Voikukkakiehkurat

Jos voikukkia olisi vaikea kasvattaa, ne olisivat tervetulleita hienoimmillekin nurmikoille.  (Andrev V. Mason)

Jos voikukkia olisi vaikea kasvattaa, ne olisivat tervetulleita hienoimmillekin nurmikoille.
(Andrev V. Mason)

Voi mahoton miten oli paljon voikukkaa savonmuan pelloilla kesäkuun alkupäivinä! Voikukka ei liene viljelijän paras ystävä, valtaahan se alaa muilta kasveilta, mutta lapset siitä ovat aina tykänneet. Tytöt ovat kautta aikain solmineet voikukkakruunuja ja pojatkin ovat kiinnostuneet kukista viimeistään siinä vaiheessa kun kukkamykerö on muuttunut valkoiseksi hahtuvapalloksi. Puhallus vain, ja siivekäs siemen lentää kuin pienen pieni sulkapallo tuulen mukana.

Kukkaset ne kullalle hohtavi vaan

Kun koululaisten oli vielä kerättävä kasveja (juurineen) voikukka olisi ollut kaikkien tavoitettavissa. Mutta sepä ei ollutkaan helpoin prässättävä. Juuri oli niin paksu, että sitä oli vuoltava ohuemmaksi ja kukkamykerökin vaati kuivattelua pidemmän ajan kun hentoisempien kasvien terälehdet.

Hämärästi muistan ajan kun voikukan juurta käytettiin kahvin korvikkeena, valmistustapaa en enää muista. Tuskinpa lienen sellaista juomaa edes maistanutkaan. Lapsillehan ei ennenvanhaan tarjottu kahvia, sanottiin että tukka tummuu.

Vaikka voikukan varren sisältämästä “maitonesteestä” jäikin lähtemättömiä tahroja vaatteisiin, ei se estänyt meitä tekemästä voikukkaprinsessoja. Pehmyt kukkavarsi viillettiin kynnellä suikaleiksi ja suikaleet upotettiin veteen jossa ne kihartuivat somasti. Näin saatiin prinsessalle korkkiruuvikiharat. Varteen kiinni jätetty kukkamykerö oli tietenkin se prinsessan kultainen kruunu.

Serkullamme oli häkissä kaneja joille nyhdimme voikukanlehtiä puputettavaksi. Sitten kanit katosivat salaperäisesti. Kun istuimme mummolan pitkän ruokapöydän ääressä, samainen serkkupoika vihjasi, että ruskea lihakastike maistuu kanille. Totta vai tarua, se ei minulle selvinnyt, mutta meni vuosia ennen kuin suostuin syömään ruskeaa kastiketta.

Voiheinä, höyhenheinä, seppelruoho, pövräkukka….

Kuin pieni aurinko.

Kuin pieni aurinko.

Kätevä emäntä hyödyntäisi tietenkin voikukatkin. Keittelisi ja siilailisi niistä voikukkasiirappia, muhennoksia ja keittoja. Tekisi niistä simaa ja erilaisia mehuja. Lehdet hän käyttäisi vitamiinipitoisiin salaatteihin. Voikukasta voisi valmistaa ihoa kirkastavan kasvonaamion ja voisipa sitä käyttää lääkeyrttinäkin.

Kätevä emäntä keräisi tuoreet voikukan kukinnot ja värjäisi niillä itse keträämänsä villalangat. Nytpä tulikin mieleen, että maalasin aikoinaan harrastuspiirissä isoon pitsalautaseen voikukan ja kirjoitin siihen mustalla tussilla sen tieteellisen nimenkin: Taraxacum officinale. Officinale viitannee, että kasvia on käytetty lääkekauppayrttinä.

Kaikista erinomaisuuksistaan huolimatta voikukkaa pidetään kuitenkin useimmiten vain kiusallisena rikkakasvina jota on melkein mahdoton saada kuriin. Meilläkin on joku maahan tökättävä varrellinen vempain voikukkien poistoon, mutta sillä tökkimisestä olen jo aikoja sitten luopunut. Koska nurmikko kuitenkin pidetään kulkupaikoilta leikkurilla matalana, olen tullut tulokseen, että antaa kaikkien kukkien kukkia, kukkia vaan!

Sitäpaitsi tänä kesänä ei mökkirinteessä ole näkynyt montakaan voikukkaa. Ilmeisesti ne kolme metsäjänistä jotka ahkeroitsivat aamuin illoin eri puolilla tonttiamme tekivät niistä selvää jälkeä jo varhaisessa vaiheessa. Mutta kysyn vaan, että mikähän hiipparoija käy öisin katkomassa ruukkuun istuttamaani keltaista markettaa?

Teksti: Tellervo
Kuvat ja kuvatekstit: Lissu Kaivolehto

Share

11 comments for “Voikukkakiehkurat

  1. Tämä runo on ollut aikaisemminkin Värtsissä, mutta laitan
    kerran vielä.

    Voikukkapellossa

    Nurmella ja kukkamaalla,
    tuntevat arvonsa ne täällä.
    Eivät lähde kitkemällä,
    eikä edes itkemällä.
    Rikkaruohoja,
    lehmänruokaa,
    huokaan.
    Ruohonleikkurinkin alla,
    pelastuvat niiaamalla.
    Keltaista peltoa katselen,
    pian hahtuvat lentävät arvelen.
    Miksi turhaan elettäkään teen,
    jospa kukista kiedon seppeleen.

    ****
    Tämän alkukesän kylmyydelle.

    Muistot ovatko kadonneet,
    onko jäätynyt kukkien maa?
    Pois on hänen naurunsa hellyys,
    hetket nuo päivien yhteisten.
    Aika kesäisen temppelin,
    meidät vihki valoon auringon.
    Silti hän pois juoksi säikähtäen,
    jätti jälkeensä kesän kuolleen.

    Maija Varonen

  2. Pian on mittumaari ja tyynyn alle voi laittaa
    seitsemän taikakukan kimpun.

    Sain Lissulta seitsemän kuvaa voikukkatarinaani,
    vaikeaa oli valinta kun kaikki olivat toinen toistaan
    ihanampia.

    Nämä kuvat valikoituivat siksi, että toisessa näkyy
    kukkamykerön rakenne erittäin hyvin, maisema-
    kuva ei ole savonmualta, vaan Saarenmaan
    niityillä kukoistava voilill.

  3. Olkoon rikkaheinä tai ei niin kauniin seppeleen siitä kuitenkin saa. Tänään pitkästä aikaa kokeilin. Seppele on vielä päättelemättä, kun pitäisi osata ne lopetuspujotuksetkin tehdä.

  4. Kuten kommenteista huomaa, voikukka
    tuottaa iloa vaikka se kitkijää usein
    kiukuttaakin.

    Maija-Liisa on ryhtynyt runolle, Alpoaatos
    seppeleen sitojaksi – toivottavasti olet saanut
    nyt päättelyn pääteltyä.
    Jossain mediassa oli äskettäin kuva jossa tytöt
    olivat sitoneet 5 m pitkän voikukkaköynnöksen.

    Ella ja Aleksi -äänitteet ovat saaneet useita
    palkintoja, esim. ympäristökasvatuksesta.
    Lasten nimet eivät ole oikeita, sillä heitä
    halutaan suojella julkisuudelta.

  5. Jos on voikukalla monta lempinimeä on sitä monta lajiakin.
    Voikukka on ns ryhmälaji johon kuuluu yli 500 pikkulajia.
    Voikukka kuuluu sikurikasveihin. Näiden mykerökukkaisten paras tuntomerkki on kitkeränmakuinen maitiaisneste (siis ihmisen mielestä). Vaikka voikukkaa pidetään rikkakasvina on se luonnontaloudessa hyvinkin hyödyllinen. Skurikasveihin kuuluu myös ikivanha viljelyskasvi, sikuri. Parhaiten meillä tunnettu kahvin korvikkeena. Se on ikivanha lääkekasvi mm keltatautiin ja kihtiin käytetty ja sellaisenaankin salaattina syötävä kuten voikukkakin.
    Tekisi vielä mainita toinen keltainen niittyjen koriste, kullero joka kuuluu kylläkin leinikkikasveihin.

  6. VOIKUKKASIMAA
    Kerää kattila melkein täyteen voikukan kukkia, lisää vettä niin paljon kuin mahtuu ja kiehauta hiljalleen kannen alla. Nosta kukat läviköllä pois kattilasta, purista niistä mehu kattilaan ja lisää mehuun n. 100 g sokeria tai siirappia ja pari sitruunan viipaletta litraa kohti. Anna liemen kiehahtaa ja sitten jäähdytä, lisää puoli palaa hiivaa, pidä vuorokausi tai yli yön lämpimässä paikassa ja kaada sitten pulloihin, jotka suljetaan hyvin ja viedään kylmään kellariin ( kylmiöön ). Ohje Toivo Rautavaara kirjasta Mihin Kasvimme Kelpaavat.

  7. Tellervon tarinan ja kommenttien perusteella voi sanoa, että kyllä voikukasta on moneksi.

    Hauska tuo Ellan ja Aleksin esittämä räppi voikukasta. En ollut sitä aikaisemmin kuullutkaan.

    Vuosi sitten olin ystävieni kanssa Saarenmaalla parhaaseen voikukka-aikaan. Ihastuksesta huokaillen katselimme keltaisena kukkivia laajoja peltoaukeita. Voikukat saivat Saarenmaalla rehottaa vapaasti myös hautausmailla.

    Toissapäivänä kävin Herttoniemenrannan satamassa katsomassa siellä elelevää citylaulujoutsenta. Sille näyttivä voikukat maistuvan nurmiapilan lisäksi.

    Tein hiljattain lapsenlapselleni voikukkaseppeleen. Neljävuotias oli heti innolla opettelemassa seppeleen sitojattareksi.

  8. Mielestäni voikukat ovat ärsyttäviä rikkaruohoja…

  9. Voikukat onnistuivat tänä keväänä nurmikkoa paremmin. Voi voi niitä kukkia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *