Tankilla

Puhelin pärähtää soimaan ja iloinen naisääni kysyy: ”Lähdetkö huomenna Tankille?” Vastaan, että huominen sopii mainiosti, kalenteriin on merkitty vain siivous, ja sekin kysymysmerkin kanssa. Siivousta voi aina siirtää ja niinpä etsin pöydälle valmiiksi passin, lasken kukarossa olevat ruplat ja täytän vaadittavan migraatiokortin. Viisumikin on voimassa vielä kevääseen saakka.

Vaikka eletään helmikuuta herään huomenissa vesisateen ropinaan. Närhipari (kuten pariskunta itseään nimittää) pyrähtää sovittuun aikaan autollaan Nepenmäen rinteeseen. Hukanhaudalta nappaamme etupenkille vielä yhden miesmatkustajan. Venäjän Värtsilään tankille lähtevä reipas neljän hengen porukkamme on kasassa.

Tankki täyteen

Petroskoi-Joensuu reitillä säännöllisesti liikennöivä bussi tulee vastaamme jo hieman ennen Onkamoa. Siinä havahdun huomaamaan, että tänään on vastaantulijoissa pitkästä aikaa runsaasti venäläisillä rekisterikilvillä varustettuja ajoneuvoja. Johtuneeko perjantaipäivästä? Niiralan rajanylityspaikallakin on nyt tunkua, Venäjän tullipuomilla tarvitaan useampi virkailija ohjaamaan saapuvia oikeille kaistoille.

Kun rajamuodollisuksista on selvitty ja passin leimoja vilautettu vielä viimeisen kerran olemmekin Vanhan Värtsilän asemaseudulla. Mieltä ilahduttaa uutinen, että senkin kulmakunnan kohentamiseen on vihdoinkin myönnetty määrärahoja.

Meidän porukallemme pelkästään tankilla käynti ei ole reissun pääasia. Meitä kaikkia yhdistävä tekijä on se, että olemme päässeet taas kerran lähelle rakasta Pälkjärveämme. Aivan aluksi on tietenkin vaihdettava ruplia ”hirsimökissä”. Kurssi ei ole tänään kaikista suotuisimmillaan jos ajatellaan suomalaisia. Nyt se on 68.20.

Raha-asiat ovat nyt kunnossa ja voimme ajaa tankille. Kun kuljettaja tulee tankkaamasta, tiedustelen että mitäpä tuo lysti maksoi? Kuulemma 50 centtiä/diesel-litra. Venäjän puolella tankkaamisesta ollaan niin monta mieltä kuin on miestäkin. En ota siihen kantaa koska itse olen ollut aina vain kyytiläisenä.

Teetä ja sympatiaa

Kun auton tankki on täynnä on oman tankkauksen vuoro. Tuttuun tapaan parkkeeraamme Jänismäen kahvion parkkipaikalle. Paikka tunnetaan myös Öljymäkenä ja nyt pihamaa jäätikkö on liukas kuin öljyllä sivelty. Sisälle lappaa saman aikaisesti muitakin suomalaisia ja kuulen huudahduksia että luistimethan täällä pitäisi olla jalassa!

Minä totean seuralaisilleni että vasen maasturikenkäni on litimärkä ja he tiedustelevat että laskiko se vettä lävitseen? Vastaan, että ei laskenut lävitseen vaan se suorastaan imi vettä sisäänsä kuralammikoissa harppaillessani.

Mutta mitäs märistä jalkineista! Nyt olimme siis Öljymäen viihtyisässä kahviossa – jossa muuten tapaa tuttujakin useammin kuin Joensuun torilla. Kuinka hyvältä lisukkeilla päällystetty perunapiirakka maistuikaan Blueberry Nights -merkkisen mustikkateen kanssa.

Sillä sipuli

Kun olimme kahvitelleet kaikessa rauhassa siirryimme samassa rakennuksessa sijaitsevan ruokamyymälän puolelle. Alkon avonaisen myymälän oven ohitimme sujuvasti. Eipä päiväreissulaisilla sinne ole asiaa, ainakaan kotiinpaluu matkalla. Männä keväänä ystävälleni ja minulle meinasi tulla alkoholiongelma kun ostimme yöreissulle mukaan pienen konjamiinipullon. Korkkasimme sen, mutta suurin osa jäi kuitenkin juomatta. Koska avattuja pulloja ei saa tuoda rajan yli tarjosimme siitä fingerporilliset koko seurueellemme vatsalääkkeeksi.

Ruokamyymälän puolella sukelsimme aivan ensimmäiseksi sipulilaatikon syvyyksiin. Ystäväni sanoi, että venäläiset sipulit ovat tosi hyviä ja säilyvät paljon kauemmin kuin meikäläiset. Samaa todisti eräs samoille sipuliapajille sattunut suomalaisnainenkin. Kilo sipuleita maksoi saman verran kuin litra dieseliä.

Paluumatkalla kävimme vielä muutamassa muussakin asemaseudun myymälässä. Itse olen tykästynyt lämpimiin ja värikkäisiin Angora-nilkkasukkiin. Arvatkaas mistä niitä saatiin? No, Kalastustarvikekaupastapa tietenkin!

Eräässä rajaa lähellä olevasta myymälästä kantautuu pihalle saakka lämpimien leivonnaisten tuoksu. Tuoksu houkuttelee sisätiloihin ja suoraan leipäosastolle. Nurkkauksen seinällä on teksti: Fazer Baker’s Market ja sama tietenkin venäjäksi. Punaessuinen myyjätär ei suostu kuvattavaksi mutta leivonnaisia saamme kuvata.

Kun kaikki paluumatkan tullimuodollisuudet ovat takana ja viimeiset dasvidaniat sanottu, putkahtavatkin jo Niiralan talot näkyviin. Ohjaamosta kuuluu kujettajan tyytyväinen toteamus: ”Taas myö käytiin ulukomailla!”

Teksti: Tellervo
Kuvat: Erkki Närhi