Author name: Tellervo

Presidenttiparille annetaan jouluhauki, mutta Riikunniemen Herrasväki (Lissun sanonta) sai yllättäen juhannushauen. Kaksi pohjanmaanpoikaa, Sami ja Vernu, olivat tulleet viikon lomalle Kaustajärvelle ennen armeijaan astumistaan. Samin liikkumislupa onkin voimassa toistaiseksi, mutta Vernulle hankittiin muutaman päivän vierailulupa rajavyöhykkeelle. Onneksi sellainen saatiin, olisihan se varsin ”epistä” jos lapsenlapset eivät voisi tulla kavereineen Kaustan mummolaan. Puukkoja ja puntareita Lupien […]

Voi mahoton miten oli paljon voikukkaa savonmuan pelloilla kesäkuun alkupäivinä! Voikukka ei liene viljelijän paras ystävä, valtaahan se alaa muilta kasveilta, mutta lapset siitä ovat aina tykänneet. Tytöt ovat kautta aikain solmineet voikukkakruunuja ja pojatkin ovat kiinnostuneet kukista viimeistään siinä vaiheessa kun kukkamykerö on muuttunut valkoiseksi hahtuvapalloksi. Puhallus vain, ja siivekäs siemen lentää kuin pienen pieni sulkapallo tuulen mukana. Kukkaset ne

Siellä ne nyt nököttivät vierekkäin täpötäyden henkilöautomme jalkatilassa, Tove ja Helena. Hieman oli epävarmaa saammeko ne kyytiimme, sillä kesän alku oli erittäin hektinen. Sitäpaitsi sekin oli epävarmaa, olisiko niitä lähipuutarhassamme Joensuussa enää laisinkaan, tarjous oli ollut voimassa jo muutaman viikon. Kuten arvoisat lukijat muistanevat, olin saanut idean, että muutamme ”rupisen perunapeltomme” ruusutarhaksi. Ja lienette jo

Valkovuokkomatkalla, osa 2/2 Kun Pääkaupunkiseudun ja Joensuun Pälkjärviseuralaiset olivat ruokailleet ja sijautuneet mökkeihin Mustien Kivien lomakylässä, ohjelmassa oli yhteinen illanvietto rantapaviljongissa Jänisjärven rannalla. Ilma oli viileähkö mutta onneksi ei satanut. Vuodet on vierineet, hurmos on haihtunut, nuoruuskin mennyt on, oi! Pian lähirannat raikuivat harmonikkataitelija Juri Akulovin tunnin mittaisesta konsertista joka oli meille vartavasten räätälöity. Konsertin

Valkovuokkomatkalla, osa 1/2 Pälkjärven pitäjäseuran perinteinen Valkovuokkomatka toteutui toukokuussa, heti helatorstain jälkeisenä viikonloppuna. Pääkaupunkiseudun pälkjärveläiset lähtivät matkaan jo varhain perjantaina, Joensuun bussi starttasi torin laidalta lauantai aamuna. Kun palasin perjantaina Tohmajärveltä asioilta, ns ”vanhan tien” kautta, juolahti mieleeni, että missähän pääkaupunkiseudun bussi lie tulossa? Sehän selvisi soittamalla, olivat Kiteen kulmilla, Punkaharjun tienhaarassa. Vaikka mieli teki,

Heräsin jo kukonlaulun aikaan odottelemaan nuohoojaa joka oli luvannut tulla heti aamusta, kuten lupauksensa mukaan tulikin. Rantasaunan ja mökin piisit ja tulisijat olisi pitänyt nuohouttaa jo viime syksynä, mutta silloin meillä oltiin niin kipsissä, että nuohous kuten monta muutakin tärkeää jäi tekemättä. Ei savutorvessa nokea näy, kun iloinen nuohooja katolla käy  Kautta aikojen naiset ovat

Kaikkien tuntema sanonta on, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Paikka paikoin metsästä tai kallion rinteestä vastaakin kaiku. Sellainen kaikupaikka on esimerkiksi Kaustajärven rannalla, suunnilleen Kalmosaaren kohdalla, pohjoispuolen mantereessa. Vesillä viihtyvä pystykorvamme otti aina mahdottomat haukut tietyssä poukamassa kun soutelimme rajalle päin. Kerran sitten tajusin, että kaikuhan sieltä metsäisestä kalliorinteestä vastaa, vanhojen perunakuoppien suunnalta.

Aamun aviiseja pöydällä levitellessämme huokaan, että kyllä meidän pirtin pöydän pitäisi olla suurempi. Itselläni on edessäni maakuntalehti, puolisolla pääkaupunkiseudun paksu aviisi ja niiden keskellä vielä kaksi kertaa viikossa ilmestyvä Joensuun kaupungin ilmaisjakelulehtikin. Onneksi Värtsin voi lukea sivupöydällä. Maakuntalehden etusivulla – heti artikkelin ”Karvaan pettymyksen ilta” alapuolella – on erään liikkeen mainos ”Hullut päivät”. Tarjouksessa ovat

Puhelin pärähtää soimaan ja iloinen naisääni kysyy: ”Lähdetkö huomenna Tankille?” Vastaan, että huominen sopii mainiosti, kalenteriin on merkitty vain siivous, ja sekin kysymysmerkin kanssa. Siivousta voi aina siirtää ja niinpä etsin pöydälle valmiiksi passin, lasken kukarossa olevat ruplat ja täytän vaadittavan migraatiokortin. Viisumikin on voimassa vielä kevääseen saakka. Vaikka eletään helmikuuta herään huomenissa vesisateen ropinaan.

Tietokoneella istuessani silmieni eteen avautuu hohtavan valkoinen ja tasainen Kaustajärven järvimaisema. Ei näy ”hiiren hyppeemee”, ainoastaan yksinäinen moottorikelkan jälki kulkee Halkolahden suunnasta rajalle päin. Samanaikaisesti selkäni takana tv:n kuvaruudussa välkkyy uusintana luontodokumentti Kesytön Arabia. Vain taikasanalla ”Seesam aukene”, voin siis siirtyä Suomen raikkaasta talvesta keskelle hiekkaerämaan polttavaa kuumuutta. Noin kuvainnollisesti. Kyllä olivat ne rainakuvatkin melkoinen

Vesivoimistelu, allasjumppa ja vesijuoksu ovat kaikki hieman eri asioita. Kaikkia olen harrastanut, suurinpiirtein kymmenisen vuotta yhteensä. Nykyisin suosin ainoastaan senioreille tarkoitettua allasjumppaa jota puoliso vesihumpaksi nimittää. Mamma mia Enkä minä ole ainoa harrastaja. Keskiviikon aamu- ja päivävuoro ovat jo etukäteen kuukausiksi täyteen buukattuja. Minullahan uimahalliin ei ole matka eikä mikään, mäki ylös ja toinen alas,