"Kaustan kukkia ja mehiläisiä". Kuva: SM
Monenlaista on riesaa mökkiläiselläkin, niin kuin nyt nämä hyttyset ja mäkärät. Olisi jo korkea aika mennä saunan taakse kitkuhommiin, vaan kun en halua syöttää itseäni elävältä, kun ei ole pakko.
Pakko ei olisi ollut seistä tököttää Tohmajärven Kirkkoniemessä ruohikossa veteraaniautojen kavalkadia seuraamassa. Mutta kun parturiaika sattui sopivasti samalle päivälle ja aurinkokin paistoi täydeltä terältä niin sinne vaan joukkoon tummaan.
Iltasaunomisen jälkeen seisoin peilin edessä ja ihmettelin, että mikäs ”huun purema” onkaan ilmestynyt kaulaani. Piti ottaa oikein suurennuslasi avuksi ja eikös vain, punkkihan se siellä kaulakuopassa kasvatteli itseään. Siitä sitten kuistille huutelemaan apua aviomieheltä, jonka oli keskeytettävä pihakaluston valttauspuuhansa ja tultava tohtori Kiminkiseksi punkkipihteineen.
Möhöläinen
Kaustankielellä mehiläinen on möhöläinen. Sanonta on peräisin Jormanilan niemestä. Mahdottoman iso möhöläinen, ellei peräti herhiläinen, oli aamulla liimautuneena kuistimme ikkunalasiin. Kärpäslätkä aseenani kiirehdin sen kimppuun. Ei kiva, jos pääsevät pesiytymään kattorakenteisiin. Tämä herhiläiseksi tituleeramani ötökkä aavisti kuitenkin vaaran ja kohosi yläilmoihin surraten kuin helikopteri. Ikinä en ole nähnyt niin kookasta pörriäsitä, mikä Katto Kassinen se nyt sitten lienee ollutkin.
Tavallisten mehiläisten kanssa olemme viettäneet rauhallista rinnakkaiseloa, vaikka ne pesivätkin jossain kattolaudoituksen rakosissa. Kun talonväki menee kuistille ilmestyy yksi tarkkailija seuraamaan tilannetta mutta vetäytyy sitten takaisin omiin oloihinsa.
Pari kertaa on syntynyt konfliktitilanteitakin. Eräänä kesänä keräsin valtavan päivänkakkarakimpun Saarivaarasta ja asetin sen kuistin pöydälle. Mehiläiset vauhkoutuivat tästä niin että koko armeija riehui kuistilla ettei sekaan ollut menemistä. Kun älysin siirtää kukkakimpun sisätiloihin rauhoitttuivat mehiläisetkin.
Samanlainen tilanne syntyi tänä kesänä kun ripsusin kuistin seiniä koivuvastalla. Olin niin työntouhussa että luulin ensin että voimistuva surina johtuu siitä, että naapuri trimmeröi nurmikkoaan. Trimmeröijät olivatkin mehiläisiä jotka ärsyyntyivät koivuluudalla huiskimisesta. Sanoin niille, että jos ette pysy mökissänne, niin myrkkypurkki suhisee. Johan uskoivat!
Lepakotkin lentelevät
Kun tyttärenpojat olivat pieniä oli vesiletkulla suihkuttelu heidän mielipuuhaansa. Koko muu porukka paistatteli päivää laiturilla kun pihamaalta kuului hätääntynyttä parkumista. Puolitoistavuotias suihkuttelemaan jäänyt vaippapöksy itki naama punaisena mutta ei osannut kertoa mistä on kyse. Kaappasin hikisen pojan syliini ja vasta saunan kuistilla selvisi mikä aiheutti moisen mekkalan. Kun nappasin merimieslakin pois hikisestä hiuskuontalosta pöllähti lakin alta lentoon myös isokokoinen sudenkorento!
Eräänä kesäyönä olin joutua vampyyrihyökkäyksen kohteeksi. Heräsin siihen että vuoteen yläpuolella kaarteli tasaisesti jokin otus, jota luulin ensin sudenkorennoksi. Kun tein valot lensi ”korento” takan tiiliseinään ja jäi sinne roikkumaan pää alaspäin. Sehän olikin lepakko joka oli tunkeutunut ilmeisesti savuhormin kautta avotakkaan ja siitä sitten valkoisen pellavalakanan päälle kaartelemaan. Rikkalapion ja harjan avulla tämä yöllinen vieras saatiin häädettyä takaisin luonnon helmaan.
Hyrisi hyttynen hämärän renki
Minulla on sellainen mielikuva että entisajan hyttyset hävisivät juhannuksen tienoilla eikä niistä sitten enää ollut riesaa, vai oliko kesän kuluessa tultu jo niin immuneiksi ettei niitä edes huomattu. Kuten ei huomattu kärpäsiäkään, paitsi yöllä jolloin ne herättivät sikeimmänkin nukkujan.
Ehkä laitan nyt pisteen tälle tarinalle, etten ala muistuttaa sitä hepsankeikkaa, joka hetken kaupungissa piikomassa oltuaan ei tuntenut enää edes heinäharavaa. Lisää mökkiläisen kauhistuksista voi lukea Värtsistä tarinasta ”Hiiriä ja muita hirveitä”, se on julkaistu helmikuussa 2011.
Kuva: SM
Riitta Pakarinen
Samanlaisia kiusankappaleita on täällä minunkin asuinpaikassani.
Ei onnistu yhteiselo ampiaisten kanssa rantasaunalla, kesäkeittiöllä, eikä edes varastolla, vaan joudumme turvautumaan koviinkin torjuntatoimiin. Yleensä mehiläiset jätämme rauhaan,
poikkeuksena oli viime kesä, jolloin tekivät pesän ovenpieleen.
Olivat niin äkäisiä, että pakko se pesä oli hävittää.
Kukkapenkissä kasvaa kermanvaaleana kukkivaa puskaa, joka on
avaamassa nyt nuppujaan, se on ollut mehiläisten mieleinen kukka.
Siihen kokoontuvat koko kylän mehiläiset.
Nyt juhannuksena lueskelin Kiminkisen ”terveellistä” kirjaa. Samoin seisoin järvessä viikatteen kanssa niittämässä rehevöityvää kaislakasvustoa. Niin se vaan tämäkin juhannus on
pian historiaa. Juhannusruusut ajoittivat kukintansa meilläkin
ihan oikeaan aikaan. Kauniita ovat.
Aikoinaan Järventauksessa oli vinttikamarin seinällä Tenavat-juliste, jossa Tellu totesi tyytyväisen näköisenä ”On ihanaa olla suosittu”. Ihanuus on kyllä kaukana silloin, kun on itikoitten ja mäkäräisten suosiossa. Itse kuulun siihen ihmislajiin, jota nuo edellämainitut kiusankappaleet rakastavat. Rakkaus ei ole molemminpuolista.
Ihmisen näkökulmasta itikat ovat luomakunnan turhimpia olentoja. Paitsi tietysti Pohjanmaalla, jossa lehmiä sanotaan itikoiksi.
Nythän on keksitty ne tuhatkin euroa maksavat itikanpyydykset. Olen vain miettinyt, että meneekö niihin myös muut pienemmät ötökät, joita mm. pääskyset syövät. Tuleekohan linnuille kohta ruokapula, kun ihmiset alkaa olla liian mukavuudenhaluisia. Aikoinaan selitin naapurin pojalle lierojen tarpeellisuutta. Ei tainnut oikein uskoa, että ihmistenkin elämä kävisi tukalaksi ilman niitä. Lieroja saisi olla vaikka kuinka paljon, mutta itikoitten populaatio voisi olla pienempi.
Voitin arpajaisissa kirkkaanvihreän (huomiovärisen)
lippiksen jossa lukee Optimus. Tämä ”optimus”
-lakki on mitä suotuisin hyönteispyydys jos sellaisia
haluaa ympärilleen.
Soutelimme juhannuksena Vennäin rajan tuntumassa
ja eikös vain jostain pusikosta hyökännyt isokokoinen
pörriäinen pääni ympärille härräämään. Hyvä, ettei vene
keikahtanut nurin kun yritin huitoa sitä kauemmaksi.
Mitkään hätistelyt eivät auttaneet, mutta onneksi älysin
että ötökkähän on rakastunut lippalakkiini,ötökällä oli
nimittäin aivan sävy-sävyyn kirkkaan vihreä peräosakin.
Olisiko luullut lakkiani joksikin super yksilöksi!
Heti kun piiloitin lakin tuhdon alle, hävisi pörriäinenkin.
Voisiko siis värillä olla väliä hyönteismaailmassakin?
Jotkut väittävät että jos maalaa ulkohuussin sisäpuolelta
vaaleansiniseksi niin hyttyset eivät tykkää. Mene tiedä…
Kirvat ovat myös ihan vihoviimeisiä otuksia. Ovat mokomat leiriytyneet oikein joukolla parvekkeeni orvokkitarhaan.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin!
Hyönteisongelmaan ei ole mielessäni mitään erityisen raflaavaa kannanottoa, mutta Irenen kommenttiin hyttysten ja lierojen ”loppumisesta” liittyen yksi ajatus:
Joka kesä ja syksy saa lukea moitteita ihan painetusta sanasta, miten marja- ja sienisadosta jää metsiin ja soille poimimatta yli 90%. Olen monesti leikitellyt ajatuksella, että ihmiset keräisivät vaikka yhtenä vuonna jollakin ihmeen konstilla talteen kaikki luonnontuotteet. Sekä kellarit ja kotipakkaset että kauppojen varastot olisivat täynnä tavaraa ja italialaisillekin riittäisi tatteja mielinmäärin. Mitä tästä seuraisi? Mielestäni jonkinlainen tai jopa aikamoinen ekokatastrofi, jonka kaikkia seurauksia ei pysty edes kuvittelemaan. Esimerkki – tosin varsin pienimuotoinen – tästä on toissa vuoden syksyltä, jolloin karhut tulivat puutarhoihin tankkaamaan kun metsissä ei ollut puolukoita.
Voimme toki tietenkin hyvällä omallatunnolla edelleen kerätä luonnonantimia ja näin täytyykin tehdä, mutta minua jotenkin ”tökkää” tuo lyhytnäköinen vouhkaminen jopa kansantaloudellisesta tappiosta kun metsiin jää marjaa ja sientä!
”Hirveistä” puheenollen. Tielläliikkujat,
varokaa hirviä!
Tänä aamuna puoli yhdeksän
kieppeillä ylitti hirviemo vasoineen tien
Hukkusuon kohdalla välillä Värtsilä –
Kaustajärvi. Emo seisoi urhoollisesti
tienposkessa ja odotti vasaansa, vasta sen
jälkeen lähtivät tietä ylittämään. Ehdimme
pysäyttää auton ja seurata tilannetta
kauempaa. Onneksi toisesta
suunnasta ei ollut ketään tulossa.