Sataa, syksy on

Laita se toosa kiinni! Komentelen näin Kuljettajaa joka kerran kun lasettelemme autolla alas Kemienmäkeä. Mikään – ei edes autoradio -saa häiritä loppumatkaan keskittymistä kun alamme lähestyä Värtsilän maisemia. Eihän sitä koskaan tiedä mitä mielenkiintoista jää näkemättä ja kokematta jos tarkkaavaisuus hetkeksi herpaantuu.

Edellisestä mökkimatkasta on vierähtänyt tasan kuukausi. Puut ovat tällä välin riisuneet lehtipukunsa ja tienvarren vehreä ruoho kuoleutunut ruskeaksi kulokoksi. Punaiset aurauskeppirivit ovat maiseman ainoa valopilkku. Myös talvirajoitukset on laitettu paikoilleen. Melkein koko matka Tohmajärveltä rajalle on seitsemääkymppiä.

Tällä kertaa vastaan tuleva liikenne onkin yllättävän vilkasta. Tosin venäläiset rekkarit ovat vähentyneet huomattavasti. Petroskoin siniharmaa bussi tuli vastaamme jo Pyhäselässä.

Niiralassa on tietyöt saatu valmiiksi ja reunimmainen kaista ikäänkuin houkuttelee poikkeamaan Itähuolintaan tai Rajapysäkille. Juuri niitä ennen on ollut Hotelli Joenkin pieni ennakkokyltti.

Tuli mieleeni pimeä syysilta kymmeniä vuosia sitten. Niiralan rajanylityspaikka ei vielä ollut avoinna henkilöliikenteelle ja taisimmekin olla ainoita liikkujia Niiralansuoralla siihen vuorokauden aikaan. Liekö silloin kuunneltu autoradiota kun vauhti oli kiihtynyt huomaamatta ja eikös vain poliisipartion sininen valo pysäyttänyt meidät eräässä tienhaarassa. Kun katselin Mustaanmaijaan vietyä Kuljettajaa, ajattelin että ei tämä voi olla todellista! Toinen poliiseista jutteli minulle matalalla äänellä ja sanoi, että kyllä tästä nyt kunnon sakko rapsahtaa, itse poliisipäällikkö on pitelemässä tutkaa!

Rautatien alittava jysäyskin on asfaltoitu, koko kesän siinä oli muistettava hiljentää vauhtia. Ennen vanhaan, kun rautatiesiltaa ei ollut, saattoi ylikäytävän kohdalla joutua odottelemaan pitkiäkin aikoja kun tavarajunat venksalsivat edestakaisin. Ajankuluksi voi vaikka tavailla venäjänkielisiä tekstejä säiliövaunujen kyljistä.

Kylänraitilla ei näy ristinsielua, koululaisetkaan eivät satu välitunnille. Kylätalon ikkunoista vilkkuu valo sateentihkuiseen harmauteen, sinnekään ei ole nyt aikaa poiketa.

Ulkona laiduntaneet naudatkin ovat siirtyneet sisätiloihin. Eräänä sakeasumuisena syysaamuna olin ajaa laitumelta karanneen lehmän päälle. Se oli asettunut kaikessa rauhassa lepäämään ja märehtimään keskelle ajoväylää. Kun tuijotimme toisiamme tuulilasin läpi luulin itse eksyneeni kaidalta tieltä.

räystäät tippuivat tammikuussa 2011

Räystäät tippuivat tammikuussa 2011

Sinilinnun pihapiiriä kehii keltainen, pehmyt matto. Lehtikuuset ovat pudottaneet neulasensa. Eräänä kuumana kesäpäivänä asioimme Tikan kaupassa ja esittelimme samalla vieraillemme vastapäätä sijaitsevaa hotelliravintolaa. En enää muista mikä se oli silloin nimeltään. Silloinen omistaja oli sahaamassa lehtikuusten ala-oksia ja sanoi, että täytyy sahata että linja-autot pääsevät portaiden eteen. Samalla hän kertoili, että olisi aikomus saada sinne esiintymään Suomen tunnetuimpia artisteja, jos vaikka itse Fredi….

Värtsin toimitus jää vasemmalle. Sitä ohittaessamme mieleen nousee kysymys, että kuinkahan nettiyhteys tällä kertaa toimii Kaustalla? Aina ei toimi.

Monet ruskeat peltoaukeat ovat reunustaneet tietä jo kotvasen. On pakko lausua ääneen ”yli pellon mustan kynnöksen, tuntuu riihentuoksu etäinen”. Kevään kynnöspelloilla traktoria seuranneet lokitkin ovat lähteneet, mutta Miljoonarinteen pihlajista lehahtaa tilhiparvi säikähtäneenä.

Lähestymme Kaustajärveä. Hukkusuon pyöreä silmä tuijottaa tummana punaruskeasta sammalikosta. Sataneesta ja sulaneesta lumesta on vielä rippeitä Mökkivaaran mutkassa. Näinköhän tietä on jo aurattukin?

Heinäkuun hehkeyttä Hukkusuolla

Heinäkuun hehkeyttä Hukkusuolla

Kaustajärvi lainehtii vapaana Varpasalmen sillan molemmin puolin. Veneet on viety talvisäilöön mutta majavien puhtaaksi kaluamia oksia kelluu vesirajassa. Värtsin havaintoaseman mukaan järvessä oli kertaalleen jo kantava jääpeitekin.

Turhuuventorilla on pysähdyttävä tarkistamaan postilaatikko, vaikka aivan hyvin tietääkin, ettei siellä nyt mitään voi olla. Sekin on niitä mökilletulo-rituaaleja.

Kun rahtaamme myssäköitämme sisätiloihin toteaa Kuljettaja kuistilta: Ei ou järvikkään ennee jiässä! Eikä meillä järki piässä, ajattelen itsekseni. Aina vain raahaudumme tänne rajan tuntumaan vaikka oleskelu talvipesässämme olisi paljon helpompaa.

Vanhan veräjän luona syksyllä 2012

Vanhan veräjän luona syksyllä 2012

Kun avaan mökin oven, viileästä tuvasta tulvahtaa kuivattujen yrttien – laventelin, camomillan ja tillin – tuoksu. Omissa oloissaan monta viikkoa pärjänneet paavalinkukka ja orkideakin tuntuvat janoavan vettä ja ilahtuvan tulostamme. Sanon niille: Tuashan myö tavattiin!

Teksti ja kuvat: Tellervo

Share

7 comments for “Sataa, syksy on

  1. Ihanhan tuossa Tellervon matkakirjeessä on todentuntuinen kotiin paluun tunnelma. Ainoa kohta, joka mieltä kipristi, oli tuo Mökkivara, anteeksi, en tarkoita varamökkiä, vaan vaaraa, että ajautuu rajavyöhykkeelle, jos ei ole huomannut Kaustajärvi paikannimikylttejä.

  2. Luin jokaisen lauseen kahteen kertaan.Tämä tarina kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa.Kiitos.

  3. Joku osaa loihtia ihan tavallisista asioista noin mukaansatempaavan matkakirjeen. Telle osaa ja viitsii. Isot kiitokset Sinulle. Pienet onnen pipanat voi itse kukin noukkia matkansa varrelta elämää piristämään.

  4. Nautiskellen olen tarinan lukenut. Nam!

  5. Telle osaa pureutua maalaismaisemaan kuin osaksi sitä.

  6. ”Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän, kuinka
    onnellinen voikaan olla hän”…

    Tarina on kirjoitettu tiistaina. Nyt perjantaina
    maisema on aivan erilainen. Kuin joulukortista,
    mutta keli oli suorastaan kamala kun käväisimme
    aamutuiskussa Tohmajärvellä.

    Järvi on teräksenharmaaa ja viluisen näköinen,
    rannat jääriitteessä. Puut ja pensaat kuin
    puuterisokerilla kuorrutettuja ja maassa useampi
    sentti valkoista, puhdasta lunta.
    ***

    Räystäät tippuvat -kuva on otettu marraskuusa,
    ei tammikuussa kuten kuvatekstissä erheellisesti
    mainitaan. Rakennus on sen jälkeen purettu.

  7. Muistaako kuka – vai muistanko minä väärin – että tuossa entisen Yhteishyvän kohdalla oli KIRKKO -viitta? TIEKIRKKO -kyltit ainakin olivat silloin ennen Via Karelian (Värtsiläntien) varrella.

    Kaupparakennuksen seinistä voi nähdä, millaiseksi muuttuu kirkkommekin, jos ei kiiruhdeta hätiin. Vai siirtyykö purkukone puoli kilometriä hautausmaan suuntaan?

    Tuli mieleen kysellä Nenäpäivän vaihtuessa yöksi. Se näyttää kuitenkin varmalta, ettei minulta partaa ajeta. Ei muutaman kymmenen tuhannen euron takia kannata sellaista iloa kenellekkään tyrkyttää. Pappi made in Värtsilä pysyy sellaisena tuotteena kuin miksi se valmistettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *