Paikallisia ruokia on mielestäni tehnyt omansa näköiseksi Värtsilän sijainti pitkäaikaisella ja monimuotoisella raja-alueella. Täällä ovat kohdanneet vuosisatojen saatossa idän ja lännen uskonnot, valtiomahdit, kielet ja kulttuurit. Suuhun on laitettu evästä jos jonkin moista. Toki tietysti paikalliset luonnon antimet ja antamat mahdollisuudet ovat mukana tässä sopassa. Kerron muutaman esimerkin luulemastani ruokien paikallisuudesta.
Sienistä kerättiin ainakin meidän perheessä vain ne, joista tuli valkoista maitia ja yksi lajike hyväksyttiin kirkkaalla maidilla. Rouskuja siis. Nykymittapuun mukaan jätettiin paremmat sienet metsään. Rouskuista sai hyvää suolasienisalaattia ja kastiketta. Paikallisruokaa parhaimmillaan.
Toinen paikallisuus oli lahna, kutulahna. Sitä kypsytettiin ehkä uunissa, paistettiin pannulla ja varsinkin suolattiin. Joskus ehkä kuivattiin kapakalaksi, mutta savustettu ei koskaan. Eihän savustamisesta aikoinaan tiedetty mitään. Ei siltikään, vaikka mereltä tulleen savusilakan kauppaaja kulki ovelta ovelle.
Mummollani oli tapana tehdä usein liha-perunakeittoa, jonka liemi oli suurustettu, ruskeahko. Hyvää oli, mutta kuinka se oli tehty, on jäänyt arvoitukseksi. Niin kuin pian jää moni muukin aiemmin normaalina pidetty ruoka ja valmistustavat.
Värtsissä on tullut esille joitakin makoisia perinneruokia, myös nykyruokia. Piiraita (tarkoittaa piirakoita, ei piirasta), lampaankääpää ja marjoja on ainakin taiteiltu verkkolehden palstoilla herkuiksi asti. Kisukeitosta ja supikkaistakin on puhuttu, mutta valmistusohjeet ovat jääneet vakan alle. Entäs ne muut entisajan tavalliset kotiruuat ajalta, jolloin E-koodia tai PK-projektia ei vielä ollut keksitty? Värtsilän musta on huiman pitkä harppaus oikeaan suuntaan.
Tiedän, että joitakin Värtsilän pitäjäruokia on resepteiksi tallennettu jossakin perinneyhdistyksessä. Mutta riittääkö siihen muutama erikoisuus. Tässä olisi joillekin osaajille vielä uutta sarkaa kynnettäväksi. Itse olen kyvytön, suorastaan uusavuton, vaikka maistajaksi onkin luontaisia edellytyksiä, siis ulkomuodollinen pätevyys. Yllätyin, kun joskus kuuklasin pitäjämme perinneruokatietoja, niin vastaukseksi tulla putkahti Värtsi, Rajan ryssäys ja siihen liittyvät perinneruokatarjoilut. Ei valmistusohjeita kuitenkaan.
Helpoin ja nopein tapa varmaan muidenkin ihmisten kaipaaman paikallisruokaperinteen keräämiseen voisi olla vaikkapa tämä Värtsi. Ties vaikka itsekin saisin tätä kautta suurustetun perunasopan presetin, kuten tuo hirmuvaikea sana on välillä tullut kuulluksi. Olihan täällä joskus aiemmin kirjoitus Siäperin ahvenpadasta, jonka luin moneen kertaan erityisen hyvällä ruokahalulla, suorastaan hotkimalla. Se jos mikä on arkista ja paikallista perinneherkkua parhaimmillaan.
Mikäli tällainen perinneruokaohjeiden keruu lähtisi hyvin käyntiin, niin saattaisihan Värtsikin avata sille oman palstan tai jonkun hakukoodin, että vaikka sanahaulla ”perinneruoka” pääsisi kootusti aiheen piiriin. Tietenkin systeemi toimii ihan nykyiselläänkin vaikka kommenttien tai erillisjuttujen kautta. Katsotaan, mikä se tiellä pitää.
Sakari H
Perunamuusia sanottiin Kaustalla tuuvingiksi.
*
Muussin tyyppistä oli tämäkin ”maitoperuna”, jota
anoppi teki lähinnä leikki-ikäisille tähteiksi
jääneistä, kuorineen keitetyistä perunoista:
Kasarin pohjalla kiehautettiin tilkkanen maitoa.
Siihen lisättiin keitetyt, kuoritut ja pieniksi
sipulletut perunat.
Seosta hämmenneltiin hetkinen hiljaisella tulella.
Sen jälkeen perunat tilsattiin, sekaan
laitettiin nokare voita ja ripaus suolaa.
Meillä joskus nuorena oli ruokana. Perunan palaset keitettiin kypsiksi ja siihen lisättiin sitten vain maito ja suola, kuka uskalsi pani voita vähän sekaan ja oli hyvää kun ei parempaakaan ollut.
Nytpä lähenkii tekemään sienikastiketta sipulin ja kerman kanssa
aamupäivän atriaksi. Meillä on vain karvalaukkuja. Hyviä ovat.
Pusaska
Hyvä idea Sakari.Tässä pari helppoa Värtsiläistä perinneruokaa:
Leipäressu
Leikataan kuivia ruisleivänpalasia pannulle.Paistetaan voissa.Lisätään lopuksi hiukan maitoa jotta leivät pehmenee.
Sitten nautitaan.Kyytipojaksi piimää.
Sirsoppa tai siirisoppa
Paahdetaan sian kylkiluita uunissa.
Laitetaan sian luut kiuhuvaan veteen.Jokunen maustepippuri mukaan.Lisätään kuoritut ja lohkotut Wärtsilän mustat sekaan.
Peruna hajoaa äkkiä keitettäessä mutta se saa hiukan hajotakkin koska se ikään kuin suurustaa keittoliemen samalla.
Suolaa ja eiku syömään.
Hienostelijat voivat laittaa myös porkkanaa ja sipulia keittoon.Lopussa jopa nokareen voita ja persilja silppua.
Piti kaivaa esille Karjalan liiton kustantama perinneruokavihkonen, jonka on toimittanut Pirkko Sallinen-Gimpl.Näitä perinneruokavihkosia on toimitettu kaikkiaan 23 kpl, yhdessä vihkossa on 2-4 pitäjän perinneruoat. Hämmästyin kun joukosta ei löytynytkään Värtsilää. Vihkonen, joka minulla on hyllyssäni, sisältää Pälkjärven, Soanlahden, Ilomantsin ja Korpiselän perinneruokia.
Alpon kisukeitto herätti paljon keskustelua Värtsin palstoilla. Soanlahdelta muistiin merkitysä ohjeessa käytetään nimiä kuivakalakeitto ja kitsukalakeitto. Kalana on käytetty mieluiten ahvenia, jotka on perkaamisen jälkeen pantu mietoon suolaan vuorokauden ajaksi. Sen jälkeen ne on kuivattu uunissa pellillä välillä käännellen. Jäähtyneenä kalat on pantu kangaspussiin, jota Soanlahdella on säilytetty aitassa.
Kun kuivatut kalat otettiin käyttöön, ne liotettiin ensin vedessä ja joskus paloiteltiinkin. Sen jälkeen kalat kiehautettiin vedessä, lisättiin perunat ja sipuli (ehkä myös lanttua) ja maito. Kun perunat kypsyivät, tarkistettiin suola.
Syötiinkö Värtsilässä lillikokkelia?
Ohje on merkitty muistiin Pälkjärveltä ja Korpiselästä nimellä kokkeli. Meillä Kiihtelyksessä ja Tohmajärvellä syötiin lillikokkelia kesähelteillä iltaruokana. Jos joku on kiinnostunut tietämään valmistusohjeen tälle ihastuttavan nimen omaavalle ruoalle, niin kertokoon sen täällä kommenttipalstalla.
Lapsuudessani syötiin ”kolikkamaitoa”,joka takoitti maidossa keitettyjä perunapaloja suolalla maustettuna.
Tässä kuvatun kaltaista soppaa äitini keitti. Hän ruskisti aluksi
lihoja ja lisäsi loppuvaiheessa myös jauhoja ruskistumaan. Siitä
se ruskea väri ja suurus soppaan tuli.
Perinneruuilla en halua missään nimessä ymmärtää vain sellaisia erikoisuuksia, joita ei muuallakin yleisesti tunnettaisi.
Esimerkkinä lanttukukko, paikallista perinnettä parhaimmillaan, mutta teko- ja syöntitavat varmasti vaihtelevat. Kuinka hyvä kuori syntyy, laitetaanko lihat sisukseen lanttusuikaleiden päälle vai väliin. Eikähän sitä varmaan monikaan syönyt leikkaamalla kaivonkantta kukon päälle, kuten savolaiset tekevät kalakukolle.
Entäpä sultsinat, nehän ne vasta herkkua ovat, kun ovat kuumia ja hyvin voideltuja. Riisitäytteellä tietenkin, vai?
Tervehdys, Sakari kyseli liha-perunasopasta ohjetta. Meillä se
tehtiin ja tehdään nykyisinkin niin, että ensin ruskistetaan
sianlihat erittäin ruskeiksi, nykyään saa olla vähäläskistäkin
lihaa, siinä voi ruskistaa sipulitkin, mutta ne voi myös laittaa
kokonaisena liemeen. Ruskistamisen jälkeen ne laitetaan veteen kiehumaan ja hautumaan.Tämän jälkeen ruskistetaan ruisjauhoja 2-3
ruokalusikallista ja lisätään liemen sekaan. Kun lihat ovat hautuneet, niin lisätään perunat ja voi siihen laittaa porkkanoitakin. Kun kaikki materiaalit ovat kypsiä, niin eikun syömään. Nimeltään tämä keitto oli Käry- tai Särysoppa. Varmaan
valmistustavasta johtuen. Makoisia gurmeehetkiä.
Paha on kehua, mutta jonkinlaisena lanttukukkomestarina itsäni pidän. Aikoinaan Matin paistamana kelpasi maaherraa myöten. Taikinan teen hiivaleipä/vehnä/ruisjauhoista, kohotan hiivalla ja vaivatessa lisään voisulaa.Lanttulohkot kiehautan ja valutan, sianlihasiivut suolaan etukäteen. Lanttukerroksen alle vähän lisäjauhoja kosteutta imemään ja lanttujen päälle runsaasti lihaa.Paistamisen välissä kuoren voitelu voisulalla ja loppukypsennys folion suojassa.Uunista oton jälkeen loppuhaudotus/jäähdyttäminen rvl:n vihreän villapaidan välissä.
Tule Sakari kesällä maistelemaan!
Kiitos kiitos kaikille.
Matille sen verran, etten tiennytkään lanttukukon valmistuksen vievän noin kauan 🙂
Hyvältä näyttää kukkonteko- ohje.
Edesmennyt mieheni paistoi paremman kukon kuin minä.
Hän laittoi kuoritaikinaan reilun desin kaurahiutaleita,
siten ei tule kuoresta kova.
Saitpa Sakari taas kerran aikaan makeat naurut! (näläkäkii hävis)
Panenpa minäkin vielä yhden ruokajutun – saattaa olla teille arvoisat kokit hyvinkin tuttu.
Meidän perheessä kun kalastivat aika paljon ja tuli joskus reilusti särkiäkin- niitäkään ei pantu hukkaan. Äiti kuivasi
säret leipäuunissa ja teki niistä perunalaatikkoa.Ai kun oli hyvää Kalan liha meni uunissa (laatikossa) punertavaksi.
Terv. Pusaska
Matin tekemää kuorrekukkoa olen syönyt ja voin vakuuttaa HYVÄÄ OLI.
Kuorre vois uida taas pyydyksiin.
Pakko oli itsekin osallistua tähän Värtsilän perinneruoka keskusteluun. Yritän muistella miten mummoni näitä herkkuja teki ja miten äitini niitä tekee. Itse joissakin harrastanut oikotietä, mutta makuhan se pääasia onkin.
Tässä linkki omille sivuilleni jossa mm. edellämainittuja perinne herkkuja ohjeineen ja kuvineen. Toivottavasti niistä on jotain iloa myös Sakari H:lle.
Linkki: http://herkkusuu.vuodatus.net/blog/category/Perinneruokia
En taida pärjätä teille Sakarit ja Matit
Minun ruokani ei ole perinneruokaa, hyvää ja halpaa kylläkin
Pusan Mirja
Ihan hyvä linkki Herkkusuulta.
Näyttää lanttukukossa lihat olevan puolivälissä eikä päällä eli ilmeisesti eri kohdassa kuin meidän paikallisessa perinnehyvässä.
Täytyypä ensi kesänä tarkkaan tutkia Matin leipomus tästäkin näkökulmasta.
Se tuo tuuvinki on vissiin yleisemmin niin sanottuu imellettyy potaattimuussii.
Mitähän se olisi Wärtsilän mustasta tehtynä ilman imellystä? Ehkä Wärmustmuussia.
Sitähän voisilmällä pitää jo erikoisherkkuna ja vaihteluna sirvelille.
Saa nähdä saammeko nähdä Tupen sirveliohjatta paksulla silavalla.
Sirvelin tekohan lähti ennevanhaan reilummanpuoleisen läskin omaavalla sianlihan valinnalla. Sitä sitten pannulla tirisemään
ja mahdollisimman tummaksi ruskistaen. Suolaa ja sipulia tietenkään unohtamatta. Kun em. sessio oli suoritettu, niin ainakin meillä kasteltiin ruisleipäpalasen
lohkoja ko liemessä samalla kahmien joku lihamuru kyytipojaksi.
Kyllä oli hyvää ja jarrutti samalla hieman liian vilkkaasta verenkierrosta kärsivien ihmisten olotilaa. Siitä vaan reilusti kokeilemaan ja nautiskelemaan. Bon Appetit
Tupesta paljastuu paljon arvostamiani ”kulinaristin” piirteitä:)
Vitsi vitsinä… Yksi vanha liikkeenjohdon konsultti tuttavani kirjoitti aikoinaan omaan CV:hänsä tarjotessaan palvelujaan TE-keskuksiin ja Finnveraan; metsätöitä Enossa, lempiruokana mm. Sirveli:)
Pärjää mainiosti ja kouluttaa em. laitosten laskuun yrittäjiä ympäri Suomen!