Lainaa vain

Nykyisin voi lainata monenmoista vempainta kirjastoistakin; Rantakylän kirjastossa voi käyttää jopa ompelukonetta. Olen hyvilläni, että siellä ei sellaista ollut kahdeksankymmentäluvulla. Mahdoton ajatus, että olisin joutunut opettamaan koneen käyttöä asiakkaille. Omastakin katkesi neula joka kerran kun otin koneen esiin. Vuosikymmeniin en ole ottanut.

Murphyn laki

Kun sähköt tekivät tuloaan Kaustan mökille yhdeksänkymmentäluvun taitteessa oli mitattava säteettäin matkat mökiltä rantasaunalle, aittaan ja liiteriin maakaapeleiden hankkimista varten. Koska olin menossa sinne syysretkelle parin työtoverini kanssa, keksi siippa, että tehän voisittekin mitata matkat jo valmiiksi. Mikäpäs siinä. Kun kelasimme tutulta sähköasentajalta lainaksi saamaani pitkän pitkää metrimittaa maastoon, ilmoitti toinen vieraistani, että tämähän sujuu kuin tanssi. Kertoi olevansa maanmittarin tytär.

Sähkömies oli mittaa ojentaessaan varoitellut, että ”älä vain katkaise, niin pitkää on erittäin vaikea löytää!” Vaikeaa se todella olikin, enkä löytänyt vastaavaa mistään. Jouduin nimittäin heti seuraavalla viikolla sellaista etsiskelemään. Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta mitta katkesi kesken mittauspuuhiemme jostain käsittämättömästä syystä. Ei mies siitä kuitenkaan korvausta huolinut, totesi vain, että ”tekevälle sattuu!”

Kukkuramitalla

Naisilta puuttui hyvin usein jokin leipomiseen tarvittava ainesosa. Varsinkin hiivaa, sokeria, jauhoja, kananmunia, jopa taikinanjuurta lainattiin naapurilta ahkerasti. Ovelle saattoi ilmaantua naisimmeinen kahvikuppi kourassaan ja totta kai se täytettiin vaikkapa hienosokerilla jos vain itsellä sattui olemaan. Oli suorastaan kunnia-asia että lainaa palautettaessa kuppi oli kukkuroillaan, laina oli kasvanut korkoa.

Vaan sitä me lapset ei ymmärretty kun naapurin emäntä lainasi meltä ruskeankirjavaa kukkoa. Joka päivä kyseltiin äidiltä koska se kukko tulee takaisin ja kun se palasi ”virkamatkaltaan” sai se meiltä – kuin myös haaremiltaan – erityisiä huomionosoituksia. Sitäkin ihmeteltiin kun naapuri kantoi meille kiitokseksi kananmunia. Kanat olivat kuulemma innostuneet munimaan.

Herrasmies on aina herrasmies

Lainata voi siis melkein mitä vain. Kun tyttökaveri lähti treffeille, hänelle suorastaan tyrkytettiin erilaisia asusteita. Ja satavarmaa olikin, että kreppinailonista juoksi juuri silloin silmukka ja hyvä vain jos kenellä oli lainata ehjä sukkapari siihen hätään.

Elettiin jo seitsemänkymmentälukua kun palailimme pakkasiltana eräästä kyläpaikasta tuttavapariskuntamme kanssa. Rouva oli liikkeellä ohuissa nailoneissa ja jalkoja palalelsi mahdottomasti. Niinpä toinen miehistä pujahti tienvarrella olleen sähkökopin taakse ja palasi sieltä teryleenihousujaan kädessä roikottaen. Paleleva rouva sai lämmintä ylleen ja lainahousut palautuivat seuraavana päivän hyvin prässättyinä omistajalleen.

Tahroja paperilla

Kuluneena kesänä jouduimme turvautumaan Siilaisten välinevuokraamon apuun. Etukäteen kuvittelin, että pyörätuolista ja kainalosauvoista perittäisiin jonkin verran vuokraa. Ei peritty vaikka jouduimme useaan otteeseen pyytämään niille lisälainaaikaakin. Ainoa ehto oli, että ne palautetaan puhdistettuina.

Eräälle ikäihmiselle jäi lähtemättömästi mieleen kun hän sai kaksikymmentäluvulla lainastosta muistutuksen. Se tapahtui Pälkjärvellä, Kurikan kylässä. Hänen nenästään vuosi verta eikä se lähtenyt kirjasta pois. Voimme vain kuvitella miten lasta jännitti kirjan palauttaminen koulun kirjastoa hoitaneelle opettajalle. Jäi kysymättä, että päiväkirjaanko se muistutus merkittiin vaiko peräti arvostelukirjaan?

Ai niin. Irtosihan meilläkin siitä lainatuolista pyörä kun sitä vauhdikkaasti Kaustalla alamäkeen työntelin. Onneksi potilas ei ollut juuri silloin kyydissä.

Tul’tukkuja lainaamassa

Pitskatikkuja pidettiin yleensä uunin- tai hellanranssilla, mutta aika usein ne pääsivät huomaamatta loppumaan. Niitä lainaamaan lähetetty pikkusiskoni häkeltyi asiaa toimittaessaan ja hönkäisi heti ovelta: ”Onko teillä til’tikkuja eikun tul’tukkuja?”

Tohmajärveläisen Maiju Lassilan teos ”Tulitikkuja lainaamassa” päättyy lauseeseen: ”kaikkea sitä tässä ajallisessa elämässä tikustakin heruu, kun se oikein lypsämään rupeaa, minkä nyt tämäkin”…
Niinpä.

Teksti: Tellervo