Keppiä ja porkkanaa

Vuosikymmenen se on seistä nököttänyt uskollisena kaupunkiasuntomme ovipielessä, mutta nyt se on kadonnut kuin tuhka tuuleen! Sen olemassaoloa ei tietenkään huomaa päivittäin, mutta annas kun sille on sääolosuhteiden takia tarvetta, niin sekin kapistus nousee arvoon arvaamattomaan.

Aamuna muutamana huomasin lehtiä postilaatikosta hakiessani, että se on ottanut jalat alleen. Naapurioven Nuori Mies kolailee pihamaatamme kuntoilumielessä. Kysyinkin häneltä onko hän nähnyt karkulaista pyörimässä joissain nurkissa? Ei ollut nähnyt eikä ollut ottanut. Sanoin, etten häntä epäillytkään, vaan että uusi talohuoltomme on luullut sitä varmaan vahingossa omakseen. Eipä tuota olisi arvannut, että siihenkin olisi pitänyt kaivertaa puumerkinsä tai että sitä olisi täytynyt säilyttää tuulikaapissa.

Tuulikaapissakin voi tapahtua yhtä ja toista jännää. Puoliso oli tuonut suksensa sisälle ja asettanut sauvat ulko-ovea vasten. Kun ovikello soi, kiirehdin ensimmäiseksi siirtämään sauvoja etteivät ne kolahda sisääntulijan otsaan. Siinäpä sitten pääsikin tuntematon mieshenkilö luikahtamaan kainaloni alitse eteiseen saakka. Hän puhui ”hoono soomi” ja esitteli minulle piirroksia ja maalauksia joita kertoi myyvänsä ”leikkaukseen menossa olevan lapsen hyväksi”.

Koska kyseisestä taiteesta ei ollut tarvetta ja koska en sataprosenttisesti uskonut selitykseenkään ei kauppoja syntynyt. Nyt miehen käytös muuttui uhkaavaksi. Väitti, että olen taivutellut kuvien reunat niitä katsellessani. Piti oikein korottaa ääntä ja pyytää häntä poistumaan. Vaan eipä poistunut ennen kuin huusin puolisonkin avuksi. Lienee paree pitää varmuusketjua päällä vastaisuudessa.

Ennen maailmassa sitä voi vielä luottaa ihmisiin. Muistan ajan kun Kaustan taloissakin oli vain varsiluuta pönkänä oven edessä, merkkinä siitä että talonväki ei ole kotosalla.

Yhtään selfiekepin – tuon vuoden turhakkeeksikin nimetyn – käyttäjää en ole vielä katukuvassa bongannut. Eipä taitaisi kuitenkaan ovipielestä kadonneen katuharjamme tummunut varsi sellaiseen tarkoitukseen kelvata.

Tellervo

4 comments for “Keppiä ja porkkanaa

  1. Meilläkin kävi koristeiden myyjä.Minä en krumeluureista välitä ja niin jäi kaupat meilttäkin tekemättä. Oli kiltin näköinen poika. Harmittaa, kun en pyytänyt ruokapöytään, kun oltiin juuri syömässä. Olisihan siinä voinut kielitaitoansa vähän freesata.
    Ihmettelen vain , millä konstilla nämä myyjät liikkuvat. Onkohan heillä auto jossain nurkan takana? Tai mistä saavat rahat yleisiin kulkuneuvoihin? Ei ne niin köyhiä taida olla kuin lapussa lukee.
    Taitaisi sen katuharjan paras paikka olla siellä eteisessä kaikenmaailman kulkijoitten varalta.

  2. Ystävällisesti ja ennakkoluulottomasti olen minäkin ihmisiin
    suhtautunut. Siksipä otin ne kuvat käteeni katseltavaksi.Tilanteen
    kärjistyminen järkytti vielä illallakin unta odotellessa.
    *
    Tilanne kärjistyi eilen kirjaston parkkipaikallakin. Eräs mies yritti
    ottaa nuorukaiselta polkupyörän. Perusteeksi meuhasi, että mitäs et ole
    lukinnut sitä! Jäin seuraamaan tilannetta josko pitäisi hälyttää apua.
    Onneksi ei tarvinnut, mies irroitti viimein otteensa pyörästä ja opiskelija-
    poika pääsi jatkamaan matkaansa. Kaikki tämä keskellä kirkasta
    päivää!

  3. Onpa hyvä tietää, että hankalia kaupustelijoita on taas liikkeellä.

    Varastetuksi ilmoitettua polkupyörää ei sukulaiseni saanut ottaa
    takaisin sen löydyttyä, vaan täytyi poliisille jotenkin todistaa pyörä
    omakseen. Se varas olisi voinut ilmoittaa pyöränsä varastetuksi, jolloin
    omistajasta olisi tullutkin oman pyöränsä varastaja.

    Kyllä ihmisen arvokeskus kutistuu päässä, missä kohtaa se sitten sijainneekin!

  4. Minulla kävi sama kaupustelija, mutta minä estin sisääntulon välittömästi. Oven avattuani näytti lappua ja oli astumassa sisään. Pyysin poistumaan välittömästi, ei päässyt kynnyksen yli ja vetäisin oven kiinni.
    Näytti siltä, kuin olisi säikähtänyt kehoitustani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *