Nykyisin voi lainata monenmoista vempainta kirjastoistakin; Rantakylän kirjastossa voi käyttää jopa ompelukonetta. Olen hyvilläni, että siellä ei sellaista ollut kahdeksankymmentäluvulla. Mahdoton ajatus, että olisin joutunut opettamaan koneen käyttöä asiakkaille. Omastakin katkesi neula joka kerran kun otin koneen esiin. Vuosikymmeniin en ole ottanut.
Murphyn laki
Kun sähköt tekivät tuloaan Kaustan mökille yhdeksänkymmentäluvun taitteessa oli mitattava säteettäin matkat mökiltä rantasaunalle, aittaan ja liiteriin maakaapeleiden hankkimista varten. Koska olin menossa sinne syysretkelle parin työtoverini kanssa, keksi siippa, että tehän voisittekin mitata matkat jo valmiiksi. Mikäpäs siinä. Kun kelasimme tutulta sähköasentajalta lainaksi saamaani pitkän pitkää metrimittaa maastoon, ilmoitti toinen vieraistani, että tämähän sujuu kuin tanssi. Kertoi olevansa maanmittarin tytär.
Sähkömies oli mittaa ojentaessaan varoitellut, että ”älä vain katkaise, niin pitkää on erittäin vaikea löytää!” Vaikeaa se todella olikin, enkä löytänyt vastaavaa mistään. Jouduin nimittäin heti seuraavalla viikolla sellaista etsiskelemään. Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta mitta katkesi kesken mittauspuuhiemme jostain käsittämättömästä syystä. Ei mies siitä kuitenkaan korvausta huolinut, totesi vain, että ”tekevälle sattuu!”
Kukkuramitalla
Naisilta puuttui hyvin usein jokin leipomiseen tarvittava ainesosa. Varsinkin hiivaa, sokeria, jauhoja, kananmunia, jopa taikinanjuurta lainattiin naapurilta ahkerasti. Ovelle saattoi ilmaantua naisimmeinen kahvikuppi kourassaan ja totta kai se täytettiin vaikkapa hienosokerilla jos vain itsellä sattui olemaan. Oli suorastaan kunnia-asia että lainaa palautettaessa kuppi oli kukkuroillaan, laina oli kasvanut korkoa.
Vaan sitä me lapset ei ymmärretty kun naapurin emäntä lainasi meltä ruskeankirjavaa kukkoa. Joka päivä kyseltiin äidiltä koska se kukko tulee takaisin ja kun se palasi ”virkamatkaltaan” sai se meiltä – kuin myös haaremiltaan – erityisiä huomionosoituksia. Sitäkin ihmeteltiin kun naapuri kantoi meille kiitokseksi kananmunia. Kanat olivat kuulemma innostuneet munimaan.
Herrasmies on aina herrasmies
Lainata voi siis melkein mitä vain. Kun tyttökaveri lähti treffeille, hänelle suorastaan tyrkytettiin erilaisia asusteita. Ja satavarmaa olikin, että kreppinailonista juoksi juuri silloin silmukka ja hyvä vain jos kenellä oli lainata ehjä sukkapari siihen hätään.
Elettiin jo seitsemänkymmentälukua kun palailimme pakkasiltana eräästä kyläpaikasta tuttavapariskuntamme kanssa. Rouva oli liikkeellä ohuissa nailoneissa ja jalkoja palalelsi mahdottomasti. Niinpä toinen miehistä pujahti tienvarrella olleen sähkökopin taakse ja palasi sieltä teryleenihousujaan kädessä roikottaen. Paleleva rouva sai lämmintä ylleen ja lainahousut palautuivat seuraavana päivän hyvin prässättyinä omistajalleen.
Tahroja paperilla
Kuluneena kesänä jouduimme turvautumaan Siilaisten välinevuokraamon apuun. Etukäteen kuvittelin, että pyörätuolista ja kainalosauvoista perittäisiin jonkin verran vuokraa. Ei peritty vaikka jouduimme useaan otteeseen pyytämään niille lisälainaaikaakin. Ainoa ehto oli, että ne palautetaan puhdistettuina.
Eräälle ikäihmiselle jäi lähtemättömästi mieleen kun hän sai kaksikymmentäluvulla lainastosta muistutuksen. Se tapahtui Pälkjärvellä, Kurikan kylässä. Hänen nenästään vuosi verta eikä se lähtenyt kirjasta pois. Voimme vain kuvitella miten lasta jännitti kirjan palauttaminen koulun kirjastoa hoitaneelle opettajalle. Jäi kysymättä, että päiväkirjaanko se muistutus merkittiin vaiko peräti arvostelukirjaan?
Ai niin. Irtosihan meilläkin siitä lainatuolista pyörä kun sitä vauhdikkaasti Kaustalla alamäkeen työntelin. Onneksi potilas ei ollut juuri silloin kyydissä.
Tul’tukkuja lainaamassa
Pitskatikkuja pidettiin yleensä uunin- tai hellanranssilla, mutta aika usein ne pääsivät huomaamatta loppumaan. Niitä lainaamaan lähetetty pikkusiskoni häkeltyi asiaa toimittaessaan ja hönkäisi heti ovelta: ”Onko teillä til’tikkuja eikun tul’tukkuja?”
Tohmajärveläisen Maiju Lassilan teos ”Tulitikkuja lainaamassa” päättyy lauseeseen: ”kaikkea sitä tässä ajallisessa elämässä tikustakin heruu, kun se oikein lypsämään rupeaa, minkä nyt tämäkin”…
Niinpä.
Teksti: Tellervo
Erinomaista kerrontaa ja muistoja menneiltä vuosikymmeniltä.
Monia omiakin muistoja muistui mieleen tätä lukiessa.
Lapsuuskodissani äitini laittoi ankanmunia kanalle haudottavaksi,
mutta kanaemo ei niitä erinäköisiä poikasia hyväksynyt, vaan
nakkasi hengiltä niiden kuoriutuessa. Osan onnistuimme
pelastamaan uuninpankolle näkemään päivänvalon.
Tuo pitska patska pitää laittaa mieleen.
Kirjaston kirjat pitää palauttaa heti alkuviikosta, etten
taas joudu sakkoja maksamaa, tuli myös mieleeni.
Muistattehan myös pojan viikareitten kiusaamisen, kun teurastuspäivänä lähetettiin naapuriin saparoveistä lainaamaan. Sille reissulle lähetin kerran poikani Markkun. Hän juoksi naapuriin, joka puolestaan oli sanonut, ettei se ole nyt kotona, vaan naapurissa, kun siellä oli ollut teurastuspäivä, mutta eivät olleet
vielä palauttaneet sitä takaisin. Toisella naapurilla oli pokka pettänyt, ja Markku pääsi oikopäätä kotiin.
Tämä tapahtui, kun Lemin pappilan kesälammas teurastettiin särätarpeiksi. Eikä siitä pojalle mitään traumaa syntynyt. Hymy vain sai entistä enemmän aiheita.
Nyt on sitten lainattu Maiju Lassilan tulitikutkin.
SULAKETTA LAINAAMASSA on kolmen teatterin:
Oulun kaupunginteatterin, Savonlinnan teatterin ja
Joensuun teatterin tämän syksyn yhteistuotantoa.
Se pohjautuu vapaasti Tulitikkuja lainaamassa romaaniin
ja on netin mukaan ”hävyttömän hauska toteutus Itä-Suomen
Odysseiasta”.
*
Mää häntä tietelemmään….
Meilläpäin lapset lähetettiin teurastusten
ajaksi lainaamaan tai etsimään rotanhäntäviilaa.
Siitä löyttyy juttukin googlettamalla:
Rotanhäntäviila/Värtsi
”On lainaa ilon sekunnitkin…”
Seija Karpiomaa ja Särkyneen toiveen katu
https://www.youtube.com/watch?v=Gk-4Ktj4pug
Hauskoja tarinoita entisistä ajoista!
Lissu linkittikin varsin sopivan kappaleen.
Täällä kaupungissa akkunaamme näkyy metsittynyt
Harjupolku. Paikallinen asukas kertoi,
että eräänä syksynä kapean polun päähän oli ilmestynyt
itse tehty kyltti: BOULEVARD OF BROKEN DREAMS
Ilmeisesti kyltin pystyttäjä on kokenut juuri
tuolla reitillä, että onnikin on lainaa vain.
Hyviä perinnetarinoita. Kiitos!
Miehillä oli tapana lapsuudessani juksata pieniä poikia ja opettaa heitä oivaltamaan arvoitusten kautta. Arkipäivässä miehet olivat vähäpuheisia. Työ ja sen loppuunsaattaminen oli tärkeintä. Vähän kun korvenkyyneltä oli nautittu ja kylänmiehet yhdessä saunassa vastoivat, niin juttu miestensuusta ilmoille lähti opit jälkipolvelle annettiin. Pienet pojat saivat järeittenmiesten kertomia arvoituksia ratkaista ja juksauksia mietiskellä.