Pannun Porinaa

Kuinkahan usein olenkaan pyyhkinyt pölyjä kolmesta kuparisesta kahvipannusta ­ tosin nykyisin vain pari kertaa vuodessa. Kun pannut olivat vielä jokapäiväisessä käytössä lapsuudenkodissani, niitä kuurattiin Sampo ­ merkkisellä kuparinkiillotusaineella melkein joka viikkosiivouksen yhteydessä. Tämä puuha kuului lapsille, vaikka se kostutettava jauhe näppejä kirvelikin. Ja vielä sittenkin, kun kuparipannut olivat siirtyneet jo vanhuudenlepoon keittiön avohyllylle, ne kiillotettiin säännöllisesti, niin että niiden kyljestä voi melkein nähdä kuvajaisensa.

Onko leipää?

Voi sitä harmin paikkaa jos emäntä pannua pestessään huomasi, että sisäpuolen tinaus on rikkoutunut. Silloin tarvittiin tinuria, ilmeisesti sellainen ammattikunta oli tuolloin vielä voimissaan. Kolme perintöpannuani ovat kaikki erikokoisia. On Iso, Keskikokoinen ja Pieni. Muistelen, että se Keskikokoinen olisi Mari­mummon peruja.

Siitäpä ajatus lipsahtaakin evakkoaikoihin Laihian Jokikylään. Monet korvikkeet lie silläkin pannulla keitelty, eikä juojien mieli ole aina mettä keittänyt, vierailla mailla, oudoilla ovilla. Tosin kaffepannun äärellä on ollut hyvä tutustua paikkakuntalaisiin, varsinkin jos kahvileipänä oli karjalanpiirakoita.

Muistan yhden emäntien kesken rotiutuneen riidan. Evakkopaikan naiset kysyivät talon emännältä lupaa paistaa piirakoita. Emäntä totesi, että tuolla sivupöydällä meillä on pruukattu leipoa. Vaan eipä karjalaisemännät arvanneet kääntää seinustalla seisseen pöydän kantta nurin päin. Siitäkös syntyi melkoinen kalabaliikki. Me lapset pakenimme hädissämme äidin helmoihin. Mutta kun piirakat oli saatu sulalla voilla voidelluiksi, sulivat kaikkien suut jo hymyyn niitä maistellessa.

Pälkjärven seurakunta lakkautettiin vasta myöhemmin. Niinpä seurakunnan viimeinen kirkkoherra, Veikko Korvenheimo, katsoi kunnia­asiakseen vierailla silloin tällöin entisten seurakuntalaistensa kodeissa. Päivänä muutamana hän tuli yllättäen Mari­mummon vinttikamariin. Mummo kattoi korvikkeet merkatulle ruusupöytäliinalleen kesäkukka­aiheisten kahvikuppien kera. Varmaan paras pannumyssykin asetelttiin kahvikaisaa lämmittämään. Mutta lienee sielunpaimen toivonut hieman toisenlaista tarjoilua, koska kirjoitti vieraskirjaan: ”Lapset, onko teillä leipää?”

Sattuipa sellainenkin ihme, että kun setäni meni heti sotien jälkeen naimisiin Laihialla (morsian oli paikallisia talontyttäriä), niin evakkopaikkamme isäntä takoi suuren suuren kuparipannun lahjaksi hääparille. Pannu saattoi olla peräti 8­10 litran vetoinen ja sen kanteen ja yläosaan on pakotettu kukkakuvioita. Sama patinoitunut jätti­pannu on tallella serkkuni kesäpaikassa, lähellä synnyinsijojaan.kahvipannut

Suolaa haavoihin

Kyllä kirveli näppejäni eräänä kuumana kesänä, kun anoppilassa kahvia puuhellalla keitellessäni emalipannun nokasta purskahti kuumaa soroppia suoraan sormille. Ennen kuin ehdin kieltelemään, anoppi suolasi sormeni, näin kai palovammoja tuolloin joissakin paikoin hoidettiin. Tuska oli melkein sietämätön ja niinpä naapurin emäntä viimeisteli lääkityksen voitelemalla nyt jo kypsiä nakkimakkaroita muistuttaneet sormet kananmunan keltuaisella. Sormet paranivat ajallaan, mutta kauan se kesti.

Koska en juo kahvia, olen huono sitä keittämäänkin. Onneksi kaikensorttiset keittimet kurisevat meidän uusavuttomien apuna. Mutta kuparipannut jatkavat suosiotaan, nyt sisustuselementteinä. Telkkarin Huutokauppakeisarikin totesi, että hän aloittaa aina tilaisuuden kuparipannulla, jos sellainen sattuu myynnissä olemaan. Se ikäänkuin kirvoittaa kielenkantimet. Mutta näitä kolmea en kyllä meinaa myydä, vaikka minkälainen keisari tulisi kyselemään. Nyt nostan ne takaisin eteisaulan lankkuhyllylle pölyttymään.

Emalipannu

Emalipannu

PS

Muistinvirkistykseksi mainittakoon, että Suomen puolelle jäänyt kapea kaistale Pälkjärven pitäjästä liitettiin Tohmajärveen 1946. Kuvassa perinnetavarapöytä Pälkjärven pitäjäseuran tarinaillassa, kuvan on napannut Tarmo Parvela. Emalipannu on Lissu Kaivolehdon albumista, se on samanlainen kuin anopin emalipannu.

Teksti: Tellervo

Kesäkukka sokerikko ja kermakko. Kuva Leena Parvelan albumista.

Kesäkukka sokerikko ja kermakko. Kuva Leena Parvelan albumista.

Share

8 comments for “Pannun Porinaa

  1. Kyllä pannutkin ovat mukavia, mutta minua ilahdutti nuo kirjotut ”tuukit” Lenkkikaverini pöydällä saan usein ihastella sellaisia. Ja on minullakin yksi,anopilta peritty. Nykyään olen huomannut, että tarjoomukset ovat pelkällä pöytälevyllä. Mikäpäs siinä!

  2. Joensuussa asui 1800-luvun puolivälissä
    kupariseppä Jakob Jacklin, nykyinen katuosoite
    olisi Kauppakatu 6.
    Mies takoi ilmoituksensa mukaan pajassaan viisi-, jopa
    kuusikin sataa kahvipannua vuosittain porisemaan
    joensuulais rouvien helloille. Ja tietysti epälukuisen
    määrän muitakin vaskisia keittiökaluja.
    Jaclin kuului vanhan polven mestareihin, jotka
    pitäytyivät perinteisissä valmistusmenetelmissä.

    Lähde: Karjalan Heili 20.12.2015

  3. Tellervon mainio tarina kannattaa käydä kurkkaamassa myös Pälkjärven pitäjäseuran kotisivuilta, missä se on ollut jo pari päivää hieman muunneltuna versiona. Lisäksi kuvien esineistä, esim. liinoista on kerrottu tarkemmin. Kuvia kotisivujen tarinassa on enemmän mm. Dunja-mummo ja Korvenheimot.

    http://www.palkjarvi.fi/tarinoita.php

    Ps.Tekstistä on vissiin pudonnut jossain vaiheessa väliviiva pois, kun Laihialla taotun kuparipannun vetoisuudeksi mainitaan 810 litraa. Oikea koko on 8-10 litraa.

  4. Kaikkihan siellä Laihialla on kommeeta,
    mutta ei nyt niin suurta pannua kuitenkaan!
    Eli 8-10 litraa. Tosin sekin lienee hieman yläkanttiin.
    Pannun on kultaseppä kunnostanut ja se on
    nyt annettu edelleen lahjaksi eräälle hääparille.

    Lissulle kiitokset tarkkavaisuudesta. Muitakin
    väliviivoja on pudonnut tarinasta pois editointi (?) vaiheessa.

  5. Hyvä tarina kaikkine muistoineen ja kuvineen.

    Paljon on kuvissa myös omasta lapsuudestani tuttuja esineitä
    ja pöytäliinoja hienoine merkkauksineen. Kauniita ovat.

    Minullekin opetettiin nuoruudessani merkkauksen saloja, mutta harrastukseni
    suuntautuivat aivan muualle, en nykyään merkkaa enkä virkkaa.

    Kätköissäni oli myös muutama kuparipannu, mutta en löydä niitä mistään.
    Luulen, että talon miespuolinen henkilö on heittänyt ne varastoa siivotessaan
    roskiin ymmärtämättä niiden tunnearvoa.

  6. Tätä omaa tarinaani nyt alvariinsa kommentoin,
    mutta aivan pakko kertoa vielä seuraavaa:
    Monesti sitä harmittelee, että tulipahan taas kirjoitetuksi
    ja että lukeeko tai kiinnostaako tämä edes ketään?
    Sitten tulee jostain yllättäen palautetta, joka innostaa
    jatkamaan. Nyt sain terveisiä mutkien kautta ihmiseltä,
    joka oli ilahtunut juuri tästä Laihian Jokikylästä ja
    Jokisalosta kertomisesta. Hänenkin evakko matkansa
    on kuulemma sattunut samoille kulmille. Terveisiä vaan
    sinne Suomen länsirannikolle!

  7. Tämä on hieno tapa tehdä tarinoita. Yksi aloittaa jollain aiheella. Harvoin sen yksi kertoja saa kertaheitolla valmiiksi. Värtsissä on hieno ominaisuus jatkaa, korjailla ja parannella tarinaa kommenttien muodossa. Eikä ole yhtään itsekästä vaikka sitä itse parantelee. Tästä kahvipannujen tinaamisesta löytyy hieno Jussi Raerinteen kommentti allaolevasta tarinasta ”Onko kahvipannut tinattavana”

    https://www.vartsi.net/2012/03/20/kahvipannut-tinattavana/

    Kiitokset Tellervolle muistoja herättävästä tarinasta !

  8. Alpoaatokselle tuhannet kiitokset
    mielenkiintoisesta vinkistä ja linkistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *