Sireenien aikaan

Syreeniksihän sitä ennen vanhaan sanottiin, tuota sinipunervakukkaista ja herttalehtistä pensasta jota kasvoi melkein joka talon ja torpan pihapiirissä.

Utrassakin valtamaantietä reunustavat syreenipuskat alkoivat jo Mutalasta ja niitä piisasi aina Utran kirkolle saakka. Erityisen paljon niitä oli Utran vanhan puukoulun, Oma­Avun ja Enso­Gutzeitin asuintalojen muodostamien talojonojen aitojen vierustoilla.

Sireenien alla, valkeiden

Ehkä sama tienvarren syreeniaita oli keltamullalla maalatun, kookkaan puutalon ympärillä jo Wäisälän (Weisell) veljesten aikakaudella. Ehkä nämä myöhemmin kuuluisat tiedemiesveljekset ottivat leikeissään sireenin lehden hyppysiinsä ja yrittivät saada sen soimaan. Niin ainakin me kylän muksut teimme pölyisiä pensaita koulumatkalla ohittaessamme.

Syreeni kävi hyvin myös juhannusmorsiamen kukkakimpuksi. Itselläni oli vaaleanpunaisia pikkuruusuja ja kieloja, mutta Utran pystyhirsikirkko oli koristeltu sireeninoksilla jotka meidät vihkineen nuoren pastorin puoliso halusi tuoda omasta pihapensaastaan vihkikirkkomme kaunistukseksi.

Kesäkuun puolivälissä huomasin, että sireenit aloittelevat kukintaansa täällä Värtsilässäkin, en vain tiedä mitään paikkaa josta niitä voisi mennä omin lupinsa poimimaan. Kaustalla soutelimme usein juhannuksen aikoihin rajavyöhykkeelle Jormanilan niemeen. Paluumatkalla puuveneen kokassa saattoi olla rantalehdosta poimittu kullerokimppu tai Lyydia­emännän pihasireenistään taittelema hienotuoksuinen ”sireenivasta”.

Kukkihin sun peitän, niitä tielles heitän

Kotipihallamme Utrassa oli syreenimaja. Monta vuotta senkin kasvattaminen kesti ennen kuin pensaat puhkesivat täyteen kukoistukseensa. Äiti ehti jo epäillä, että möikö puutarha viallisia taimia. Nyt ­ vuosikymmeniä myöhemmin ­ ei tarvitse enää epäillä, sireenimaja kukoistaa yhä samassa pihapiirissä ja majan keskellä vastakkainistuttava puutarhakeinukin kestää vielä kiikuttelun.

Isä kuljetti jostain vanhoilla päivillään valkoisen sireenintaimen. Joka kevät hän odotti turhaan sen kukkimista. Kun isä sitten siirtyi Tuonpuoleisiin, puhkesi sireeni ensimmäisen kerran kukkaan heti seuraavana kesänä ja on kukkinut joka vuosi sen jälkeen komeasti.

Hieman iloisempi muisto valkoisista sireeneistä: Olimme muuttaneet juuri uuteen asuinpaikkaan lähemmäs Joensuuta. Kun tulin eräänä iltana töistä, keittiön pöydällä oli korkeassa kuparimaljakossa kimppu valkoisia syreenejä! Koska oli hääpäivämme oletin ilman muuta, että ”sulho” on käynyt ne jostain poimimassa. Joen rannassa sanoi pyöräilleensä.

Kun menin parin päivän päästä naapuriin asioimaan, sielläkin oli pöydällä valkoisia sireenejä! Talon rouva ehätti selittämään kuinka häntä nolotti kun työntyi meille sireenipuskansa kanssa enkä ollutkaan kotona. Mitähän se miehesikin ajatteli? Minulla piti pokka, kiittelin ja sanoin, että hänen tuomansa kukat sattuivatkin sopivaan saumaan koska oli hääpäivämme. Kotiin tultuani huomautin puolisolle yks’kantaan, että olipa naapurin pöydälle sattunut presiis samanlainen sireenikimppu.

Sireenien aikaan, valkeaan

Eläkkeellejäämis­syksynä sain eräältä työtoverilta muistoksi sireenin­ ja vaahterantaimet. Nyt ne molemmat ovat pöyhtyneet jo melkoisiksi pensaiksi Kaustan muhevassa mullassa. Sireeni kuitenkin oikkuilee, eikä tee kuin pari kukkaterttua vaikka kuinka maanittelisin. Tai ehkä olenkin ”maanitellut” sitä liikaa. Hyvinhän nuo vanhat syreenipuskat näyttävät pärjäävän yksinäänkin hylättyjen autiomökkien pihapiireissä.

Koska juhannus, sireenit ja romantiikka kuuluvat erottamattomasti yhteen, tässä vielä säe Saima Harmajan runosta ”Sireenit”:

Oi katso, sireenit on puhjenneet! / Nyt hymyy joka pensas lumottuna, / ne verhoo herkkä, armas sinipuna, / ja kimaltelee kasteen kyyneleet.

Teksti: Tellervo

Tarinan muusana toimi radion Onnen sävel’ ­onnitteluissa soinut Olavi Virran tango ”Sireenien aikaan”.