Jeron jäljillä

Koskaan aikaisemmin en ole tullut ajatelleksi missä Jeron kylä tarkaan ottaen sijaitsi. Kun minua pyydetiin syysretkelle Sortavalaan, tuumailin että siitä on otettava tällä reissulla selvää. Pyysin matkakumppaneiltani, että he näyttäisivät minulle kyseisen kylän sijainnin. Hämmästyksekseni sain kuulla, että he olivat saaneet toiseltakin taholta samansuuntaisen tehtävän. Heidän tuli etsiä tarkat koordinaatit paikasta missä Jero-Puikkolan kansakoulu aikoinaan sijaitsi!

Niin sumuinen on tie

Aamusumu oli niin sakeaa, että uutisten mukaan lentokoneetkin odottelivat nousulupaa Joensuun kentällä. Niiralaan ajellessani mietin, että onko Kaustan ja Värtsilän yllä leijuvalla sumulla kenties tekemistä Laatokan ja Jänisjärven vesistöjen kanssa? Kyytini tuli kuitenkin ajallaan ja sääkin selkeni heti kun olimme ylittäneet valtakunnan rajan. Nelikkomme voikin siis yhteen ääneen todeta, että ”Päläkjärvellä paistaa aina aurinko!”

Mutta eipäs unohdeta sitä Jeron kylää! Se on ollut vanhan kartan mukaan seuraava kylä Puikkolan jälkeen Värtsilästä päin tultaessa (nykyinen Puikkola on laajempi käsite). Koulu on sijainnut Linnunvaaran hoviin ja Jänisjärvelle menevän tien haarassa. Jotain raunioita on kuulemma vielä jäljellä, mutta nyt horsmikko, kulokko ja lepikko olivat niin sakeita, että sama kuin olisi etsinyt neulaa heinäsuovasta. Päätimmekin jatkaa matkaa ja tutkailla virstanpylväitä 12-15 vielä paluumatkalla.

Love story

Sortavalassa suuntasimme ensimmäiseksi Taruniemeen Winterin huvilalle. Halusimme nähdä, mitä kaikkea siellä on tapahtunut edellisen käyntimme jälkeen (Winterin talvea/Värtsi 27.11.14). Tapahtunut oli, jopa sinne johtava mutkainen hiekkatiekin oli päällystettu asfaltilla. Luxus-rakennukset olivat valmiita, ainoastaan sisääntulon läheisyydessä tehtiin vielä maansiirtotöitä.

Hieman arkana kurkkailimme uudenuutukaisen ravintolan lasiovista sisälle. Sitten päätimme, että rohkea rokan syö, ja eipä aikaakaan, kun istuimmekin jo pyöreässä näköalapöydässä Laatokalle tuijotellen. Myös naisten käsilaukut saivat omat ”pilkkijakkaransa”, niitä ei näin tasokkaassa paikassa sopinut laskea lattialle!

Ruokalista oli venäjäksi, mutta saimme sen verran tolkkua, että tilasimme florellia a la Karelia. Kotvasen saimme odotella annoksiamme, mutta mikäs oli odotellessa. Taustamusiikkina soi tunnelmallista (länsimaista) elokuvamusiikkia ja Laatokan laineet liplattivat melkein kosketusetäisyydellä. Ruoka oli todella herkullista. Hieman kyllä ihmettelimme, oliko kala kypsennettykin niissä ruskeissa paperipusseissa joissa se meille juhlallisesti tarjoiltiin. Lukijoilla on varmasti monenlaisia gurmee-kokemuksia. Itse en ole ollut koskaan ennen tilanteessa, jossa valkohanskainen miestarjoilja viiltää paperipussin taitavasti kuin kirurgi ja sisältä paljastuu höyryävä kalafile kasvissuikaleiden peitossa!

Kaikki oli niin täydellistä, että ehdin jo laskeskella mielessäni, kuinka paljon jakkaralla nököttävässä veskassani on ruplia. Huoli oli aiheeton! Ruoka oli todella edullista, kotisuomessa olisi ehkä saanut kunnon pitsan sillä hinnalla. Ruokailun jälkeen menimme vielä eri rakennuksessa sijaitsevaan resepsuuniin kysymään josko saisimme nähdä joitakin huoneita. Ei, emme aikoneet jäädä yökunssiin. Olimme vain ottamassa selvää tulevan kevään valkovuokkomatkan majoitusmahdollisuuksista. Meille esiteltiinkin hotellihuoneita, mökkimajoitusta sekä hostels-huoneistoja. Varustetaso oli kuitenkin niin huikea, että saattaapi käydä niin, että matkan hinta tulisi yhden yön takia liian tyyriiksi.

Luona penkin on puu ja puistotie

Winterin jälkeen olimmekin aivan kypsiä. Oli huilattava hetki Sortavalan keskuspuistossa istuskellen. Toinen miehistä lähti hankkimaan moottorisahanosia, toinen kertoili meille kuinka hän istui pikkupoikana tässä samaisessa puistossa jossa silloin sijaitsi myös tori. Torin laidalla oli ollut kirjakauppa josta hän oli käynyt ostamassa itselleen joitakin poikien kirjoja, taisihan siinä olla mukana jokin ”Outsiderkin”. Eipä taitaisi nykyajan pikkupojat kaupunkiin päästyään suunnata aivan ekana kirjaostoksille!

Vaan meidän oli jo korkea aika suunnata kohti kotiamme. Paluumatkalla oli tietenkin vielä muutamia pysähdyksiä: Tyttöjen kauppa Ruskealassa, Pälkjärven hautausmaa, kanttarelleja myyvät mummot….Ensimmäisen kerran kuulin, että Pälkjärven sankarivainajien hautausmaalle olisi haudattu myös kahdeksan saksalaista sotilasta.

Jeron pusikoita emme enää kuitenkaan jalkautuneet tarkastelemaan. Kun starttasimme taxfreen pihalta saimme rankan vesikuuron niskaamme. Sade peitti siis Jeron jäljet.

Teksti: Tellervo
Kuvat: Unto Kortelainen