Perunannostoloma

Perunakellari2

Vanhassa kellarissa on sisäpuolella kiviseinät ja kivinen katto/kuva MH

Hädin tuskin ehti koulutyö pyörähtää käyntiin silloin Vanhaan Hyvään Aikaan, kun koululaisia odottikin jo viikon mittainen perunannostoloma, ainakin ns. maalaiskouluissa. Se taisi olla eri ikäisillä eri pituinenkin, alakoululaisilla vain pari päivää, mutta yläkoululaisilla jopa viikon tai kaksikin. Ammatiin valmistavissa oppilaitoksissa lomaviikkoa kutsuttiin karvalakinvaihtoviikoksi.

Nykyisin puhutaan syyslomasta. Lehdet ja mediat haastattelevat koululaisia jo etukäteen lomanviettotavoista, mennään eläinpuistoon, kylpylöihin, matkustetaan jopa ulkomaille saakka. Joka tapauksessa mennään jonnekin. Mitä tuuminee pieni koululainen, jonka perheellä ei ole tilaisuutta lähteä mihinkään….

Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa

Appiukko oli käyttänyt usein lausetta ”Lähtö ei sais’ olla vaikeeta”. Hän oli todennut näin sellaisissa tilanteissa joissa lähtö todellakin oli vaikeaa tai jopa vastenmielistä. Lähdettävä oli kuitenkin. Kuten meidän siirtolaistenkin lopullinen lähtö kotoamme syksyllä 1944. Mielenpohjalle on jäänyt häilymään pimeä ja kylmä syksyinen ilta. Koko väki oli nostamassa perunaa jossain suurella pellolla. Koska äidin ja mummonkin oli ilmeisesti pakko olla mukana, pyörin minäkin, vajaa kaksivuotias, siellä jaloissa. Lopulta joku armahti ja kantoi minut sisätiloihin ja ryhtyi viihdykkeekseni lukemaan uskonnollista kuvakirjaa, sellaisiahan lastenkirjat tuolloin enimmäkseen olivat. Kirjassa oli laulu Mustasta Saarasta. Minusta se oli kaunis laulu. Nykyisin tuosta ”Mustasta Saarasta” on tehty pro gradu -tutkielmakin, joten eipä se sattunutkaan olemaan mikä laulu hyvänsä.

Opinteillä oppineita Suomessa on suuria

Utran puukoulun pihassa oli perunapelto jossa kasvatettiin perunat koulun keittolan tarpeisiin. Samalla palstalla lie olleet opettajienkin perunavaot. Me alakoululaiset olimme katsomassa, kun yläluokan pojat kylvivät perunat keväällä ja nostivat ne sitten syksyllä. Talkoilla perunat sitten raahattiin tontin reunaman maakellariin. Talkoilla menimme myös Utran vaarojen rinteeseen puolukkametsään. En muista, sainko omaa peilariani täyteen, vai täydennettiinkö se kotona. Joka tapauksessa Kale, joka oli koulun paras urheilija, oli tietenkin myös paras puolukankerääjä. Opettaja sanoikin, että kotiin lähdetään sitten, kun Kalen ämpäri on täynnä.

Kaustajärven koulun perunannostolomasta puoliso sanoo, ettei siitä oikeastaan muuta jäänyt mieleen, kuin että se oli työloma. Maalaistaloissahan oli monen sortin ulkotöitä syksyisin. Yhtenä syksynä oli sattunut niin sateinen viikko, että loma oli mennyt lomailuksi, eli tupa hommiksi. Kaustan koululla ei hänen muistinsa mukaan ollut keittolaan tarkoitettua perunamaata, vaan täysinäisiä perunasäkkejä piti viedä koululle kylän eri talouksista.

Vaik’ ei riennä riemuksemme leipä miesten maatessa

Kun olimme ensimmäistä vuotta naimisissa, puoliso lähti karvalakinvaihtoviikolla Kaustalle hakkaamaan äidilleen halkoja. Paluuiltana odottelin häntä ikävissäni torin laidan linja-autoasemalla. Jostain syystä Ruposen Ruskee oli ainakin tunnin myöhässä. Kun auto vihdoin tuli, käveleksimme käsikädessä kohti asuntoamme. Lähtiessäni olin jättänyt perunasopan hiljalleen muhimaan sähkölevylle. No, se keitto oli sitten entinen, kuin myös ainoa kattilammekin. Onneksi pahempaa ei päässyt tapahtumaan.

Silloin siis unohtui kattila liedelle. Tätä kirjoittaessani vallan unohdin, että meillähän on viikon kestäneestä syysloma-vierailubuumista jäljellä vielä yksi lomalainen, ei tosin koulusta vaan armeijasta. Täytyykin säikäyttää poika huutamalla ”komppaniassa herätys!”

Eilen juttelimme kuinka rentouttavia ovatkaan sellaiset päivät kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Voi hyvällä omallatunnolla lojua sohvalla ja hiipparoida koko päivän pyjamassa jos siltä tuntuu. Täällä mummolan lomakohteessa se on sallittua.

Teksti: Tellervo

Väliotsikot: Laulu Suomessa/Jaakko Juteini, 1816

Share

19 comments for “Perunannostoloma

  1. Maamme Lippulaulu – Arvon mekin ansaitsemme – Juhannus Turku 2015

    https://www.youtube.com/watch?v=LqsUGg5bB9g

    Tellervon perunannostoloman juttuun sopinee sarja isänmaallisia lauluja ja kesäisiä kuvi Turusta.

    Kaikkea sitä sattuu rakkauden tähden, keittokin unohtuu ja kiehuu kuiviin.

  2. Minä muistelin syyslomaviikolla, että silloinen perunannostoloma on
    ollut aikaisemmin, koska meitä lapsia tarvittiin siellä perunamaalla töissä.
    Ei ollut noita perunannostokoneita apuna vielä silloin, ei ainakaan kaikilla.

    Samoin meidän lasten oli kerättävä koululle talven puolukat, mutta ei se
    vastenmielistä ollut, kun isolla porukalla menimme lähimetsään. Nopeasti
    oli talven marjat koossa.

  3. Minulle ”Musta Saara” tuli tutuksi pyhäkoulussa Kiihtelysvaarassa.

    Ihan niin kuin olisin nähnyt jossain lukuja siitä kuinka paljon viljaa ja perunaa saatiin Pälkjärveltä saatiin evakuoiduksi syksyllä 1944.

    Meillä perunat nostettiin vielä 60-luvun alkupuolellakin niin, että isä kynti aatralla vaon auki ja siitä sitten kerättiin perunat – isot eri koriin ja pienet lehmille menevät toiseen koriin. Pehmeää multaa pöyhittiin vielä käsin, ettei yhtään perunaa jäisi poimimatta. Isä oli tehnyt päreestä kolmen kokoisia koreja perunoiden poimimista varten – itselleen ison, äidille keskikokoisen ja meille lapsille pienemmät. Nämä ”poimurit” tyhjennettiin sitten isoihin pärevasuihin, joilla ne vietiin kellariin.

    Raatevaaran koulussa meillä oli oma kasvi- ja perunamaa, joita yläluokkalaiset kävivät kitkemässä kukin vuorollaan kerran kesässä. Syksyllä vietiin koululle muutamia litroja puolukoita ja sieniä. Näin koulujen ruokakustannukset saatiin pidettyä pienmpinä. Kitkemäänkin oli ihan mukava mennä kesällä, samalla sai tavata koulukavereita.

  4. Kävin neljä vuotta 1957-1961 Heitjärven kansakoulua Kivijärvellä. Mikäli oikein muistan, vanhemmilla veljillä oli syyskuussa 2-3 viikkoa perunannostolomaa ns. ”kuokkaloma”. Tekussa taas syyslomaa kutsuttiin karvalakkilomaksi, ja näihin aikoihin Pohjoisessa Keski-Suomessa satoi ensilumen. Kansakoulua oli myös lauantaina 4h ja lounaana oli marjapuuro. Porukalla mentiin metsään poimimaan talven puolukat. Keittoruuan sai koulusta, mutta muut eväät syötiin ”repusta”. Meille vähävaraiselle kunta jakoi kumikenkiä tai sai valita monot.

  5. Meijän aikaan mitään perunannostolomia ei ollut. Värtsilän kunnantilalla olimme me koululaiset perunoita keräämässä muutamana koulupäivänä syksyllä. Marjoja piti viedä koululle jokaisen 2 litraa,karpalotkin kelpasivat ihan hyvin. Koulua kävimme silloin Värtsilässä valkoisessa koulussa. Hiihtokilpailut hiihdettiin Räykyn kalliota pitkin ja poikin,
    koulun lähellä oli startti-ja maalipaikka.
    A M

  6. Oli meillä Kastajärvellä perunannostoloma. Peruna oli tositärkeä antamaan ravintoa ja eläintenrehua. Peruna nostettiin hangolla. Miehet kaivoivat perunat perunavaon viereen. Lapset ”lomalaiset” keräsivät sinkkiämpäreihin perunat ja peruna siirrettiin rimoista tehtyihin ilmaviin peruna laatikoihin. Laatikko kun täyttyi tyhjälaatikko laitettiin yläpuolelle. Perunat saivat kuivaa tuulessa. Jos tuli sade perunalaatikko torni peitettiin sateelta. Kuivat perunat vietiin hevosella kotitalolle. Perunat laatikoista kaadettiin näreriuista tehtyyn ränniin varovasti ettei kuori vaurioidu. Ränni oli pitkä ja kuivamulta perunanpäältä osittain putosi maahan ennen perunan kierittyä talvisijalleen kellariin.

  7. Peruna, tämä alkujaan jopa pelkästään sikojen ruokana pidetty
    ravintoarvoltaan erinomainen viljelykasvi taisi tulla Suomeen vasta
    1700- luvun puolivälissä. Se on hyvä ja edullinen lähiruoka. Sanovat,
    että yhden henkilön vuoden perunat saa alle neljänkymmenen euron.

    Perunat pitäisi syödä kuorineen, jotta niistä saisi kaikki kuidut ja ravintoaineet
    talteen. Osa nykynuorista osaa sen taidon, jota minä en vielä.

  8. Muistoja herättävä kirjoitus Telleltä, kuten aina. Harmi vain kattilaa.. Olisikin mielenkiintoinen aihe; Mimitä kaikkea sitä onkaan sattunut tai unohtunut rakkauden tai riijaamisen vuoksi, mutta takaisin perunapellolle.

    MInun kouluaikani sattui välille 1949-57. Patsolan koulussa oli perunnannostolomat. Tai eihän ne lomia olleet nykyisessä merkityksessä vaan ennemminkin pakkotyölomia. En muista että Patsolan koululla olisi ollut kasvi- tai perunamaata.Marjoja piti tuoda kouluun. Niitten keräämiseksi ei ollut lomia.

    Muistikuvat sekoittuvat tietenkin perunnannostoon mitkä tapahtuivat kouluaikaan sekä sen jälkeen. Me riuskat 15 v kahta puolen olleet tytöt ja pojat olimme kysyttyjä työläisiä perunan ammatti viljelijöittem pelloilla, koska muut työläiset olivatkin olivat enimmäkseen ( meidän mielestä ) vanhoja mummoja. Harmi vain kun perunan nosto tahtoi sattua samaan aikaan joka talossa. Kerääjät olivat kuitenkin samat. Arvostelimme ”työpaikan” hyvyyden palkan ja ruuan suhteen. Jos tiesimme, että jossain talossa olisi muita parempi ruoka niin saatettiin vaikka jättää parempipalkkainen talo väliin. Päiväpalkat olivat 300-500 mk pimeenä käteen. Vakiopaikkoja olivat Selkäkylän Piiroiset sekä Luukkainen ja Patsolassa Toivo Reijonen.

    Luulen, että alaluokka ikäiset koululaiset keräsivät kotinsa tai naapurien perunat ja ammattiviljelijät sitten työllistivät vanhempia lapsia ja ketä vain saivat haalittua töihin.

  9. Maija mainitsee sialle tarkoitetut perunat. Ilmeisesti meilläkin oli joskus
    pieni porsas kun muistan seuraavanlaisen sattumuksen
    ajalta kun olin ehkä kuusi- ja pikkusiskoni nelivuotias.

    Lattialla oli punainen pesuvati jossa oli tähteeksi jääneitä
    perunoita ja muuta mössöä possulle vietäväksi. Pikku-sisko
    änkeytyi hämmentelemään tuota vatia, joten äiti ärähti hänelle:
    Elähän sorki sitä taasaa!
    Pikkusisko kysyi silmät pyöreänä: Äiti, miksi ei sianruokaa saa
    sorkkia?
    Tähän minä viisaampana: Olisiko sinusta kiva jos sika sorkkisi
    sinun ruokaasi?
    *
    Kiva oli lukea muisteluksianne, ne aina täydentävät
    alkuperäistä tekstiä. Mikon musiikki rauhoitti aamuäreyden.

  10. Raatteentien taistelija näytti minulle Kainuulaisen perunamaan. Harva männikkö ja kuivakangas oli kasvualusta lapin puikulalle. Enempää en kerro. Hienoa suomi on itsenäinen.

  11. Tervavaaran kansakoululla oli minun siellä ollessa oma perunamaa. Perunat nostettiin oppilaitten ja opettajien toimesta
    yhtenä päivänä. Perunat riittivät koulun käytössä keskitalveen saakka. Koululle vietiin jokaisesta talosta puolukoita, määrää en muista. Koulussa oli Törrösen Jouko ja Leo, joilta oli äiti kuollut. Heidän isä Väinö oli pyytänyt, että voisiko hän korvata puolukan keruun toimittamalla rusinoita. Rusinakeittoa syödessä, joka muuten oli melko harvinaista totesimme, että nyt syödään Törrösen rusinoita. Rusinakeitto oli erittäin makeaa. Koulu osti myös kylältä vihanneksia koulun käyttöön. Meiltäkin meni monena vuotena vihanneksia koululle. Olin 4H-kerhossa, joka antoi vinkkejä vihannesten kasvatukseen. Tulihan niistä jonkunverran rahaakin, kun siitä oli kuitenkin jatkuva puute.

  12. Kirjoitus perunannostolomasta ja siitä syntyneet kommentit ovat tärkeää suomalaista yhteiskuntatietoa. Tällaista lomaa voisi jatkaa nyky aikaan sovellettuna, jossain uudessa muodossa. On nimittäin niin, etteivät nuo syksyiset lomapäivät tuottaneet vain perunoita laareihin ja marjoja purkkeihin – koteihin ja kouluihin. Ne jättivät tuottivat myös sosiaalista mielenlaatua ja ruuan arvostuksen perusteita.

    Itselleni on jäänyt muistiin pari seikkaa. Ensinnäkin tähkien keruu kunnan maatilan pelloilta. Niitä vietiin koululle ja kuivattiin lattialla. Sitten jauhettiin – ja tietysti kunnan omassa myllyssä, jossa nyt sijaitsee myllymuseo. Marjankeruumatkat suuntautuivat veneellä Kukkovaaraan. Jänisjokea myöten Haponojalle. Siitä Sääperin yli Kejosen rantaan ja kävellen peltojen poikki metsään. Paluu samaa reittiä takaisin kotiin. Venelastillinen poimijoita koostui luutnanti Lukkarisen mummosta, vaimosta, lapsista ja minusta. Kukkovaara on tästäkin syystä hyvin merkittävä paikka henkilökohtaisessa historiassani.

    Toinen mieleen painunut asia on musta peruna. Se oli tiukasti juurissaan kiinni ja ehkä siitä syystä sen kasvattaminen unohtui Värtsilässä. Koneviljelyyn sopivat paremmin toisenlaiset laadut. Nyt tämä musta maatiaisperuna on palannut takaisin Värtsilään. Samalla on paljastunut, että se ei olekaan mikä tahansa potaatti, vaan arvokas perinneperuna ja maukas ainakin uuniperunana. Valkokukkainen Wärtsilän eli Karjalan musta lisääntyi kuluneena kesänä muutamassa puutarhassa ja on nyt odottamassa ensi kesää. Vähitellen siitä saadaan Värtsilän oma peruna, joka satoisampien laatujen rinnalla on mainio kuriositeetti. Tätä palautusta on hoitanut Värtsilän Kotiseutuyhdistys ja hoitaa edelleen. Mutta toivottavasti se saa jalat alleen laajemminkin.

    Wärtsilän mustaa on tallennettu Pohjoismaiseen geenipankkiin. Mutta tänne se löysi tiensä Kouvolasta erään perunoihin hurahtaneen miehen pellosta kaksi vuotta sitten. Liperissä oli eräs perunatila oli jo aiemmin alkanut viljellä toista mustaa maatiaisperunaa: Kainuun eli Vanhaa mustaa. Se kasvattaa violetin kukan. Wärtsilän mustassa on valkoinen kukka. Mukuloiden maussa en ole huomannut eroa.

    Kuluneena kesänä minulla oli kasvamassa myös Blue Congoa. Olen nyt syksyllä nautiskellut sitä keitettynä. Sen malto on sininen, ja saattaa jostakin tuntua oudolta lautasella. Mutta minusta sen maku kuorineen syötynä on hyvä. Löysin sen Oulun seudulta ja jätän sadosta osan ensi kesäksi. Viimeistään lautasella huomaa, onko siinä Blue Congoa vai Wärtsilän mustaa.

    Mitä tulee marjastamiseen tänä syksynä, niin ei tarvinnut mennä Kukkovaaraan asti. Ihan tuvan nurkilta löytyi sankkokaupalla niin mustikkaa kuin puolukkaakin. Pakastin on pullollaan ja osa jääkaapissa, vaikka suoraa suuhun menikin iso määrä.

    Palatakseni perunannostolomaan tuumailen, että olisiko ainakin maaseudun kouluissa mahdollista sijoittaa ihan kouluohjelmaan päivän retki metsään jonakin aurinkoisena syyspäivänä. Siinä yhdistyisivät liikuntatunti, biologiantunti ja ruokatunti.

  13. Tänään on kuudesluokkalaisilla hirvenmetsästyspäivä.

  14. Oli meilä perunamaa omalla maallakin ja perunaa oli yllin kyllin. Koko talveksi riitti syötävää ja siemenperunoiksi asti. Eläimetkin saivat pottuja ruuakseen. Vapaa-aikana nostettiin kuokalla ja hangolla. Säkissä kannettiin kuoppaan. Kaksi kuopallista tuli perunaa. Mustaa perunaakin kasvatettiin vähän. Äidin herkkua.
    AM

  15. Onnittelut Erkille ja muillekin Wärtsilän mustan perunalajin pelastamisesta!

    Minä tutustuin mustaan perunaan ensimmäisen kerran mentyäni miniäksi
    Varosen taloon Kiihtelysvaarassa. Siellä viljeltiin maukasta mustaa perunaa.
    Enää en muista, tekikö se perunalaji violetteja vai valkoisia kukkia, mutta
    oikein maukas peruna oli.

    Tuo on kannatettava ajatus, että koulupäivään voitaisiin sisällyttää vaikkapa
    vierailu maatilalla tai vaihtoehtoisesti jokin muu luontoretki. Ehkä niitä jo onkin.

    Kuulin äskettäin jostain tiedotusvälineestä, että kaikki kaupunkilaislapset eivät
    tiedä, miltä vaikkapa lehmä näyttää. Kauaksi luonto karkaa, jos näin on.
    Nuorena se olisi vitsa väännettävä tässä luontotuntemuksessakin.

  16. Koulujen syysloma meneillään. Perunannostoa ei ole nykykoululaisten syyslomalla.
    Minun aikaan perunannostoloma oli miellyttävä tapahtuma, koska sen muistaa vieläkin mukavana asiana, vaikkakin se oli rankkaa työtä. Saihan siitä omaa rahaa ja hyvää ruokaa

  17. Alpo nosti ruutuun viisi vuotta vanhan jutun kommentteineen. Hyvä ja ajankohtainen aihe. Minulla on nimittäin uusi idea perunannostolomalle – tai niinkuin nyt pitäisi sanoa – syyslomalle. Aiheen sain Suomen metsäkeskuksen viestistä, joka oli ilmestynyt nettiin ja läppärini ruutuun. Siinä kehotetaan raivaamaan vaikkapa vain polkemalla heiniä vuosi pari sitten istuttettujen puuntaimien ympäriltä. Tietysti niitä heiniä voi myös repiä irti tai katkoa poikki.

    Niinpä, ensi syksynä Suomessa koulujen syyslomilla luokat metsään taimikkoja hoitamaan. Organisoijina voisivat olla opettajien rinnalla kuntien, seurakuntien ja eri järjestöjen lapsi- ja nuorisotyöstä vastaavat. Tämä olisi paljon näyttävämpi ja erityisesti aikaansaavampi tempaus ilmastomuutoksen hyväksi kuin kiipeäminen eduskuntatalon portaille.

    Mielessäni ovat muutamat kansalaistalkoot sotien jälkeen Suomessa, mihin lapsenakin voi osallistua. Nyt vanhana ja selkävaivaisena aion mennä asuinpaikkani lähellä olevaan Tohmajärven kunnan metsään, jonne hiljattain on istutettu kuusentaimia. Kävelen ja poljen tai nyhdän. Samalla poimin puolukoita ruokapöydän höystimeksi. Ajattelen samalla kiitollisin mielin sitä ruotsalaista tyttöä, joka on nostanut esille ilmastonsuojelun tarpeellisuuden. Muistanette hyvin hänen nimensä!

    Eikä tarvitse panna nenän ja suun eteen maskia, kun kävelee metsän helmaan.

  18. Erkin idea on varmasti ihan hyvä, mutta mielestäni vuosikymmeniä myöhässä. Metsittäjille pitäisi olla selvää, että hennoille taimille pitää antaa kasvun mahdollisuus vaikkapa heinät tallaamalla.

    Koululaisilla on kauan odotettu syysloma. Annetaan heidän nauttia lomastaan. Tietysti vapaaehtoisia voisi ottaa sopiviin töihin alipalkattuina, mutta sekin lienee kiellettyä.

  19. Syyslomasta nauttimisesta on kysymys ehdotuksessani – ei palkasta ja pakosta, vaan ulkona liikkumisesta sohvalla puhelin kourassa nuokkumisen sijasta.

    Jäi tuosta ideoinnista pois makkaranpaisto. Tauko on paikallaan ja nuotiolla makkaraa paistaen ja mutustelleen nautiskelua. Voisi siinä samalla vaikka laulaakin jotain. Esimerkiksi: ”Kotimaani ompi Suomi, Suomi armas synnynmaa…” Menikö se laulu näin?

    Lähen nyt kilometrin päähän postia hakemaan ja lähteviä kirjeitä laatikkoon viemään. Kirje jokaiselle pojalleni ja heidän lapselleen – kullekin omassa kuoressa. Sisällöstä ei tässä tarvitse kertoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *