Sunnuntain aamupalalla surkuttelin: ”Reilu viikko on oltu mökillä. Telkkarikuva on ollut koko ajan ”pikkelsiä” ja nyt aamupalalla rouskuttelemme pelkästään näkkäriä. Jääkaapissakaan ei ole juuri muuta kuin valot. Jos auraustraktori ei ole vieläkään ehtinyt käymään, niin tännekö jäämme lumen vangiksi?” Puoliso totesi tyynesti: ”Mutta onhan meillä toisemme!”
Niin paljon lunta, kaikkialla lunta vain
Joskus tulee mietittyä klassista kysymystä: Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle? Kovin on epätodennäköistä, että meikä joutuisi autiolle saarelle. Ja jos joutuisi, olisiko siinä aikaa valikoida tavaroitaan? Moni on sanonut ottavansa mukaansa ainakin kirjan.
Kirjan takia mekin olemme tavallaan joutuneet tähän pattitilanteeseen. Jo hyvissä ajoin kalenteriin oli raivattu tilaa viikolle nro 7 Kaustakirjaprojektin merkeissä. Tapaamisia eri tahojen kanssa oli sovittu useammalle päivälle. Oli aurinkoisia, mutta myös lumisateisia tuppurakeli päiviä, jolloin auraaja ei tietenkään ehtinyt aivan ensimmäiseksi kulmakunnallemme. Varsin ymmärrettävää, että päätiet on saatava ensin kuntoon.
Turhaan tielle nyt katson, niin turhaan mä toivon
Lehdestä luin, että jossain päin Suomea on järjestetty lumiuintikisat. Kaustajärven jää olisi ollut otollinen sellaisten kisojen järjestämiselle. Kyllä olisi saanut peuhata lumessa kyllikseen ja välillä pulahtaa jään päällä väreileviin vesilämpäreisiin. Vaan ei koko aikana näkynyt järvellä hiiren hyppeemee. Ei edes moottorikelkkoja eikä pilkkijöitä.
Tuli mieleen kerta, kun männä vuosina kylvimme siskon kanssa Kuusamon maisemissa ja menimme saunomisen jälkeen hankeen vilvoittelemaan ja tekemään lumienkeleitä. Eipä olisi luullut kenenkään olevan liikkeellä aamuyöllä, mutta yht’äkkiä pihamaalle pyyhälsi aura-auto lumi pöllyten ja valot vilkkuen. Kuljettajan ilme olisi varmasti ollut näkemisen arvoinen: Kaksi naista pöllähtää kaamosyössä yllättäen umpihangesta ja juoksee kirkuen kohti kelomökkiä!
On onni unta, unelmat on harhaa vain
Mutta nyt olisi siis kotiinlähdön aika. Ennen heräämistä näin unta, että olimme omalla kuplavolkkarilla Lontoon liikenteessä. Kotimaasta ostettu bensa oli loppunut ja pakko oli tankata tuossa suurkaupungissa. Se oli painajaisuni. Onneksi heräsin juuri kun piti päättää laitammeko vilkun oikealle vai vasemmalle. Alitajuisesti jännitin varmaan sunnuntain ajokeliä. Eikä se ikkunasta katsoen hyvää lupaillut.
Niukan aamupalan jälkeen puoliso pukeutuu ja sanoo menevänsä katsomaan jos ”raksa” olisi sittenkin ehtinyt käymään. Astioita tiskaillessa mietin, mitä kätevä emäntä valmistaisi hätätilanteessa ruoaksi perunoista, litrasta maitoa ja kahdesta kananmunasta. Perunavelliä söimme jo edellisenä päivänä.
Jännitys kohoaa huippuunsa. On mentävä kurkkailemaan ikkunasta. Puoliso on jo palaamassa tutkimusmatkaltaan, mutta pysähtelee kaikessa rauhassa luutimaan portaita ja katselemaan järvelle. Ja nyt kurvaa vielä nurkan taakse lukemaan sähkömittaria! Minulla ei pidä enää pokka. Pakko avata ulko-ovi ja kysyä: No?
Teksti ja kuva: Tellervo
Väliotsikot: Vain lunta kaikkialla/Danny
Lunta kaikkialla -Danny
https://www.youtube.com/watch?v=MxnJe7uy35Q
Jutussa ei saatu vastausta, oliko ”raksa” käynyt? Ilmeisesti oli.
Kiitokset Tellervolle talvisesta tarinasta! Kuvakin niin tunnelmallinen.
Lumitöitä on meilläkin, mutta onneksemme meitä on siunattu lumilingon
omistavalla naapurilla, jolla hän vetelee suuremmat linjat alkuun.
Nyt saatiin jo hiihtoladutkin.
*
Näitä lukijoiden lähettämiä juttuja toivon Värtsiin lisää. Onhan meillä
täällä monia lahjakkaita kirjoittajia kuten Tellervo, Lissu, Alpoaatos,
Irene, Pussinpohjan Masa, Jouko V. ammattilaisena jne. Älkää pahastuko,
jos jokin nimi jäi tästä luettelostani pois..
Lisäksi täällä kirjoittajissa löytyy vielä todella lahjakkaita valokuvaajia,
olisi mukava nähdä tämä kaikki Värtsin sivuilla… kuin silloin ennen.
Tästä Tellen levollisesta tarinasta tuli jostain syystä mieleeni Jack Londonin Lumikenttien kutsu .
Ajattelin myös ihmisiä jotka asuivat noiden kulkumatkojen päässä.
Monilla oli tietysti hevonen jolla pääsi tarvittaessa maalikylille mutta lapset lähtivät varmasti kouluun monta kertaa
umpihankeen hiihtämällä.
Usein on näilläkin palstoilla todettu Suomen olevan pitkä maa.
Kalakaveri ilmoitteli tänä aamuna että laskee veneen veteen viikonloppuna.
Meri on Lounais-Suomessa sula luukuunottamatta joitain lahtia joilla jäätä vielä on.
Lunta on ykkossenttejä jossain paikoin mutta Rymättylässä päästäneen istuttamaan varhaisperunaa avomaalle parin viikon sisällä kuten viime keväänäkin.
I Wanna Go – O.M.Guerrini- Call of the Wild
https://www.youtube.com/watch?v=U4tT39S0rYs
Tämä Australialainen sarja oli suosikkini, olikohan joskus 1980-luvulla? Tämä oli sarjan tunnusmusiikkina.
Monet muutkin Aussi-sarjat ovat jättäneet minuun lähtemättömän vaikutuksen ja kaukokaipuun.
Täytyypi nyt kompata Maijaa. Värtsi on suorastaan erinomainen, ei sen puoleen, mutta arjen tarinoita menneestä tai nykyisestä toivoisi entistä enempi.
Kirjoittajat asettavat itselleen ilmeisiä turhia kriteerejä kirjoittelun esteiksi, jotka eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Pienetkin asiat voivat olla aiheina. Kirjakieli ei ole päämäärä, vaan kielikulttuurin tukahduttaja. Värtsin lukijat ymmärtävät ja hyväksyvät kaiken, olemme yhtenä munana samassa korissa. Nyt ei se kori saa kaatua. On selvää, että kaikki muistelijat eivät näpyttele nettiin tekstejä, mutta entä sinä, joka olet kuullut heidän tarinoitaan? Teeppä se, ole hyvä. Lukisin mielelläni myös paikallista tämän päivän puhekieltä, vaikka sen kirjoittaminen lieneekin vaikeampaa kuin arjessa juarittelu.
Itselläni ei ole enää esipolvia kertomassa ja omat muistitietoni olen tarjonnut lukijoiden käyttöön jo aiemmin liki sadan pikkutarinan muodossa. Mielelläni tarinoisin lisää, mutta Satu-sedäksi en ala.
”Värtsin ympärille on suhteellisen lyhyessä ajassa
ryhmittynyt kirjoittajia, joista mikä hyvänsä julkaisu olisi
ylpeä. Verkkolehden ideana oli alunperinkin se, että
sitä tehtäisiin yhdessä.”
Näin Erkki Jormanainen jutussaan ”Tuhat kertaa päivässä”,
11.11.2010
Lehti otti tuolloin vielä ensiaskeleitaan. Mihin suuntaan se
kasvaisi ja kehittyisi? Kuusi vuotta on kulunut – maailmanmeno
ja Värtsikin ovat muuttuneet – tottakai.
Mielelläni minäkin luen Wanhojen kirjoituksia, olivatpa ne sitten
mennyttä- tai nykypäivää. Eivätkä ne tietenkään liene esteenä uusille
tuulille, vaikka näin joskus annetaan ymmärtää.
Lukijoita lienee edelleen ympäri ämpäri valtakuntaa ja sen rajojen
ulkopuolellakin. Olettaisin, että heitä kiinnostavat yhtä lailla paikalliset
infot kuin myös muut ”muistelukset”.
Mites se sananparsi menikään: Tämä päivä on huomenna jo eilinen.
Hienosti on Erkki J. aikoinaan asian ajatellut ja Johannes nyt löytänyt artikkelin uusiokäyttöön:
http://www.vartsi.net/2010/11/11/tuhat-kertaa-paivassa/
”Tämä päivä on huomenna jo eilinen.”
Uusi sanonta minulle, silti, ei ehkä vain siksi hyvä!
Kerrassaan mainio mietelmä, joka kannattaa myönteisesti muistaa, kun miettii, kannattaisiko kirjoitella Värtsiin.
Kisan juhlavuonna sopinee tällainenkin lumijuttu:
Se oli aikaa vähän sodan päättymisen jälkeen. Tarkkaa vuotta en muista. Mutta hallussani olevasta valokuvasta voisi päätellä, että olisi eletty talvea noin 1945. Olin löytänyt valokuvia isän ampumahiihtoharrastuksesta ja muutenkin kuullut juttuja urheilusta Värtsilässä ennen sotia. Niinpä heräsi innostus järjestää hiihtokilpailut – ilman urheiluseuraa. Tehtiin latu Lintulasta Lukkarisen talon ohi mäelle ja takaisin. Numerotkin meillä oli rinnassa ja palkinnot olivat isän ja äidin hankkkimia. En muista, montako meitä poikaviikareita otti mittaa tosistaan. En varmaankaan voittanut. Toki muistaisin ajan ja sijoituksen, jos olisin voittranut. Onneksi on albumissa tuo valokuva, jonka laittaisin Värtsiinkin, jos osaisin.
Joka tapauksessa on se hyvä, että Kinnusen pariskunta pitää yllä latua ja kunniakasta Värtsilän Kisaa, joka alkuaan oli Kaurilan Kisa.
Kun nimi muuttui Värtsilän Kisaksi, rakennettiin kuitenkin tanssilava Kaurilaan. Nyt se on umpihangen takana, eikä taida enää olla tietäkään sinne metsän keskelle. Se on lumen vankina. Vahinko!
Kuten arvasitte, ”raksa” oli käynyt ja pääsimme kotimatkalle
alkuperäissuunnitelman mukaan.
Lunta on sadellut senkin jälkeen. Ainakin täällä Join kaupungissa
aurausvallit ovat melkoiset.
Harva nykyimmeinen kai ottaisi autiolle saarelle mukaansa
kirjaa, mutta varmaan sellainen vempain, jolla voisi lukea
Värtsiä, olisi paikallaan. Monesta kommentista huomaan ilokseni,
että meitä Wanhoja kirjoittajiakin kaipaillaan.
Kiitos palautteesta täällä Värtsissä kuin myös sähköpostissani.
”Mikon musiikin” tahdissa kevyt viikkosiivouskin lomalaisten
lähdettyä sujui sutjakkaasti.
Tällaiset arjen tarinat menneestä ja nykyisestä elämänmenosta ovat Värtsin suola. Näitä on ilo lukea, näitä lisää!
Uusia kirjoittajia on peräänkuulutettu kaiken aikaa, mutta eipä niitä ole ilmaantunut muutamia yksittäisiä tähdenlentoja lukuunottamatta. Vanhat kirjoittajat ovat edelleen niitä, jotka tuottavat Värtsin lukunautinnot. Tällaisia tarinoita toivoisi vain olevan useammin päivää piristämässä ja keskustelun virittäjänä. Välillä kun tuntuu, että Värtsi on pelkkä ilmoitustolppa.
Mitä tulee omaan kirjoittamiseeni, niin en valitettavasti ole pitkään aikaan muilta sitoumuksiltani ennättänyt tuottaa sisältöä Värtsiin. Aiheista ei ole pulaa ja aineistoja esim. useampaankin historialliseen juttuun on varastossa. Ja mitä menneisiin vuosiin tulee, niin olen kirjoittanut Värtsiin n. 160 juttua, valinnut 130 aamunajatusta kuvineen sekä lukemattoman määrän kuvia juttuihini.
Toimitukselle esitän kainon toivomuksen, että jos samana päivänä julkaistaan tarina ja ilmoitus, niin se tarina olisi ensimmäisenä, kun Värtsin avaa ja ilmoitus / ilmoitukset vasta tarinan jälkeen.
Toinen toivomukseni toimitukselle on, että jos jutussa on kuvia, niin pikkukuva olisi näkyvissä heti kun Värtsin avaa. Se elävöittäisi Värtsin visuaalista ilmettä. Nythän näitä kuvia ei ole viikkokausiin näkynyt muuta kuin kirkollisissa ilmoituksissa.
Luin Lissun kommentin vasta aamulla, siksi
palaankin vielä tälle foorumille.
Etusivulla oleva kuva tosiaan elävöittäisi ja herättäisi
lukijan kiinnostuksen. Omien jutujeni kohdalla olen
ajatellut, että ehkä kuva ei ole tarpeeksi hyvä kun
ei kelpaa framille. Lieneekö se jokin tekninen juttu?
Osa lukijoista varmaan toivookin, että Värtsi on
”Ilmoitustolppa”, Lissua lainatakseni. Vaikka Telle
Tavallisen (käytän nyt itseäni esimerkkinä) juttu ei
varsinaisesti ajankohtainen olisikaan, on silläkin oma
parasta ennen päivämääränsä. Yleensä jutun lähettäjä
odottelee noin viikon sen esilletuloa aivan rauhassa.
Toisella viikolla alkaa ajatella, että onko se siellä nyt
tukkona noille ajankohtaisille…. Sitten hän kysäisee
asiaa ja mitä hänelle vastataan? Voitte itse kokeilla,
minä ainakin olen tuntenut itseni hätähousuksi.
Tämä nyt eksyi aika kauas alkuperäisaiheesta ja taisin
peräti humpsahtaa umpihankeen. Toimitus ja lehden
ylläpitäjähän sen linjan määrittelee. Ei ole aikomustakaan
sotkeutua siihen eikä riitaa rakentaa.
Mutta em saattaapi hillitä suurempia kirjoitushaluja, kuin
myös se, että usein meitä Wanhoja pistetään tikulla
silmään, noin kuvainnollisesti. Lukijat odottavat usein jotain
muuta kuin mitä pystymme antamaan, monikaan meistä kirjoittajista ei taida
olla ammattitoimittaja.
Ugh, olen puhunut!
Olisikohan mahdollista, että toimitus saatuaan jonkun jutun, kuittaisi sen saaduksi ja kertoisi samalla lähettäjälle noin suunnilleen koska juttu mahdollisesti tulee esille?
Kirjoittaja saattaa kokea helposti välinpitämättömyydeksi toimituksen taholta sen, kun hän työn ja vaivan jälkeen saa jutun aikaiseksi ja joutuu itse sitten myöhemmin kyselemään, että tuliko se edes perille. Mielestäni tällaiseen vuorovaikutukseen kannattaisi panostaa. Se saattaisi jopa lisätä juttujen määrää Värtsissä.
Toimin yhtenä ylläpitäjänä Pälkjärven pitäjäseuran kotisivuilla ja mm. tarinat-osio on minun kontollani. Kun joku jäsenistä lähettää minulle tarinan kotisivuilla julkaistavaksi, kuittaan sen saaduksi ensitilassa ja kerron arvion julkaisuaikataulusta. Jos tarinaan on liitetty kuvia, sijoittelen ne sopiviin kohtiin tekstin lomaan. Se edellyttää sitä, että luen tekstin huolellisesti. Samalla korjaan mahdolliset kirjoitusvirheet.
Olipa viimeisen päälle hyvä tarina eikä syvä mielensä pahoittaminen tihkunut rivien väleistä niinkuin lumen vangiksi jääneeltä olisi saattanut odottaa.. Meinasi tosin jäädä näkemättä koko hieno tarina kommentteineen kun yritin olla edes muutaman päivän Värtsiä vilkuilematta.
Vakavammin ottaen mietin asiaa pelastustoimen kannalta. ”yhteiskunnalla” lienee vastuu myös meidän syrjäseutujen eläjien turvallisuudesta. Syytettäisiinköhän minua jos kutsuisin vaikkapa sairasauton ja se juuttuisi matkalla hankeen. Enhän tietäisi jos tie olisikin jostain väliltä tukossa.
Tellen: kirjoituksessa sana FRAMILLE kalskahti korvaani.
Niinpä aloin hakea siitä lisätietoa.
FRAM on tietokoneen muistityyppi, joka on samankaltainen
kuin vanhemmat EEPROM- ja FLAS muistityypit. FRAM saa
nimensä ferrosähköisestä kiteestä ,joka toimii muistin
sydänmenä. Talletukset kuluttavat kuitenkin kidettä, joten
tarpeeksi monesti sinne kirjoitettaessa se ei enää pidä
tilaansa. Muistiin voidaan kuitenkin kirjoittaa noin 10 milj.
kertaa ja vaikka kide menettää haihtumattomuutensa,
sitä voidaan käyttää sen jälkeen vielä FRAM -muistina.
Ps tulihan tässä minullekin samalla lisätietoa kyseisestä
sanasta, josta on olemassa muunkinlaisia termityksiä.!!
Oppia ikä kaikki, niinhän sitä sanotaan
Mistä lie tuo ”framilla” juurtunut tarkoittamaan
esilläoloa.
*
Selvyyden vuoksi vielä mainitsen, että vaikka olimmekin
satunnaisesti lumen vankeina, niin koko ajan oli tiedossa,
että apua voi hälyttää luotettavalta auraajaltamme. Monen
päivän myräkässä ei vaan ehdi ekana joka paikkaan. Ihan oli
terveellinen kokemus kuinka vähällä sitä loppujen lopuksi pärjää.
Kiitokset vaan sinne Saarivaaran suuntaan vuosien hyvin jatkuneesta
yhteistyöstä!.
Auraajille vaan kiitos hyvin tehdystä työstä. Yhteiskunta pitää meistä hyvää huolta mutta väliin lunta tulee niin reilusti ettei yhteiskuntakaan ole kuudelta aamulla joka paikassa yhtä aikaa. Ja jos oikein tupruttaa niin vähän joutuu vuottelemaan. Mutta hyvä kun on lunta..saadaan hiihtää ja lasketella. Ja saadaan talvilomaturistejaki . Ja ainakin meillä ensin aurataan vakituiset asunnot mistä lähdetään esim töihin ja sitten loma-asunnot. Ja hyvin toimii.
Framille lienee stadin slangia, ehkä johdettu ruotsalaisesta framåt – eteenpäin sanasta. Jotkut sanaan tottuneet käyttävät sitä yleisesti, kun joitakin esineitä tms. laitetaan näytille, siis oikeammin esille, vaikkapa näyttelyyn, näyteikkunaan, ehkä pianon päälle.
Ilmarin selvitys oli hyvä ja oikea, mutta luulisin, ettei Telle tarkoittanut tietoisesti tietokoneen työmuistia, vaan tuota sanan toista eli esille-tarkoitusta.
framilla
(arkikieltä) esillä. esim. Olla framilla. Näyteikkunaan framille asetetut esineet.
Ihan mukava on vanhoja muistella. Minäkin kertoilen lastenlapsille (joita on siunaantunut riittävästi) kauhutarinoita kamalan vaatimattomasta lapsuudestani pari kertaa vuodessa – jouluna ja kesällä. Silmät suitsirenkaina nämä pulla-pizza-karkki-sukupolven edustajat katsovat: et oo tosissas!
Aivan. Historiamme tutut jutut ovat heille jos kenelle todellisia uutiskatsauksia. Siinä aipädin räpläämisen tauolla.
Aikoinaan oli radiossa semmoinen (olikohan toimittaja?) kuin Stig Framåt. Suomeksi astu eteenpäin.
Nuo Lissun ehdotukset toimitukselle ovat mainioita. Tässäkin on tullut ajatelleeksi , että eikö kelvannutkaan, mikä sinänsä ei olisi suuri vahinko. Hyvä kun juttuja piisaa jonoksi asti.
Tulee ruotsin kielen sanasta fram = edessä, esillä, esiin jne… Mutta käyttäkäämme mieluiten suomenkielisten kanssa suomea
Kiitos neuvoista, pidetään mielessä.
En viitsi edes tarkistaa, missä kohdassa tuo pahennusta
herättävä sana ”framilla” tuli esiin. Luulin,
että se on kaikille muille selvä, kun on itsellenikin.
Aikaisemmin oon syyllistynyt sellaiseenkin, että olen
käyttänyt karjalankielisiä sanoja, kun isovanhempani
sitä puhuivat.
On näillä palstoilla ennnekin sanojen merkitystä setvitty,
siis hyvässä hengessä.
Nyt haluttiin tehdä kärpäsestä härkänen = pieni härkä.
Että anteeksi nyt vaan. Sanoisin sorry, mutta ehkä
sitäkään ei saa enää käyttää?
Mites on tuo venäjän käyttö, esim kommenteissa?
Sellaistakin on ilmennyt. Vai koskeeko tää uusi
sääntö vain joitakin kirjoittajia?
Kyllä ainakin minun ”runosuoneni” tyrehtyy jos joka
sanan kohdalla täytyy miettiä. Sitä paitsi, idässä ja
lännessä samalla sanalla saattaapi olla eri merkitys.
Tätä saivartelua (mitähän se on suomeksi?) riittäisi
vaikka koko päiväksi. Vaan enköhän ole ollut taas
aivan tarpeeksi äänessä.
Niinhän siinä vaan käy, että toiset nauttii kun joku
provosoituu. Hei, mutta mitä se provosituu nyt
tarkoittaakaan….
Edellä viittaan Lindforsin tämän aamuiseen ohjeistukseen.
En ole kielitieteilijä, mutta meillä on jokapäiväisessä arkikielessä
lainasanoja esimerkiksi venäjästä noin 200 kappaletta, ruotsista myös
on sanoja pilvin pimein. Sitten on tämä” finnengliska”, koska joka tuutista
tulee englanninkielistä aineistoa, jota me sitten sovellamme omiin
tarpeisiimme. Siihen päälle nämä omat murteemme, joita tulisi käyttää.
Eikö voisi ajatella, että kirjoittaja kirjoittaa ja lukijat hakevat itselle äkkinäisen
sanan vaikka täältä googlesta?
Hei ja haloo !
Eiköhän tuossa kieliasiassa riittäisi se, että kirjoittaja tulee ymmärretyksi tai ainakin enin osa lukijoista ymmärtää mitä on tarkoitettu. Onhan meillä omassa kielessämme paljon lainasanoja sekä murresanoja ja murteita, joita toisella paikkakunnalla asuvan on vaikea ymmärtää ilman tulkkausta. Puhumattakaan savolaisen venkoilevasta puhetavasta, jossa vastuu ymmärretyksi tulemisesta siirtyy kuulijalle. Näinhän tuo voisi olla kirjoitetunkin kielen kohdalla, jos ei ihan lakitekstistä ole kyse. Kysyköön se, joka ei ymmärrä. On mainiota. että jokainen voi ja saa käyttää omaa kieltänsä kaikkine murrekoukeroineen ja lainoineen. Sehän on vain kielen monipuolista rikkautta. Valitettavasti hyvät murteen / murteiden taitajat ovat vähissä.
Siinä on framilla pitämisen paikka tälläkin palstalla.
En nyt sitä ihan noin tarkoittanut, miksikään ohjeistukseksi, se oli vain minun henkilökohtainen mielipide. Jokainen saa toki käyttää lainasanoja niin paljon kuin haluaa, niitähän on pilvin pimein ja lisää tulee jatkuvasti. Ja murresanatkin on toki tervetulleita ne mukavasti elävöittävät tekstiä ja jos joku ei ymmärrä tulkkeja kyllä aina löytyy, ja aika monesti olen itsekin joutunut googlesta etsimään murresanojen merkityksiä.
Hei Irene!
Mainitsemasi Stig Framåt oli oikeasti Ilkka Uotila, musiikkitoimittaja. Törmäsin äskettäin häneen lukiessani jotakin kirjaa. Joten hauska nimi ei ollutkaan oikea ”kasteessa saatu”. Joskus 1970-luvun lopulla hän soitti radiossa Tuomari Nurmion ”Kurja matkamies maan” -kappaleen sillä seurauksella, että jotkut pahoittivat kovasti mielensä ja Yleisradioon otettiin runsaasti yhteyttä!
Minäkin kiitän näistä selvennyksistä, mielestäni ne antavat
lisäväriä alkuperäiseen juttuun. Saamme tietää monta
seikkaa, jotka muuten jäisivät tutkailematta.
*
Itseltäni on jäänyt unholaan se seikka, että kun alkaa
tätä ikääkin jo olla, niin sellaiset sanat, jotka nuoruudessani
olivat yleisessä käytössä, ovat jo vaipuneet unhon yöhön.
Mukavahan niitä on ollut setviä, ainakin minun mielestäni.
Kävimme näyteikkunaostoksilla ja siellä oli aina jotain
fr…..eli tarosalla, eikä kun esillepantuna.
Eikä me enää niin umpiossa eletä, etteikö jotain vierasta
ja lainattuakin mukaan mahtuisi. En itse ainakaan kävisi
kritisoimaan kenenkään tekstejä. Antaa kaikkien kukkien
kukkia, kukkia vaan….. Näin toivoisin.
Telle sinun kirjoituksia on mukava lukea,osaat niin mukaansa tempaavasti kirjoittaa.
Taisinkin joutua nyt sanojen vangiksi.
Mutta lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon,
että tästä ei nyt sen enempätä. Kaustalaiselle
kiitokset kauniista sanoista. Tähän on hyvä lopettaa?
Ja jos ketä nyt ahistaa, niin päivään saa piristystä vaikkapa
goog… eikä kun näpyttelemällä asiasanan ”Kielikukkasia”.
Sieltä löytyy monta hauskaa töppäystä -oikeiden toimittajienkin –
tekemää.
Kuten kaikki olemme huomanneet, tänä päivänä niin kirjoituksissa, kuin puheissa käytetään vieraskielisiä sanoja. Myös murresanat elävöittää puhetta, sekä kirjoitusta.
Ehkä Lindfors ei ajatellut kommenttiaan loppuun asti. …” Mutta käyttäkäämme mieluiten suomenkielisten kanssa suomea.” Ei mikää julkaisu voi esittää tuollaista vaatimusta.
Jo kuusikymmentä luvulla pojanviikareina käytettiin sanaa framilla olo,
siis esillä olo. Tämä sana ei ole mikään uusi.
Kommentissa 7.3. klo 8.08 kehoitetaan
”käyttäkäämme suomea…..”
Värtsissä oli 9.9.2011 kirjoittamani tarina
”Kyökkiruotsia”. Se sai hyvän vastaanoton,
vaikka tuohon aikaan ei ollut juurikaan tapana
kommentoida julkaistuja juttuja kovin laajasti.
Eli Wärtsilän tehtaiden vaikutusta oli se, että
ruotsalaisperäisiä sanoja tunnettiin ja käytettiinkin
laajalti Värtsilän alueella. Eli kyllä ne ovat kuuluneet
aivan arkipäivään näillä seuduilla ja jokainen niiden
merkityksen ymmärtää vieläkin. Juuri tuo erilaisten
sanojen käyttö ja värikäs kieli viehätti minua erikoisesti
Värtsilän seudulla silloin ja vielä nytkin.
Eli rikoin nyt lupaukseni ja laitasin vielä tämänkin
kommentin. Vanhojen aikojen ja edesmenneiden
asukkaiden muistoksi olen niitä sanoja ja sanontoja
enimmäkseen käyttänyt.
En suinkaan itseni takia.
Olipa kiva lukee uudestaan Tellen tarina ”Kyökkiruotsia” kommentteineen
http://www.vartsi.net/2011/09/09/kyokkiruotsia/
Hyvä ”Kyökkiruotsia” – juttu oli nyt myöhemminkin luettuna.
Paljon sitä oli myös kommentoitu.