Sunnuntain aamupalalla surkuttelin: ”Reilu viikko on oltu mökillä. Telkkarikuva on ollut koko ajan ”pikkelsiä” ja nyt aamupalalla rouskuttelemme pelkästään näkkäriä. Jääkaapissakaan ei ole juuri muuta kuin valot. Jos auraustraktori ei ole vieläkään ehtinyt käymään, niin tännekö jäämme lumen vangiksi?” Puoliso totesi tyynesti: ”Mutta onhan meillä toisemme!” Niin paljon lunta, kaikkialla lunta vain Joskus tulee mietittyä […]
Päivä ei voisi olla talvisempi kuin mitä se oli maanantaina 15.2.2016 jolloin kymmenkunta ”Kaustakirjan” kokoajaa kerääntyi Kaustajärven entiselle koululle asioita pohdiskelemaan. Talonväki oli kattanut pöydän koreaksi ja kahvikupposten ääressä tartuimme heti toimeen, eli käymään läpi projektin vetäjän Katja Tikan laatimaa esityslistaa. Kaustajärvi-kirjan tilanne Mietittiin, mitä on jo tehty ja mitä tehdään seuraavaksi. Muistelutoimikunnan edustajat, Kerttu
Toivottavasti kukaan arvoisista lukijoista ei ole joutunut identiteettivarkauden kohteeksi. Meikäläiselle kaikki näyttää olevan mahdollista, joten kerronpa muutaman otteen elävästä elämästä yhdeksänkymmentäluvun alkupuolelta. Elettiin vielä viimeisiä lankapuhelinaikoja eikä netistä ja siellä riehuvasta someraivosta ollut tietoakaan. Tavallaan olin helppoa saalista, sillä kirjaston virkailijoiden täytyi pitää rinnassaan metallista nimineulaa. Minäkin kannoin sellaista reilut kaksikymmentä vuotta. Olettaisin, että joku
Jokin aika sitten saimme lukea tapauksesta, jossa kaksi lasta poistettiin junasta heille tuntemattomalla asemalla. Syy oli se, että pojan puhelimen akku oli tyhjentynyt ja siellä olevaa näyttöä biljetistä ei saatu näkyviin. Tapaus mietitytti pitkään. Mitä lapset sitten tekivät? Löytyikö jostain arjen enkeleitä heidän avukseen. Sitä paitsi, ajat ovat valitettavasti sellaiset ettei kaikkiin aikuisiin uskalla edes luottaa tai turvautua. Syksymmällä sattui
Kuinkahan usein olenkaan pyyhkinyt pölyjä kolmesta kuparisesta kahvipannusta tosin nykyisin vain pari kertaa vuodessa. Kun pannut olivat vielä jokapäiväisessä käytössä lapsuudenkodissani, niitä kuurattiin Sampo merkkisellä kuparinkiillotusaineella melkein joka viikkosiivouksen yhteydessä. Tämä puuha kuului lapsille, vaikka se kostutettava jauhe näppejä kirvelikin. Ja vielä sittenkin, kun kuparipannut olivat siirtyneet jo vanhuudenlepoon keittiön avohyllylle, ne kiillotettiin säännöllisesti, niin että niiden kyljestä voi melkein
Monena mies eläissään, tai tässä tapauksessa siis nainen. Tarinan päähenkilö on taas kerran Telle joka odottelee Tampereelta saapuvia projektiihmisiä Joensuun rautatieasemalla marraskuisena tiistaina. Hänellä ei ole aivan tarkkaa tietoa kuinka monta henkilöä on tulossa eikä myöskään sitä mikä hänen roolinsa on tässä tapaamisessa. Junan vihellystä kuullut en Tapaaminen on sovittu sähköpostitse rautatieasemalle vaikka tutkijat tulevatkin autolla. Asemalta nimittäin alkaa tarina
Istuin autossa ja odottelin puolisoa parturista. Mikäs siinä iltaauringon raukeassa lämmössä olikaan istuskellessa ja katsellessa KatriHelenan raitilla ohi kulkevaa kansaa. Siinä kulki pieniä koululaisia reppuineen, nuori nainen todella pitkävartisissa, korkeakorkoissa saapikkaissaan ja meikäikäiseksi mieltämäni nainen kävelysauvoineen. Niin kauan minä tramppaan tämän kylän raittia Mietin, että onpa hyvä juttu, että kävelysauvat on vihdoinkin ”laillistettu”. Toisin oli vielä
Yöllä kurkkasin ulos mökin rannanpuoleisesta ikkunasta. Mitä ihmettä, maa on aivan valkoisena! Koko päivän jatkunut ”sunta sai” lienee muuttunut jossain vaiheessa lumisateeksi? Harmi, etten sitä nähnyt, tämän syksyn ensimmäistä lumisadetta. Bää, bää lampaani, onko villoja? Valveuduin kuitenkin niin, ettei uni tullut enää silmään. Ryhdyin laskemaan lampaita. Muistui mieleen eräs syksy, kun olin eka luokalla kansakoulussa,
Hädin tuskin ehti koulutyö pyörähtää käyntiin silloin Vanhaan Hyvään Aikaan, kun koululaisia odottikin jo viikon mittainen perunannostoloma, ainakin ns. maalaiskouluissa. Se taisi olla eri ikäisillä eri pituinenkin, alakoululaisilla vain pari päivää, mutta yläkoululaisilla jopa viikon tai kaksikin. Ammatiin valmistavissa oppilaitoksissa lomaviikkoa kutsuttiin karvalakinvaihtoviikoksi. Nykyisin puhutaan syyslomasta. Lehdet ja mediat haastattelevat koululaisia jo etukäteen lomanviettotavoista, mennään
Hyvä on näin ikäihmisen hemmotella itseään vaikkapa käymällä muutaman kerran vuodessa jalkahoidossa. Sellainen sattuikin sopivasti samalle kaupunkireissulle kuin auton vuosikatsastus. Niin paljon ehtii tuo kaupunkikuva muuttua joka välissä, että katsastuskonttori etsityttikin itseään aika lailla. Kun olimme risteilleet alueen pääkatua edestakaisin muutaman kerran, jalkauduin kyselemään tarkempaa osoitetta. Sattuikin niin somasti, että mieshenkilö jolta neuvoa kysyin oli
Pälkjärven pitäjäseuran jo perinteisksi muodostunut syysretki suuntautui tällä kertaa kahteen Heinävedellä sijaitsevaan luostariin, Lintulaan ja Uusi-Valamoon. Vaikka aamu oli koleahko, bussissa vallitsi lämmin tunnelma. Olimmehan kaikki neljäkymmentä ”pyhiinvaeltajaa” jo ennestään toisillemme tuttuja, tai jos emme olleet, pianhan sitä karjalaiseen tapaan tutustuttiin. Muutama henkilö tuli paikan päälle omalla autollaan. Lintulassa Kun Varistaipaleen idyllinen kanavamiljöö oli ylitetty,
Koskaan aikaisemmin en ole tullut ajatelleksi missä Jeron kylä tarkaan ottaen sijaitsi. Kun minua pyydetiin syysretkelle Sortavalaan, tuumailin että siitä on otettava tällä reissulla selvää. Pyysin matkakumppaneiltani, että he näyttäisivät minulle kyseisen kylän sijainnin. Hämmästyksekseni sain kuulla, että he olivat saaneet toiseltakin taholta samansuuntaisen tehtävän. Heidän tuli etsiä tarkat koordinaatit paikasta missä Jero-Puikkolan kansakoulu aikoinaan
Kokemus on osoittanut, että mökin talviteloilleen laitto on aloitettava hyvän sään aikaan. Monena syksynä on sattunut, että kun on ajatellut, että vielä on kesää jäljellä, niin eipä sitä sitten enää olekaan. Tai jos on, itselle tai puolisolle on tullut jokin ylipääsemätön – vaikkapa terveydellinen – este juuri h-hetkellä. Kun aamusumu oli hälvennyt elokuun viimeisen päivän
Riippakoivu on aina rauduskoivu, mutta rauduskoivu ei ole aina riippakoivu. Näin kertoo tuo kaiken tietävä Wikipedia. Järveltä katsoen muutamat rantamme koivut näyttävät kyllä riippakoivuilta, mutta ovatko ne sitä? Asia vaatii tarkempaa tutkailua. Vispilänkauppaa Ehkä riippakoivut viihtyvätkin rannan tuntumassa? Muistan erään kaustajärveläisen pihapiirin jonka saunarannassa kukoisti todella komea riippakoivu ajallaan. Kammarin seinällä oli värivalokuva jossa talon
Puutarhatonttu taitaa olla yksi niistä asioista joka jakaa mielipiteet puolesta tai vastaan. Itse en ole tullut hankkineeksi, eikä kukaan ole tuonut sellaista mökkituliaisiksikaan. Joku ”tonttu” oli kuitenkin hiipparoinut yön pimeydessä pihapiirissämme, painava koristesammakko oli tönäisty kiven päältä maahan ja puupöllistä tehty kookas peikkokin oli pötköllään nurmikolla. Kun tyttärenpojat olivat pieniä, olin hankkinut heidän ilokseen kuistille
Olin juuri kiivennyt mökin parvelle päiväettoneelle kun kännykkään kilahti viesti. Tottakai oli heti laskeuduttava alas katsomaan, jos vaikka jotain ”tärkeetä”…. Näyttöruutuun ilmestyi operaattorin välittämä varoitusviesti ukkosmyräköistä Pohjois-Karjalassa. Oliko se hyvä vai huono uutinen? Toisaalta varmaan hyväkin, mutta jo siitä hetkestä aloin kuulostelemaan milloin jyrähtää. Edellisenä päivänä olin jutellut erään Kaustajärvellä syntyneen naisen kanssa kuinka kovia
Useimmalla meistä lienee oma mansikkapaikkansa. Se ei tarkoita, että siellä edes kasvaisi aho- eli metsämansikkaa, vaan sitä, että juuri siinä paikassa oleillessa silmä lepää ja mieli rauhoittuu. Tänä kesänä metsämansikat ovat viileän ja sateisen kesän ansiosta suuria ja mehukkaita. Tontin reunamia kierrellessä ja marjoja suuhun napsiessa ehtii ajatella sinisiä ajatuksia – kuin myös miettiä syntyjä
Räsymatto, juuriharja ja mäntysuopa kuuluvat yhtä erottamattomasti samaan kuvaan kuin kesä ja kärpäset. Eipä liene ennen ollut sitä niemennokkaa tai saarelmaa josta ei olisi kesäisin kuulunut iloista puheenporinaa kun naisväki jynssäsi ja huuhteli talven liat pois värikkäistä riepumatoistaan. Tahtoi vaan nuo pyykkilaiturit olla harvakseltaan, jos kenellä ei sattunut omaa rantakaistaletta olemaan. Pielisjoen rannasta muistan parikin
Värtsilän vilkkaimpana viikonloppuna vietettiin myös Kaustajärven Siltajuhlaa, toisen kerran historiansa aikana. Tai mistäpä minä tiedän jos sillä Heinäjoen ylittäneellä, vanhalla puusillalla on juhlittu – jopa tanssittu – silloin kun kylä eli kukoistuskauttaan ennen sotia. Se nyt kuitenkin on varmaa, että satojen koululaisten askeleet ovat kopisseet siltapalkeilla useamman vuosikymmenen ajan, kunnes niidenkin kaiku lakkasi kuulumasta koulun
Päivänkakkaran ruotsinkielinen nimi prästkrage tarkoittaa suomeksi papinkaulusta. Kukan muotokieli muistuttanee vuosisatojen takaisen papin virkapuvun laajaa, valkoista kaulusosaa. Päivänkakkara tunnetaan myös rakastaa-ei-rakasta -kukkana ja papin pakeillehan sellainen arvuuttelu useimmiten johtaa. Sukat on sillä makkaralla ja lentää se päivänkakkaralla Muistui mieleen, että myös vauvan leuan alle laitettavaa, pitsein koristeltua irtokaulusta sanottiin raakuksi. Varmaan johdannainen tuosta samaisesta krage-sanasta.
