Kaiku

Kaikupaikka on koivikon takana, keskellä näkyvän Kalmosaaren kohdalla.

Kaikupaikka on koivikon takana, keskellä näkyvän Kalmosaaren kohdalla.

Kaikkien tuntema sanonta on, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Paikka paikoin metsästä tai kallion rinteestä vastaakin kaiku. Sellainen kaikupaikka on esimerkiksi Kaustajärven rannalla, suunnilleen Kalmosaaren kohdalla, pohjoispuolen mantereessa.

Vesillä viihtyvä pystykorvamme otti aina mahdottomat haukut tietyssä poukamassa kun soutelimme rajalle päin. Kerran sitten tajusin, että kaikuhan sieltä metsäisestä kalliorinteestä vastaa, vanhojen perunakuoppien suunnalta. Rippe varmaan kuvitteli siellä olevan kokonaisen koiralauman räksyttämässä. Joka kesä tekee mieleeni kokeilla vieläkö kaiku vastaa juuri tuossa tietyssä paikassa. Puoliso tosin kieltelee, mutta muutama koekukunta on pakko tehdä.

Siellä niin kaikaa, siellä niin huutaa ja huhuu

Kun mietiskelin oliko lapsuudessani kaikupaikkoja tuli mieleen sementtirenkainen pihakaivomme. Vaikka kaivolla leikkiminen oli anakarasti kielletty, niin silloin tällöin avasimme punaisen kaivonkopin oven ja huhuilimme alas kaivoon. Kumiseva ääni kimpoili takaisin mukavasti.

Mistä lie kerraan päähäni pälkähtänyt, että piilouduin kaivon taakse odottelemaan koska äiti tulisi vedenhakuun. Kun hän sitten avasi kopin oven minä tyttö paukuttelin puukalikalla kaivon ylimmän renkaan reunaan. Aikamoinen ääniefekti siitä lienee syntynyt, sillä äiti melkein pyörtyi säikähdyksestä. Hän kuvitteli, että yläkerrassamme asunut täti on pudonnut kaivoon! Kyllä sain isältä sellaista sapiskaa tempustani, että vieläkin sen muistan.

Raiku ja pamaus, ja haiku ja kaiku

Myös Kaustajärven Kukonkaulan kohdalla valtakunnan rajan taakse jäänyt Säkkivuori kertaa ukkosen ja pyssynpaukahdukset moninkertaisina. Eräänä leppeänä elokuun lomapäivänä istuin mökin kuistilla ja kirjoittelin postikortteja tuttavilleni. Olin juuri kirjoittanut työpaikalle lähtevään korttiin, että ”istuskelen kaikessa rauhassa, suvituulen huminassa ja tuulikellon helinässä kuistillamme” kun kynä ja kortit putosivat kädestäni. Sorsanmetsästys oli alkanut ja Säkkivuoren kaiku kertasi laukaukset. Hyvä etten maastoutunut lattialle. Sekään ei olisi ollut mikään ihme, sillä sota-ajan pommituksista jäi sellainen maastoutumis-refleksi.

Kaikkialla ääni kaikuu, kaikkialla kielet raikuu

Lankalauantaina vierailin Kaustajärven naapurikylässä Saarivaarassa. Mikä ilmava koivikkorinne ja näkymä vaaran rinteeltä avautuikaan Kaustajärven suuntaan! Kun käki siellä keväällä kukkua helskyttelee niin varmasti ääni kaikuu yli valtakunnan- kuin myös kunnanrajankin.

Vuosia sitten samalla harjulla kiekuivat sveitsiläiset kukot joiden kie’unta kantautui aamuvarhaisella mökillemme saakka.

Mutta kuka muistaa reippaat kukkopojat, joista valkoinen oli Kieku ja musta oli Kaiku? Kyseistä suosittua sarjakuvaa julkaistiin ”parempasessa naistenlehdessä” (äitini sanonta) vuosina 1934-1975. Asmo Alho piirsi kuvat ja Mika Waltari riimitteli opettavaiset tekstit.

Myös sananlaskuihin kätkeytyy useimmiten opetus. Mikäli kiinalaisia on uskominen, niin korvaan kuiskatut sanat voivat kaikua tuhansien kilometrien päähän.

Teksti ja kuva: Tellervo
Väliotsikot: Einari Vuorela: Kaivotiellä/ Lauri Pohjanpää: Jänikset/ von Qvanten: Suomen laulu

Share

12 comments for “Kaiku

  1. Kaiku vaatii hiljaisuutta. Silloin sen voi kuulla melkein missä vain..Sellaiselle, joka on asunut ikänsä meluisessa kaupungissa on esim järven rannalla kaikuva kielen naksuttelu ihme. Vieraamme jaksoi naksutella minuuttikaupalla.

  2. Meillä oli lapsuuskotini rappusilta hyvä paikka huudella
    läheisen järven takana olevalle mäelle päin, josta kaiku
    pienellä viiveellä vastasi.

  3. Olisipa ollut mukava kuulla, missä kaikkialla
    kaiku on vastannut ”huutoonne”….

    Tuosta Irenen
    aforismista ”Kaiku vaatii hiljaisuutta” tuli mieleeni
    Aaro Hellaakosken runo:
    Vain hiljaisella on korvat kuulla.
    Kun askeleet hiipivät porraspuulla,
    vain odottajan ovi on raollaan.

    Tänään on Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä
    joten muutama runosäekin lienee paikallaan.

  4. Muistatko, näin Telle kyselee
    vielä lapsuutemme Kiekua ja Kaikua.
    Tottahan, heidän takiaan sai nauru raikua.
    Vaan yksi asia mua askarruttaa niin.
    He pääsivätkö koskaan naimisiin.

    Siitä vaan jatkoa kukonpojille.
    Miljoonakallion notko oli yksi kaiun paikka, olisipahan siitäkin muuan tarina.

  5. Sanotaan myös, että kun itse kysyy ja itse
    vastaa ei tule jälkipuheita. Jonkin sortin kaikua
    sekin.

    Nyt tietenkin heräsi kiinnostus Reino A:n mainitsemaan
    Miljoonarinteen kaikuun….

  6. Ajatuksia herättävää pohdintaa Telleltä. Kaiut tuntuu hävinneen elämästä.. Oma kuulo on heikentynyt ja kaikenlainen melu lisääntynyt. Hiljaisuuta kokee harvemmin.

    Tulevana viikonloppuna on ”tunturien tallaajien” kevätpäivät Kontiolahdella. Teemana on hiljaisuuden kokeminen. Liikutaan Utraharjujen maastossa ja tarkoitus on ettei aiheuteta itse mitään ääniä vaan aistitaan sitä äänimaailmaa joka ympärillä vallitsee. ”Vaeltajan retriitissä” laskeudumme kymmeniä metrejä syvän notkon pohjalle kuunnellen luonnon ääniä.

  7. Helsingin Sörnäisissä on Kaikukatu.

    Helsingistä löytyy myös Viestintätoimisto Kaiku, joka lupaa viedä viestisi perille.

  8. Sitä on nyt liikkeellä vai sanoisiko ilmassa.

    Vielä ehtii mukaan:

    Äänimaisemien keruukilpailu ajalla 10.10.2014-30.04.2015
    MUUTTUVAT SUOMALAISET ÄÄNIMAISEMAT

    Hankkeen järjestäjät: Suomen akustisen ekologian seura,
    Suomalaisen kirjallisuuden seura, Yleisradio, Tampereen yliopisto,
    Taideyliopisto Sibelius-akatemia. Tampereen ammattikorkeakoulu,
    Åbo Akademin, Itä-Suomen yliopisto sekä JiKuMa- ja Kuulumia-hankkeet.
    Suomen kulttuurirahasto on tukenut hanketta.

    Kilpailu on valtakunnallinen ja kaikille avoin. Eli äänimaisemiin kiinnitetään
    nykyisin laajalti huomiota. Alpolle tsemppiä Utran-vaaroilla vaelteluun!

  9. Niin, kaiultahan voi kysyä vaikka neuvoa.
    Työkaverini kertoi näin, kun hän
    sai ensimmäisen tilipussin rahana,kuten
    silloin viisikymmentä luvulla oli tapana tehdä.
    Hän kysyi itseään vanhemmalta
    työkaverilta, mtä teen, ostanko pullon
    vai ”leipee”.
    Kaveri sanoi, mene ja kysy kaikukalliolta.
    Niin hän meni kaikukalliolle ja huusi,
    ostanko pullon vai ”leipee”.
    Kaiku vastasi tähän VAI LEIPEE!
    Näin asia selvisi ja mies osti pullon.

  10. Verkkolammen kämpällä ollessamme tein maitoperunoita kämpän hellalla. Kaverini oli vielä palstalla töissä. Menin ulos ja huusin Syömään… perunat jiähtyy !!
    Kaiku vastasi karmivalla äänellä . ANNA JIÄHTYY !!

  11. Eilisellä postinhakureissulla bongasin minulle uuden
    kaikupaikan Kaustalla. Siitä syntyikin yllättävä
    ”kolmoisdraama”.

    Minä: Hu huu! Kaiku: U uuu! Käki: Kuk kuu!

  12. olisi kivaa huutaa kaikua jo se vaan on missä sitä voi huutaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *