Vappuna Kukkolammella

 

Kukkolampi. Kuva AR

Olipa mukava käydä Kukkolammella ekaa kertaa tänä kesänä. Ei ollut muita Wapun juhlijoita paikalla. Lumet olivat hävinneet ja vettäkin oli metriä paksumpi kerros kuin viime syksynä kun hakopuita keräiltiin. Vesi oli kristallin kirkasta. Teki mieli keittää kahvit, mutta tuuli oli niin ankara etten uskaltanut tulia rikitellä.

 

Olisipa mukava oppia ottamaan valokuvia veden läpi. Pohjassa olevat kivenlohkareet, jotka minun väriaistin mukaan olivat lähes valkoiset olivat digikuvissa muuttuneet keltavihreiksi.

Luppotupa. Kuva AR

11 comments for “Vappuna Kukkolammella

  1. On näitä upeita olopaikkoja Värtsilän kylällä!

  2. Kivoja kuvia Alpolla. En ole päässyt kompuroimaan luppotuvalle.
    Mike

  3. Kyllä on hienoa, että Kukkolampi on jälleen täynnä vettä. Maassa ei ole yhtään lunta ja tie on erinomaisessa kunnossa. Polkukin on kesäisen kuiva. Maasto alkaa olla liiankin kuiva, joten suosittelen termospullokahvia. Tulenteko alkaa olla vaaralliasta.

  4. Vesi on normaalissa tasossa – hienoa!

    Kyllähän kahveja Kukkolammella keittelee, sitä varten on mm. Luppotupa ja sen kotakeittiö.

    Vaikka avovesiajan verkkokausi tänään Sääperillä alkaa, saa Kukkolammen siiat ainakin vielä odottaa allekirjoittanutta verkkoinensa viikon päivät…

    Mukavaa alkavaa kesää kaikille – käyttäkäähän Luppotupaa ahkeraan!

  5. Kävin partiolaisten kanssa eilenillalla luppotuvalla makkaranpaistossa ja opettelemassa tulenkäsittelyä.
    Vesi oli laskenut jonkinverran Alpoaatoksen käynistä jo.
    Luppotupa odottaa käyttäjiään,eikun hyvää kesää.

  6. Värtsilän hiihdonystävät ! Kiitän ja kumarran muistamisesta ja toivotan kaikille hyvin liikunnallista kesää tv.Eki

  7. Tähän pitää antaa kyllä jo vastakiitos. Vaikka se viekin oikeilta kommenteilta palstatilaa. Eki on niitä Värtsilän näkymättömiä Väänäsiä, jotka tekevät ja saavat paljon aikaan ja jota ei juuri kukaan huomaa, kun on tärkeämpääkin… jotain.
    Entisenä urheilu -seura ja -työkaverina Ekin tuntien kuin itsenikin. Ei silloin ennen vanhaan haloota nostettu itsestä, vaan saavutuksista, eikä edes omista vaan miten valmennettavat pärjäs ja miten nauttivat suorituksistaan. Se kannusti meitäkin, kun nähtiin oman talkootyömme tuloksia jopa MM tasolla. Mutta ne ajathan ovat jo ohitse >> myös Kisassa ellei …? Tähän saatte kertoa, …että mitä?

  8. Sori vaan, kun dementia taas teki tepposet. Pitää taas tuhlata kommenttisivua lisäyksellä(näinhän se ikänestoreilla menee, kun ei heti kaikkea muista) Värtsilän Kisan kohtalo huolettaa sen verra, että mitä sille pitäisi tehdä? >>>>IHAN OKEASTI?>> Siihen tarvittaisiin aktiivia vetäjiä ja osaajia, eikkä niinkään ammattilaisia, vaan innokkaita joita voitaisiin jopa kouluttaa, kun nää vanhat jaarat monet alkavat olla kelkasta poissa.
    Ja toinen asia ihmetyttää, kun nuoriso on hiljaa urheilun ja liikunnan suuntaan.( En ainkaan Ole kuullut )
    Onko meillä tulevaisuutta kehittää liikunta ja urheilu ja liikuntaharrastusta, jos ei sitä kukaan tarvitse?????

    Toivon, että tämä on vain alustus josta kantaisi kehittämisen siemen.Ja päästäisiin tälläkin alueella kehittämistyön makuun.
    Ideoita voi tälläkin sivulla krtoa tai suoraan Pitäjäyhdistyksen osoitteisiin, jolla on velvollisuus sääntöjenkin puitteissa olla kehittäjänä alueen yhdistysten ongelmissa.>>>>>> Varsin vakavaa teksti taisi tulla, mutta yrittäkää edes kaiken hyvinvoinnin rinnalla perehtyä oikeaan ongalmaan. tev. Hemppa

  9. Nyt on avovesikauden verkkokalastus avattu myös Kukkolammessa. Vesi on korkealla, voisi sanoa normaalitasolla siihen mitä tähän aikaan yleensä.

    Kummastusta herätti pinnalla oleva puukarohka joka on n.20m päässä rannasta, parin-kolmen metrin vedessä, perinteisellä verkkopaikallani. Mikähän sen siihen on tuonut?

    Kevään ensimmäiset korvasienetkin saatiin Kukkovaaran takaa. Taitaa tiistain Kalamestarin lounaalla olla lisänä myös korvasienikeitto:)

  10. Mikähän on jäätilanne Kukkolammessa? Täällä meilläpäin on niin kovaa jäätä, että ei meinaa sulaa millään. Hauen kutu alkaa olla ohi, mutta järvi vielä jäässä. Uskon vakaasti, että Vapun jälkeen kaikki jäät sulaa meidän järvistä.

  11. Kukkolammen jäätilannetta en ole käynyt katsomassa, mutta sen sijaan piipahdin eilen iltapilkillä Kaustassa Mustalammella. Sen jääpeite on etenkin pinnaltaan vielä kovaa kuin asfaltti ja paksuutta peräti 48 cm. En ole muistaakseni koskaan aiemmin ollut Vappukalassa näin lujalla jäällä. Kalan syönti oli varsin heikko, mutta ei kuitenkaan olematon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *