan lain suojaamana vapaasti, eläimiin sekaantuminen lienee seuraava etappi. Olen lukenut jutun, jossa kirjoittaja kertoi olleensa sukupuoliyhteydessä koiransa kanssa; hauskaa tuntui olleen!!!???

    Tämän maan ja kansan täytyy käsittämättömällä pakonomaisella vimmalla saada käännettyä päälleen Kaikkivaltiaan Jumalan viha. Mitkä olivat sen sijaan ajatukset 75 vuotta sitten, kun maailmansodasta tuli hetkessä tähänkin Pohjoiseen pikkuvaltioon konkreettinen katastrofi. Rukous ja Talvisodan henki olivat verraton voimavara kaikkea kaameutta vastaan; Jumala armahti meitä!

    ”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä” (Snl 14:34)

  5. Hyvä hommahan tuo on, että avioliittoasia on äänestetty pois jaloista. Ei tuo minua hetkauta, tuskin Raerinteen Jussiakaan.

    Sellaista olen ihmetellyt, kun näitä Jumalan ihmeitä otetaan esille, että eipä niitä ihmeitä tapahdu meidän aikana. Sen sijaan valehtelijoita ja tarinankeksijöitä on ollut maailman sivu. Se on aika helppoa keksiä raamatunkin tarinat ja alkaa väittää tosiksi. Todisteita ei vaan löydy.

    Esim. termi Jumala. Mikä se on ja mitä se tarkoittaa? Tässä on nyt 2000 vuotta ollut aikaa määritellä, mutta hiljaista on. Miten voidaan keskustella asiasta, jota ei osata edes määritellä? Lainaillaan tekstejä, jolla ei ole mitään totuuspohjaa ja lähetellään ihmisiä milloin helvettiin ja milloin taivaaseen. Se ei järin älykkäältä vaikuta.

    Sinänsä se, että ihminen on uskovainen on vapautta valita, siitä vaan. Mutta nuo siteeraukset ja raamatunlauseet ovat minulle arvottomia, oikeastaan huvittavia. Itse kohtelen ihmisiä hyvin heidän itsensä takia, en lähtisi raamatun tiedoilla tuomioita jakelemaan.

  6. Tässä lyhyt jatkorippikoulu erityisesti niille, joita TODELLA kiinnostaa syntynyt hässäkkä avioliittolain muuttamisesta. Tämä on ev. lut. kirkon erään papin (eläkeukon) tarjoama vaihtoehto erään puolueen puheenjohtajan (paavin lähettilään), ja erään puolueen puheenjohtajan (lääkärin) mediassa esittämille mielipiteille.

    Pyhä Kolminaisuus – Isä – loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Hän sanoi: Lisääntykää…! Hän ei puhunut mitään avioliitosta. Sellainen instituutio syntyi aikanaan ja sai nimensä. Mutta lapsia on tehty kautta aikojen milloin puskassa, milloin puhtailla lakanoilla. Milloin kahden henkilön liitossa, milloin monihenkisen, yhden miehen komennossa. – Tästä avautuu areena moraalisille taisteluille.

    Pyhä Kolminaisuus – Poika – opetti rakkautta ja rauhaa, anteeksiantamusta. Lapset olivat hänelle tärkeitä. Senkaltaisten on taivasten valtakunta. Hän – ihan varmasti – ei tarkoittanut vain niitä lapsia, joilla oli isä ja äiti ja perhe.

    Tänään hän rakastaisi aivan erityisesti niitä heitteille jätettyjä lapsia, jotka saisivat adoptiolapsen aseman ilman kirjoitusten (lakien) esteitä esimerkiksi kahden naisen tai kahden miehen yhteisessä kodissa.

    Muistan vuosien takaa kahta naista, jotka asuivat yhdessä ja rakastivat suunnattomasti toisen sukulaisen lapsia, ihan kuin olisivat olleet omiaan. Nyt kyselen, olisiko ollut mahdollista, että he olisivat voineet adoptoida itselleen oman lapsen syömään samaan pöytään ja nukkumaan samassa kodissa, saamaan kaikinpuolisen hoivan.

    Pyhä Kolminaisuus – Henki – vaikuttaa uskovissaan ”hengenhedelmiä”. Mitä ne ovat? …”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus,ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki…” – Vai onko – nyt – kun avioliittolakia ollaan muuttamassa???

    Edellä olevassa sitaatissa on sana ”taas”. Sen vuoksi kannattaa lukea Kirjeestä galatalaisille koko jakso: Gal.5:13-26.

    Kannattaa myös perehtyä viisaan arkkipiispamme Kari Mäkisen ”iloon”. Hän muuten aloitti kirkollisen aktiviivisuutensa Tampereen seurakuntien NKV:n eli Nuorten kirkkovaltuuston jäsenenä, joiden joukossa olivat mm. Kimmo Sasi ja Satu Hassi.

  7. Kun perehtyy arkkipiispa Kari Mäkisen ”iloon”, siitä seurasi eilen yli 2600 ero ev.lut. kirkosta.
    Olikohan kannanotto ihan viisasta?

  8. Tekonsa voi harkita, sanansa voi valita,
    tunteet kulkevat omia teitään.

  9. Eduskunnan eilinen päätös hyväksyä samaa sukupuolta olevien ihmisten liitto avioliiton veroiseksi loukkasi ja veti lokaan käsitykseni avioliitosta. Voi aikoja, voi tapoja sanoivat jo antiikin Roomalaiset. Kansan rappiolle meno alkaa tapojen turmeltumisena.

  10. KOETTAKAA nyt, sielut, nähdä asian todelliseen ytimeen! Lukekaa esimerkiksi Helena Tahvanaisen kolumni Karjalaisesta 28.11.2014 sivulta 2.

    Ei kirkkoa ajeta mihinkään helvettiin. Kirkko siunaa edelleenkin sitä tarvitsevia ja pyytäviä.Ei ainakaan kiroa. Nykyiset ”kirjoitukset” (avioliittolaki mukaan lukien) pitäisi viedä ”Jeesuksen silmäin eteen”, tarkoitan kirkossa, ei välttämättä puoluetoimistoissa. ”Järjellinen jumalanpalvelus sopii kaikkien puoluetoimistojen pöytiin. (Room.12:1-2).

    Kolumnini klo 11.11 oli papin puheenvuoro. Tämä erään puoleen jäsenen.

  11. Kalevi olet oikeassa, moraalin murenemisesta Roomanvaltakunna tuho alkoi. Erkki,yksi sukumme jäsnistä on ministeriössä juristina. Menee vuosi pari, ennekun selvitetään miten moneen asiaan sukupuolineutraali vaikuttaa. Mietiskelin että miltä adoptiolapsesta tuntuisi, jos minä esim. huutaisin pihalla. ”Kalle tule syömään täällä huutä äiti?”

  12. Eduskunnassa äänestettiin niin sanotusti tasa-arvoisesta avioliittolaista ei kirkon asemasta.

    Kysynkin teiltä mikä on ihmisen biologinen tehtävä?
    Ainoa oikea vastaus on lajinsa säilyttäminen kuten kaiken muunkin elävän olion tehtävä tämän maapallon päällä. Siihen kuuluu syntyminen, kasvaminen sukukypsäksi, sukunsa jatkaminen, jälkeläistensä hoivaaminen sukukypsäksi ja lopuksi kuolla pois. Biologien tehtävän kannalta sukupuolinen poikkeavuus on ”valuvirhe” ja kehityshäiriö jota luonnonvalinta ei ole vielä karsinut pois.
    Eduskunnan päätös hyväksyä tämän kaltainen luonnottomuus on virhe ja turhuuksien turhuus.

  13. Kovastippa on ahdasmielistä porukkaa!Jos ja kun tuo hyväksytty laki myös helpottaisi lesbo ja homoparien adoptio-oikeutta,niin adopdiolapsella luulisin olevan ilo kuulla huutaako isä tai äiti syömään!Kolikon toinen puolihan tarkoittaa ettei huuda kumpikaan

  14. Vastaan Kaleville tutkittuani tänään kirjallisuuden avulla ihmistä (homo sapiens) ja hänen biologista tehtäväänsä ja biologiaa laajemminkin.

    Ihmisen biologinen tehtävä ei ole vain lasten tekeminen eli suvun jatkaminen. Eivät kaikki siihen kykenekään.Eikä kaikkien tarvitse, vaikka kykenisivätkin. Hekin ovat ihmisiä, ja heilläkin on biologinen tehtävä.

    Että luonnonvalinta ei ole vielä karsinut pois ”valuvirhettä” on senkaltaista puhetta, jota Sinun on tänä iltana Jumalasi edessä polvillaan pyydettävä anteeksi! Tee se myös – jos tuntuu tarpeelliselta – myös seurakunnan edessä!

    Ihmislajin syntyyn voi helposti perehtyä esimerkiksi netin avulla. Klikkaa vaikka: homo!

    Kun v. 1956 ja 57 kamppailin, mennäkö teologiseen tiedekuntaan ja ehkä jopa papiksi vihkimystä anomaan, minulla oli valtaisa ongelma uskon ja luomisopin välillä. Uskoni voitti ja menin. Eräällä dogmatiikan luennolla professori Osmo Tiililä – luit oikein – Osmo Tiililä – selitti, että ihmisen luominen tapahtui sillä hetkellä, kun hän rakensi alttarin.

    Se oli uudestisyntymisen kokemus: minä olen Jumalan ihminen. Sen jälkeen olen ollut avoimen utelias kaikelle tiedolle, mitä tiede on ihmisen biologisesta menneisyydestä paljastanut. Myöskin sille, miten se on korjannut aikaisempaa tutkimustulostaan.

    Mielipiteiden säilymisen pysyvyys on ikuinen ongelma. Konservatiivisuus on sekä hyvä että paha asia, siis mielipiteiden. Mutta ”eroakirkosta.fi” ei Kristuksen kirkkoa kaada. Kirkon opillisten erimielisyyksien ylle pappi pyhittää alttarille kannetun leivän ja viinin Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Eivät kaikki poistu ulos Juudaksen tavoin. Yksitoista jäi silloin, keskenään erilaista, erilaista kuten myös v. 1054 ja v. 1517 jälkeen eläneet, vaikkakin ikävä kyllä eri pöydissä, kuitenkin aivan varmasti kirkon (= Kristuksen ruumis) äärellä. Alttarin äärellä, jonka jo alkuihminen oli sielunsa ymmärrykseksi rakentanut.

    Ihminen on kautta aikojen mennyt alttarin luo myös ansiomielellä, kuten esimerkiksi Abraham Morian maassa. Mutta Jumala käänsi hänet pois – halusi vain koetella. (1 Moos.22).

  15. Jatkan vielä, kun farssiksi on mennyt tämä kirjoittelu. Ei se ole asian ydin, kuka huutaa. Toivotaan, että on aina lapsia ruokapöytään huutamassa. Toivotaan, että on myös niitä, jotka tekevät mahdolliseksi ruoan löytymisen pöytään niillekin lapsille, jotka nälissään raatavat maailman tiilisavotoilla. Onneksi on punaneniä TV:n äärellä. Viekö ”eroakirkosta.fi” ”oikeauskoisetkin” sinne? Kirkon diakonia ja ulkomaanapu tyrkyttää papinsäkkiä joka pyhä.

  16. Kirjoittaisitteko tähän avioliittolakiin liittyvät kommentit omaan uuteen juttuun Uusi avioliittolaki alle.

  17. Erkille aivan lyhyesti, ellei ihminen jatka sukuaan ei kohta ole ihmisiäkään. Se suvun jatkaminen eli geeniensä siirtäminen on ihmisen biologinen tehtävä. Eduskunnan päätöksellä turmellaan käsitettä avioliitosta.

  18. Siskoni Johannan tytön syntymäpäivillä olin viikonloppuna Inkoossa. Kiva oli tavata omia sukulaisia ja ruotsinkielisiä enon tytön sukulaisia. Juhlapaikka oli idyllinen nuorisoseurantalo meren rannalla. Monet muistot palasivat mieleen, kun tarinoitiin ja hahmotus ajankulusta antoi aihetta muisteluun. Tuli mieleeni lehden kellomainos: Aika kuluu, mutta Zenit kestää. Myös isäni kertoma tokaisu: Tallella ikä eletty.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *