Sisähommia ja pakkas puuhia
Kuluvana talvena on ilmoja pidellyt siihen malliin ettei oikein tiedä itkisikö vai nauraisi. Syyspuolen oli niin mustaa ja märkää, että piti etsiä sisältä valoisampia ja kuivempia paikkoja kun ulkona ei oikein huvittanut oleskella. Lintujen talviruokinnan aloitin normaaliaikaan, vaikka talvi ei meinannut tullakaan. Laitoin ruokintapaikan niin, että voi ikkunasta tarkkailla lintuja. Ei siinä juuri lintuja käynyt, nekin varmaan odottivat talven tuloa jossain muualla. Oli niin märkää että keltasirkuille laitetut kaurat alkoivat itää ja vesisade pehmitteli tiaisten rasvapallot ja muruset tippuivat nurmikolle.
Vuoden vaihduttua tuli sitten viimeinkin oikein vanhanajan talvi eli lunta ja pakkasta ihan riittävästi. Sitten oli pakkasta niin paljon, että oli hyvä tekosyy jäädä sisälle mielipuuhiinsa eli lämmitellä leivinuunin kupeessa ja katsella lintuja. Ajattelin myös kirjoittaa Värtsiin jotain jos tulee jotain jutuntynkää mieleen. Kovalla pakkasella pirtin lämmittäminen puulla vei ison osan ajasta ja vei ajatukset niin polttopuihin että Värtsin muistelmien aiheeksi tuli kuin itsestään ”Ensimmäinen savottani”, joka julkaistiinkin hiljattain näillä palstoilla. Syyspimeällä ja joulua odotellessa kirjoittelin saunatonttujen tarinaa.
Luonto opettaa
Jo runoilija Eino Leino kehoitti ottamaan oppia linnuista ”Oi oppi ottakaatte joutsenista…”
Kun noita lintusia pitempään seurailee niin niistä saattaa itsekin oppia jotain, vaikka eivät joutsenia olekaan. Vein linnuille kauraa, auringonkukan siementä, talipalloja ja Kyrönmakkaran kokoisen pötkyn jotain linnuille tarkoitettua evästä sekä rikottuja maapähkinöitä.
Kaikki muut kelpasi, mutta makkarapötky ja talipallot eivät. Miksi? Luultavasti siksi, että ne olivat jäässä. Sain viisaan vinkin eräältä mummolta. Hän sanoi pitävänsä talipallot ja -makkarat yöt sisällä. Niinpä minäkin rupesin pitämään rasvapallot ja lintujen makkarapötköt yöt lämpimässä, sitten ne kelpasivat.
Vääränkokoiset pähkinät.
Liian pienet…
Ensimmäinen rikottujen pähkinöiden pussi loppui ja piti ostaa lisää. Seuraavaksi ostin pähkinärouhetta. Se oli kauppiaan mielestä parasta sorttia. Pähkinät olivat murskattu aika pieniksi ryyneiksi, karkeudeltaan rikotun ohraryynin kaltaista rouhetta. Ne eivät oikein käyneet kaupaksi paitsi närhille. Pienimmät tiaiset kuten sinitiainen, hömötiainen, töyhtötiainen ja kuusitiainen hakivat kyllä näitä ryynenä, mutta syönnistä ei näyttänyt tulevan mitään.
Kun seurasin näitä syönti – yrityksiä niin se meni suunnilleen näin; lintu vei jyvän oksalle ja yritti seisoa sen ryynin päällä ja nokkia sitä pientä pähkinän murua. Samalla oli kuitenkin nostettava toinen jalka jäiseltä oksalta ylös höyhenten lämpöön. Näytti siltä, että yhdellä jalalla ei sen pikku ryynin nokkiminen onnistunut ja olihan sitä toistakin jalkaa lämmiteltävä hetken päästä ja jyvä putosi maahan. Ja kun tuli nokkimisvuoro niin sai hakea uuden ryynin työstettäväksi. Ei ne maahan tippuneet ryynit menneet hukkaan vaan oravat, hiiret ja isommat linnut poimivat ne ihan mielellään.
Liian suuret..
Seuraavaksi ostin pilkkomattomia maapähkinöitä, joista osa oli haljennut itsestään puolikkaiksi niinkuin kahvinpavut. Seurasin kun talitiainen viskoi pähkinäputkesta jotain maahan. Ne olivat kokonaisia pähkinöitä, varmaan liian isoja ja ne olivat vain tiellä sopivan kokoisten etsinnässä.
Sitten rupesin itse tekemään veitsellä pähkinärouhetta päivän annoksen kerrallaan. Tuumin, että nyt saa kelvata. ja hyvin kelpasikin. Tosin pakkanenkin loppui.
Pakkasjakson aikana leikkasin myös isolla veitsellä rasvapallon tai pari päivässä pikku rouheeksi ja ripottelin maahan eri paikoihin kuten maassa olevan kauralyhteen päälle, lintujen joulukuusen alle ja erilliseen styroksilaatikkoon.
Elämä tukevalla pohjalla..
Joskus puhutaan, että elämä on tukevalla pohjalla tai huteralla pohjalla.. mitä sillä sitten tarkoitetaankin mutta silloin kovalla pakkasella kiinnitin huomion sellaiseen pikkuasiaan kuin maassa olevaan ihan pieneen risuun. Varsinkin nämä kaikkein pienimmät tiaiset oikein jonottivat päästäkseen sille pikku risulle pähkinän murua nakertamaan. Siitäpä älysin, että näinhän se on ihmisenkin elämän kanssa. Kyllä minäkin haluan että oma elämäni olisi kutakuinkin tukevalla pohjalla. Niinpä laitoin lintusillekin lisää ruokailuorsia ihan maan rajaan. Onhan se eri asia hypätä viisi senttiä kuin lentää kymmenen metrin matka.
Oravat
Vaikka oravat eivät suoranaisesti lintuja olekaan niin ne liittyvät kuitenkin olennaisena osana linnunruokintapaikkojen elämään. Aamuhämärissä ne tulevat ja alkavat etsiä parhaita makupaloja. Metallisessa putkessa olevat pähkinät kiinnosti niitä eniten, mutta luopuivat metallin puremisesta tällä kertaa ja siirtyivät tuhoamaan sitten jotain muuta.
Pienet valkopäät
Joskus meitä kävi ilahduttamassa pieni parvi pyrstötiaisia. Ovat hellyttävän kauniita. Niillä on valkoinen pää ja pitkä pyrstö. Niitä en muista ennen nähneeni. Lintukirja kertoi, ettei ne ole oikeasti tiaisia nimestään huolimatta vaan kuuluvat varpusiin. Kirja mainitsee myös, että tämä on ”silmälläpidettävä laji”. Kyllä me niitä pidimmekin silmällä. Silloin kun parvi pyrähti ruokapaikalle niin kaikki muut askareet piti unohtaa ja siirtyä silmälläpito tehtäviin.
Alpoaatos
Oksa olla pitää. Ja mielellään lähellä.
Joku orava kävi repimässä verkon talipallojen päältä ja haki koko talipallon syötäväkseen.
Rapsakka ulkosää. 25-35 pakkasta melkein päivä kuin päivä
Pyrstötiaset
Yöllä sisälämmössä olleet sapuskat kelpasivat hyvin. Talitiainen näyttää pähkinäputken äärellä millainen pähkinänmuru on sopivin.
Nämä “sarvipäät” saattavat olla kuusitiaisia
Olipa Alpo saanut hauskan tarinan arkisista askareista!
Niin, ja ne kuvat oli kaysottava useampaan kertaan,
Pitääpä korjata oma virhe ennenkuin toiset ehtii..
Eihän nuo alimmaisen kuvan tirpuset ole töyhtötiaisia vaan kuusitiaisia. Jokunen oikea töyhtötiainen kyllä kävi ilmoittautumassa, mutta mielessäni ”töyhtötiaiseksi” muuttui jokainen, jolla oli töyhtö päässä. Kuusitianen näkyy joskus nostavan tukan pystyyn. Minua harhauttaakseen kai.
Terkuin Alpo
Täydellinen tarina lintujen talviruokinnasta,käy vaikka oppaaksi.
Hieno kuva pyrstötiaisista.
Ja vielä Alpon päivän onnittelut viiveellä.Kai nautiskelitte ohrarieska kahvit Tiistaina 🙂
Olet hyvän jutun lintujen ruokinnasta kirjoittanut siihen liittyvine
kuvineen. Erinomaiset kuvat, joita olen selannut tässä useaan
kertaan.
En oman lintujen ruokintapaikan kuvaa ilkeäisi tuohon
vierelle pistää, on sen verran vaatimaton. Joitakin lintuja siinä
käy kuitenkin. Oravia ei ole tänä talvena näkynyt tässä meillä.
Alpon päivän onnittelut täältäkin, ei tule aina kalenteria katsottua
tarkkaan.
Laadukas kuvakokoelma.
Kiitoksia vain nimppari onnitteluista. Noista kuvista jotain ajatuksia.
Kyllähän kuvat ovat tärkeität lisät tarinassa, tai oikeammin kuvat ovat se tarina, jota tekstillä yritetään täydentää. Harmi vain kun nykyisellään toimittajalla ei ole aikaa sijoitella kuvia tekstiin, jonnen ne paremmin kuuluisivat. No nyvä kun edes näin. Toisen hankaluuden muodostaa kännykällä otetut kapeat ja korkeat pystykuvat. Näyttäisivät Värtsissä aika naurettavilta, ja joku ”viisas” selain kääntelisi ne automaattisesti pitkälleen. Minä olen niputtanut kännykän pystykuvista noita ylläolevia ”koosteita” Värtsiin paremmin sopiviksi vaakakuviksi.
Joku yksityiskohta
Kuvassa ”Tiaiset” vasemmanpuoleinen tintti on juuri mättänyt maahan liian suuria pähkinöitä ja ikäänkuin näyttää kuvaajalle millainen on pähkinän paras koko.
Makkarapötkyn yläpäähän on jätetty suojamuovista ”hattu”. Se on närhien kiusaksi.
Orava yritti aikansa purra pähkinäputken reikiä suuremmiksi, mutta sitten luovutti ja repi punaisen sipulipussin ja otti sieltä talipallon ja tuli tukevalle oksalle syömään. (Orava vasemmalla).
Alpo
Alpo, oletko pitänyt kirjaa, että kuinka paljon kuluu talvessa
siemeniä, pähkinöitä ja pötköjä, kun tarjottimet ovat noin
runsaasti katettu?
Oletteko kuullut sanontaa: tiainen tikun nenässä, ruotsiksi ruikuttaa…?
Kun katsoin noita kuvia, ovat tiaiset tosiaan ohuen tikun päällä istumassa.
Niistä kuvien sijoittelusta voisi mainita sähköpostissa miten ne haluaa, aikaa minulla kyllä on niitä väännellä, käännellä ja sijoitella. Tekstiin voisi vaikka kirjoittaa mihin kohtaan minkäkin kuvan haluaa ja minkä kokoisena, otan sen tekstin sitten pois julkaisussa. Ja senkin voi mielellään kertoa jos haluaa jonkun kuvan pienenä artikkelikuvana etusivulle jutun yhteyteen, siinä pitää vain huomioida jos kuvassa on paljon pieniä yksityiskohtia ei välttämättä oikein toimi. Mutta kiitos kommentista. Kun ei aina oikein tiedä miten kukin haluaisi kuvansa kun välillä tulee taas pyyntö, että kuvat laitettaisiin jutun jälkeen.
En ole syömisiä tilastoinut, mutta tavallisesti pari säkkiä auringonkukan kuorimattomia siemeniä menee ja kauraa myös pari kaupan pientä 15 kg? säkkiä. Talipalloja pieni sankollinen sekä yksi laihan sian nahka. Tosin sian nahkan söin ite perunalaatikkopedillä
Kiitos Sauli tiedosta. Tuohan on hieno asia. Sitä vain kun ei haluaisi teettää toimittajalla lisätyötä. Antaistko vielä ohjeen kuinka kuvatekstit lähetetään
Alpo
Myöhästyneet nimpparionnittelut minultakin Alpo! Ja kiitos mielenkiintoisesta ja kivasti kerrotusta tarinasta. Siitä aistii, että rakastat lintuja, niin hellää on huolenpitosi pieniä siivekkäitä kohtaan. Kiva kuvasarja myös lintuystävistäsi!
Kuvien sijoittelusta ja koosta toimitukselle pyyntö: Ei pystykuvia A-nelosen kokoisina. Eivät näytä hyviltä, ovat liian hallitsevia. Tässä jutussa ei ole tuota pystykuvaongelmaa, koska Alpo on hienosti yhdistänyt useamman pystykuvan vaakakuvaksi.
Laita kuvatekstit kuten tähänkin asti pääasia, että selviää mikä teksti, On mihinkin kuvaan kuten olet tehnytkin, laitan ne sitten sinne kuviin, tosin nyt oli tullut virhe jonka korjasin äsken.
Onko lukijoilla havaintoja noista valkopäisistä pyrstötiaisista? Täällä minun maisemissa ne on ihan uusia tuttavuuksia. Ja onko vinkkiä tälläisten pikkuisten ruokintaan?
Tuli mieleen nuo ”talven törröttäjät” eli pitkät pitkät kasvit jotka karistaa siemenensä hangelle. Jos sellaisia keräisi pihapiiriin. Onko kokemuksia?
Sisävuorossa voi lueskella vaikkapa kirjaa
Ari-Pekka Huhta: Talventörröttäjät, se
on ilmestynyt 2015.
Vaan jos karhunputkea (ukontorvea) ”haalii”
pihapiiriinsä, siitä on vaikea päästä eroon,