Author name: Tellervo

Lapsuudessani pelattiin kuva-korteilla jotka nykyisin tunnetaan Pekka-kortteina. Emme tosin Dunja-mummon nähden. Hän ei sietänyt minkään sortin pelikortteja ja jos yllätti meidät pelin tuoksinassa – kuten usein tekikin – uhkasi heittää kortit pätsih (tulipesään). Ei kuitenkaan heittänyt. Harvoin niillä edes oikeasti pelasimme, vaan leikimme paperinukkien tapaan kortti-perheillä. Oli pankkiiri Pohatta, kuvanveistäjä Kipsi, kapteeni Säilä, leipuri Limppu…

Kaustajärvellä – Turhuuventorin postilaatikolle kävellessäni – katselin vastasataneessa lumessa hyvin erottuvia eläintenjälkiä. Oli oravan hyppelyä, jäniksenloikkaa, ketunlenkkiä, hirvensorkkien tienylityksiä ja metsäpäästäisen piiperrystä. Yhtään ihmisen jättämää jalanjälkeä en havainnut. Siitäpä sain kimmokkeen askeltaa ajatuksissani erääseen tapahtumaan jolloin jäljitin omia jälkiäni. *** Puolitoistavuotias pikkusiskoni oli saanut kummitädiltään postipaketin hyvissä ajoin ennen joulua. Sattui olemaan minun kahdeksanvuotis-syntymäpäiväni. Koska

Vuorokautta aikaisemmin kuin Pakkasukko oli ylittämässä valtakunnan rajaa Niiralassa matkasimme kokoonpanolla Maija, Erkki ja Telle päivän reissulle Venäjän puolelle. Pakkasukkoa emme siis rajalla kohdanneet, mutta heti ”Öljymäellä”, Jänismäen kahvilan aulassa, näimme hänen kaksoisveljensä. Matkamme kohde oli tällä kertaa Laatokan rannalla, 64 km Värtsilästä ja 8 km Sortavalasta Lahdenpohjaan päin sijaitseva Winterin lomakylä Taruniemessä. Pälkjärven pitäjäseuran

”Koti siivotaan leivotaan ja paistetaan” Näin kiteytti tokaluokkalainen siskoni jouluvalmistelut kansakoulun ainekirjoitusvihkoonsa. Eikä siinä tarvittu mitään välimerkkejäkään kun asia tuli selväksi kertaheitolla. Äidin hommat on niin kiireiset Tuolla tokaluokkalaisen kodinkunnostus-reseptillä olen tsempannut itseäni enemmän tai vähemmän onnistuneesti vuodesta toiseen. Eräs jouluaatto kuusikymmentäluvulla oli erittäin riskialtis: Konttausikäinen tytär kaatoi jo koristellun joulukuusen, kinkun kaveriksi tarkoitettu punaviinipullo

Olimme Kaustalla kappiistelemassa yöpuulle kun mieltäni alkoi askarruttaa kysymys mikä ero on riihellä ja puimaladolla. Vastaus oli tietenkin saatava heti ettei yäunet menisi sitä mysteeriä mietiskellessä. Ennen kuin puoliso ryhtyi (vastahakoisesti) selventämään asiaa hän halusi tietenkin tietää, että mistä ihmeestä se nyt pätkähti päähän? No siitä, kun tuossa mäellä oli aikoinaan riihi ja sen takana

Laita se toosa kiinni! Komentelen näin Kuljettajaa joka kerran kun lasettelemme autolla alas Kemienmäkeä. Mikään – ei edes autoradio -saa häiritä loppumatkaan keskittymistä kun alamme lähestyä Värtsilän maisemia. Eihän sitä koskaan tiedä mitä mielenkiintoista jää näkemättä ja kokematta jos tarkkaavaisuus hetkeksi herpaantuu. Edellisestä mökkimatkasta on vierähtänyt tasan kuukausi. Puut ovat tällä välin riisuneet lehtipukunsa ja

Iltojen pimetessä huomasimme, että niin Kaustalla kuin kaupungissakin yhden jos toisenkin valaisimen lamppu oli kesän mittaan simahtanut ja mitäpä sitä uutta valoisaan aikaan hankkimaan. Nyt talviaikaan siirryttäessä niitä oli kuitenkin hankittava ja siinäpä sitä samalla voisi ostaa mökin keittiönurkkaukseen yhden uuden seinään kiinnitettävän lisävalaisimenkin. Mökillä olin miettinyt pitäisikö palaneet lamput irroittaa malliksi, mutta eiköhän nuo

Nykyisin voi lainata monenmoista vempainta kirjastoistakin; Rantakylän kirjastossa voi käyttää jopa ompelukonetta. Olen hyvilläni, että siellä ei sellaista ollut kahdeksankymmentäluvulla. Mahdoton ajatus, että olisin joutunut opettamaan koneen käyttöä asiakkaille. Omastakin katkesi neula joka kerran kun otin koneen esiin. Vuosikymmeniin en ole ottanut. Murphyn laki Kun sähköt tekivät tuloaan Kaustan mökille yhdeksänkymmentäluvun taitteessa oli mitattava säteettäin

Digitaalista äitiyspakkausta ja älytuttia odotellessa voinemme muistella aikaa jolloin erinäisiä ennusmerkkejä tulkittiin omaa kehoa tarkkailemalla. Sitäpaitsi, kun meikä-ikäisille laitettiin suuhun sokeriveteen kastettu tutti, ei kenenkään älli riittänyt kertomaan mitä haittaa se saattaisi tehdä puhkeavalle hammaskalustolle. Nenän kutina Männä viikolla nenää alkoi kutittaa siihen malliin, että tuli mieleen Dunja-mummon sanonta: ”Nennännokkain kubisoo, ken raukkane kuolloo?” Muillakin