Vuosi sitten lokakuun loppupuolella oli rapsakoita pakkasia ja talvinen sää. Heräsin sunnuntai aamuun hyvillä mielin, oli ollut niin mukava lauantai-ilta. En olisi halunnut vielä herätä, olisi ollut niin mukava torkkua ja katsella valveunia. Silloin muistin, että olin päättänyt tänään mennä Värtsilän kirkkoon Jaana ja OlliPekka Sistosen iltapäiväkonserttiin. Torkkumiset oli hylättävä ja nopsasti valmistautumaan. Säätiedotus uhkaili huonoa ajokeliä joten oli vaihdettava autoon talvirenkaat. Nopea hörppäys aamukahvia ja kiiruusti auton kimppuun. Olen tottunut nautiskelemaan pari mukillista aamukahvia joten nyt jäi paljon kahvivajetta.
Renkaiden vaihto onnistui ja ehtisin Värtsilän konserttiin, ellei tule matkalla mitään ongelmia. Kahvin puute jäi kyllä hiukan vaivaamaan. Matkalla virittäydyin konserttitunnelmaan kuuntelemalla radiosta harrasta kuoromusiikkia. Ohjelmassa oli sellaisiakin lauluja mitä Teuvo Tikan aikaan Värtsilän kirkossa laulettiin. Nyt Teuvon Jaana tytär miehensä kanssa tulevat esiintymään Värtsilässä.
Kirkko oli kolea mutta tunnelma oli lämmin. Toppavaatteissa tarkeni kuunnella, mutta ihmettelin kuinka esiintyjät tarkenivat kevyessä vaatetuksessaan. Konsertin aikana pieni vilu tarttui elimistöön talvivaatetuksesta huolmatta. Nyt kotiin nopeasti kahvin keittoon.
Tiputuksessa
Aikaisemmin kesällä olin todennut, ettei kaivosta tule vettä, eikä tullut nytkään. Joko kaivosta on vesi loppunut tai pumppu on rikki. Muistin kyllä asian, mutta en välittänyt koska olin puolukkareissulla jättänyt Kukkolammesta haettua vettä pulloihin. Nyt vesipullot olivat umpijäässä. Ihmekös tuo kun sisällä oli 5 c pakkasta. Porin Matti alkoi tunnin savuttamisen jälkeen lämmittämään ja oli toiveita saada kahvit kiehumaan. Lämmitin käsien välissä vesipulloa ja sain vettä sulamaan muutamia tippoja kerrallaan. Tiputin ne vesitipat kuumumaan kattilaan kaminan levylle. Kun vesitilkka kuumui niin kaadoin sen takaisin pulloon. Kuuma vesitilkka sulatti jäätä paremmin kuin minun viluiset kädet. Näin sula vesitilkka suureni pikkuhiljaa, mutta kahvin himo paljon enemmän. Jossain vaiheessa vettä oli jo puoli kattilallista. Saisin viimeinkin kahvit.
Vilkaisu Värtsiin
Jätin veden kuumumaan. Nyt olisi hetki aikaa istahtaa ja vilkaista Värtsin viimeiset uutiset. Telle oli kirjoittanut jutun ”Mie vai Mä”. Sitä oli mukava lueskella. Kahvihammasta kolotti, mutta tämä juttu piti lukea. Ja kommentit tietysti myös. Niitä lukiessa kahvintuska unohtui hetkeksi, tai ehkä pariksikin, koska katsoessani kattilaan siellä ei ollut enää tippaakaan vettä. Vesi oli kiehunut tyhjiin ja kattilan pohja oli palanut mustaksi. Minulla ei taaskaan ollut yhtään tippaa sulaa vettä. Ja olin sulatellut sitä ainakin tunnin.
Saunan huumaa
Oli jo pimeä. Oli unohdettava kahvi ja laitettava sauna lämpiämään. Saunassa oli edelliseltä reissulta jääneitä tippuvesiä. Nekin olivat tietysti jäässä mutta ne sulavat koska on pakko. Lisäsin puita vuorotellen vinttikamarin Porin Mattiin ja saunan uuniin. Vein kännykänkin saunalle mukaan. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka viikon ainut puhelu tulisi juuri saunassa ollessa. Ei tullut puhelua, mutta viesti tuli, mutta enpä nähnyt lukea kun puhelin oli huurussa, niinkuin silmälasitkin. Saattoi olla tärkeäkin. Piti käydä tuvan vintillä lukemassa viesti. Toivottivat tervetulleeksi Venäjän viestiverkkoon. Onhan se hyvä kun joku muistaa. Oli mukava kylpeä oikein kunnolla ajan kanssa vailla mitään kiirettä. Paistella makkaraa ja leipäpalasia kiukaan yllä.
Vettä on tulta ei
Saunomisen aikana muut vesipullot olivat jo sen verran sulaneet kuuman kaminan vierellä, että pääsisin viimeinkin kahvin keittoon. Mutta voi huokaus, tuli oli sammunut jo ajat sitten ja lieden keittolevy oli kylmä. Tuli pitäisi rikitellä uudelleen, mutta ei ollut enää puita. En lähde enää saunanahkalla pimeään liiteriin hapuilemaan. Olkoon.
Elämälle kiitos
En jäänyt pikkujuttua murehtimaan. Huone oli lämmin ja kylpeminen raukaisi sopivasti. Upposin nojatuoliin nauttimaan elämästä täysin siemauksin. Olin kiitollinen elämälle kaikesta siitä hyvästä mitä olin saanut. Sain nytkin olla omassa syntymäkodissani suhteellisen terveenä. Sen lajin herkkua ei monillakaan ole. Radiosta tuli jotain hyvää musiikkia. Kuuntelin sitä oikein silmät kiinni. Oli hiukan kylmä. Katsoin kelloa melkein 2 !! No ei ihme että on vilu. Olin torkahtanut istuallaan muutaman tunnin. Huone oli jäähtynyt ja kahvi edelleen keittämättä. Oli varmaan jossain korkeammalla taholla päätetty, ettei minun tarvitse aina kahvia saadakaan. Siihen oli nöyrästi tyydyttävä. Laitoin topakasti vaatetta päälle ja nukkumaan ihan oikeasti sänkyyn.
Maanantaina heräsin myöhään ja keitin sähkökeittimellä kahvit. Hyvin kelpasi sekin vaikka ei ollut nokikahvia. Yöllä ei tullut mieleen että kahvin voisi keittää sähkökeittimelläkin. Monet kuulemma tekevät niin.
Alpoaatos
Olis jo kiirus allasjumppaan, mutta pakko oli
tarkistaa milloin olen kirjoittanut tarinan
”Mie vai mä”? Kyllä se on Pussinpohjan Masan
mainiota tekstiä.
Terveisin Telle teenjuoja
Katos vaan.. niinkö se oli. Ei pitäisi luottaa huonoon muistiin. Hyvä juttu jäi mieleen, menihän osittain sen vuoksi kahvivedet -ja kattila.
AlpoA
Olipa sattumuksia kerrakseen. Milloinkahan saatais taas Pussinpohjan Masalta juttua?
Kolme tulta tuvassa: hellassa, uunissa ja takassa. Ulkoilman 5 miinusastetta seinän takana. Purkissa vielä vähän murokahvia. Panenko pannun hellalle vai avotakan tulelle vai käännänkö sähkönappulaa vedenlämmittimessä. Hyvinvointielämän tärkeitä ongelmia?
Huomenna aion mennä Värtsilän kirkon seurakuntakotiin lähetyksen päiväkahveille. Sellainen tarjonta on vielä täällä olemassa. Kiitos aktiiveille, joiden intoa ei ole sammutettu eikä keskittämisen ideologialla ohjailtu. Ja seinällä lämmittää Mantsinen Groupin lahjoittama ilmalämpöpumppu.
Kirkon ulkovalaistus on sammutettu. Mutta ei sitä päivällä tarvitakaan. Seurakuntakodin portaiden yllä palaa lamppu yötä-päivää – ainakin muutama päivä sitten paloi. Siinä olisi säästökohde vaikkapa lähetyksen hyväksi, apuna nyky tekniikan keinot.
Alpoaatos kertoo kokemastaan syntymäkodissaan, siis täällä Värtsilässä. Minä mietin menoa synnyinpaikkakunnallani, Värtsilän pitäjän Kaustajärven kylässä, Tohmajärven kunnassa ja seurakunnassa. Keitän kahvia ja kehtaan vielä vähän ajatellakin kotiseudun asioita. Mutta ei hyvältä näytä.
Kahvivesi on nyt kuumaa. Panen mukiin murokahvia, Mantsisen Veijon hunajaa ja arkimaitoa. Pussissa on vielä pari pikku leipää väärässä paikassa olevan rajan takaa flikkain kaupasta. Vsheevoo haroosheva!
Eilen oli pöytä koreana ja makoisat kahvit Viinijärven suunnalla.
Terveiset sinne kotijoukoille myös!
Kävin äsken viidakkoveitsen kanssa kurpitsan kimppuun, josta
oli taannoin kuva Värtsissä.
Täällä meillä on usein myrskyllä ja ukonilmalla pitkiäkin sähkökatkoja,
joten puuhella on silloin käytössä kätevä.
Tässä tarinassa on sielu.
”Oli mukava kylpeä oikein kunnolla ajan kanssa…”,
”Upposin nojatuoliin nauttimaan elämästä täysin siemauksin”
Nämä ovat niitä onnenpipanoita joista Lavin Vepakin laulaa.
Tuota eufoorista tilaa ei voi rahalla ostaa eikä härpäkkeillä saavuttaa.
Kiitos kokemuksen jakamisesta 🙂
Itse opettelin Hotelli Joessa tekemään kahvia kapselikeittimellä vai mikä se on mimeltään. Kuului huoneen hintaan. Huoneessa oli jääkaappi ja siinä juomia mutta makkarat olisi pitänyt tuoda mukana kyliltä. Siinä rannassa oli nuotiopaikka ja jopa tulet missä olisi voinut makkarat lämmittää.
Uusimpien tietojen mukaan makkarakin on vaarallinen elintarvike, että siinä mielessä hyvä ettei sitä ole Värtsilässä myytävänä.
Ehkäpä se niin on että Värtsilässä nauttivat paikalliset ja Värtsilässä syntyneet. Turistit eivät niinkään. Ja kirjoituksiin voi nautintoa lisätä ja jopa keksiä tarinaa.Ei näiden saunajuttujen tarvitse oĺla edes faktaa. Se kyllä on ettei makkaraa saa. Eikä juuri muutakaan. Valitettavasti . Mutta eipä se haittaa.Rajan takaa saa…..niin bensaa kuin syötävää.
Niiralassa, rajan läheisyydessä, on RAJAPYSÄKKI – Cafe & Kauppa, jossa myydään lounasruokaa, pizzaa, hampurilaisia ja elintarvikkeita.
Kyllä ihmisellä saa ilonaiheita, jopa nautintojakin olla, vaikka ei omasta mielestään suoranaisesti makeaa elämää viettäisikään. Jopa Värtsilässäkin. Tosin valtaosa ”makean elämän” mahdollisuuksista sieltä onkin ulostettu tavalla tai toisella pois. Voi olla, että muitakin hyväksyttäviä nautintoja kuin sauna ja syöminen on, mutta eipä tule äkkiseltään mieleen. Varsinkin kun minun osoitteessani telkkari ei näy eikä netti toimi. Vuosi sitten mokkulalla saattoi vielä Värtsin lukea, mutta nyt 4G:n tultua ei.
Tuo saunajuttu ja saamatta jääneet kahvit ovat totta. Juttu löytyi vahingossa vuoden takaisista sähköposteista.
Alpo näyttää vaan naatiskelevan, vaikka kolmas osa Punkaharjun suunnalta on yhä polkematta 😉
Elähän hermostu Sakari. Värtsilän pojat ovat aika pahasti jumissa särkyneen tietokoneen sokkeloissa. Voi olla, että heidät löydetään tai sitten ei. Siellä ovat tuhannet kuvat ja monet muutkin tarinat. Pietään peukkuja.