marraskuu 2015

Elämä kuin elokuva- omakustannekirjan julkistamistilaisuus oli Kauppaneuvoksen kahvilassa tämän kuun 5. päivä. Paikalla oli Karjalaisen ja Heilin toimituksen sekä meidän muiden lisäksi valtioneuvos, P-Karjalan syöpäyhdistyksen puheenjohtaja Matti Väistö. Hän oli siksi, koska päätimme lahjoittaa omaelämäkerrallisen kirjan tuoton syöpäyhdistykselle. Virallisten haastattelujen ja puheiden päätyttyä valtioneuvos punasteli 500 kappaleen painoksen äärellä hämillään; siellä yhdistyksessä ei olisi riittävää

Monena mies eläissään, tai tässä tapauksessa siis nainen. Tarinan päähenkilö on taas kerran Telle joka odottelee Tampereelta saapuvia projekti­ihmisiä Joensuun rautatieasemalla marraskuisena tiistaina. Hänellä ei ole aivan tarkkaa tietoa kuinka monta henkilöä on tulossa eikä myöskään sitä mikä hänen roolinsa on tässä tapaamisessa. Junan vihellystä kuullut en Tapaaminen on sovittu sähköpostitse rautatieasemalle vaikka tutkijat tulevatkin autolla. Asemalta nimittäin alkaa tarina

Joku ei ehkä ole nähnytkään tällaisia pihtejä. Vanhemmalle väelle voivat olla hyvinkin tutut. Minunkin piirongin laatikossa nämä pihdit ovat olleet joutavina pitkät ajat. Näiden pihtien käyttö on aikanaan ollut palasokerien katkaisemista kahtia, kenties useampaankin osaan. Ennen tehdasvalmisteisen palasokerien aikaa sokeri on ollut isommissa möykyissä, mutta sellaisesta minulla ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta. Ehkäpä joku kertoisi.

Kauppareissulla pätkähti mieleen muisto menneiltä ajoilta. Kaustajärvelläkin (muistaakseni koululla) järjestettiin keväisin osuuskaupan toimesta jonkinlaisia Osuuskauppajuhlia jäsenten ja asiakkaiden iloksi. Asiaohjelman kevennykseksi oli soittoa, taikatemppuja ja ties mitä. Muistelen peräti Vesterisen vedelleen kurttua ja taikatemppujen esittäjäkin oli aikansa tähtiä. Juhla jäi mieleen siksi, että taikuri valitsi minut, pikkuisen poikaraukan, temppukumppanikseen. Tempussa taikuri poimi muutaman taikasanan lausuttuaan kananmunia

Tämä on kirjoittamatta jäänyt kirje v.1954 pikku siskolleni. Ajatus tuli kuin taikaisku joulusiivousta tehdessäni vuonna “1-2”. Radiossa soi joululaulut. Ja siinä se OLI yht`äkkiä… Katri-Helenan laulamana LAPSUUDEN JOULU…Istahdan puulaatikonkannelle. Suljen silmät, kuljen ajatuksissani “Uuteen-Värtsilään, tehtaankasarmin kotiin”. Aistin tunnelman, tunnen tuoksut… isä on tuonut kuusen sisälle. Kaikki viisi lasta rynnätään kuusen luo. Äiti on kaivanut kuusen koristeet.

Päivä paloasemalla tapahtuma Värtsilän paloasemalla lauantaina 21.11 klo. 10.00 – 14.00 Hopeakalliontie 1 http://www.paloturvallisuusviikko.fi/paivapaloasemalla

Mie taisi olla melekeimpä turhannii kiltti ja tunnolline koululaine aikonaa. Kerra kyllä rehellisesti sannoin pinnasin päivän koulusta. Syynä siihe ol se, että miu äitpuolen ol alakanu kutoo räsymattoja ja miustaki kutomine ol hirmuse mukavoo. Varsinnii erlevyste ja -väriste raitoje suunnittelu niistä värikkäistä kuteista ol miusta mieluista. Jostai syystä sinä uamuna miu maha tul tos kippeeks.

Hieman on tullut keskustelua, tuolla viikon puheenaiheet ”sana on vapaa” osastolla. Keskustelu on kuitenkin pysynyt vielä asiallisena ja on hyvä, että keskustelua syntyy, oli asia mikä vain. Asioita, yhteisöjä, kuntaa, valtiota jne.. saa toki arvostella. Ketään ei tietenkään saa henkilökohtaisesti arvostella eikä nimitellä. Ja kaikenlainen rasismi on ehdottomasti kielletty. Eikä mitään edellämainittuja ole esiintynytkään. Erilaisten