lokakuu 2015

Ajankohtaista, Lukijoilta

Värtsilän VAPEPA ilta

Värtsilän metsästysmajalle oli kokoontunut melkein tupa täyteen kuulemaan Vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta. Laajamittaiset kutsut oli lähetetty mm reserviläisille ja metsästäjille. Myös kaikki muut kiinnostuneet toivotettiin tervetulleeksi, joten minäkin työnnyin kuokkavieraaksi kuuntelemaan. Hitaasi hyvä tulee Kari Sarkkinen teki vankalla rutiinilla Vapepaa tututuksi. Eihän asia yhdessä illassa tule tutuksi, mutta antaa askelmerkkejä siihen mistä on kysymys. Asia ole värtsilässä ihan uusi koska 1980 […]

Lukijoilta

Seurakunnalle tuumattavaa

Kirkollisissa ilmoituksissa kerrotaan, että su 1.11. jumalanpalveluksen jälkeen on tuumaustalkoot luottamushenkilöille. Mitä mieltä, värtsiläiset, olette, voisimmeko tarjota valoaihetta tuumattavaksi. Se sopisi tilaisuuteen, jonka tarkoitus on tuumailla piispantarkastuksessa esille tulleista asioista, ja olihan piispantarkastuksen merkittävä osuus Värtsilän kirkossa. Ei varmaankaan sattumalta! Tuumauksen aihe: Värtsilän kirkon valaistus kahdella led-valolla ja Leminrinteen hautausmaan keskusristin kolme valolyhtyä. Olen ymmärtänyt, että niiden käyttö lähes

Rajavartiolaitos

Pohjois-Karjalan rajavartiosto tiedottaa

Henkilövaihdos Pohjois-Karjalan rajavartiostossa 1.11.2015. Niiralan rajatarkastusaseman päällikkö vaihtuu Niiralan rajatarkastusaseman päällikkönä aloittaa yliluutnantti Matti Kettunen 1.11.2015 lukien. Kettunen toimi aikaisemmin rajavartioston esikunnassa tutkinnanjohtajana. Kettunen on toiminut aiemmissa tehtävissään kouluttajana rajajääkärikomppaniassa ja vartioupseerina silloisella Värtsilän rajavartioasemalla. Nykyinen rajatarkastusaseman päällikkö kapteeni Heikki Juntunen siirtyy 31.10.2015 eläkkeelle.   Lähde: Pohjois-Karjalan rajavartioston tiedote 29.10.2015

Kirja-arvostelut

Lintulaudan elämää

Tuhansia vuosia pihalinturuokintaa Muitakin kuin talitinttejä Lintulautavieraat linssiin Mauri Leivo: Lintulaudan elämää, Opas talvisten pihalintujen tarkkailuun, Docendo 2015 Ennen vanhaan, kun ihmiset asettuivat pysyvästi rakennuksiin, ruokittiin jo ahkerasti pihalintuja. Joskus tietysti niistä sai ruuan lisää, toisin kuin nykyisin. Tämän päivän linturuokkijat ottavat mieluusti kameran esille ja räpsivät kuvia lintuvieraista. Erityisen paljon kuvattu on talitiainen. Mutta myös sinitiainen, pikkuvarpunen, urpiainen, mustarastas,

Lukijoilta

Sunnuntain puuttuvat päiväkahvit

Vuosi sitten lokakuun loppupuolella oli rapsakoita pakkasia ja talvinen sää. Heräsin sunnuntai aamuun hyvillä mielin, oli ollut niin mukava lauantai­-ilta. En olisi halunnut vielä herätä, olisi ollut niin mukava torkkua ja katsella valveunia. Silloin muistin, että olin päättänyt tänään mennä Värtsilän kirkkoon Jaana ja Olli­Pekka Sistosen iltapäiväkonserttiin. Torkkumiset oli hylättävä ja nopsasti valmistautumaan. Säätiedotus uhkaili

Lukijan kuvat, Lukijoilta

Syysterveiset

Tervehdys kuvin! Oravakin ihmeissään, mitähän nuokin ovat? Ovat ainakin lystikkäitä, ihan hymyilyttää. Ovat kuin heidänkin penskat, villejä. Myö otettiin pari kisua lisää,kun tuo Mikki-kisu näytti niin yksinäiseltä, välillä kuljeskeli vaan pihamaalla ja nauku, ikävöi kaveriaan Miisukissaa joka kuoli kesällä vanhuuteen monien sairauksien vaivaamana. Nämä uudet tuholaiset kyllä viihdyttävät meitä ja Mikkiä kun jaksas vain pyytää

Ajankohtaista

Talviaikaan

Kelloja siirretään talviaikaan su 25.10.2015. Talviaikaan siirryttäessä kelloja siirretään tunti taaksepäin – klo 04:00 -> 03:00. Siirto tapahtuu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Nykyajan digitaaliset laitteet siirtävät pääsääntöisesti itse itsensä yön aikana vastaamaan uutta aikaa, mutta joudumme silti muuttamaan manuaalisesti monen kellonajan ajantasalle, esim. herätyskelloissa. Kesä- ja talviaikojen muistamisessa helpottaa yksinkertainen muistisääntö: aina kesään päin.

Lukijoilta

Eläkeliiton Värtsilän yhdistyksen syyskokous

Keskiviikkona 21.10. kokoontui Eläkeliiton Värtsilän yhdistys syyskokoukseensa seurakuntakotiin. 101 jäsenisestä joukosta paikalle oli saapunut viidesosa eli parikymmentä aktiivia. Mukana oli myös piirin uusi toiminnanjohtaja Senja Lappalainen. Kokouksessa valittiin uusi puheenjohtaja. Aune Törrönen siirtyi varapuheenjohtajan paikalta puheenjohtajaksi, Irma Suihkon jatkaessa sihteerinä. Toimintasuunnitelmasta päätettäessä aisti innostusta. Edessä on muun muassa valtakunnalliset laulujuhlat Joensuussa. Vapaaehtoistyön merkitystä korostettiin, samoin

Ajankohtaista, Värtsi - Värtsilän verkkolehti, Värtsilän Pitäjäyhdistys ry

Vahvistusta Värtsin toimitukseen

Hyviä uutisia Värtsin lukijoille! Värtsin toimitus on saanut vahvistusta. Sauli Lindfors aloittaa Värtsilän Pitäjäyhdistys ry:n palkkaamana työntekijänä toimittamaan Värtsi verkkolehteä marraskuun alusta. Värtsin päätoimittajana jatkaa vuoden loppuun Eira Varonen. Vuoden 2016 alusta verkkolehdestä vastaavana päätoimittajana toimii Värtsilän Pitäjäyhdistys ry:n puheenjohtaja Matti Jaatinen. Eira on luvannut olla Saulin tukena ja turvana niin pitkään kuin on tarvetta, sekä

Ajankohtaista

Hämärätori, hämäriä puuhia ja kyykkää

pe 23.10. klo 16–19. Koko perheen ohjelmallinen iltatoritapahtuma historiallisella Nymanin museoalueella. Luvassa hämäriä puuhia, erityisesti lapsille, sekä valoja ja varjoja. Ilmaiset toripaikat, omat pöydät ja kohdevalot mukaan. Kahvio. Värtsilän Pitäjäyhdistys osallistuu tapahtumaan esittelemällä vanhaa karjalaista kyykkä-peliä, järjestämällä kyykkä ottelun yhteistyössä Värtsilän Kisan kanssa. Tervetuloa tutustumaan ja osallistumaan peliin. Pitäjäyhdistyksellä myyntipöytä, myynnissä kevätkääryleitä vaikka kotiin vietäväksi.

Lukijoilta

Varisseet lehdet

Tänä syksynä maahan varisseet lehdet sai rapsutella hyvän sään aikaan pois kun oli niin pitkä poutajakso. Suurella muovilla tai kevytpeitolla on helppo vetää lehtikuormia nurmikkoa pitkin jonnekkin loppusijoitus paikkaan, vaikkapa ensikesän kurpitsapenkkiin. Alpoaatos

Lukijoilta

Perunannostoloma

Hädin tuskin ehti koulutyö pyörähtää käyntiin silloin Vanhaan Hyvään Aikaan, kun koululaisia odottikin jo viikon mittainen perunannostoloma, ainakin ns. maalaiskouluissa. Se taisi olla eri ikäisillä eri pituinenkin, alakoululaisilla vain pari päivää, mutta yläkoululaisilla jopa viikon tai kaksikin. Ammatiin valmistavissa oppilaitoksissa lomaviikkoa kutsuttiin karvalakinvaihtoviikoksi. Nykyisin puhutaan syyslomasta. Lehdet ja mediat haastattelevat koululaisia jo etukäteen lomanviettotavoista, mennään

Tohmajärven seurakunta

Kirkolliset ilmoitukset, viikko 43

To 22.10. Perhekerho srk-talolla klo 9.30-11. Su 25.10. Rippikoulutyön kirkkopyhä. Messu srk-talossa klo 10, Lappalainen, Perälä. Messun jälkeen lyhyt infotilaisuus vuoden 2016 rippikouluista. Filiapiiri Kukkosella Purtovaarassa klo 18. Ma 26.10. Kaiku-kuoron harjoitukset srk-talolla klo 16.30. Ke 28.10. Lastenkirkko Menninkäisessä (Risteessä) klo 10, Happonen, Perälä. ”Onko mitään uutta syövässä?” – yleisöluentotilaisuus srk-talolla klo 18, ylilääkäri Eeva-Kaisa

Ajan patinaa, Lukijoilta

Uudenkylän maamiesseuran venekurssi 29.3 – 11.4.1967

VENEKURSSIN VAIHEITA Talavipakkasten paukkuissa lumituiskun tuimain tuivertaessa saimma viestin vuotetun, kauvvan aikoo uotetun, venekurssista sanoman. Jos vuan löytyis halukkaita, puatin tekkoon innokkaita, ni’ kohta kelepo urroon lailla upouuvella venneellä. Lauvvat hienot hankkittihin, kuivaamahan kannettihin. Kuka puljas ommaan tuppaan, kuka anto toisen mukkaan. Kuka survo kammarihin. Päivä oltiin höyleemässä Tohmajärven pitäjässä. Kotona pelekäsi jo emännät, minne katos armaat isännät? Pitkään kun viipyivät. Suapui lauvvat höylättyinä. Piästiin viimen ahertammaan, kehikkopuuta rakentammaan, kokkaviäree muotoillemmaan. Nikkaria sitten touhus monta, ei kai kettään ihan avutonta. Vasara heillä koprassa pysyi, työ ussein hermoja kysyi, räjähtänyt ei kukkaan.

Ajankohtaista, Tohmajärven seurakunta, Värtsilän Pitäjäyhdistys ry

EU:n ruoka-avun jakelu aloitettu Tohmajärven kunnan alueella

EU:n ruoka-avun tavoitteena on edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta Euroopan unionissa ja vähentää köyhyydessä ja syrjäytymisvaarassa elävien ihmisten määrää. Erityistavoitteena on lieventää köyhyyden pahimpia muotoja tarjoamalla aineellista tukea. Valmistelusta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. EU:n komissio on hyväksynyt kansallisen toimenpideohjelman 2014–2020, jonka toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä vastaa Maaseutuvirasto, Mavi. Suomessa vähävaraisten avun toimenpideohjelmassa keskitytään yksinomaan lieventämään vähävaraisimpien ihmisten ruoan

Lukijoilta

Syksyn herkkuja

Aurinko paistoi ja kaunisti ruskamaiseman entistäkin kauniimmaksi. Oli melkein pakko laittaa nuotiotulet ja keittää ulkona  sunnuntain päiväkahvit. Sanonta ”nälkä kasvaa syödessä” piti taas paikkansa. Ei se vanha tapoihin tottunut elimistö pelkkään kahviin tyytynytkään vaan rupesi mieluilemaan räiskäleitä. Pinaattia ei  löytynyt enää kasvimaalta mutta  mangoldia on vielä runsassti. Siispä pinaattiletut mangoldista. Ensimmäisen kuksallisen ja -letun jälkeen

Lukijoilta

Ruskaretki

Ihan hyvältä lokakuinen sää näytti. Valo ja pihapuiden värikylläisyys tunkeutuivat huoneeseen raollaan olevien sälekaihtimien siivuttamina. Ei niin värisokeaa ihmistä voisi olla, joka ei huomaisi syksyn värien täyteläistä punaa vaahteran lehdissä tai marja- aroniassa. Rantakoivu sen sijaan pitkitti lehtiensä pudottamista aina lumentuloon saakka. Läheinen tervaleppä ei välittänyt säilöä lehtivihreäänsä muiden puiden tavoin kevään uusia koitoksia varten,

Scroll to Top