Rainakuvia

Kuva: Fotolia/© Richard Schramm

Kuva: Fotolia/© Richard Schramm

Tietokoneella istuessani silmieni eteen avautuu hohtavan valkoinen ja tasainen Kaustajärven järvimaisema. Ei näy “hiiren hyppeemee”, ainoastaan yksinäinen moottorikelkan jälki kulkee Halkolahden suunnasta rajalle päin.

Samanaikaisesti selkäni takana tv:n kuvaruudussa välkkyy uusintana luontodokumentti Kesytön Arabia. Vain taikasanalla “Seesam aukene”, voin siis siirtyä Suomen raikkaasta talvesta keskelle hiekkaerämaan polttavaa kuumuutta. Noin kuvainnollisesti.
Kyllä olivat ne rainakuvatkin melkoinen ihmetyksen aihe Utran puukansakoulussa. Jos opettajat olivatkin tietoisia esityspäivästä, ei sitä ainakaan meille koulukkaille etukäteen kerrottu. Olisimme villiintyneet varmaankin jo pelkästä ajatuksesta.

Aivan yllätyksenä siis saattoi koulun pihaan kurvata auto – sekin harvinaista viisikymmentäluvulla – ja autosta nousta kriminnahkalakkinen herra Kilpiö ja ehkä joku hänen avustajansakin. Sitten kaikki pulpetit koottiin koulun suurimpaan luokkahuoneeseen, joka oli ns yläluokka ja toimi tarvittaessa juhlasalinakin.

Suuren urheilujuhlan tuntu leijui ilmassa kun ahtauduimme ripi rinnan pulpetteihin jotta kaikki koulun oppilaat mahtuisivat istumaan. Ikkunoiden eteen vedettiin pimennysverhot – olivatko vielä jäänteitä sota-ajalta – ja hetken kuluttua luokan perältä alkoi kuulua rainakoneen surinaa. Tuskin sinne selän taakse uskalsi edes kurkistaa, mutta jos uskalsi, näki suuren filmikelan pyörivän jossain ihme-aparaatissa.

Oliko Kilpiöllä oma valkokangas mukana, vai käännettiinkö karttatelineessä roikkuva kartta toisin päin, siitä en ole varma. Kun kaikki esivalmistelut oli tehty, esitys voi alkaa.

Kuva: Wikipedia

Mieleeni on erityisesti jäänyt majavista kertova rainaelokuva. Sellaista eläintä en ollut luonnossa nähnyt ja minkä verran niitä edes Suomessa tuolloin lienee ollutkaan? Vielä esityksen jälkeenkin meillä riitti väli- ja oppitunneilla pohdittavaa majavien ihmeellisestä rakennus-maailmasta.
Eipä tuota osannut ennustaa, että joskus maailmassa tulen näkemään majavia livenäkin, vieläpä mökkilaiturimme lähettyvillä läiskyttämässä. Naapurin miehet kertoivat, että majavilla on ainakin kaksi pesäkekoa Lökälammesta Kaustajärven Halkolahteen laskevassa purossa.

Keväthankiisten aikaan käytiin sitten tarkistamassa asia. Totta se on, majavat ovat rantautuneet lähivesiimme. Aikamoisen vedenpaisumuksen ja tuhotun metsäraiskion olivat saaneet kekojensa ympärillekin. Ja niin söpöjä ja veikeitä kun ne ovat luontokuvissa!

Palataanpa vielä noihin rainakuviin. Jos en väärin muista, niin lehdissä oli usein ilmoituksia eläinten rainahuutokaupoista. Diakuvat taisivat sitten syrjäyttää rainafilmit ja nyt kuvatekniikka onkin niin pitkällä, että ei meikäläisen asiantuntemus riitä siitä kertomiseen.

Kun keskustelin rainafilmeistä puolison kanssa, hän sanoi ettei Kaustan koulussa näytetty rainakuvia. Syynä lienee ollut se, että koululla ei ollut sähköjä. Taisi tuo sähköttömyys aiheuttaa senkin ettei Kaustan koulussa voitu kuunnella kouluradiotakaan. Utrassa opettaja Sorjonen kantoi juhlallisin ilmein isokokoisen radion pihan yli omasta asunnostaan ja niin saimme seurata kuulokuvasarjaa Ollin oppivuodet.

Siinä Kesytön Arabia ohjelmassa muuten näytettiin, kuinka kilpailevien juoksijakameleiden robottiratsastajaa voidaan ohjata radio-ohjauksella. Aikoihin on eletty!

Tellervo

Share

4 comments for “Rainakuvia

  1. Telle
    18.2.2015 at 14:45

    Olin satavarma, että jollakin Värtsin lukijalla olisi
    muistikuvia noista kansakoulujen rainaelokuvista.
    Esimerkiksi tuosta sukunimestä Kilpiö olin hieman
    epävarma. Mutta oliko esimerkiksi Kenraalinkylän tai
    Tervavaarankaan koululla sähköjä vielä viisikymmentäluvun
    alussa?

    Lueskelin juuri Elina Luukkaisen kirjaa: Jäämeren
    myskylintu. Siinä mainitaan kansakouluntarkastaja
    Kivikkokankaan käynti Tervavaarassa. Kivikkokankaan
    tarkastuskäynnit Utrassa muistan minäkin. Meitä oppilaita
    ainakin jännitti, miten lie ollut opettajan laita?

  2. Ilmari
    18.2.2015 at 15:25

    Kenraalinkylään tuli sähköt 1966 näin ollen ne tuli myös
    koululle .Tervavaarassa oli sähköt jo ennen sotaa.
    Koulu on rakennettu 1953 jossa ne oli jo varmasti siellä
    alusta lähtien.

  3. irene peuhkurinen
    19.2.2015 at 8:47

    Tarkastaja Kivikkokankaasta tuli mieleeni hänen käyntinsä Patsolan koululla. Tarkastuksen tehtyään ja koulupäivän päätyttyä hän tuli meille. Asettui syömään muitten mukana. Ja kun meillä oli vain makkarakastiketta ja perunaa!Että vähän nolotti.Mutta ei tuo moittinutkaan.

  4. Jussi Raerinne
    19.2.2015 at 12:17

    Rainafilmejä katseltiin Patsolankin kansakoululla, käytäntö tosin jatkui useita vuosia vielä peruskouluksi muuttumisen jälkeenkin.
    Aparaatin omisti käsittääkseni Värtsilän kunta; Kettusen Lassi kuljetteli sekä sitä että koneenkäyttäjää Otto Rummukaista taksibiilillään koululta toiselle. Joskus konemestareina toimivat myös Tikan Teuvo ja Pusan Seppo.
    Filmien näytöt liittyivät ehken joihinkin raittius- ym. teemaviikkoihin. Olihan se suuri hetki, kun kokoonnuttiin erilaista koulupäivää viettämään uudemman koulurakennuksen ns. kerhohuoneeseen; ikkunat pimennettiin ja suurella hartaudella keskityttiin seuraamaan elokuvan ihmeellistä maailmaa. Välillä valaistiin, kun piti joko vaihtaa filmirulla tai tuli jokin häiriö.
    Piirretyt filmit olivat luonnollisesti niitä suosituimpia, mielenkiintoisia opettavaisia nauhoja elävästä elämästä on myös joitakin jäänyt mieleen.

    Mistä filmit koulukierroksille lähetettiin, sitä en tiedä tai en muista; olisiko toimeenpanijana ollut jokin Raittius-tai Sivistysliitto, mahdollisesti ehkä Kouluhallitus? Ne eivät joka tapauksessa jääneet “kylille”, vaan palautuivat takaisin ja seuraavalla kerralla oli vuorossa uusi satsi.

    Minne mahtoi kyseinen filmikone päätyä? Kun Patsolan koulu lakkautettiin 90-luvun puolivälin jälkeen, johtokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa rumusin Seppo P:n kanssa vanhan koulun ullakolla ja keräsimme sieltä tavaraa huutokaupalla myytäväksi.
    Kyseinen elokuvaprojektorikin oli siellä säilytyksessä ja joutui muistaakseni muiden antiikkitavaroiden kuten spriimonistimen yms. kanssa myös kaupattavien listalle.

    Eläinten rainahuutokauppahan on ollut siis sellainen menettely, missä ostajat ovat voineet kootusti kerääntyä katselemaan filmi(-tai diakuvia) myytävistä eläimistä ja sitten kuvan sekä muiden esillä olleiden tietojen perusteella tehdä ostotarjouksia kauempanakin myynnissä olevista elikoista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *